Etävalmennuksen startti

Näin vuoden päivät nykyisen PT:n kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti treenailtuani totesin, että valmentaja menee nyt vaihtoon. Olen jo pitkään seurannut erään helsinkiläisen PT:n ja valmentajan blogia ja muuta touhuilua mm. facessa, kun hänen etävalmennettavilta alkoi valua yltiöpositiivisia palautteita. Päätin ottaa riskin. What can I lose? Etävalmennus 75€/kk vs. 60€/PT-kerta.

Etävalmennus plussat:

• kokonaisvaltainen valmennus (ei vain kuntosali)
• erikoistunut voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistämiseen
• interaktiivisuus / jatkuva tuki ja palaute sähköpostilla ja mobiilisovelluksella
• lähikertoja tarvittaessa lisämaksusta, niin usein kuin haluaa/tarvitsee (mm. tekniikkatarkistukset)

Etävalmennus miinukset:

• PT ei treenatessa läsnä korjaamassa tekniikkaa

Aloitimme tänään face-to-face tekniikkatarkistuksilla ja yleisellä jutustelulla/tutustumisella. Tärkeimmät keypointit tekniikasta: 1) yli 10 vuotta vanhat aerobic kengät _eivät_ sovellu painonnostoon ja 2) kyykyissä kantapää maahan, varpaat ylös, paino sivusyrjälle ja polvia ulos. Paljon uusia mukavia liikkeitä (mm. neutraali leuanveto) ja käsky pitää kaksi lepopäivää viikossa :).

Tänään menikin sitten yli tunti erilaisia painonnosto-, paini- ja crossfit kenkiä selaillessa ja huomaan ajautuneeni ihan vieraille vesille. Ihan kamalasti erilaisia vaihtoehtoja ja mielipiteitä! Kyykkyyn pitäisi olla eri kenkä kuin maastavetoon ja juoksuun/hyppyyn/jumppaan vielä kolmannenlaiset. Kun joskus saan valinnan tehtyä, niin siitä erillinen postaus...

Badmössa

Kuka ihana ihminen on keksinyt uimalakin?! Ensinnäkään korviin ei mene enää vettä, jei! Toisekseen hiukset eivät ole enää hirveällä takkusyttyrällä uimalasien remmien kanssa (tai silmillä), tupla jei! Kolmanneksi, hiukset eivät enää ole uinnin jälkeen klooritahmeat ja takkuiset, tripla jei!

Mullahan on siis normaalisti ihan järjettömän sileä ja takkuuntumaton tukka ja nämä uinnin aikaiset ja jälkeiset takut ovat olleet jotain ihan uutta ja turhauttavaa ja kettumaista ja ärsyttävää...

Ostin siis tänään elämäni ensimmäisen uimalakin, enkä varmasti mene enää hallille ilman sitä! Yllämainittujen etujen lisäksi tuntui heti siltä, että menen veden alla, kuin mikäkin vesipeto tai ohjus. Kiiltävän mustan kuula edellä. No totta kai otin aina niin trendikkään mustan mössan! (Onkohan tässä postauksessa jo liikaa huutomerkkejä?)

No eihän se nyt oikeasti tällaisen harrastelijauimarin vauhtiin vaikuttanut, mutta fiilishän se on tärkein ;). Ja nyt kun korviin ei päässyt enää vettä, uskaltauduin kokeilemaan rintauinnin lomassa myös vaparia, jonka tekniikka on kuitenkin ihan piiiikkkasen hakusessa. Puoli altaanmittaa (eli 10-15m) kävin henkiinjäämistaistoa, jonka jälkeen olin niin uupunut, että loppumatka oli vedettävä rinulia. Ehkä otankin tässä seuraavaksi vapaauinnin Youtube-kurssin ja toivon, että seuraavalla kerralla menis edes se täys altaanmitta.

Uintia!

Näin talvisaikaan on aerobiset lajit vähän vähissä, kun tuonne pimeään ja koleaan ulkoilmaan ei millään tahtoisi mennä, juoksu ja pyöräily on toistaiseksi pannassa selkäkivun takia ja hiihtämäänkään ei mustan talven takia pääse.

Tänään sitten keksin lähteä uimahallille ja olihan se vuosien jälkeen niin kovin mukavaa! Edellisen kerran taisin ahkerasti käydä uimassa ulkomailla työskennellessäni kolme vuotta sitten, mutta sitä edeltävästä kerrasta onkin aikaa. Mieleen kyllä muistuu ihania uimakertoja hyvien ystävieni I:n ja M:n kanssa vuosien takaa. Yhden uintikerran jälkeen meillä oli M:n kanssa niin nälkä, että päätimme poiketa kotimatkalla marketissa. Mukaan tarttui kokonainen bostonkakku, jonka ahmimme nälissämme puoliksi :D.

Uinnista (ilman bostonkakkua) voisi kyllä tulla tapa! Pääsisin näin sunnuntaisin näppärästi miehen kyydillä hallille ja takaisin. Tunnissa ehtii näköjään uida ihan hyvän matkaa. Tänään mittariin kertyi 2km. Vaikka lopussa kyllä epäilin laskutaitojani, sillä muistelen, että joskus nuoruudessani ehti tunnin aikana kertyä matkaa vain kilometrin verran. Silloin tosin taisi juoruiluun mennä hyvän aikaa.

No can do?

Selän korjausyritys 1: Osteopaatti
Vääntelyä, kääntelyä, kopelointia, hymistelyä. "No miltä nyt tuntuu?", "Yhtä pahalta". Lisää manipulointia. "Entäs nyt?" "Ei vaikutusta". Lisää manipulointia... "Noup."

Korjausyritys 2: Urheiluhieroja
"Kahden alimman selkänikaman seutuvilta kipeä ja vasen pakara totaalisen jumissa." Keskitytään alaselän ja vasemman pakaran avaamiseen. Ei vaikutusta.

Korjaysyritys 3: Työterveyslääkäri
"Urheile sen mitä pystyt. Ota tarvittaessa särkylääkettä. Tässä lähete työfyssarille, niin saat jumppaohjeita."

Korjausyritys 4: Työfysioterapeutti
"Joko sulla on pirun hyvät geenit tai olet oikeasti käynyt salilla [kommentti reisilihaksista]. Pakarat ovat jumissa. Kipuiluun ei selvää syytä. Harvoin joudun myymään eioota, mutta nyt sekin tapahtui. Tässä kolme jumppaliikettä, tule joulukuun loppupuolella käymään jos tilanne ei muutu. Onhan nuo korkokengät kivat, mutta ne ei kyllä varsinaisesti auta asiaa."

Neljä ammattilaista, neljä kertaa no-can-do.

Ja mikä ihme noissa mun pakaroissa on!

Vajaan kolmen kuukauden kipuilun ja yo. yritysten jälkeen mulla paloi lopulta käämit ja päätin kokeilla klassista terkkarilähestymistapaa - ottaa buranaa. Kolme buranaa päivässä 7 päivän ajan. Loppuviikkoa kohden kipu hellitti, maanantai oli jo aika jees. Tiistaina lentokoneessa ja seminaarissa istumista sekä jalkatreeni päälle ei ehkä ollut paras idea. Keskiviikkona oikea lonkka/alaselkä/pakara ihan törkeen kipee (siis eri kohdasta ja eri tavalla). Mutta eilen ja tänään. Ei juuri ollenkaan kipua! Ei selässä! Ei pakaroissa!

Voiko olla? Ovatko terkkarit sittenkin olleet kaikki nämä vuodet oikeassa? Auttaako burana tosiaan vaivaan kuin vaivaan? Vai onko se vain plasebovaikutus? Uskallanko toivoa? Pelkkä tulehdus, eikä mitään sen vakavampaa?

Kiipeilylihasten treenausta

Treenailtiin eilen PT:n kanssa käsivarsia siihen malliin, ettei tänään varmaan pysy kynä kädessä. Vaikka eihän sitä kynällä enää mitään kirjoitetakaan.

Haukkaria tangolla, ranskalaisia punnerruksia, eristetyt haukkarit käsipainoilla ja kickbackit. Loppuun vähän vatsalihastreeniä ja kiipeilylihaksia, eli noita lihaksia kyynärpään ja ranteen välissä.

Kiipeilylihasten treenaus hoituu seuraavasti: Otetaan keppi ja ripustetaan siihen narulla levypaino roikkumaan. Asetetaan keppi eteen vaakatasoon hartian korkeudelle käsivarret suorina niin, että naru (ja siinä roikkuva paino) on kepin keskellä käsien välissä. Lähdetään pyörittämään keppiä ranteita kääntäen eteenpäin tai taaksepäin (keppi edelleen vaakatasossa) muun asennon säilyessä koko ajan samana. On muuten ihan tuskaa! Ja tästä pitäis varmaan kuvata video, että kukaan sais selityksestä mitään selvää.

Viime viikolla tuli myös pitkästä aikaa käytyä kiipeilemässä. En voi tajuta, kuinka tässä on taas vierähtänyt niin monta viikkoa kiipeilyhallin ulkopuolella. Onneksi en ollut ainoa. Kaksi kiipeily-ystävääni ovat sairastelleet ja keskittyneet muihin treeneihin sillä seurauksella, että 5b ja 5c reititkin tuottivat ongelmia. Minulla tasopudotus ei ollut yhtä huima, vaan 6a+ ja 6b reitit menivät ongelmitta (vaikkakin vähän hutiloiden). Hullun tilanteesta tekee sen, että nämä ystävän ovat harrastaneet lajia paljon pidempään kuin minä, ja olleet 7a tasolla, mutta tässä lajissa jos missä kehitys pysähtyy ja ottaa takapakkia, jos et viikottain pääse seinälle.

Crispy Central Park

Pitkä viikonloppu New Yorkissa alkoi kääntyä kohti loppuaan ja miehen menojalkaa alkoi vipattaa siihen malliin, että viimeisenä aamuna oli päästävä lenkille. Itse olisin kyllä mieluusti jäänyt vielä peiton alle, etenkin, kun lämpötila oli google mukaan -2 astetta, hrrr, mutta miehen katse oli niin kannustava (lue: syyllistävä), että ei siinä muu auttanut kuin vetää lenkkikamat päälle.

Ja olihan se kylmä! Minulla ei sattunut tuulenpitävä juoksutakki mukaan ja pilvenpiirtäjien välistä puhaltava tuuli meni kyllä samantien luihin ja ytimiin. Sinnillä (lue: täysillä juosten) painelin keskuspuistoon ja siellä reilun viiden kilsan lenkin ennen paluuta hotellille. Oli pakko lämmitellä peiton alla ennen suihkuun menoa, koska muuten olis lähes tunnottomaksi paleltuneisiin käsiin sattunut liikaa. Hullua puuhaa, mutta tulipa käytyä :).

Siinä hytinässä ehdin kuitenkin napata muutaman kauniin kuvan ruskan värjäämästä puistosta.

Nelijalkainen tsemppari

Sattui juuri sopivasti työkeikka pohjoiseen isänpäivän tienoille ja pääsin viettämään viikonloppua perheen kanssa. Siskolla oli koira mukana ja sainkin tänään juoksulenkille nelijalkaisen tsempparin.

Ei vain ole ihan paras mahdollinen tuo. Vauhtia piisaa mäyräkoiranmittaisista jaloista huolimatta vähän liikaakin. Ensin tietenkin mennään niin lujaa kuin kintuista pääsee, jolloin tsempattavalla on vaikeuksia pysyä mukana. Sitten kun enimmät energiat on päästelty, onkin mukava ruveta nuuskuttelemaan jokaista puhelinpylväistä ja kiveä, jolloin tsempattavasta tuleekin tsemppari. Ja välillä tietenkin räksytetään ohikulkeville koirille. Varmaan hieman hupaisa näky, kun loppumatka mentiin sitten koira flexin verran perässä ja minä maanitellen edellä.

Tuosta olisi tosin voinut saada aikaan ihan hyvän intervallitreenin ;), mutta tällä kertaa päätin ottaa rennosti ja nauttia lumisesta ja raikasta talvisäästä. 

Ja rennosti otettiin myös lenkin jälkeen.

Syyskauden välitulokset

Nyt onkin hyvä aika raportoida kauden välitulokset, kun ei tiedä kuinka pitkään tässä ollaan taas puolikuntoisena.

Sain syyskuun puolivälissä uuden kaksiosaisen yläkroppatreenin ja sitä on nyt painettu parin kuukauden verran. Etenkin haukkari-ojentaja-olkapäätreeni on saanut mut tuntemaan itseni ihan bodariksi, kun vetelen siellä raavaiden miesten joukossa vapaapainoilla ;). Viime viikolla puhisin muutaman lihaskimpun kanssa kilpaa välillä jopa isommilla käsipainoilla (mitä nyt liike oli eri, *hih*).

Ja ne tuloksethan ovat taas erinomaisen positiivisia :).

Selkä ja rinta (kaikkia 3*10 toistoa)

• Alakulmapenkki käsipainoilla: 12,5 --> 16kg
• Kulmasoutu tangolla: 40 --> 47,5kg
• Vinopenkki hakissa: 27 --> 29,5kg
• Alatalja (leveä): 40 --> 55kg
• Ristikkäistalja seisten: 12,5 --> 17,5kg
• Ylätalja yksi käsi kerrallaan: 20 --> 25kg

Hauis, ojentajat ja olkapäät (kaikkia 3*10 toistoa)

• Hauiskääntö tangolla (seisten): 17,5 --> 20kg
• Pystysoutu taljassa: 30 --> 40kg
• Ranskalainen punnerrus: +7,5 --> +12,5kg (tanko tähän päälle ehkä 7,5kg)
• Vipunosto eteen: 7 --> 10kg
• Vipunosto sivuille: 7 --> 10kg
• Hauiskääntö käsipainoilla (istuen): 8 --> 10kg
• Ojentajat käsipainoilla (istuen): 5 --> 7kg

Kipu vei voiton

Ensin loppui jalka- ja selkätreeni. Sen jälkeen juoksu. Sen jälkeen tietyt vatsalihasliikeet. Sitten pyöräily. Sitten kumartuminen ilman tukea (tunnen itseni NIIN *vanhaksi ja raihnaiseksi*). Jopa paikallaan istuminen jomottaa. Ja nyt ei pysty enää tekemään edes alataljaa enkä kulmasoutua.

Ensin yritin 4-5vk olla rasittamatta selkää. Ei juuri vaikutusta. Kipu tuli ja meni. Nyt olen yrittänyt kevyesti urheilla, mutta kipu vain pahenee. Voitte vain kuvitella, kuinka paljon tällaista duracelpupua ottaa pannuun, kun selkäkipu vie voiton. Ei millään malttais olla aloillaan! Viime viikolla kävin maanantaina Elixian Combatissa ja Shapessa, tiistaina ja torstaina salilla (yläkroppa 1+2), lauantaina muutettiin 6h yhtä ystävää (annoin miesten kantaa kaikki painavat laatikot ja kalusteet) ja sunnuntaina salilla _kevyt_ alakroppatreeni, maalausta ja tapetointia... Toissaviikolla ma Combat, ti PT treeni, ke kiipeily, pe yläkroppa 1, la yläkroppa 2 ja su alakroppa (kevyt).

Ja sit ihmettelen, kun selkään sattuu *facepalm*.

Ihmeidentekijä ei pysty ihmeisiin

Olen enemmän tai vähemmän tietoisesti vältellyt alakroppatreeniä (lue: keksinyt muuta tekemistä)  jo yli neljä viikkoa, koska alaselkäkivut menevät ja tulevat. Heti kun tuntuu paremmalta, tuntuukin pian pahemmalta. Reilun kahden viikon jälkeen olin jo niin epätoivoinen, että varasin ajan osteopaatilleni, jolle ehdin kesällä antaa lempinimen ihmeidentekijä. Hän nimittäin sai kolmen alle tunnin mittaisen käsittelyn aikana minua vaivanneen niska- ja hartiajumin kokonaan auki. Siis alle kolme tuntia! Kävin vuosi sitten 10h fysioterapeutilla, jonka lisäksi jumppasin joka ilta kotona ja lopputulos oli kutakuinkin sama. Mikä parasta, tuo niska-hartiajumi on pysynyt poissa(!), josta myös osteopaatti oli erittäin yllättynyt (I wonder why) ja kysyi, että mitä olen viime kuukausina tehnyt toisin. En osannut vastata ja meni itse asiassa aika monta päivää ennen kuin tajusin mitä. Teen yhden urheiluhierojan suosituksesta nykyään aina yläkroppatreenin alkuun keppijumppaa ja todennäköisesti tämä parin minuutin pyörittely on "syypää" jumittomuuteen. Halleluja!

Mutta asiaan.

Päätin siis mennä korjauttamaan myös tämän selkäjumin ihmeidentekijälle, mutta ensimmäistä kertaa tuntui, ettei hän oikein tiennyt mitä olisi tehnyt. Selvästi kyllä tiesi missä vika, mutta mikään kikka ei tuntunut tepsivän. Ja seuraavana päivänä selkä oli ehkä jopa pahempi, joten olen sinnitellyt taas kaksi viikkoa eteenpäin pohtien, että lähtisiköhän se kipu sillä millä on tullutkin, eli treenillä. No, eilen kävimme PT:n kanssa läpi uutta alakropan saliohjelmaa ja vaikkei selkä treenin aikana juurikaan vaivannut, niin eiköhän se ole tänään taas vihoitellut ihan urakalla. Eli ilmeisesti ei. Pääsimme kuitenkin taas yhden askeleen salitreenissä eteenpäin, kun PT oli konsultoinut omia fyssarikollegoitaan mua vaivanneesta ongelmasta, kun kyykätessä lantio meinaa kääntyä/taittaa oikealle. Nyt kokeillaankin sitten vahvistaa jalkoja yksi kerrallaan, jolloin tätä virheasentoa ei pääse syntymään ja saadaan "parittomat" virheasennon aiheuttavat lihakset yhtä vahvoiksi. Kun vain tuon selän saisi kuntoon... mur.

20 leuanvetoa ja vähän muutakin

Olo oli tänään työpäivän päätteeksi vähän heikko, yökötti ja vatsakin oli sekaisin. PT treeni oli kuitenkin sovittu, joten eihän se auttanut kuin suunnata salille. "I've paid for it, so I'll suffer it" (vaikkei se aina niin fiksua oliskaan).

Olo oli alkulämpän jälkeen onneksi hyvä, treeni kulki (ihan okei), mutta tunnin treenin jälkeen kuppi oli taas nurin. Toisesta syystä vain. PT nimittäin pisti mut tänään sellaiseen rääkkiin, että heikotuksen sijaan nyt on ihan hakattu olo. Just like the old days, I would say. Muistuu nimittäin mieleen viime syksyn ensimmäinen PT treeni, jonka jälkeen olin kyllä rikki monta päivää :).

Ensimmäinen patteri sisälsi leuanvetoja ja punnerruksia vuoron perään. Yksi aina kumpaakin. PT kysyi, että otetaanko kuminauha jeesaamaan leuanvedoissa, mihin totesin ykskanttiin, että lähtökohtaisesti pitäis mennä ilman. Ja menihän ne! Huikeat 20! No olihan siinä aina punnerrus ja käsien ravistelu välissä, mutta silti! Viimeinenkin nousi puhtaasti ylös, joten eihän sitä tiedä vaikka olis mennyt enemmänkin *wink*.

Seuraava patteri olikin sitten vatsoille. Ensin lankkupidosta polvet rintaan jalat TRX remmeillä ilmassa, jonka jälkeen vatsarutistus ylätaljalla 30kg:n lisäpainolla. Molempia 15 toistoa ja yhteensä neljä kierrosta.Tähän asti kaikki meni hyvin ja oli kivaa.

Kunnes piti siirtyä kyykkäämään, jolloin homma rupes hajoilemaan. En meinannut millään jaksaa kymmentä toistoa peruskyykkyä 60kg:lla. Jalat oli ihan soosia. Siis mitä ihmettä! Tiputettiin paino 50kg:aan ja silti 15 toistoa oli työläs. Whooot?! Peruskyykyn kaverina oli vielä 20 askelkyykkyhyppyä, joten sykkeet huiteli 180bpm:n tienoilla ja paha olo alkoi hiipiä takaisin. Ennen viimeistä, neljättä paria, piti haukata ihan kunnolla happea, että uskalsin tangon alle. Pelkäsin, että lyyhistyn kasaan.

Näin jälkikäteen on joka tapauksessa ihan voittajafiilis. 20 leukaa! Mitä nyt vatsalihakset, ja pakarat, ja yläselkä saattaa olla huomenna kipeät, mutta tietääpä taas tehneensä jotain. Tätä lisää!

Juoksuja

Lievistä selkäkivuista huolimatta (miten musta tuntuu, että joku paikka krakaa koko ajan), kävin eilen ja tänään pitkästä aikaa juoksemassa. Tultiin lyhyelle viikonloppulomaselle pohjoiseen, eikä täällä nyt oikein mitään muuta voi helposti tehdä, kuin iskeä lenkkarit jalkaan ja lähteä kiertelemään lapsuuden maisemiin.

Lähteminen oli kyllä melkoista pakottamista molempina aamuina. Siis aa-mui-na. Vihaan aamu-urheilua... Tosi eilinen aamu oli kyllä melkein puolipäivä, mutta silti.

No eipä siinä sitten, kun vauhtiin pääsi, niin paljon enää ahdistanut. Eilinen reilu viis kilometriä meni 9,6km/h keskinopeudella ja tänään vitonen 10,4km/h keskarilla. Jollekin nuo saattaa olla ihan normaaleja nopeuksia, mutta mulle ei. Ja sykkeet oli sen mukaiset. Tänään taisi keskisyke olla huimat 179bpm, mikä kai tarkoittaa, että pitäis vaan tehdä enemmän intervalliharjoittelua. Damn.

Mutta ei ollut vain nopeus ja keveys, mistä tuli hyvä mieli, vaan myös siitä, ettei henkeä ahdistanut juuri ollenkaan! Nyt voi vain spekuloida, mikä on auttanut tähän vaivaan, mutta lopputulos on tärkein. Ihanaa, että voi taas saliharjoittelun lisäksi käydä lenkillä!

Kipparikallen kädet

Tänään oli erinomaisen hyvä kiipeilypäivä. Vaikka kiipesin vain kolme reittiä, kertyi matkaa yhteensä lähemmäs 100 metriä. Aivan oikein! Kolme reittiä 30 metriä korkealla Rocktopialla vaikeusasteilta 6a, 6b+ ja 5b. Ja ne kymmenen metriä 90:n ja 100:n kertyivät muutamasta ihan makeasta pannutuksesta, kun väsymyksen tai lipsahduksen takia tipuin metritolkulla alaspäin.

Ja nyt muuten tiedän miten Kippari Kalle on saanut paksut käsivartensa. Kiipeilemällä! Mun käsivarret on sunnuntain ja tämän päivän jäljiltä ihan pumpissa ja ympärysmitta on varmasti kasvanut ainakin puoli milliä ;).

Alaköysikiipeilyä ja uudet Katanat

Keskiviikon PT treeni sekoitti normaalin viikkojärjestyksen ja keskiviikon sijaan menimme vasta tänään kiipeilemään. Se osoittautuikin hyväksi liikkeeksi, sillä saimme mukaan yhden kaverimme, jonka toiveena oli liidata.

Olen jo muutaman edellisen kerran taivastellut sitä, kuinka pitkä aika edellisestä liidikerrasta on, ja epäillyt vahvasti, että tuo jalo alaköysikiipeilyn taito on unohtunut kokonaan. Mikä olisi _erittäin_ huono asia, sillä Suomessa on parin vuoden sisällä tulossa voimaan pakolliset varmistustestit, joilla pyritään takaamaan kiipeilijöiden turvallisuus.

Pientä hapuilua ja punttien tutinaahan se aluksi oli, mutta onneksi keväällä opitut taidot palasivat nopeasti. Ja ehkä jopa paranivat hieman! Ylitin jopa yhden kavereille vaikean paikan helposti ja 30 metrinen Walltopia meni päivän viimeisenä reittinä ilman köyteen tuloa. Köyden klippaaminen jatkoonkaan ei enää tuntunut niin vaikealta kuin aikaisemmin. Ehkä tästä vielä kiipeilijä tulee!

Reilu vuosi sitten ostetut kengät ovat viimeisen kuukauden aikana alkaneet vedellä viimeisiään ja varpaat vähitellen hivuttautuneet ulos kärjestä (= huollon puute). Korjauttamisen sijaan päätin jättää ne varakengiksi ja ostaa uudet, ammattilaistermein, vähän "agressiivisemmat"kengät. Kiipeilyareenalta mukaan tarttui La Sportivan Katanat, jotka asettuvat muotoilultaan jonnekin keskipaikkeille. Agressiivisemmin kaarevat, mutta paljon kehutut, Futurat saivat jalanpohjat kramppaaman samantien, joten päätin jättää ne suosiolla ammattilaisille.

Uudet kiipeilypopot

Maksimeita

Sanoin joskus PT:lle, että olis kiva kokeilla ykkösmaksimeita, ja tänään oli se päivä! Nuita ykkösiä kun ei yksin ilman varmistajaa uskalla kokeilla etenkään, kun tekniikka saattaa olla vähän hakusessa (ainakin maksimipainoilla). Ja olihan se vallan mukavaa nähdä kuinka paljon sitä rautaa nousee.

Ensimmäisenä perinteinen maastaveto, johon hyvät lämmittelyt alle ja +20kg nousuin maksimiykköseen. Joka oli... tättärää... 110kg! Eli paljon ei jää vajaaksi siitä, että nostaisin kaksi kertaa oman painoni verran. PT kyllä sanoi, että varmasti nousisi 120-125kg, jos mun selkä olis paremmassa kunnossa, mutta ei tosiaan lähdetty kokeilemaan, että katkeaako se. Vaikka kaksi suorituksen nähnyttä PT:tä peukutti ja kehui, oli vähän vaikea arvioida, että oliko se nyt sit oikeasti hyvä vai mitä. Pakkohan se oli googletella "referenssiä" ja löysinkin sivun, jossa on listattu "weightlifting performance standards" painoluokittain. Sivuston mukaan asetun asteikolla 1-5 sinne 4 (advanced) ja 5 (elite) väliin. Eliten tasoraja on 125kg, joka on nyt virallisesti asetettu tavoitteeksi!

Jaloissa on kuulemma jerkkua enemmän kuin pienessä kylässä, mikä tuli todistettua myös syväkyykyissä. Ensin lämpät alle, jonka jälkeen 80kg, 82,5kg ja kerta kiellon päälle 85kg. Ja nousihan se! Tiukkaa teki, mutta nousi. Ja jälleen kerran jaloissa kyllä riittäis mehua, mutta selkälihakset ei riitä pitämään pakettia kasassa. Myös tässä voin hyvillä mielin asettaa itseni advanced ja elite tasojen väliin (yo. asteikolla, joka tuskin on mikään absoluuttinen totuus, mutta jotain kuitenkin). Eliten raja on 95kg, johon tuntuu, että on vielä aika paljon matkaa, mutta eiköhän se sieltä.

Seuraavaksi noloistakin noloin leuanveto, jonka ykkösmaksimi oli nopeasti saavutettu. 2,5kg lisäpainolla nousi juuri ja juuri se yksi :D (tää vaatii kyllä oikeasti skarppausta!). Penkkipunnerruksen aloituspainoksi PT ehdotti 40 kiloa ja minä olin, että eheei, ei kai me niin paljon. Mutta niin sitä vaan lapattiin painoja tankoon ja ykkösmaksimiksi kirjattiin 45kg. Tällä tuloksella asetun intermediaten ja advancen väliin. Ihan jees :). Näihin kahteen sellainen huomio, että tein eilen "pohjalle" kunnon selkä- ja rintatreenin, joten mehut olivat vähän vähissä.

Viimeisenä kokeiltiin vielä pistoolikyykkyjä, jotka ei kyllä suorilta mene, mutta lauta kantapään alla ja 5kg paino käsissä meni 3+1 per puoli. Nämä otetaan nyt saliohjelmaan mukaan ja katsotaan missä vaiheessa menis ilman noita apuja.

Treenien jälkeen kävin vielä hakemassa postista paketillisen evästä. Olin ihan tohkeissani, kun ystäväni PT:n facebook sivuilla oli maininta tuosta Self Micro Whey Active Pancakesta, joka on laktoositon! Tätä on pakko saada! (Olen niin turhautunut, kun laktoosittomia tuotteita on niin vähän.) Lisäksi repsahdin klikkaamaan alelaarista mukaan laatikollisen So-Lo-Carb Manteli-Tummasuklaa proteiinipatukoita, joita myytiin reilusti alle puoleen hintaan, koska päivämäärä lähestyy. Nyt voin ripotella muutaman patukan jokaiseen laukkuun, ettei nälän yllättäessä tule sorruttua herkkuihin.

Vääristynyt kehonkuva

Selasin tuossa digikuvista varmuuskopiota ottaessa vanhoja albumeita läpi ja se sai minut miettimään, miten oma kehonkuvani on muuttunut vuosien saatossa. Kuinka omalta keho on tuntunut (tai ei ole) ja minkälaisia virheitä siitä on aina löytynyt. Nimenomaan virheitä. En muista, että olisin koskaan oikein ollut tyytyväinen siihen mitä peilissä näin. Pienet rinnat, jenkkakahvat, tasapaksu torso (=ei vyötäröä). Sitä sun tätä.

Alla kuva vuodelta 2008, joka laukaisi tämän ajatusketjun. Toinen kuva tältä päivältä ennen treeneihin lähtöä. Kuusi vuotta väliä, posket ovat kaventuneet, paino lähes sama (-+2kg), läski muuttunut lihakseksi ja kroppa sitä myöden kiinteytynyt (rasvaprosentti 23-24% > 17%). Ja niin miten muka pienet rinnat, kauheat daisarit ;).

Ja rupesinhan se sitten naurattamaan, kun laitoin nämä kuvat rinnakkain. Tästähän tulee mieleen joku laihdutusmainos! Kehtaakohan näitä sittenkään laittaa näytille... Kuvakulma, valaistus, asento. Kaikki huijaa. Eniten kuitenkin huijaa se, miten itse näen itseni näissä kuvissa. Jos totta puhutaan, ainoa mitta mikä on näiden vuosien aikana pienentynyt, on vyötärönympärys. Ne daisarit on edelleen yhtä suuret (pienet) ja persekin yhtä leveä (kapea). Käytän edelleen noita samoja farkkuja!

Mutta se fiilis, ilo ja tulokset mitä treenistä saa, muuttaa myös kehonkuvaa. Nykyään olen huomattavasti enemmän sinut itseni kanssa kuin kolme, kuusi tai kahdeksan vuotta sitten. Jaksan hymyillä peilikuvalleni ja sieltä hymyilee iloinen nainen takaisin. Nyt uskallan jopa sanoa ryhtyväni pienelle "lihotuskuurille" ettei rasvaprosentti tipu yhtään alemmas :). Se on kuitenkin hämmentävää, kuinka hitaasti oma kehonkuva muuttuu. Kun katson tuota kuvaa vuodelta 2008, _tunnen_ itseni paksuksi. Tämän päivän kuvaa katsoessa, oloni on itsevarma ja vahva. Kummallisen kahtiajakoinen fiilis...

Stressing out

Ei ole hengenahdistus astmaa, allergiaa tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Röntgenkuvissa oli keuhkot ja sydän paikallaan (ilman ylimääräistä seuraa) ja happikin kulkee normaalisti vaikkei siltä aina tunnukaan. Tämänhetkisen tiedon valossa kyseessä on hyperventilaatio-oireyhtymä, jonka voi laukaista mm. psyykkinen stressi, fyysinen rasitus ja emotionaaliset ärsykkeet. Sydänkeuhkospesialistisetäni itsehoito-ohje: "Just Relax".

Helpommin sanottu kuin tehty.

Syksy on ollut töiden suhteen suhteellisen rankka, eikä helpotusta näytä tulevan lähitulevaisuudessakaan. Kotona on pienen pintarempan takia ollut paljon tehtävää ja järjestettävää. Enimmäkseen kyllä mukavaa sellaista. Urheilu on henkireikä, josta en luovu. Vaikka henkeä ahdistaisi. Ja vaikka treenien alut ovat olleet nyt todella vaikeita. Salilla saan kuitenkin muuta ajateltavaa ja niitä niin tärkeitä onnistumisen tunteita. Fiilis treenin jälkeen on aina 100-kertaa parempi kuin ennen treeniä.

Vaikka enimmäkseen pidän työyhteisöstäni ja työtehtävistäni, olen tämän vuoden aikana joutunut venymään niin monta kertaa epämukavuusalueelle, että se on alkanut vaikuttaa ikävästi myös luonteeseeni. Kärttyilyä, tiuskintaa, valitusta, mutruilua, vetäytymistä, ilon puutetta, väsymystä,... Niin töissä kuin kotonakin. Nyt taitaa olla aika pistää työkuviot uuteen järjestykseen. Enkä tarkoita työpaikan vaihtamista, vaan työtehtävien uudelleenjärjestämistä niissä puitteissa kuin se on mahdollista. Kunpa löytäisi taas sen iloisen itseni.

Välikuolema ViPR tunnilla

Menin ja päivitin tuossa innostuksissani kuntosalijäsenyyteni ja tajusin vasta jälkikäteen, että tokihan se kk-maksu sitten nousee *facepalm*. Nyt on sitten pakko saada rahoille vastinetta ja käydä oman tutun salin lisäksi viereisellä salilla. Kun se on kerta mahdollista. Ja siitä maksaa.

Tarkemmin ajateltuna on kuitenkin aika kiva, että saa lisää ryhmäliikuntavaihtoehtoja. Lisäksi toinen sali on paljon uudempi ja laitekanta vähän erilaisempi, joten eiköhän tämä ole ihan hyvä investointi!

Ensimmäisenä ryhmäliikuntatuntina testiin pääsi ViPR. ViPR on erikoisennäköinen pötkylä, jota heilutellaan pääasiassa kaksin käsin fokuksena keskivartalonhallinta ja kestävyys. ViPRejä on eri painoisia, 4, 6 ja 8kg, mutta oma valinta oli harvinaisen selvä, kun ohjaaja sanoi ottavansa tänään kevyesti 4kg:lla. 4kg it is!

Eipä muuten turhaa ole kehuttu raskaaksi tunniksi tätä. Toki miesten määrä tunnillakin kertoo jo jotain, mutta kokeileppa itse heilutella 4-8kg:n patukkaa tunnin verran. Raskaimpia tänään olivat kuitenkin kaikki hypyt ja punnerruksetkin tein polvet maassa (en edes yrittänyt miestenpunnerruksia. Nolo!). Kroppa oli jotenkin tosi väsyneen tuntuinen, liekkö flunssa tulossa. Tai ehkä olen vain syönyt huonosti. Tälle tunnille pitää kuitenkin mennä toistekin! Sen verran mukava ja erilainen tunti kyseessä!

Kehonkoostumus

Perjantaina mittailtiin jälleen kehon koostumuksia firman TyKy-päivällä Kisakalliossa. Mitään mullistavaa ei viime vuoden tuloksiin verrattuna ole tapahtunut, vaikka treenattu on. Yhyy *kyynel*. Positiivisena parannuksena pyöräergometritestin tulos, jossa mun peruskestävyys on parantunut huimasti. PK-alueella sykkeet on laskenut 10-15 pinnaa (wohoo!), vaikka varsinaista PK-treeniä on tullut tehtyä tosi vähän.

Paino on tullut alas kilon verran, josta suurin osa rasvaa. Rasvaprosenttikin oli siten tippunut 18:sta 17:ta vaikkei se tavoitteena ole ollutkaan (ennemminkin päinvastoin). Käsiin ja keskivartaloon on mittauksen mukaan tullut mukavasti lisää jerkkua, mutta jaloissa on tapahtunut jotain kummallista, kun lihasmassa on pienentynyt. Lienee vain siirtynyt paikasta toiseen ;).

Yksi mihin kiinnitin huomiota on sisäelinrasvan määrä, joka oli noussut 52:sta melkein 62:een. Tuo 60cm2 on minun ikäisellä suosituslukema, joten huolta ei vielä ole, mutta kyllähän se pistää miettimään, että mitä asialle voisi tehdä. Sisäelinrasva on kuitenkin sitä pahempaa sorttia, jonka ei soisi kovin paljon lisääntyvän. Ei kuulosta kivalta olla rasvainen sisältä ja timmi ulkoa, koska terveyden ja hyvinvoinnin eteen tässä kuitenkin tehdään töitä.

Hyvä päivä!

Tänään on ollut niin hyvä päivä etten voi muuta kuin hymähdellä onnesta! Ensimmäistä kertaa lomalta paluun jälkeen tuntuu, että olen työkuorman päällä enkä alla, verottaja ilmoitti, että saan tänä vuonna veronpalautuksia, yläkroppatreeni meni salilla mainiosti ja illalla tein itse coleslaw salaattia (jopa sen majoneesin ja siihen pohjautuvan kastikkeen) sekä herkullisia jauhelihapihvejä.

Herkullisen Coleslawn ja majoneesin ohjeet löysin Hidasta elämää -blogista. Kuten yhdessä hömppäsarjassa päätähti aina toteaa: "Coleslaw [tai lähes mikä tahansa muu] is my only weakness". Toinen mitä en voi vastustaa on caesar-salaatti, mmm... Sovelsin blogista löytyvää reseptiä vain lisäämällä salaattiin kevätsipulia sekä vaihtamalla valkoviinietikan omenaviinietikkaan kun kaapista ei löytynyt muuta. Jauhelihapihvit luonnollisesti vähärasvaisesta naudanjauhelihasta ja fiiliksen mukaan mausteeksi aurinkokuivattuja tomaatteja ja ylijääneet kevätsipulit.

Tällaisia iltapaloja pitäisi kyllä tehdä useammin! Salaatti oli tosi helppo ja majoneesinkin pyöräytti ihan hetkessä. Hommaa hidasti ainoastaan salaatin joukkoon raastettu peukalo ja rikkinäinen uuni (minkä takia pihvit oli pakko paistaa pannulla).

Nyt kun pääsin ruokahehkutusten makuun, loppuun vielä kaksi kuvat viikonlopun mökkiherkuista.

Veljen tekemä kasvissalsa tortillan väliin oli niiin herrrkua

Ja tulihan sitä vähän herkuteltuakin, kun oli monenlaista juhlanaihetta valmistujaisista kihlajaisiin ja syntymäpäiviin :)

Treenimusiikkia

Minulla on yksi vakio soittolista, joka sopii niin pyöräilyyn, juoksuun kuin rullaluisteluun. Löysin listan alunperin Spotifystä, mutta ostin sen lopulta myös iTunesista, että sain sen iPodiini kannustamaan, kun viime syksynä juoksin elämäni ensimmäisen (ja todennäköisesti viimeisen) puolimaratonin. 

Soittolistan Moves like Jaggerit, Hot N Goldit ja Umbrellat ovat juuri oikeanlaista helppoa poppirenkutusta minun makuuni. Mies on syyttänyt minua joskus musiikin suhteen ahdasmieliseksi (josta uskallan kyllä olla eri mieltä), mutta treeni jos mikä on minulle vihoviimeinen paikka kuunnella jotain uutta tai monimutkaista. Silloin pitää tietää (ja osata laulaa mukana!) kaikki biisit, tuntea jokaisen kappaleen tempo sekä olla varma mikä biisi tulee seuraavaksi.

Here it is:

http://open.spotify.com/album/18uQirVtlfAqli2GrXNYIi

Kuntosalille en ole vielä jaksanut vaivautua ottamaan omaa musiikkia, vaan olen tyytynyt kuuntelemaan salilla päällä olevaa radiota. Ainakin jossain vaiheessa kanava oli Loop, ja kuten nimestä voi päätellä, sielläkin toistuu usein samat biisit. Nämä biisit saavat silloin tällöin aikaan saman efektin kuin tuo oma soittolista: jalka rupeaa vipattamaan, lanne heilumaan ja vähän ehkä laulattamaan. Tiedä sitten kuinka paljon kanssasaleilijat arvostavat hytkymistäni ja hyräilyäni :).

4*12 minuuttia

Tänään pidettiin PT:n kanssa syksyn aloituskeskustelut ja tehtiin kuntotesti. Varoittelin kyllä, että hengitys ei ole aerobisissa lajeissa kulkenut kovin hyvin ja, että saatan lopettaa homman kesken, mikäli olo tuntuu huonolta. Yllätin kuitenkin itseni vetämällä 48 minuutin intensiivisen testin kunnialla läpi.

Toki sitä tuli vedettyä suht varovasti ja kuulostellen ja etenkin juoksuosuuden jälkeen tuntui, että vauhtia olisi kyllä riittänyt reilusti enemmän. Mutta tässä on hyvät pohjalukemat lähteä seuraamaan kehitystä!

Testi eteni seuraavasti: neljä laitetta, 12 minuuttia per laite, PT:n etukäteen valitsemat vastukset (pl. juoksu). Tuloksena yhteenlaskettu kilometrimäärä, joka toimii referenssinä seuraavaa testiä varten. Ja ne tulokset:

1. Soutu, vastus 10, matka 2,54km
2. Crosstrainer, vastus 5/14, 1,89km
3. Pyöräily, vastus 18, matka 4,43km   (eli 22km/h)
4. Juoksu 1,8km  (keskinopeus 9km/h)

Vastukset määräytyvät oman kuntotason mukaan ja tuloksia verrataan vain omiin aikaisempiin tuloksiin, joissa vastukset ovat samat.

Matka kertyi yhteensä 10,66km. Vähän jäi harmittamaan, kun PT sanoi vasta juoksuosuuden puolessa välissä, että hän oli salaa asettanut minulle tavoitteeksi 11 kilometriä. Siinä vaiheessa ei edes kunnon loppukiri auttanut saavuttamaan tuota tavoitetta, mutta ensi kerralla sitten!

Puolen vuoden tuloksia

Hengenahdistusta tai ei, tämä emäntä ei urheilua lopeta! Eilen 35min juoksulenkki, joka tuntui aika kauhealta, ja tänään ihan hyvän tuntuinen yläkroppatreeni, viimeistä 15 minuuttia lukuunottamatta.

Vaikka tiedän, että nyt jos koskaan pitäisi osata olla itselle armollinen, en voinut olla selaamatta treenipäiväkirjaa taaksepäin ja katsomatta kuinka paljon takapakkia sitä on kesän aikana tullut. Ei onneksi paljon!

Maaliskuuhun verrattuna, jolloin aloitin uuden PT:n kanssa ja sain uuden saliohjelman, kehitystä on tapahtunut, eikä tämän hetken tuloksissa ole suurta eroa kesälomaa edeltäväänkään tilanteeseen. Kevät meni ylätaljatekniikkaa treenatessa 45kg:lla ja kun tänään laitoin 50kg, alkoi tekniikka heti hajoilla. Onhan tuo tietenkin hirmuisen vähän verrattuna viime lokakuuhun, jolloin eri tekniikalla lähti 65kg. Yhyy!

Penkissä lähtötilanne oli 25kg (3*10 toistoa), ennen kesälomaa 32,5kg (3*8-10 toistoa päivästä riippuen) ja nyt 30kg (3*10). Kulmasoudussa käsipainoilla lähtötilanne 15kg, ennen kesälomaa 21kg ja nyt 20kg. Vinopenkissä ja pystypunnerruksessa tulokset ovat pysyneet kutakuinkin samoina. Päänylivedon lähtötilanne 10kg (3*12), viime viikolla 15kg (3*10).

Nyt on kolme päivää puhalleltu PEF-mittariin ja sisäänhengitetty Salbutamolia. Keskiviikkona aloitellaan PT:n kanssa syyskausi. Jännä nähdä mitä syys tuo tullessaan...

Hengenahdistusta

Happi ei ole viime aikoina kulkenut niin kuin sen olisi pitänyt. Urheillessa sisään hengittäessä homma jää jotenkin puolitiehen ja joka kerta tekisi mieli vetäisi vielä yksi ylimääräinen henkäys normaalin sisäänhengityksen lisäksi. Lisäksi kurkkua on kuristanut ja välillä rintaa puristanut tai pistänyt.

Ensimmäiset oireet saattoivat itse asiassa olla jo viime keväänä, kun kesken cooperin testin happi loppui, hengitys vinkui ja lyyhistyin kaksinkerroin. Tuolloin syytin paskaa kuntoa (perfektionisti) ja kylmää ilmaa (aamutuimaan pakkasyön jälkeen), mutta nyt en ole enään niin varma. Alkukesän pyöräilyt Puumalan ylämäissä olivat ihan tuskaa ja jyrkimmissä hengitys oli vaikeaa ja vinkui. Andorran vuoristossa kiipeäminen oli luvattoman raskasta.

Hengenahdistus on kuitenkin selvästi pahentunut viime viikkoina ja eilen aloitettiin tutkimukset työterveyshuollossa. Ensin tutkitaan (rasitus)astman mahdollisuus ja allergiat. Perusverenkuva ja kilpirauhasen vajaatoimintaa mittaavat testit tehtiin samantien ja nyt mittailen seuraavat kaksi viikkoa aamuin illoin uloshengityksen huippuvirtausta (PEF) astmalääkkeellä ja ilman. Reilun parin viikon päästä sitten spirometriaan.

Pikkasen jännittää, mitä tutkimuksissa löytyy.

Kesäjuoksuja

Ne harvat lenkit, jotka olen tänä vuonna juossut ovat olleet edellisvuotta vauhdikkaampia, mutta silti jotenkin keskimääräistä rennompia. Viime kesänä panostin kyllä enemmän matkaan kuin nopeuteen harjoitellessani puolimaratonille, mutta silti minusta tuntuu, että syksyn ja talven ahkeralla salitreenillä on ollut positiivinen vaikutus myös juoksuun.

Kun edellisestä juoksukerrasta oli kuukausia ja takana oli nelisen viikkoa lomailua (lue: penkkiurheilua), ei odotukset olleet kovin korkealla, kun lähdin toissa viikolla mökiltä jolkottelemaan. Lämpötila hipoi kuuden aikaan illalla 30 tietämillä ja jano oli jo lähtiessä. Yllätin kuitenkin itseni pinkomalla 6,3km:n lenkin 9,4km/h keskinopeudella! (Tämä on siis minulle erinomainen aika.) Juoksu tuntui heti alusta asti kevyeltä pystyin keskittymään mieheltäni (entinen maratoonari) ja parin vuoden takaisesta juoksukoulusta saamiini vinkkeihin (sekalaisessa järjestyksessä):

1. ryhdikkäästi selkä suorana, pää vartalon jatkona, niin kuin joku vetäisi päälakeen kiinnitetystä narusta
2. pieni etukeno (pelkästään jo ajatus tästä muuttaa juoksuasentoa ja -fiilistä)
3. katse pitkälle eteen, ei jalkoihin
4. askel ennemmin koko jalalle tai päkiälle kuin kantapäälle (tämä on minulle vaikein!)
5. jalan rullaava liike
6. ylävartalo suht. paikallaan, pää ei pompi
7. kädet vartalon sivuilla 90-asteen kulmassa, heiluriliike suoraan eteenpäin

Tämän viikon kahdella juoksulenkillä ei voi ihan niin paljon kehuskella. Sama 7,9km:n lenkki meni toissapäivänä 8,4km/h keskinopeudella ja tänään 8,5km/h. Molempina päivinä osa matkasta meni kuitenkin kylkipistojen takia kävellen, joten juoksupätkät ovat menneet vahdikkaasti. Ja myös tuntuivat suht. kevyeltä (siihen asti, kun kylkipisto tuntui niin pahalta, että teki mieli taittua asfaltille kaksinkerroin).

Se mikä oikeasti erotti nämä kaksi lenkkiä toisistaan oli keskisyke, joka ensimmäisellä oli 131pbm ja toisella 157pbm! Osoittaa kyllä hyvin "päivän kunnon" vaikutuksen juoksuun. Myös Polarin juoksuindeksi oli samaa mieltä, näyttäen lukemia 52 ja 45 vastaavasti. Viime vuoden juoksuindeksit olivat järjestänsä 39-42, eli jotain parannusta on myös Polarin mielestä tapahtunut.

Alpit ja Pyreneet, check!

Kesälomareissun kohokohtia (sekä urheilullisesti että muuten) olivat ehdottomasti kolmen tunnin patikointi Alpeilla Ranskan Le Périerissä sekä päivävaellus Pyreneillä Andorrassa.

La Roche du Touret trail  lähti pienestä Le Périerin kylästä ja kiemurteli vuoren reunaa pitkin huipulle 1555m:n korkeuteen (nousua yhteensä 730m). Pilvisestä säästä huolimatta olivat maisemat huipulta upeat ja tiirailimme ihastuneina alas kylään eväitä syödessä.

La Roche du Touret trail Ranskan Le Périerissä

L'Angonella lakes trail lähti Llortsin kylästä 1400m:n korkeudesta ja nousi reilun viiden kilometrin matkalla 2440m:iin. Nimensä mukaisesti reitti johti kolmelle vuoristojärvelle, joiden vesi oli erittäin kirkasta, mutta kuten arvata saattaa, todella kylmää (mies uskaltautui silti uimaan, hrrr). Matkalla ylös seurasimme kaunista vuoristopuroa, jonka vesi oli juomakelpoista ja herkullista.

L'Angonella lakes trail Andorrassa

Matkalla viihdytimme itseämme tekemällä ehkä Euroopan pohjoisimman lumiukon, Heinäkuussa

Otimme vapauksia jatkaa opastettua reittiä vielä ylemmäs ja päädyimme lopulta n.2800m:ä korkealle vuorelle, josta oli aivan mielettömät maisemat Pyreneiden yli (Andorran korkein kohta 2946m ja Pyreneiden 3404m).

Yhtään ei jännittänyt istua vajaassa 3km:ssä jyrkänteen reunalla ;)

Kahdeksalla rullalla ja kahdella renkaalla

Helle ja urheilu yhdistettynä janoon ja nälkään ei sovi yhteen. Ollenkaan. Piste.

Lähdin toissapäivänä kesän ensimmäiselle (!mitä mulle on tapahtunut!) rullaluistelulenkille lämpötilan huidellessa edelleen kolmenkymmenen paremmalla puolella. En vain millään löytänyt juomapullovyötä, joten fiksusti ajattelin, että kyllähän sitä yhden lenkin vetää ilman vesipulloakin. Virhe. Vielä kun helteiden (lue: kuukauden mässäilyn) takia lounas jäi vähän kevyeksi pääsin ehkä 15min, jonka jälkeen iski jano ja 30min, että iski kaamea nälkä. Sinnillä kuitenkin vedin tunnin lenkin loppuun ja kirjoitin itselleni mentaalisen muistilapun: "Älä KOSKAAN lähde urheilemaan ilman vesipulloa 30 asteen helteellä".

Vanhasta lempparilajistani innostuneena kävin myös eilen rullaluistelemassa, mutta edellispäivän leppoisaan kuntorataluisteluun verrattuna kyseessä oli 20km:n rullaluisteluesterata ammattilaisille. Kaupunki on kivasti miinoittanut pyöräteitä erinäisillä hiekkaesteillä milloin poistamalla asfaltin 30-100cm matkalta koko pyörätien leveydeltä (tietysti alamäessä) tai poistamalla asfaltit ristelysalueen kaikilta pyöräteiltä pakottaen luistelijan autoilijoiden sekaan väliaikaiselle asfalttikiertotielle, johon on tietysti myös ripoteltu hiekkaa. Lisäksi luonto teki omat tepposensa, kun puiden varjostamat pyörätiet olivat (helteestä huolimatta) sateen jäljiltä märkiä ja luistelija sai harjoitella kokovartalohallintaa luistinten lipsuessa tielle laskeutuneiden märkien lehtien päällä.

Tämän päivän urheilusuoritukseksi oli tarkoitus kirjata "kahden järven ympäripyöräily", mutta karttaa tarkemmin tutkailtuani, järviä mahtui 34km:n lenkin sisään sittenkin viisi. No, anyway. Hiostavan kuuman ja hikisen remonttipäivän päätteeksi kevyt (mutta vauhdikas) pyöräilylenkki tuntui parhaalta urheiluvaihtoehdolta. Pyörän renkaita pumpatessa saatoin tuntea jo viileän ilmavirran ihollani... Vaan olihan se kuuma. Ja ahdistava. Ja hiostava. Ja väsyttävä. Ja vaikka vettä oli mukana, niin eiköhän se nälkä kuitenkin iskenyt 1/3 ennen kotia. Tänään kirjoitin itselleni jo viikon toisen mentaalisen muistilapun: "Muista syödä KUNNOLLA ennen 1,5h treeniä".

Penkkiurheileva pullasorsa

Penkkiurheilevan pullasorsan treeniohjelma koostui tänä kesänä 8000 kilometristä autoilua ja 2300 kilometristä moottoripyöräilyä ja dieetti mittaamattomasta määrästä höttöhiilareita (mm. croissantien ja patonkien muodossa) sekä makkarasta ja letuista.

Tämä kuukauden reissaaminen ei auttanut yhtään koko kevään jatkuneeseen treenimorkkikseen (joka on aiheutunut tuloksettomista treeneistä ja lihasjumista johtuvasta treeniohjelman muutoksesta (lue: kevennyksestä)), mutta Eurooppaa autolla kiertäen sai kyllä niin mittaamattoman arvokkaita kokemuksia ja näki niin upeita paikkoja etten vaihtaisi sitä mihinkään! Vajaassa kolmessa viikossa kiersimme 16 maata ja 27 kaupunkia, jonka jälkeen vaihdoimme auton prätkiin ja ajelimme ympäri Suomea mökkeilemään ja ystäviä tapaamaan.

Heinäkuu oli siis täysin kuntosaliton, mutta vaikka reissussa oltiin, niin tuli sitä onneksi pyöräiltyä yhteensä 170km sekä käveltyä ja vaellettua kymmeniä ja kymmeniä kilometrejä. Mökiltä kävin jopa juoksemassa reilun 6km:n lenkin, jonka lisäksi hyötyliikuntaa tuli puutöistä sitäkin enemmän.

Nyt on kuitenkin korkea aika laittaa pullasorsan treeniohjelma ja dieetti kuntoon ettei hän vallan repsahda. Tällä hetkellä ei uskalla edes vilkaista leuanvetotankoon päin...

Pieni lenkki auringosta nauttien

Vietin tänään ihanan päivän ensin kotona puuhastellen sitten ystävän kanssa kiipeilemässä ja espalla auringosta nauttien. Illalla kotiin päästyäni en voinut vastustaa kiusausta, minun oli pakko päästä ulkoiluttamaan Olmoa, lainakilpuria. Huomasin vasta nyt kuinka kylmää ja sateista on ollut jo pitkän aikaa, enkä voinut olla hyödyntämättä tämäniltaista auringonpaistetta, kun huomenna kuitenkin sataa taas vettä.

Ihan hyvä lenkki se olikin. Pääsin "ennätykseeni", keskinopeus tunnin lenkillä oli yli 25km/h. Vaan eipä tuo mun selkä näytä ajoasentoa kestävän, minkä takia matka ei ollut niin nautinnollinen, kuin se olisi voinut olla. Ehkä pyörä on väärän kokoinen tai ehkä asento on tottumiskysymys. Ongelmaan täytyy kuitenkin löytää jokin ratkaisu, muuten täytyy jatkossa tyytyä vain hybridiin, koska en halua rikkoa paikkoja lopullisesti.

No, hybridi pääsee jo heti ensi viikolla matkustamaan, kun lähdemme autolla (ja polkupyörillä) kiertämään ja näkemään Eurooppaa. En malta odottaa kesälomaa!

Ei mikään turha juhannus

Juhannussunnitelmat tarkentuivat vasta aivan viime tippaan, kun pohjoiseen luvatut kylmät kelit ajoivat minut Oulusta työkeikalta takaisin Etelä-Suomeen. Juhannus mökillä Suomussalmen pohjoispuolella ei jostain syystä houkuttanut, kun luvassa oli alle 10 astetta ja sadekuuroja.

Ensimmäinen ajatus oli ajaa pyörillä Espoosta Mikkeliin ja siitä toiselle mökille Juvan lähistölle, mutta tarkemmin katsottuna matkaa olisi tullut yli 300km, joka tuntui aika mahdottomalta ottaen huomioon, että pääsimme lähtemään torstaina vasta puolen päivän jälkeen.

Päätimme lastata pyörät Volvon takakonttiin ja ajella torstaina autolla Mikkeliin ja siitä vähän mutkan kautta perjantaiaamuna pyörillä mökille. Kilometrejä kertyi mukavat 75 pääosin asfalttiteitä pitkin. Nälkää ei tuon lenkin jälkeen tarvinnut paljon houkutella (poltettuja kilokaloreita reilu 1800) ja juhannusaattoillan saslikit ja muut herkut menivät kuin kuumille kiville.

Lauantaina saimme kutsun tuttavan mökille, jonne tietysti lähdimme pyörillä. Hiekka- ja soratiet aiheuttivat edellispäivää enemmän ärräpäitä, koska olen tuunannut hybridin enemmän maantie- kuin maastopyöräksi, mutta sinnillä tuollaisen matkan pystyi vetämään helposti. Siinä sitten kevyen välipalan ja jutustelun jälkeen mieli kuitenkin halaji pidemmälle lenkille ja päätimme ajella mutkan kautta takaisin. Pitkä mutka siitä tulikin, paluumatkaa kertyi yli tuplat, yhteensä 47km.

Ei kyllä millään uskoisi, että Järvi-Suomi voi olla niin mäkinen! Vaikka kilometrejä kertyi vähemmän, kuin ensimmäisenä päivänä, oli tuo meidän "kevyt" maaseutumatkailu varmasti elämäni rankin pyöräreissu. Toistaiseksi. Jyrkät ylämäet, sateen pehmentämät hiekkatiet ja renkaiden alla pyörivä sora, saivat hengityksen pihisemään ja jalat huutamaan halleluujaa. Mieskin sai kuulla aimo annoksen sadattelua, kun haukuin itseni ja surkean kuntoni maan rakoon. Päivän saldo 71km pääasiassa hiekka- ja sorateitä.

Tänään jännittikin nousta taas pyörän selkään, sillä edessä oli vielä paluumatka Mikkeliin. Tällä kertaa valitsimme suorimman tien, jonka alkupätkä oli metsäautoteitä ja hiekkateitä, ja loppu 1/3 asfalttitietä. Maisemat olivat niin upeat, että voisin sanoa pyöräilleemme läpi kauneinta Suomea! Matkalle sattui muutama rankempi mäki ja vähän huonokuntoisempi metsäautotie, mutta olin päättänyt ottaa rennosti ja rauhallisesti. Viimeinen asfalttipätkä meni kuin siivillä myötätuuleen miehen peesissä. Kilometrejä yhteensä 55.

Viikonlopun kilometritavoite, 200km, ylittyi nipin napin :).

Elämäni ensimmäinen Jukola

Eilen koitti se suuri päivä, kun pakkasimme kimpsumme Volvoon, nappasimme kaverimme kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti Kuopio-Jukolaa Vehmersalmella. Ei käy kieltäminen etteikö siinä ajaessa ollut vähän perhosia vatsassa, kun mietin, että siellä sitä nyt pitäisi "yksin" vetää metsässä 7,6km ennen kuutta aamulla (ehkä olen jo maininnutkin, etten todellakaan ole mikään aamu-urheilija).

Perille saapuessa teltat pystyyn, nakit ja muusi tulille (ja napaan) ja niin piti jo ensimmäisen meistä suunnata kohti lähtöpaikkaa. Olihan se kyllä hieno näky, kun 1500 suunnistajaa sytytti otsalamppunsa ja lähti laukauksesta liikkeelle armeijan ylilennon saattelemana!

Siinä iltapuhteilla laskeskelimme, että minun vuoro koittaisi aikaisintaan viiden aikaan aamulla, joten ensimmäinen herätys olikin 4:15, n. kolmen tunnin unien jälkeen. Tulospalvelu kuitenkin kertoi, että vasta toinen osuus oli saapumassa maaliin ja minulla olisi vielä parisen tuntia aikaa. Eipä se uni kuitenkaan enää maistunut ja jäin seuraamaan kisan etenemistä kännykällä.

Puoli kuuden aikaan nousin ylös, söin aamiaisen ja vaihdoin vaatteet. Kun kolmososuudella näytti kestävän, vetäydyin takaisin makuupussin lämpöön ja makoilin ja kuuntelin kuulutuksia, kun kisan voittajat saapuivat maaliin ennen seitsemää (Ja minä en ollut vielä päässyt edes aloittamaan joukkueemme nelososuutta!). Seitsemän jälkeen en enää malttanut olla aloillani vaan lähdin kohti lähtöpaikkaa.

Vähän ennen kahdeksaa pääsin viimein aloittamaan oman osuuteni ja olihan se melkoista matkantekoa. Korkeuserot olivat huimat ja paikoin oli pakko ottaa neliveto käyttöön (onneksi oli piikkarit!). Vastapainoksi saikin sitten uida soissa ja ojissa puolta reittä myöden. Kun rastilta sai suunnan seuraavalle, oli matkanteko suht. helppoa edellisten suunistajien tekemien polkujen ansiosta. Ainoastaan kolmesti (18:sta) menin reilusti ohi tai sivuun rastista ja muuten paukutin menemään sen mitä jaloista lähti ja vaikeassa maastossa uskalsi. Sen verran kuitenkin parissa kohdassa hidastin, että sain opastettua eksyneitä kanssasuunnistajia oikealle tielle.

Kaiken kaikkiaan matkaan meni 2h3min eli vain muutaman minuutin yli tavoitteeni. Eihän se hääppöinen suoritus tietysti ole, kun tarkistin, että olin omalla osuudella 200 viimeisen joukossa :D, mutta olin ja olen kuitenkin pirun tyytyväinen! Jukolan ensikertalainen, alle 20 kerran suunnistuskokemuksella, 3h yöunilla, kahden tunnin aamu-urheilu ei olisi paremmin voinut mennä!

Yhteenvetona: Oli huippua! Koska seuraavan kerran?!

Päivän negatiiviset ja positiiviset

Facebookissa kiertää positiivisuushaaste, jossa kehotetaan listaamaan viiden päivän ajan 3 positiivista asiaa. Tälle päivälle löytyi kyllä muutama negatiivinenkin.

Tämän päivän negatiiviset:

1. Satoi vettä
2. Suunnistuskartta meni muhjuksi
3. -> Jouduin skippaamaan kolme rastia

Tämän päivän positiiviset:

1. Työkaveri houkutteli ajamaan pyörällä suunnistamaan -> yhteensä 54km pyöräilyä tälle päivälle (kilometrikisassa tällä hetkellä hyvä kakkossija 75km edellä kolmosta)
2. Eksyin vain yhdellä rastilla pahasti. Vauhti oli muilla rastiväleillä jo ihan kiitettävä liukkaasta kelistä huolimatta.
3. Ja parhaimpana fiiliksenä tämä urheilun ja ruoan jälkeinen raukeus. Ja muutenkin voittajafiilis sadepäivän ulkourheilujen jälkeen.

Pitkä pyörälenkki

Näin kauniina kesäpäivänä ei yksinkertaisesti voi mennä salille treenaamaan. Ei vain voi. Menee aurinko ihan hukkaan. Senpä takia päätin aamutuimaan, että tämän päivän urheilu on pitkä pyörälenkki.

Päänvaivaa aiheutti vain pyörän valinta. Uskaltaisinko lähteä pitkälle lenkille maantiepyörällä vai ottaisinko aina luotettavan hybridin, jolla varmasti jaksan polkea ilman, että paikat tulevat kipeäksi?

Reittiä suunnitellessa tuli harvinaisen selväksi, että hybridillä se oli lähdettävä. 75-80km kylmiltään maantiepyörällä olisi liikaa. Takana on kuitenkin vain yksi 40km:n ja yksi 20km:n lenkki kiiturilla, joten matkan tuplaaminen aiheuttaisi ihan varmasti loppumatkasta säryn ja jomotuksen aiheuttamaa ketutusta.

Loppujen lopuksi matkaa kertyi 81km keskinopeudella 22,5km/h. Viime vuoteen verrattuna (jolloin vedin saman lenkin) tämänkertainen oli erittäin positiivinen kokemus! Matka sujui vauhdikkaammin ja kevyemmin, enkä ollut läheskään niin väsynyt jälkikäteen (viime vuonna vedin parin tunnin nokoset reissun päätteeksi).

Viikon lajit

Tänään oli hyvä kiipeilypäivä pitkästä tauosta huolimatta. Pääsin ensimmäisellä yrittämällä yhden 7a graden reitin ja olin hyvin hyvin onnellinen! Olen tahkonnut samaa reittiä jo monta kertaa aikaisemmin ja aina epäonnistunut reitin puolivälissä, jossa on kaksi vaikeaa muuvia peräkkäin. Tänään, kun pääsin suoraan tuon kohdan yli, olin niin täpinöissäni, että kädet ja jalat tutisivat koko loppumatkan - "nyt en saa epäonnistua". Vaikka greidaus saattoi olla vähän alakanttiin, uskallan nyt julistaa itseni 7a (tai vähintään 6c+) tason kiipeilijäksi :). Ei hullummin, kun takana on kuitenkin vasta vuosi harrastuksen parissa.

Kotona odottikin sitten ei niin mieluisa tehtävä, kun paikattavana oli kaksi pyöränrengasta. Maantiekiiturin rengas puhkesi miehen edellisellä lenkillä kahdesti ja minun hybridin rengas eilen bussipysäkin rikotun lasin siruihin. Ostin jo viime vuonna uuden ulkokumin, joka kuitenkin syystä tai toisesta jäi vaihtamatta. Nyt sain sitten hyvän syyn vaihtaa sen alle, kun lasinsiru viilsi vanhaan pistosuojattuun kumiin 0,5cm viillon läpi asti. Todennäköisyys, että kivi tai siru osuu juuri tuohon kohtaan uudestaan on pieni, mutta en silti halua ottaa sitä riskiä, että jään johonkin matkalle.

Seuraavan viikon urheilulajit onkin nyt poikkeuksellisen selvät, kun huomenna, lauantaina, maanantaina ja tiistaina on luvassa suunnistusta. Viime sunnuntain räpellyksen jälkeen on pakko ottaa harjoittelussa loppukiri ennen reilun viikon päässä siintävää Jukolaa. Jospa sinne väliin mahtuisi kuitenkin edes muutama pyörälenkki (vähintään hyötyliikuntana), etten ihan putoa kilometrikisan kärkijoukosta. Vaikka huonoltahan tuo taas näyttää, 24km:ä kakkossijasta ja 476km (!) kärkisijasta. Hatunnosto sinulle R!

Hukassa Nuuksiossa

Tänään oli pakko lähteä taas metsään samoilemaan, sillä Jukola lähestyy uhkaavasti. 

Homma meni jännäksi jo alkumetreillä, kun reitti piti itse piirtää kartalle. Suoriuduin tästä kuitenkin mallikkaasti. Toinen, missä homma saattoi (ja lopulta menikin) pieleen oli oikean rastikuvauslappusen mukaan ottaminen. Siinä ajatuksissani, toinen jalka jo lähtökuopissa, menin ja nappasin tarkemmin katsomatta mukaan 9km:n reitin rastikuvaukset väärine rastinumeroineen, vaikka piirsin kartan 5km:lle.

Siinähän sitten olin jo toisella rastilla ihan äimänä, kun luulin olevani muutaman eksymisen jälkeen oikeassa paikassa, mutta rastinumero viittasikin kolmosrastiin. Mitä?!? No, lähdin hämmentyneenä jatkamaan kohti nelosrastia, jonne mennessä törmäsin kahteen yhtä eksyksissä olevaan naiseen. Pystyimme kuitenkin aika hyvin molempien oletuksien perusteella haarukoimaan sijaintimme ja löysin kuin löysinkin itseni neloselle.

Ja rastinumero oli taas ihan väärä! Siinä päätä raapiessani paikalle saapui onneksi osaavannäköinen suunnistaja, jolle vuodatin ongelmani ja joka viimein paljasti kardinaalimunaukseni...

Viitosrasti oli ihan yhtä hukassa, kuin kaikki aikaisemmatkin, ja meinasin moneen kertaan luovuttaa ja ottaa sykemittarin gps:llä suunnan kohti lähtöpistettä. Siinä sijaintiani jälleen kerran ihmetellessäni eräs nuori nainen sattui paikalle ja sain lähteä hänen peesissä etsimään oikeaa rastia. Loppumatka mentiinkin sitten yhtä matka, koska olin niin totaalisen uupunut olemaan yksin eksyksissä keskellä metsää.

Lippu ei ole nyt kovin korkealla Jukolan suhteen.

Hengitysvaikeuksia

En aamulla osannut päättää mitä tänään urheilisin, joten pakkasin mukaan sekä sali- että pyöräilykamat. Onneksi, sillä työpäivä venyi aiottua pidemmäksi ja sisätilaurheilu alkoi tuntua ahdistavalta, tarvitsin happea. Hyppäsin pyörän selkään ja päätin polkaista mutkan kautta kotiin.

Vaan eipä se kovin happirikasta menoa ollut. Koko hengityselimistö oli täynnä siitepölyä jo ensimmäisen parin kilometrin jälkeen ja olo tuntui sitä kuin olisi pahemmassakin flunssassa. Sinnillä vedin vajaan 25km:n lenkin vaikka sykkeet huitelivat pilvissä ja hengitys pihisi.

Kotiin tullessa allergialääke ja sapuskaa naamaan, suihku ja illanviettoon. Tämäkään ei sitten osoittautunut kovin hyväksi ideaksi, sillä limakalvot olivat kuin saharassa koko illan ajan. Silmiä kirveli, huulet olivat tulessa, jano koko ajan. Eikö mikään riitä! Ilman allergialääkettä ei voi olla, mutta ei senkään kanssa. Ahdistaa. En halua sisäurheilla, jos ulkona on kaunis ilma.

Hyötyliikuntaa

Sain tänään älynväläyksen ja päätin kulkea kaikki siirtymiset polkupyörällä. Kun oli niin kaunis päiväkin. Ensin asiakkaan luo 7km. Siitä toimistolle 7km. Töiden jälkeen vajaa 8km Salmisaareen kiipeilemään ja sieltä kotiin reilu 13km. Eli yhteensä mukavat 35km. Eikä ollut edes paha, kun oli aikaa riittävästi. Ja lukkopolkimet.

Koska en halunnut saapua asiakkaalle tai toimistolle hikinorot valuen, keskityin ajamaan kevyesti, helposti rullaten. Vaikka mulla on ollut lukkopolkimet pyörässä jo useamman vuoden, on jalan pyörittävä liike vieläkin hakusessa. Lisäksi mulla on paha tapa polkea liian isolla vaihteella, jolloin jalat myös väsyvät nopeammin. Nyt olikin ihan mahtavaa huomata, että kun keskittyy pyörittämiseen ja pitää vaihteen sopivan pienellä, on pyöräily ihanan kevyttä, mutta vauhdikasta.

Ja ettei päivä olisi urheilujen puolesta liian kevyt, lisätään hyötyliikunnan päälle n. 2,5h köyden jatkona olemista. Harmillisesti tänään ei ollut paras kiipeilypäivä, mutta ihan ok kuitenkin. Syytän asiasta lähinnä yläkroppajumia, joka ei ota auetakseen. Kävin taas eilen urheiluhierojalla ja tuomio oli sama, lihasjumia yläselässä, hartioissa, niskassa, kaulassa, rintalihaksissa, olkavarsissa, käsivarsissa, you name it...

Tällä kertaa urheiluhieroja neuvoi tarkastelemaan ruokavaliota ja huolehtimaan siitä, että saan treenin jälkeen riittävästi oikeanlaista palauttavaa sapuskaa/juomaa. Tämä siis tulevaisuutta ajatellen ehkäisevänä toimenpiteenä, ettei lihakset pääsisi enää näin pahaan jumiin. Toisena vinkkinä hän antoi keppijumpan yläkroppatreenin alkulämppäriksi ja liikkuvuutta parantamaan. Ei hullumpi idea!

Liian pitkät jalat vai liian lyhyt torso

Tämä viikonloppu on mennyt maantiepyörän mitoituksen saloihin tutustuessa. Ensimmäisellä lainapyörälenkillä (50km) en vielä huomannut ajoasennossa mitään vikaa, toisella lenkillä (20km) alkoi ongelmia jo löytyä.

Ankaraa googletusta, perehtymistä ja lopulta oman vartalon ulottuvuuksien mittaamista. Käytin Competitive cyclist sivun laskuria, johon syötetään kahdeksan eri vartalonmittaa ja laskuri antaa kolmelle eri ajotyylille/-asennolle sopivat rungon koot. Eihän minusta mitään kilpapolkijaa tule, mutta yksi asia tuli harvinaisen selväksi > minulla on joko liian pitkät jalat ja/tai liian lyhyt torso.

Vähän lisää surffailua, ainakin kourallinen eri pyörämerkkejä ja triplasti enemmän erilaisia geometrioita vahvistivat asian. "Hyllytavarana" myytävien pyörien top tube on minulla lähes järjestään liian pitkä. Eikä edes ihan vähän, vaan jopa 5-7cm. Kun top tube on liian pitkä, en yllä kunnolla ohjaustankoon, mikä taas aiheuttaa mm. selkäkipuja. Tämä osoittautui ongelmaksi siis jo lainakilpurissa.

Seat tube range c-t ja effective top tube length on tässä ehkä ne oleellisimmat mitat näin alkuvaiheessa. Laskurin mukaan minulle optimaalisin c-t olisi 57-60cm ja top tube 52-53cm.

Pitihän se tietysti myös lainakilpuri mitata ja lopputulos oli yllättävä: c-t 58cm ja top tube 55,5cm. Eli ei niin paljon pieleen kuin luulin! Ohjainkannatin (stem) on kyllä pitkä, 12,5cm, mutta senkin voi vaihtaa esim. 9cm:een. Lisäksi penkkiä voi vähän hilata eteenpäin, jolloin ulottuisin paremmin...

Hmm. Ehkäpä siis hylkään uuden pyörän oston toistaiseksi ja rupean tuunaamaan tätä lainapyörää. Vielä kun en ole valmis investoimaan mittatilauspyörään... Ja toisaalta, mies haaveilee uuden pyörän ostosta, niin eiköhän tämäkin vähän edistä asiaa ;).

Yllättävän hyvä treeni

Tämä kevät tuntuu olevan takaiskuja täynnä. Viimeisimpinä edellisviikon törkee lihasjumi ja tämän viikon nuhaflunssa. Suuntasinkin tänään salille vähän pessimistisenä, odotukset hyvin matalalla.

Yllättäen treeni tuntui kulkevan ja virtaa riittävän. Esimerkiksi penkkipunnerruksessa nousi uusi enkka 32,5kg (täysi sarja), myös kulmasoudussa ja päänylivedossa jaksoin pykälän isommilla painoilla (21kg ja 16kg). Alun ylätaljan lisäksi jaksoin lisäksi leuanvetoja edellistä ohuemmalla kuminauhalla. Loppupuolella kiusasin vielä itseäni superinhokkiliikkeellä, suorilla istumaannousuilla, 60 toiston verran, jonka päälle vielä kiertoheilautuksia tangolla ja bosupitoa. Aivan loistavaa!

Sen lisäksi, että treeni on moninaisista syistä ollut tänä keväänä vähän mitä sattuu, niin on myös ruokavalio. Erityisesti leipään on tullut erityinen himo ja viikonloppuisin saatan havahtua siihen, että sekä aamu- että iltapala on mennyt leipälinjalla. Samaan sopimattomien himojen kategoriaan voisi lukea myös myslin, jota on tullut syötyä ihan liikaa...

Viime syksynä leipä (ja mysli) meni lähes kokonaan pannaan ja olo tuntui hyvältä, vähemmän turvonneelta, leivän mussuttaminen tarpeettomalta. Tänään päätinkin, että leivän (tai siis ne täytteet) voi syödä myös ilman leipää. Purkillinen tonnikalaa ja puoli purkkia raejuustoa päätyikin poikkeuksellisesti kulhoon, josta se liikahti ilman ylimääräistä hiilaripidikettä jouhevasti kohti ääntä. Samalla periaatteella myös kinkun ja juuston voi ihan hyvin kääräistä keskenään rullalle :P.

Jukolaan

En ole partiolainen. En ole suunnistaja. En ole maastojuoksija. En edes juoksija. Suuntavaisto on mitä on. No, kartan kanssa kohtalainen. Kaupungissa. Ruutukaava-alueella.

En siis todellakaan tiedä, miksi lupauduin lähtemään tänä vuonna Kuopio-Jukolaan. Suunnistamaan. Metsään. Mahdollisesti yöllä. Tai vähintään aamuyöstä. Hullu. Vielä kun meidän tiimin organisaattori aloitti facebookin viestiketjun rempseästi "Vajaa kuukausi aikaa treenailla!", meikällä meni luu kurkkuun. Siis al-le kuu-kau-si. glup.

Kävin viime syksynä neljä kertaa suunnistamassa. Jokaikinen kerta käytännössä kaverin kädestä kiinnipitäen. Näitä edeltävä kerta taisi olla joskus ala-asteella, jolloin polun varrella olleet rastit olivat jalkapallomaalin kokoisia. Ja nyt pitäisi muutamassa viikossa sisäistää tämän jalon lajin salat niin, että pärjään metsässä _yksin_  (16 000 muun suunnistajan kanssa) enkä jää harhailemaan ja lopulta itkemään yksin kuusen juurelle jonnekin Kuopion synkkien metsien syövereihin.

Jep jep.

Yllä mainittujen havaintojen kannustamana lähdin sitten tänään flunssaa ja vesisadetta uhmaten Puolarmaarin metsään sekoilemaan ja harjoittelemaan, että miten sitä karttaa nyt luettiinkaan ja kuinka se kompassi oikein toimi. Ensi viikolla uudestaan. Ja sitä seuraavalla...

Kilometrikisa

1.5. alkoi kilometrikisa. Viime vuonna jäin työporukan leikkimielisessä pyöräilyskabassa nipinnapin kolmoseksi. Tänä vuonna uho on kova ja tavoitteena nostaa sijoitus vähintään yksi tai kaksi pykälää ylöspäin. Viime vuoden voittaja ehti jo perjantaina kuittailla minun vajaan 12km työmatkapyöräilylle, että kyllä minä hänen krapulapäivän voin vielä olla kärjessä, mutta siihen se sitten jääkin. No tänään tilanne on 68km vs. 31km, minun tappioksi. damn.

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus ottaa skabaan hyvä startti ja käydä testailemassa maantiepyörää vähän lisää. Eilen urheiluksi valikoitui (jo säänkin takia) boulderointi ja tämä päivä alkoi taloyhtiön talkoilla. Illemmalla auringon vähän pilkistäessä laitoin klossit jalkaan ja lähdin viimein epävakaata säätä uhmaten pyörän selkään. Reilun 10km:n jälkeen sade kuitenkin "yllätti" ja pakotti kääntymään takaisin. Tämä osoittautui onnenpotkuksi, sillä vajaan 20km:n kohdalla puhkesi takarengas. Olin ajatellut vetäväni saderintaman edellä vielä vähän pidempään, mutta niin vain olin pakotettu hipsimään reilu pari kilometriä kotiin pyörän vierellä.

Nyt pitäisi vielä tälle illalle ottaa itseä niskasta kiinni ja ve-ny-tel-lä. Kävin viime sunnuntain alaselkähieronnan lisäksi keskiviikkona hierotuttamassa yläselän, hartiat ja niskan. Olo helpottui, mutta ei riittävästi. Alakroppatreeni (sis. selkä ja pakarat) taisi lyödä lihaksia taas jumiin ja tuo lyhyt pyöräily ei tainnut sekään auttaa asiaa. Lihashuolto on aivan liian helppo laiminlyödä, vaikka tiedän erinomaisen hyvin kuinka lopputuloksena on koko kropan lihasjumi ja väsy...

Totaalinen lihasjumi

Uhrasin viime viikolla vain lyhyen hetken ihmettelylle miksi olen fyysisesti niin väsynyt. Torstain yläkroppatreeni oli mm. pakko skipata, kun jo alkulämmittelyssä huomasin, että kun ei kulje niin ei kulje. Kevensinkin treenin sitten lennosta lyhyeksi, keskikroppapainotteiseksi lihaskuntotreeniksi.

No, alkoihan se asia sitten loppuviikosta valjeta, kun niskajumi alkoi äitymään huomattavan ikäväksi. Varasin sunnuntai-illalle ajan urheiluhierojalle, joka löysi niskajumin lisäksi kunnon jumitusta alaselästä, lapojen välistä, hartioista, ...

Tänään sitten oikeastaan vasta tajusin homman vakavuuden, kun tein (kaikesta huolimatta... tollo) salilla yläkroppatreeniä ja ylätaljassa kädet alkoivat puutua. Ja kun kädet puutuu, niin miten käy? Niin, on vähän hankala pitää tangosta kiinni.

No. Pikakelaus taaksepäin ja havahduin, ettei ehkä ole ihan normaalia, että kylkiasennossa nukkuessa _ylemmästä_ kädestä lähtee tunto. Tai vaikka se, että herää selällään maaten siihen, että molemmat kädet ovat puutuneet. Saattais olla hyvä idea tehdä tälle jumitukselle jotain...

Pyöräilyä pyöräilyä

Vaikka kroppa on ollut syytä tai toisesta pari edellistä päivää melko väsynyt, houkutteli täksi päiväksi luvattu kaunis ilma pyörälenkille. Kun mies kuuli aatoksistani, hän ehdotti, että lähtisin kokeilemaan hänen kilpuria ja ajelisin Kirkkonummelle katsomaan heidän (ikämiesten, hihi) futisturnausta.

Klossikengät jalkaan, rengaspaineiden tarkistus, protskupatukka evääksi ja Spotifystä tarkoitukseen soveltuvaa poppia. Ja olihan se mukavan vauhdikasta menoa!

Kilometrejä kertyi yhteensä rahtusen yli 50 ja ajoaikaa sykemittarin mukaan 2h10min. Keskinopeus pikaisesti laskettuna siis 23km/h. Eihän tuo vielä päätä huimaa, mutta huomattavasti vähemmällä vaivalla tuohon nopeuteen pääsi kuin omalla hybridillä, jolla keskinopeudet huitelivat viime kesänä 19-21km/h välillä. Kaloreita reissussa paloi tänään mukavat 1600.

Hirmuisen mukava reissu ja nyt on ihana urheilun jälkeinen raukeus! Mitä nyt on perse, alkaselkä ja niska uuden/erilaisen ajoasennon takia kipeänä...

Alla vielä hieno, suojaamattoman ketjun sääreeni tekemä, öljytatska.

Kevätkauden välituloksia

Siitä onkin tovin aikaan, kun olen viimeksi vuodattanut salitreenistä ja sen etenemisestä. Ehkä syynä on se, ettei mitään edistymistä ole tapahtunut. Ainakaan kovin paljon. Innostuksen lopahtaminen, PT:n vaihtuminen, loukkaantumiset, ... you know.

Rupesin nyt kuitenkin selailemaan treenipäiväkirjaa taaksepäin ja onhan sitä tullut jo neljä viikkoa treenailtua salilla itsenäisesti ja uuden PT:nkin kanssa jo useamman kerran. Melko surkeaa katseltavaa on vain nuo luvut.

• Ylätaljaan en ole saanut yhtään lisättyä painoja (ja itseasiassa on menty reilusti takapakkia), koska harjoittelen edelleen uutta tekniikkaa, jossa lavat johtavat liikettä. Kun uusi tekniikka on hallussa, myös leukojen pitäisi nousta helpommin, koska selkä tekee enemmän töitä.
• Penkkipunnerrus on uutena liikkeenä ollut onneksi positiivinen yllätys: 25kg > 32,5kg.
• Kulmasoutu käsipainoilla, myöskin uutena liikkeenä: 15kg > 20kg
• Päänyliveto käsipainolla, uusi tämäkin: 10kg > 15kg
• Pystypunnerruksessa ollaankin menty hirmuisesti takapakkia. Pari edellistä kertaa olen suosiolla tehnyt surkealla 17,5kg:lla. Itselleni selitän tätä ainakin sillä, että uudessa saliohjelmassa tämä on kuudes liike, kun ennen tein tämän ensimmäisenä. Lisäksi myös tässä on meneillään uuden tekniikan opettelu.

Jalkapuolella

• Kyykky-luvut ovat myös masentavia,  _vain_ 55kg. Suurimpana syynä uusi syvä kyykkytekniikka (polvet alle 90 asteen kulmaan), jossa ihan oikeasti pelkään jääväni jumiin "kuolleeseen kulmaan".
• Suorinjaloinmaastavedossa (SJMV) alan olla ennen joulua edeltävässä tilanteessa: 55kg.
• Pohjeprässiä istuen olen silloin tällöin tehnyt aikaisemminkin, nyt viikottain ja kehitys ihan ok: 10kg > 17,5kg. En kyllä tiedä voiko tuota 10 kiloa laskea aloituspainoksi, koska se oli sairastelujen ja loukkaantumisten jälkeen ensimmäisellä "fiilistelysalitreenillä".
• Penkillenousut sujuvat selvästi ensimmäistä kertaa helpommin. Penkin korkeus n.80cm.

Syksyn "massankeräys" näkyi selvästi myös elopainossa, joulun tienoilla vaaka näytti 62,5 kiloa. Nyt yllätyksekseni maanantain punnitus näytti 59kg. Vahva epäilys kuitenkin on, että tuosta se lähtee taas nousuun :).

Heatia ja crossfitia

Edellisellä PT treenillä oli puhetta, että tänään työn alle otettaisiin jalat. Viime viikon jalkatreeni sattui kuitenkin vasta perjantaille, joten pääsin tekemään toiminnallisempaa heat/crossfit-tyyppistä harjoittelua.

Liikkeinä oli kahvakuulapunnerrus (ojentajille), leuanveto (kuminauhalla), polvennostohypyt, linkkuveitset, tasajalkahyppy penkille, askelkyykkykävely ja soutu laitteella. Treeni tehtiin aikaa vastaan, mahdollisimman paljon toistoja 50 sekunnissa, liikkeiden välissä 10s tauko ja jokaisen patterin jälkeen 2-3min lepoa. Ja tätä sitten yhteensä kolme kierrosta.

Ensimmäisen patterin jälkeen mietin, että näitäkö pitäisi vielä kaksi lisää?!? Toinen kierros tuntui jo selvästi helpommalta, kolmannen kierroksen penkille hyppelyssä meinasi välipalat tulla väärää kautta ulos.

Ihan huippu treeni ja mahtava fiilis jälkikäteen! Eniten jäi v***ttamaan linkkuveitset, jotka ovat edelleen supernoloa ja kankeaa ähinää, puhinaa ja turhautumista. Treeniähän sitä vain tarttis, mutta entä jos ei just linkkuveitset ja istumaannousut yhtään kiinnosta? (lue: en vain osaa, eikä kropassa ole tehoja)

Talviurheilua huhtikuussa

Etelä-Suomen talvea ei ole oikein voinut talveksi kutsua. Lunta ei ole ollut nimeksikään ja vaikka jotain nöyhtää on jossain välissä satanut, on se sulanut aivan liian nopeasti pois. Kyllähän sitä jossain välissä hehkutettiin, että ainakin Paloheinässä, ja huhujen mukaan jossain Espoossakin oli latu, mutta ei sinne kyllä miljoonan muun kanssa huvittanut lähteä suihkimaan.

Optimistisesti laitatin kuitenkin alkukeväästä luistelusukset ammattilaisella kuosiin, jos vaikka lunta tulis vähän lisää, mutta eiköhän sitä seuraavalla viikolla sulanut ne vähäisetkin pois... Viikkojen vieriessä alkoi hiipiä mieleen epäilys, niinköhän sitä pääsee koko kaudella ladulle.

Perjantaina kuitenkin koitti se päivä, kun ajelimme Rukalle, ja heti hotelliin kirjautumisen jälkeen suunnattiin ladulle. Keli oli mitä parhain! Vähän pakkasen puolella, ei liikaa tuulta, aurinko paistoi, suksi luisti. 22,5km meni hujauksessa, vaikka olikin kauden ensimmäinen lenkki. Asiaa saattoi tosin edesauttaa reitiksi valikoitunut Kuontivaaran kierros, joka taitaa olla yksi Rukan helpoimpia. Ilta päättyi herkulliseen poron ulkofilepihviin Rukan kuksa ravintolassa, mmm. Voiko pieni ihminen enempää perjantai-illalta pyytää?

Lauantai vietettiinkin sitten suksilla Rukan rinteissä ja illaksi suunnattiin mökille saunomaan. Aamun valjetessa, auringon paistaessa siniseltä taivaalta, oli pakko kokeilla, kantaisiko hanki. Ja niin sain kaudelle plakkariin vielä toisen hiihtolenkin, järven jäällä 14km. Taisi olla elämäni ensimmäinen hiihtolenkki vedettyjen latureittien ulkopuolella (tosin kuvasta poiketen suurin osa matkasta tuli vedettyä leveää kelkkareittiä pitkin).

Lautailuharjoittelua

Viikonlopun kiteytys: paljon aurinkoa, lunta, lumilauta, märät hanskat, mustelma kankussa, hyvää ruokaa, liikaa karkkia ja sipsiä, erinomaista seuraa, mökki, sauna ja siideri. Parhautta.

Lautailuharjoittelua Himoksella

Lumilautailun keinuva liike alkaa viimein löytyä ja lauantain suoritusta voi ehkä jopa ennemmin sanoa lautailuksi kuin kämmäilyksi. Harjoituskertoja takana vähemmän kuin kymmenen, mutta viime kevään neljä peräkkäistä kertaa laudalla suksien sijaan alkaa jo kantaa hedelmää.

Vielä muutama vuosi sitten vannoin etten kyllä tule koskaan sitomaan molempia jalkoja samaan palikkaan, saati laskemaan tuo palikka jaloissa alas yhtään mitään rinnettä. Mutta niin se vaan mielenkiinto, uuden asian oppiminen ja itsensä ylittäminen voitti - ja tässä ollaan. Hidastahan tuo eteneminen vielä on, mutta toisaalta Suomen lyhyillä rinteillä hyötysuhde on siten myös aika paljon parempi. Kunhan vain laskutoverit malttavat odottaa.

Nyt pitääkin sitten taas (s)karpata ruokavalion suhteen, kun kolme edellistä viikonloppua on mennyt karkkia ja muita herkkuja mässäillessä...

Väsyttää niin paljon, että itkettää

Blogin päivitys on hiipunut ja antanut tilaa muille kiireille. Vuorokaudessa ei vain yksinkertaisesti riitä tunnit kaikkeen. Kaksi edellistä viikonloppua ja niiden välinen viikko meni tehokkaasti muutto- ja remonttihommissa. Lisäksi väliin oli tietysti pakko tunkea niin paljon urheilua kuin mahdollista (vaikka sitten jäähilesateessa 16km pyöräillen), joten päivät venyivät ja nyt väsyttää.

Tänään oli keskiviikkoiseen tapaan kiipeilyä ja alkulämmittelyiden jälkeen lähdin yllytyshulluna yrittämään 7a reittiä. Kädet olivat 2/3 jälkeen spaghettia ja loppu menikin fuskaten. No, kädet pumpissa seuraavaksi 6b+, jonka jälkeen 6c+ ja päälle vielä 6c. Kyllä siellä viimeisillä otteilla räpiköidessä meinasi oikeasti itku päästä.

Yleensä urheilu auttaa kiireen keskellä. Sen avulla saa ajatukset muualle ja endorfiinit jylläämään. Nyt olo on kuitenkin niin väsynyt, etten saanut kiipeilystä minkäänlaista mielihyvää.

On aika levätä ja painaa ylimääräiset asiat (jotka voi hoitaa myöhemmin) sivuun ja keskittyä tärkeimpien asioiden purkamiseen. Aloitan nyt heti menemällä nukkumaan.

Taantumaa ja kehitystä

Tein ensimmäisen uuden yläkroppatreenin eilen ja kyllä turhautti! Ei voi taantua näin paljon näin lyhyessä ajassa! grrrrr. Ylätaljan pieniä painoja selitin itselleni uudella tekniikalla, jonka uusi PT opasti > enemmän selkää mukaan huolehtimalla, että lavat johtaa liikettä. Pystypunnerruksen surkeutta ei selitä mikään. Joskus "ammoisina aikoina" nousi 27,5kg, nyt teki tiukkaa 20kg:lla, prkl. Bye bye, hamaan tulevaisuuteen siirtyvä, onnistunut käsinseisontapunnerrus.

Muutamia kivoja uusia liikkeitä kuitenkin, kuten päänyliveto (selällään maaten penkillä käsipainon kanssa kädet suorina pään yli ja takaisin ylös), perus penkkipunnerrus (jota en ole ennen tehnyt) sekä ihan killeri vatsalihasliike kädet bosu-pallolla \o/.

No, vaikka salitreenissä on palattu lähtötilanteeseen, kiipeilyssä tapahtuu kehitystä! Kahtena edellisenä kertana olen kunnialla suoriutunut parista 6c ja 6c+ reitistä sekä yhdestä 7a:sta. Vaikka tämän tason reitit vaativat edelleen tuumaus- ja lepotaukoja, voin rehellisesti sanoa, että kaikki muuvit menevät! Nyt tarvitaan vain sitä kuuluisaa kestävyyttä ja voimaa. 6c ja 6c+ ilman taukoja ei ole enää kaukana.

Tavoitteita

Ja niin vei vielä influenssa tämän leidin sängynpohjalle ja Netflixiä kuluttamaan. Ensin tuli yskä ja siitä alle vuorokaudessa 39,2 astetta kuumetta. Korkean kuumeen lisäksi ihan törkeä lihaskipu. En muista milloin olisin ollut niin kipeä kuin viikko sitten. Onneksi flunssa oli ärhäkkä ja lyhyt, sillä pikkuisen risoi monen viikon urheilukiellon jälkeen päästä viimein urheilemaan ja siitä neljän päivän päästä olla taas kipeänä.

Nyt alkaa kroppa olla kuitenkin valmis rääkkiin. Uuden PT:n kanssa tehty kevään saliohjelma ja yhteiset treenit odottavat. Salmisaaren kiipeilyareenalle on tullut paljon uusia reittejä. Pyöräteitä on jo putsattu hiekoista.

Tämän kevään ohjelmassa kuntosalia 2krt/vk, PT-treeni joka toinen viikko, kiipeilyä 1-2krt/vk, työmatka- ja vähän muutakin pyöräilyä (jos viitsisi sen maantiepyörän laittaa), lenkkeilyä ja sauvakävelyä kun ei muuta jaksa ja ehkä sitä voisi Elixian ryhmäliikuntatunneillakin välillä pyörähtää. Tavoitteena edelleen se 6 leukaa ja käsinseisontapunnerruksia. Yhden käden punnerrukset menevät kyllä varmasti, kunhan tässä taas pääsee vauhtiin ;). Kiipeilyssä tavoitteena ensimmäinen 6c ja 6c+ ilman taukoja.

Tulevina viikkoina saan lisäksi viihdykettä uuden kodin pintaremontista ja sisustamisesta. Jää nähtäväksi miten aika riittää kaikkeen.

Ruokavalion kevennys

Sen sijaan, että urheilisin 5-6 pv/viikossa ja kuluttaisin päivittäin keskimäärin 600kcal enemmän, olen nyt 1,5vk ollut tekemättä mitään. Mennyt autolla töihin, tullut töistä kotiin ja maannut sohvalla koko illan.

Pään hajoamisen jälkeen toiseksi suurin ongelma liikkumattomuudessa onkin (ei niin yllättäen) ollut ruokavalion skaalaus vastaamaan selvästi pienentynyttä kulutusta. Söin lähes koko viime viikon liikaa, minkä seurauksena olo oli paksu ja ähky ja ahdistava. Tällä viikolla olen onnistunut jo selvästi paremmin, kun työpaikkaruokalassa lihan sijaan lautaselle on tullut kasviskeitto ja rinnalle salaatti. Myös ylimääräiset proteiinivälipalat (rahkat, prot. patukat ja juomat) olen luonnollisesti jättänyt pois ja lisännyt hedelmien syöntiä. Nyt mennäänkin sitten hyvin hiilaripitoisella linjalla, mutta eipä tässä mitään lihaksia ollakkaan kasvattamassa.

Myös kotona illalliset ovat huomattavasti keventyneet ja annokset pienentyneet. Tänään tuli lounaalla syötyä kalkkunaa, joten kotona askartelin porkkana-vuohenjuustokeiton. Ateria on monessakin suhteessa poikkeuksellinen: 1) ainoa kasvissosekeitto, mitä olen tähän asti tehnyt on bataattikeitto pienin variaatioin ja 2) en yleensä voi syödä vuohenjuustoa laktoosi-intoleranssin takia. Prisman juustotiski kuitenkin yllätti positiivisesti tarjoamalla laktoositonta Chevrette vuohengoudaa, joka oli pakko napata testiin.

Porkkana-vuohenjuustokeitto

Ja ai että tuli hyvää! Porkkanan, vuohenjuuston ja rosmariinin maku juuri täydellisessä sopusoinnussa. Eihän tätä kyllä hyvällä tahdollakaan voi kevyeksi tuon juustomäärän takia sanoa, mutta ei kerrota kenellekään ;).

Levottomuus kasvaa

Juuri kun ajattelin, että tästä se lähtee, uusi treenikausi pitkän velttoilun jälkeen, ajat varattu uuden PT:n kanssa, salitreenifiiliskin jo päällä. Ja sitten loukkaan jalkani. Ja saan flunssan. Töks. Vuodelepo (lähes).

Firman pikkujouluissa köyden polttamat haavat eivät sitten olleetkaan ihan mikään pikkujuttu. Nilkan haava lähti heti arpeutumaan ja ajattelin, että se on kunnossa. Jalkapöydän haava märki ja märki. Maanantaina nilkan haava aukesi, tiistaina se oli tulehtunut. Jouduin menemään lääkäriin, joka määräsi bakteeriviljelyyn, antibioottikuurille ja sairaanhoitajan hoiviin.

Sairaanhoitaja on nyt kolmesti hoitanut haavoja, minä saman verran. Mikä siinä muuten on, että sairaalassa tehdyt operaatiot tuntuvat paljon pahemmilta kuin muut? Tatuoinnin ottaminen oli pikku juttu siihen verrattuna, että hoitaja raaputtaa kahdesta 1,5*4cm haavasta katteet pois _puudutettuna_?! Meinasin pyörtyä ensimmäisellä kerralla (heikko pää, tiedän). Muutuin kuulemma valkoiseksi, vaikken kyllä tiedä miten tästä enää valkoisemmaksi voi muuttua.

Nyt, yli viikon jälkeen haavat ovat terveen näköiset, tosin auki, keinoihon alla. Ja se sattuu. Perkeleesti. Oikeasti. Vähänkään painetta jalalle saa naamani vääntymään irvistykseen. Voin kuvitella, että oikeista, laajoista palovammoista parantuvien tuska on varmasti välillä lähes sietämätön. Mumma, I feel your pain when you burned your back and shoulders :(...

Olo alkaa olla levoton. En muista milloin olisin ollut viikon aloillaan, muutaman päivän lähes kokonaan vuodepotilaana. Mieli harhailee. Kroppa tuntuu löysältä ja voimattomalta. Onneksi haavat ovat jo lähteneet umpeutumaan. Ehkä ensii viikolla pääsen taas liikkeelle. Tänään on tyydyttävä kevyeen kävelylenkkiin.