Elämäni toinen Jukola

Jukola-joukkueen kasaaminen oli tänä vuonna täynnä jännitystä eritasoisten vammautumisten, leikkausten, onnettomuuksien ja muiden menojen takia. Minäkin lupauduin alunperin Jukolan lisäksi myös Venloihin, mutta perjantaille sattuneet pippalot ja lauantain myöhäisempi saapuminen kisapaikalle muutti omatkin suunnitelmat vielä suht. viime metreillä. 

Jukolan osuuksista heitettiin työkaverin kanssa kolikkoa ja minulle lankesi edellisvuoden tapaan aamuyön nelososuus, joka myös tällä kertaa oli osuuksista lyhin. No, sattumien summana minulle tarjoutui kuitenkin mahdollisuus vaihtaa osuuteni viidenteen ja vaikka se olikin 0,5km pidempi, tartuin siihen mielelläni. Tarkoittihan se pidempiä yöunia :). Viime vuodesta poiketen unta saikin palloon huomattavasti enemmän, sillä pehkuihin painuttiin jo puolenyön aikaan ja sade herätteli puoli seitsemän kieppeillä.

Jännittävin osuus edellisvuoden tapaan oli aikaisempien osuuksien suoriutuminen ja oman startin ajoittuminen. Vähän siinä nukkumaan mennessä mietin, että niinköhän se klo. 7 herätys on liian myöhään, mutta turhaan. Yövuorolaiset käyttivät omiin osuuksiinsa 3-4,5h, joten yhteislähdössä olikin sitten joukkueen 4., 5., 6. ja 7. osuuksien juoksijat. Ei siis kauhean vahva suoritus :D.

Pitkä alku asfaltilla ennen K-pisteelle saapumista oli vähän poikkeuksellinen ja nastareilla vähän ärsyttävä, mutta samalla nopea. Muita 5. osuuden juoksijoita oli yhteislähdössä sen verran paljon, että lopulta itsenäistä suunnistusta tuli 8,6km reitillä melko vähän. Suurin osa matkasta meni parin osaavan suunnistajamiehen peesissä, joten suunnistamisen sijaan sain keskittyä maastojuoksuun :). Otin kyllä joka rastilta suunnan seuraavalle rastille uudella peukalokompassilla (Mahtava keksintö!) ja olin rastivälit pääasiassa kartalla, mutta sen verran pahoissa paikoissa nuo rastipisteet tällä kertaa olivat, että yksin niitä olisi saanut etsiä melko paljon kauemmin. Hatunnosto siis meidän yöllisille suunnistajille, jotka kertomustensa mukaan olivat metsässä pääasissa yksin! Yyyh kuinka pelottava ajatus!

Uusi peukalokompassi Louna-Jukolan kartalla (kuva lavastettu)

Näin jälkikäteen ajatellen juoksusuoritus oli hyvä, sijoitus omalla osuudella 843/1605 (viime vuonna 1315/1504), mutta suunnistaa olisin kyllä voinut enemmän. Viime vuonna uskalsin tehdä huomattavasti rohkeammin omia reittivalintoja, enkä peesiä juuri käyttänyt. Tällä kertaa erityisesti rastiväleille 7-14 löytyi sen verran hyvä ja nopea peesi, ettei sitä voinut olla käyttämättä. Toisaalta, yleisfiiliksenä suorituksen jälkeen jäi vähän tyhjä olo. Entä jos olisin tehnyt vain oman suorituksen? Olisinko sitten pärjännyt?

Kuvakaappaus suorituksestani Jukolan RouteGadgetista

Nyt voi ehkä puhua jo suunnistusjoukkueesta, kun olimme samalla ydinporukalla jo kolmatta kertaa Jukolassa. Etenkin, kun tänä vuonna olimme varustautuneet oikein tiimipaidoilla ja Jukolan lisäksi saimme ensimmäistä kertaa joukkueen myös Venloihin! Itse olin ensimmäistä kertaa mukana viime vuonna, jolloin jäi kauhea nälkä lähteä mukaan myös uudelleen. Nyt olen varma, ettei nämä tule jäämään viimeisiksi kerroiksi ;).

Enkelipussi - uusi makuupussi

Tänään se saapui! Uusi makuupussi!

Jukolaan valmistautumiseen ei minun osalta riitä se, että käydään tuolla metsässä hyppimässä ja eksymässä (ja rikkomassa vähän polvea) vaan pitää varautua myös mahdollisesti kylmään yöhöön. Viime vuoden Jukolaan lainasin miehen "inttipussia" ja lämpötilan laskettua alle +5, iski vilu, hrrr. Ihan niinkuin yöunet eivät olisi muutenkin jääneet vähäisiksi, niin sitten vielä kylmyys. Ei ole reilua.

Yritin itse löytää sopivaa pussia, mutta enhän minä niistä mitään ymmärrä. Onneksi kaveripiiriin kuuluu partiolaisia ja vieläpä yksi sellainen, joka juuri viime vuonna osti itselleen ja tyttärelleen uudet pussit. Otin siis neuvosta vaarin ja laitoin ScandinavianOutdoorStoren kautta tilaukseen samanlaisen Marmotin Angel Fire Ladyn, mutta pitkänä. Regular mittainen ei olisi minulle riittänyt, sen verran on tuota vartta kertynyt ;).

Ja olihan se paketti kevyt (1,25kg) ja pussi pieni (41x23cm)!

Speksit:

• Äärilämpötila: -29°C
• Mukavuuslämpötila (Miehet): -7°C
• Mukavuuslämpötila (Naiset): -1°C
• Täytemateriaali: Hanhenuntuva 650 fp

Ja olihan se pakko koepötköttää pussi olohuoneen lattialla ;). Valokuvaaja (rakas aviomieheni) ei jaksanut toimenpidettä varten nousta edes mukavalta sohvapaikaltaan, minkä takia rajaus on vähän mitä sattuu. Pussi tuntui kyllä todella ohuelta ja sisältä katsottuna untuvat oli ihan paakkuina ja välistä paistoi valo, mutta ehkäpä se siitä tasoittuu jos/kun säilöminen tapahtuu mukana tulleessa väljemmässä säilytyspussissa. Nyt en millään malta odottaa Jukolaa, että pääsen kokeilemaan oliko ostos hyvä vai ihan susi! Äiti kyllä jo uhkaili, että saamme lyhyellä vappulomalla nukkua uudessa mökissä makuupusseissa, sillä mökkiin ei ole vielä ehditty rakennettu lattiaa :D.

Viisi

Ai mitä! No leuanvetoa! Puhdasta sellaista. High five! Myötäotteella. Eikä ollu edes kauhean hyvä päivä, eli uskoa on, että se tavoiteltu kuus vielä nousee ;). Vähän tässä on ehtinyt epätoivo iskeä, että niinköhän se koskaan menee. Toisaalta mitä nopeammin saavutan tavoitteen, niin sitä nopeammin pitäisi olla uusi mietittynä. Ja se ei tule olemaan helppoa! :D Vähän jo harkitsin palomiesten kuntotestiin treenaamista. Siis joo ei. En ole vaihtamassa alaa. Mutta 25 penkkipunnerrusta minuutissa 45kg:lla on niin kaukana, että siihen joutuis jo vähän aikaa tekemään töitä ;). No onhan siinä muitakin osa-alueita, mutta ne on ihan doable.

Maanantaina aloiteltiin valkun kanssa uusi treenisetup rentouttavan lomaviikon jälkeen. Kesän juoksu- ja suunnistuskisat lähestyvät, joten salitreenien lisäksi kalenteriin mahdutettiin suunnistukset, juoksulenkit ja eihän sitä nyt kiipeilystäkään malta luopua. Ensimmäinen setup-ehdotus sisälsi seitsemän treeniä viidelle päivälle, mutta itseni tuntien en uskaltanut sitoutua saleilemaan kahtena päivänä aamutuimaan (Ei. En edelleenkään ole aamu-urheiluihminen, vaikka aamuihminen muuten olenkin). Nyt kokeillaankin sitten yhden lepopäivän taktiikkaa, minkä pitäisi toimia ainakin alkuvuoden trackrecordin perusteella hyvin. Etenkin kun nyt salit ja muut treenit on jaksotettu viikon ajalle niin, ettei niiden pitäisi syödä toinen toisiaan.

Ja näin ensimmäisen treenijakson päätyttyä on hyvä listata myös kauden välitulokset:

• Leuanveto lähtötilanne 2*12 + 2*10 keskivahva kumpparilla 3/4 polven alla ja loput jalanpohjan alla > nyt 4*10 kevyt kumppari polven alla
• Leveä ylätalja 50kg > 60kg
• Alatalja 40-45kg > 65kg
• Etukyykky 40kg > 65kg
• Goblet-kyykky 16kg > 30kg

Tällä kertaa toistojen määrän kirjaaminen tekisi tulosten raportoinnista niin monimutkaista, että oikaistaan hieman ;). Yhteenvetona ehkä se, että esim. 65kg:n alatalja ei olisi edes hievahtanut ja olisin lyyhistynyt 65kg:n etukyykkytangon alle vielä tammikuussa, joten kehitystä on tapahtunut! Tästä on hyvä jatkaa!

Haasteita lajivalinnoissa

Rupesin blogin alkutaipaleella kirjoittamaan ao. tekstiä, joka kuitenkin syystä tai toisesta jäi tuolloin luonnokseksi.

Voimaharjoittelu ja kestävyysharjoittelu eivät tue toisiaan. Yhtään. Kestävyysharjoittelusta voi siirtyä voimaharjoitteluun, mutta entä toisinpäin? Kaivanko itselleni hautaa? Ei kiinnosta siirtyä pelkästään "kehonrakentamiseen", vaan haluaisin jatkaa monipuolista urheilua, johon sisältyy myös aerobisia lajeja kuten juoksu, rullaluistelu, pyöräily ja hiihto. Onko mahdollista tasapainottaa voima- ja kestävyysharjoittelu niin, että molempien lajien harrastaminen on mukavaa ja että molemmissa on mahdollista kehittyä? Vai pitääkö valita jompi kumpi?

Viimeiset pari vuotta ovat olleet tasapainoilua eri urheilulajien välillä. Salilla on tullut vietettyä 2-3krt/vk ja loput 2-3 urheilukertaa on sitten ollut aerobisella puolella. Salitreenin tavoitteena on ollut lähinnä tukea ja tasapainottaa aerobista puoleta. Tämä vuoden alku sen sijaan on mennyt voimaharjoittelu edellä ja rankat salitreenit 3krt/vk ovat syöneet energiaa kiipeilyltä ja juoksulta. Ja miten se on näkynyt? Kiipeilyssä en ole edes yrittänyt ylittää itseäni, vaan himmaillut helppoja 5c-6b reittejä. Olen sanonut itselleni ja muille, että nautiskelen nyt, harjoittelen tekniikkaa, haen salilta voimaa ja pian ne kiipeilytuloksetkin paranevat. Vaan kyllähän se, ettei edes yritä antaa parastaan, syö naista. Lisäksi satunnaiset juoksut ovat menneet salitreenistä väsyneillä jaloilla paljasjalkakenkäilyä harjoitellessa, joita en ole edes kehdannut merkitä treenikalenteriin "juoksu"lenkeiksi, koska yli puolet matkasta on mennyt kävellen...

Ensi viikosta eteenpäin kestävyys- ja voimaharjoittelun välille pitäisi kuitenkin löytää kultainen keskitie ja sopiva tasapaino, niin ettei kumpikaan vie energiaa toiselta. Nyt nimittäin alkaa valmistautuminen kesäkuun Jukolaan ja syksyn puolimaratonille! Eilen tuli mätettyä huhti-kesäkuun ilta- ja espoorastit kalenteriin (ma, ti) ja kiipeily siirrettiin pysyvästi torstaille. Näiden väliin pitäisi sitten ujuttaa salitreenit ja mahdolliset lisäjuoksut. Luvassa siis työntäyteinen kevät ja täysi urheilukalenteri. Niin, ja pääsee etävalmentajan erikoistuminen voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistämiseen myös todelliseen testiin :). Voimapuolen trainer-taidot hän on kyllä jo todistanut ja innolla odotan uutta treeniohjelmaa, jonka saan huomenna!

Ilmoittautumisia ensi kesän tapahtumiin

Louna-Jukola, Here We Come! Viime vuoden Kuopio-Jukola oli niin parhautta, että olen jo nyt ihan täpinöissäni, vaikka tämän vuoden tapahtumaan on vielä 138 päivää. Ystävämme sai ilmoittautumisen sisään jo pari viikkoa sitten ja tänään pääsimme suunnittelemaan joukkuelle logoa. Ajatuksissa oli nimittäin tilata joukkuepaidat, sillä onhan nyt jo kuitenkin kolmas osallistumiskerta samalla ydinporukalla. Logon kuvitukseksi valittiin yhden jäsenen pienen pieni rastinhakutuokio vuodelta 2013 (see picture below and be amazed). Kuvannee melko hyvin joukkueemme tasoa ;).

Ja, kuten otsikossa lukee, ilmoittauduin myös toiseen tapahtumaan. Vaikka olin lähes varma etten enää koskaan... Vaan eikö sitä sanota, että älä koskaan sano ei koskaan... Ensi kesänä on nimittäin luvassa taas puolimaraton jo tutuksi tulleella Espoon rantaraitilla! Ja jotta homma menisi tänä vuonna tyylillä, tavoitteena on juosta tuo puolikas varvaskengillä - barefoot-style!

Eeeen todellakaan tiedä mistä tämä yhtäkkinen juoksuinnostus taas tuli, mutta toivotaan, että se jatkuu koko vuoden. Tai ainakin syyskuu 19:nteen päivään asti. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :D.

Jotain kengistä

Kuten edellisessä postauksessa jo päivittelin, on fitnesskenkämaailma yhtä kryptinen kuin, no, mikä tahansa elektroniikkahankinta (tai ehkä minä vain tein siitä vaikeaa). Pitääkö sen kengän nyt sit olla bare, zero vai joku drop? Pitääkö varpaiden päästä "leviämään" kengän sisällä? Entä miten on pohjan kannan ja päkiän pehmeyden laita?

Erehdyin lueskelemaan Anna Uusitalon postausta crossfit-kengistä ja menin ihan solmuun. Vaikken edes harrasta crossfitiä, olin ihan varma, että tulisin lopulta kaupasta kolmen kenkäparin kanssa! No, järki voitti, kun annoin asian muhia joulun pyhien yli ja pääsin sovittamaan minulle uutta merkkiä, Inov-8:a. Olin jo aikaisemmin kokeillut Reebokin yhtä mallia (muistakseni Nano 4.0), joka oli kuitenkin minun jalkaan aivan liian leveä. Myös Inov-8:lla on leveälestisiä malleja, mutta myös kapeampaa, heidän omilla termeillään ns. "precision" kenkiä. Ja yksi tällainen pari mukaan sitten tarttui.

Inov-8 F-Lite 215 tuntui jalkaan heti tosi hyvältä, napakalta, mutta kuitenkin pehmeältä. Droppia (kuten piireissä sanotaan) on 6mm, eli kannan alla on vähän korkoa kyykkyjä helpottamaan verrattuna täysin "korottomiin" malleihin, eli bare tai zero. Oikeissa painonnostokengissä on droppia, jopa 16mm, mutta uskoisin, että nämä F-Litet ovat vähän monikäyttöisemmät.

Inov-8 F-Lite 215 (kuva täältä)

Tämän päivän yläkroppatreenissä ei kenkiä päässyt testaamaan, mutta raportoin kyykkypäivän jälkeen, että kuinka paljon tukevammat nämä ovat, kuin minun iänikuisen vanhat, paksu- ja pehmeäpohjaiset sekä joustavat "aerobic"-kengät (noloa)...

Ja nyt kun pääsin vauhtiin, on tässä ihan pakko mainostaa Sarvan suunnistuskenkiä myös tien päälle näin talvella. Ostin Sarvan D'Vilit viime kesän Jukolassa juuri ennen omaa vuoroa, koska mutainen, mäkinen ja kallioinen metsä vanhoilla juoksulenkkareilla ei jostain syystä houkuttanut (erinomainen päätös!). Eilen tuli sitten testattua kengät pääkallokelillä ja tulipahan juoksuun ihan uusi ulottuvuus, kun oli ihan pakko oikein etsimällä etsiä sellainen reitti, että sai juosta kaikista liukkaimissa kohdissa. Eikä muuten lipsunut!

Sarva D'Vil (kuva täältä)

p.s. postausta ei ole tehty yhteistyössä kenenkään kanssa ;)

Elämäni ensimmäinen Jukola

Eilen koitti se suuri päivä, kun pakkasimme kimpsumme Volvoon, nappasimme kaverimme kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti Kuopio-Jukolaa Vehmersalmella. Ei käy kieltäminen etteikö siinä ajaessa ollut vähän perhosia vatsassa, kun mietin, että siellä sitä nyt pitäisi "yksin" vetää metsässä 7,6km ennen kuutta aamulla (ehkä olen jo maininnutkin, etten todellakaan ole mikään aamu-urheilija).

Perille saapuessa teltat pystyyn, nakit ja muusi tulille (ja napaan) ja niin piti jo ensimmäisen meistä suunnata kohti lähtöpaikkaa. Olihan se kyllä hieno näky, kun 1500 suunnistajaa sytytti otsalamppunsa ja lähti laukauksesta liikkeelle armeijan ylilennon saattelemana!

Siinä iltapuhteilla laskeskelimme, että minun vuoro koittaisi aikaisintaan viiden aikaan aamulla, joten ensimmäinen herätys olikin 4:15, n. kolmen tunnin unien jälkeen. Tulospalvelu kuitenkin kertoi, että vasta toinen osuus oli saapumassa maaliin ja minulla olisi vielä parisen tuntia aikaa. Eipä se uni kuitenkaan enää maistunut ja jäin seuraamaan kisan etenemistä kännykällä.

Puoli kuuden aikaan nousin ylös, söin aamiaisen ja vaihdoin vaatteet. Kun kolmososuudella näytti kestävän, vetäydyin takaisin makuupussin lämpöön ja makoilin ja kuuntelin kuulutuksia, kun kisan voittajat saapuivat maaliin ennen seitsemää (Ja minä en ollut vielä päässyt edes aloittamaan joukkueemme nelososuutta!). Seitsemän jälkeen en enää malttanut olla aloillani vaan lähdin kohti lähtöpaikkaa.

Vähän ennen kahdeksaa pääsin viimein aloittamaan oman osuuteni ja olihan se melkoista matkantekoa. Korkeuserot olivat huimat ja paikoin oli pakko ottaa neliveto käyttöön (onneksi oli piikkarit!). Vastapainoksi saikin sitten uida soissa ja ojissa puolta reittä myöden. Kun rastilta sai suunnan seuraavalle, oli matkanteko suht. helppoa edellisten suunistajien tekemien polkujen ansiosta. Ainoastaan kolmesti (18:sta) menin reilusti ohi tai sivuun rastista ja muuten paukutin menemään sen mitä jaloista lähti ja vaikeassa maastossa uskalsi. Sen verran kuitenkin parissa kohdassa hidastin, että sain opastettua eksyneitä kanssasuunnistajia oikealle tielle.

Kaiken kaikkiaan matkaan meni 2h3min eli vain muutaman minuutin yli tavoitteeni. Eihän se hääppöinen suoritus tietysti ole, kun tarkistin, että olin omalla osuudella 200 viimeisen joukossa :D, mutta olin ja olen kuitenkin pirun tyytyväinen! Jukolan ensikertalainen, alle 20 kerran suunnistuskokemuksella, 3h yöunilla, kahden tunnin aamu-urheilu ei olisi paremmin voinut mennä!

Yhteenvetona: Oli huippua! Koska seuraavan kerran?!

Päivän negatiiviset ja positiiviset

Facebookissa kiertää positiivisuushaaste, jossa kehotetaan listaamaan viiden päivän ajan 3 positiivista asiaa. Tälle päivälle löytyi kyllä muutama negatiivinenkin.

Tämän päivän negatiiviset:

1. Satoi vettä
2. Suunnistuskartta meni muhjuksi
3. -> Jouduin skippaamaan kolme rastia

Tämän päivän positiiviset:

1. Työkaveri houkutteli ajamaan pyörällä suunnistamaan -> yhteensä 54km pyöräilyä tälle päivälle (kilometrikisassa tällä hetkellä hyvä kakkossija 75km edellä kolmosta)
2. Eksyin vain yhdellä rastilla pahasti. Vauhti oli muilla rastiväleillä jo ihan kiitettävä liukkaasta kelistä huolimatta.
3. Ja parhaimpana fiiliksenä tämä urheilun ja ruoan jälkeinen raukeus. Ja muutenkin voittajafiilis sadepäivän ulkourheilujen jälkeen.

Viikon lajit

Tänään oli hyvä kiipeilypäivä pitkästä tauosta huolimatta. Pääsin ensimmäisellä yrittämällä yhden 7a graden reitin ja olin hyvin hyvin onnellinen! Olen tahkonnut samaa reittiä jo monta kertaa aikaisemmin ja aina epäonnistunut reitin puolivälissä, jossa on kaksi vaikeaa muuvia peräkkäin. Tänään, kun pääsin suoraan tuon kohdan yli, olin niin täpinöissäni, että kädet ja jalat tutisivat koko loppumatkan - "nyt en saa epäonnistua". Vaikka greidaus saattoi olla vähän alakanttiin, uskallan nyt julistaa itseni 7a (tai vähintään 6c+) tason kiipeilijäksi :). Ei hullummin, kun takana on kuitenkin vasta vuosi harrastuksen parissa.

Kotona odottikin sitten ei niin mieluisa tehtävä, kun paikattavana oli kaksi pyöränrengasta. Maantiekiiturin rengas puhkesi miehen edellisellä lenkillä kahdesti ja minun hybridin rengas eilen bussipysäkin rikotun lasin siruihin. Ostin jo viime vuonna uuden ulkokumin, joka kuitenkin syystä tai toisesta jäi vaihtamatta. Nyt sain sitten hyvän syyn vaihtaa sen alle, kun lasinsiru viilsi vanhaan pistosuojattuun kumiin 0,5cm viillon läpi asti. Todennäköisyys, että kivi tai siru osuu juuri tuohon kohtaan uudestaan on pieni, mutta en silti halua ottaa sitä riskiä, että jään johonkin matkalle.

Seuraavan viikon urheilulajit onkin nyt poikkeuksellisen selvät, kun huomenna, lauantaina, maanantaina ja tiistaina on luvassa suunnistusta. Viime sunnuntain räpellyksen jälkeen on pakko ottaa harjoittelussa loppukiri ennen reilun viikon päässä siintävää Jukolaa. Jospa sinne väliin mahtuisi kuitenkin edes muutama pyörälenkki (vähintään hyötyliikuntana), etten ihan putoa kilometrikisan kärkijoukosta. Vaikka huonoltahan tuo taas näyttää, 24km:ä kakkossijasta ja 476km (!) kärkisijasta. Hatunnosto sinulle R!

Hukassa Nuuksiossa

Tänään oli pakko lähteä taas metsään samoilemaan, sillä Jukola lähestyy uhkaavasti. 

Homma meni jännäksi jo alkumetreillä, kun reitti piti itse piirtää kartalle. Suoriuduin tästä kuitenkin mallikkaasti. Toinen, missä homma saattoi (ja lopulta menikin) pieleen oli oikean rastikuvauslappusen mukaan ottaminen. Siinä ajatuksissani, toinen jalka jo lähtökuopissa, menin ja nappasin tarkemmin katsomatta mukaan 9km:n reitin rastikuvaukset väärine rastinumeroineen, vaikka piirsin kartan 5km:lle.

Siinähän sitten olin jo toisella rastilla ihan äimänä, kun luulin olevani muutaman eksymisen jälkeen oikeassa paikassa, mutta rastinumero viittasikin kolmosrastiin. Mitä?!? No, lähdin hämmentyneenä jatkamaan kohti nelosrastia, jonne mennessä törmäsin kahteen yhtä eksyksissä olevaan naiseen. Pystyimme kuitenkin aika hyvin molempien oletuksien perusteella haarukoimaan sijaintimme ja löysin kuin löysinkin itseni neloselle.

Ja rastinumero oli taas ihan väärä! Siinä päätä raapiessani paikalle saapui onneksi osaavannäköinen suunnistaja, jolle vuodatin ongelmani ja joka viimein paljasti kardinaalimunaukseni...

Viitosrasti oli ihan yhtä hukassa, kuin kaikki aikaisemmatkin, ja meinasin moneen kertaan luovuttaa ja ottaa sykemittarin gps:llä suunnan kohti lähtöpistettä. Siinä sijaintiani jälleen kerran ihmetellessäni eräs nuori nainen sattui paikalle ja sain lähteä hänen peesissä etsimään oikeaa rastia. Loppumatka mentiinkin sitten yhtä matka, koska olin niin totaalisen uupunut olemaan yksin eksyksissä keskellä metsää.

Lippu ei ole nyt kovin korkealla Jukolan suhteen.

Jukolaan

En ole partiolainen. En ole suunnistaja. En ole maastojuoksija. En edes juoksija. Suuntavaisto on mitä on. No, kartan kanssa kohtalainen. Kaupungissa. Ruutukaava-alueella.

En siis todellakaan tiedä, miksi lupauduin lähtemään tänä vuonna Kuopio-Jukolaan. Suunnistamaan. Metsään. Mahdollisesti yöllä. Tai vähintään aamuyöstä. Hullu. Vielä kun meidän tiimin organisaattori aloitti facebookin viestiketjun rempseästi "Vajaa kuukausi aikaa treenailla!", meikällä meni luu kurkkuun. Siis al-le kuu-kau-si. glup.

Kävin viime syksynä neljä kertaa suunnistamassa. Jokaikinen kerta käytännössä kaverin kädestä kiinnipitäen. Näitä edeltävä kerta taisi olla joskus ala-asteella, jolloin polun varrella olleet rastit olivat jalkapallomaalin kokoisia. Ja nyt pitäisi muutamassa viikossa sisäistää tämän jalon lajin salat niin, että pärjään metsässä _yksin_  (16 000 muun suunnistajan kanssa) enkä jää harhailemaan ja lopulta itkemään yksin kuusen juurelle jonnekin Kuopion synkkien metsien syövereihin.

Jep jep.

Yllä mainittujen havaintojen kannustamana lähdin sitten tänään flunssaa ja vesisadetta uhmaten Puolarmaarin metsään sekoilemaan ja harjoittelemaan, että miten sitä karttaa nyt luettiinkaan ja kuinka se kompassi oikein toimi. Ensi viikolla uudestaan. Ja sitä seuraavalla...