Jotain motivaatioista ja tavoitteista

Meillä oli valkun kanssa face-to-face tapaaminen kuukausi sitten, jonka jälkeen sähköpostiin kilahti seuraava viesti:

"Kiitos vielä tämänpäiväisestä! Olispa kaikilla asiakkailla yhtä paljon motivaatiota kuin teikäläisellä - myy yks pullollinen...? :)"

Viesti sai minut miettimään, että mistä se treenimotivaatio oikeastaan kumpuaa? Mikä on se "driving force"? Tai ei varmaan voi edes puhua mistään ajavasta voimasta, koska en ole tämän kevään aikana tehnyt yhtään treeniä väkipakolla. No okei, muutaman kerran on raskaan työpäivän päätteeksi ollut vähän plaah-fiilis, mutta niin se innostus ja voima on sitten salilla löytynyt. Mutta se motivaatio. Muotoilin valkulle seuraavan vastauksen ja mitä useammin olen listaa katsonut, sitä oikeammalta se tuntuu. Ja ehkä yllättävää kyllä, asioiden lisäksi myös niiden järjestys.

On helppo olla motivoitunut, kun

1. on aikaa treenata
2. on terve / paikat ei krakaa
3. on tavoitteita
4. saa tuloksia aikaan / näkee kehityksen
5. on huippu valmentaja ;)

Vaihdeltiin tuossa muutama päivä sitten viestejä ystäväni, kahden pienen lapsen äidin, kanssa ja hän kertoi ihaillen seuraavansa urheilupäivityksiäni, kun hänellä itsellään on nyt urheiluaika kortilla. Viesti sai ajatukseni harhailemaan motivaatiolistan kohtaan yksi. On helppo olla motivoitunut, kun on aikaa. Nykyinen elämäntilanne mahdollistaa tällaisen treenirytmin, mutta tilanteet muuttuvat ja olen 100% varma, ettei tällainen elämä tule jatkumaan loputtomiin. Silloin koittaa uusi aika. Uudet kujeet. That's life.

Listan kakkonen on aika selvä nakki. Muiden haasteita vierestä seuranneena voin vain todeta kuinka onnekas olen, kun olen viime vuoden selkäkipuja lukuunottamatta selvinnyt ilman vammoja ja loukkaantumisia. Toki välillä on ihmeellisiä naksumisia, vähän olkapää- ja polvivaivoja, mutta treenejä ne eivät ole estäneet.

Kolmonen ja nelonen ovat ehkä niitä yleisimmin viitattuja motivaationlähteitä. Tulosten saavuttaminen tietysti itsestäänselvä, mutta tavoitteiden osuutta jouduin taas itselle vähän avamaan. Kun sain ensimmäisen ammattilaisen tekemän saliohjelman kolme vuotta sitten, asetin tavoitteeksi yhden leuanvedon. Ei mitään muistikuvaa, mistä sen tempaisin. Ja kuuden leuanvedon tavoite tuli ihan vain siitä, että halusin kiusallani pistää firmamme IT-päällikköä paremmaksi :D. Pystypunnerrus ja yhden käden punnerrustavoitteet löytyivät googlettamalla. Mutta ei minulla mitään "oikeaa" syytä ole treenata.

Tai no ehkä sittenkin on. Mutta sekin on muotoutunut vasta ihan viime aikoina. Hyvä kunto mahdollistaa elämässä niin paljon. Jaksan ongelmitta kantaa kauppakassit kotiin. Jos mies tarvitsee autoa, voin hyvin pyöräillä omiin menoihin. Jaksan ulkomailla kierrellä nähtävyyksiä. Ja mökkityömaalla auttaa rakennuspuuhissa. Ehkäpä luustonikin tässä vahvistuu ja osteoporoosin riski pienenee. Tasapainoni paranee ja ehkäpä siten vältyn vakavilta kaatumisilta. Jospa saan tästä avaimia terveempään, hyväkuntoisempaan ja vahvempaan aikuisuuteen ja vanhuuteen. Aina ei ole pakko vetää täysillä, mutta ei ne kerran opitut hyvät tavatkaan niin helpolla unohdu :).

Rötväilykrapula

Arvata saattaa, miksi kirjoittamisen saralla on ollut hiljaista. Urheilun ohi on ajanut niin työ, siivoaminen, nukkuminen kuin yleinen hengailu. Lisäksi ruoka on maistunut vähän liian hyvin, minkä takia poden ähkyn lisäksi henkistä krapulaa. Morkkista lievittää onneksi se, että takana on mitä parhain viikonloppu vanhempien ja sisarusten (+puolisoiden) kanssa itsenäisyyspäivää, esijoulua ja isän syntymäpäivää Oulussa viettäen. Viikonloppuun sisältyi mm. hyvää ruokaa, piparien leivontaa, glögiä, torttuja, teatteria, lautapelejä ja Iines-mäyriksen hassutteluille nauramista. Aika meni niin rattoisasti, että töihin palaaminen tuntuu samalta kuin takana olisi muutaman viikon rentouttava loma. Kaikesta tästä kiitos rakkaille lähimmäisilleni!

Tämän viikon urheilut jäivät kolmeen: kävelylenkki äidin ja Iines-koiran kanssa itsenäisyyspäivän aamuna, kiipeily Oulun lähes valmiissa kiipeilykeskuksessa ja tämänaamuinen juoksulenkki Iineksen kanssa raikkaassa -15 asteen pakkassäässä. Vaikka olo on ollut keskimäärin plösö, aamuinen juoksulenkki oli paras aamulenkki ikinä (...erinomainen siihen nähden, että vihaan aamu-urheilua...) ja yllättäen kova pakkanenkaan ei ahdistanut henkeä. Kiitokset taitaa kuulua hyvälle kirittäjälle, joka viipotti edellä fleksin naru kireällä koko matkan. Uudenkarhea Oulun kiipeilykeskus tuli testattua niin perusteellisesti, että nyt on toinen käsivarsi ja polvi taas ruhjeilla *facepalm*. Vaikka avajaiset ovat vasta 21.12. pääsi boulderpuolella ja yhdellä seinällä jo ihan mukavasti telomaan itseään. Mukaan keskuksesta tarttui taikamönjää, josta oma juttunsa myöhemmin.

Tunnustuksia ja lupauksia

Olen alkanut vähitellen sallia itselleni vapauksia ruokavalion suhteen (lue: Olen lipsunut. Ja rankasti). Mitä nyt yksi ruisleipä silloin tällöin? Voi kun tuo juusto- ja kermakuorutettu kasvisgratiini näyttää niin hyvältä. Jos ottaisin sitä ihan vain vähäsen? Ei kai yksi suklaapatukka nyt maalta merelle vie? Onhan tässä nyt käyty taas salilla. Ja niin edelleen.

Ja nyt parin viime viikon aikana: “Matkalla/lomallahan tässä ollaan. Viikko sinne tai tänne. Ei täältä kuitenkaan löydy mitää proteiinipitoista helposti. Voi kuinka ihana tuoksu tuolta Brasseriesta leijaileekaan…" Matkailussa parasta kuitenkin on paikallisten erikoisuuksien maisteleminen ja minkäs minä sille voin, että Barcelonassa _must have_ ruokia olivat mm. batatas bravas, peruna- ja kalakroketit, paella, crema catalana, käsintehty suklaa, vastaleivottu croissant...

Huomasin tuossa myös, että jostain syystä nuo ylimääräiset suklaapatukat ja salmiakit on “vahingossa” unohtunut kirjoittaa ruokapäiväkirjaan… Puhumattakaan siitä viikon reissusta Vietnamiin ja juuri päättyneestä pitkästä viikonlopusta Barcelonassa. Eli sen lisäksi, että ruokavalio lipsuu, niin lipsuu myös ruokapäiväkirjan kirjoittaminen. Olisikohan näillä jokin syy-seuraussuhde?

Naisille tyypilliseen tapaan perustelen herkkujen syömistä itselleni ja myös PT:lle (How pathetic is that?) syksyn ankeudella, hormonitoiminnalla ja milloin milläkin. Kaikkihan me tiedämme, että tekosyitä ne vain on. Haluan tässä nyt erottaa satunnaisen herkuttelun (mikä on mielestäni täysin sallittua) ja sen “pakonomaisen” lähes päivittäisen herkuttelun itsensä lahjomiseksi ja melihyvän saavuttamiseksi joidenkin ulkoisten asioiden, kuten vuodenajan (What the f***?), ollessa pielessä. Jälkimmäinen on se, mistä haluaisin oppia pois. Mielellään heti kiitos. Ei kenelläkään sattuisi olemaan viisastenkiveä tähän?

Pitkä pimeä talvi on onneksi vasta aluillaan ja minulla on paljon aikaa opetella kuuntelemaan ja tulkitsemaan sisäisiä mielihalujani sekä vastustamaan niitä vääränlaisia kiusauksia, joihin olen menneinä talvina sortunut niin monta kertaa. Nyt siis alkaa fyysisen kunnonkohotuksen rinnalla matka kohti henkisesti tasapainoisempaa elämää. Haluan voida hyvin ja tuntea oloni hyväksi riippumatta päivästä, kuukaudesta, vuodenajasta, tehdyistä tai tekemättömistä asioista, kotona ja matkoilla.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Cascada Monumental in Park de la Ciutadella in Barcelona, Spain

Elämän pieniä nautintoja

Ah, mikä ihana urheilun ja hyvän ruoan jälkeinen raukeus... Taustalla soi Diana Krall, kun hautaudun tyynyihin kirjoittamaan.

Eilisestä jumista huolimatta tänään oli pakko päästä salille. Alkuperäinen ajatus oli tehdä yläkroppatreeni ja pistää sen myötä saliohjelma näin heti alkuun sekaisin (koska jalkatreeni jäisi tältä viikolta kokonaan väliin). Alkulämmittelyn ja lyhyiden liikelaajuutta hakevien venyttelyjen jälkeen jalat tuntuivat kuitenkin niin hyviltä, että päätin kaikesta huolimatta tehdä jalkatreenin.

Lihaksia herättelevien kyykkyhyppyjen ja lämmittelysarjojen jälkeen latasin takakyykkyä varten tankoon 30kg (eli tanko mukaan luettuna yht. 50kg). Tällä kertaa heikoin lenkki oli yllättäen keskikroppa, etenkin selkä, minkä takia jouduin todella keskittymään asennon ylläpitämiseen ja liikkeen puhtauteen. Ensimmäinen 12 toistoa tuntui kevyehköltä, joten lisäsin tankoon vielä 5kg. Tällä menikin sitten seuraavat 2*12. Toisena liikkeenä askelkyykkykävelyä kahden 16kg:n kahvakuulan kanssa. Lopputreeni olikin sitten mukavia, mutta sopivan haastavia selkä ja vatsalihasliikkeitä. Treenistä jäi hyvä fiilis! Ja mikä parasta, veli pääsi kanssani ilmaiseksi testaamaan paremmin varusteltua kuntosalia, kuin missä hän kotopuolessa käy.

Kotona Soija90-proteiinijuomat molemmille ja nopea lounas jääkaapin jämäruoista, jonka jälkeen lähdimme urheiluvaateostoksille. Itselleni löysin uudet pitkät juoksuhousut ja collegehousut, myös veli löysi salihousut. Sitten olikin jo aika lähteä seuraaviin urheiluhaasteisiin :). Lupasin viedä veljen kokeilemaan kiipeilyä (josko saisin käännytettyä lajin harrastajaksi?) ja suuntasimme Tapanilan kiipeilykeskukseen. Hyvinhän se veli pärjäsi ja itsekin pääsin kokeilemaan vähän erilaisempia reittejä, kuin mihin olen Salmisaaressa tottunut. Illan päälle nautittiin vielä maukkaat pihvit Parillassa. Mmmm.

Tämä hetki ja tämä päivä. Koko viikonloppu. Parhautta.

Happy thank you more please :)