Apua! Mihin nämä viikot ja kuukaudet oikein vierii! Kirjoittaminen on ollut näiden kahden ja puolen kuukauden aikana monta monituista kertaa mielessä, mutta aina ajatukset ovat harhailleet muualle. Marras-joulukuussa tuli painettua pitkää työpäivää eikä töistä päässyt eroon oikein kotonakaan. Töiden ohella urheilin sen mitä jaksoin. Alkuvuoden 6krt/vk keveni 4krt/vk, joista kaksi salikertaa, yksi kiipeily ja yksi juoksu. Saatoin kuulla puhelimessa, kun valmentaja pyöritteli päätään kehottaessaan keventämään entisestään, mikäli jaksaminen ei riitä. Mutta kun urheilu on se yksi henkireikä! Vielä paskempi fiilis (anteeksi karkea kielenkäyttö) olis tullut siitä, jos olisin lyyhistynyt työpäivän päätteeksi sohvalle ja homehtunut sinne.
Joulukuun 21.pv koitti kuitenkin ansaittu loma, joka alkoi 30 tunnin matkustamisella toiselle puolelle maapalloa. Edessä oli kolme viikkoa kesää keskellä talvea - Uudessa-Seelannissa! Matkaraporttiahan olisin voinut kirjoitella jo paikan päältä, mutta en jaksanut. Ymmärrättehän? Tiedätte varmaan sen tunteen, kun haluaa heittää läppäreillä, tableteilla ja kännyköillä vesilintua ja vain nauttia hetkestä. Carpe diem. Oikein ärsytti kuinka paljon reissussa piti käyttää kännykkää navigointiin, reittisuunnitteluun, hotellien varaamiseen jne. jne. Mutta minkäs teet, kun etukäteen ei ollut varattuna muuta kuin ensimmäinen hotelli, vuokra-auto ja lauttamatkat saarelta toiselle. Noh. Sen verran paljon tuli urheiltua ja nähtyä upeita maisemia, että kirjoitan sen matkaraportin. Jos en heti. Niin vaikka sitten kesäkuussa! Ni. Ettäs tiedätte. Jääkää siis kuulolle :D.
Sen verran pitää kuitenkin paljastaa, että reissun ensimmäisenä viikonloppuna onnistuin telomaan nimettömän sormeni (the ring finger) niin pahasti, että olin monta kertaa valmis menemään paikalliselle lääkärille kuvauttamaan sen. Päädyin kuitenkin pitämään tee-se-itse lastaa ja teippausta, koska mitä muuta ne lääkäritkään olisivat voineet asialle tehdä? Sormi jatkoi kipuilua koko reissun ajan. Ja reissun jälkeen. Joten tammikuussa kävin työterveyslääkärillä kuvauttamassa sen. Murtumaa ei kuulemma ollut, eli nivelsiteet menny vaan pahasti. Hoitona lastan sijaan käyttöä kivun sallimissa rajoissa. Nyt accidentista on kohta kuusi viikkoa, eikä sormen liikkuvuus ole lähelläkään normaalia. Puhumattakaan siitä, että sormukset mahtuisivat siihen. Turvotusta, kipua ja liikerajoituksia on siis varmasti vielä pitkään, mutta viime viikolla pääsin onneksi jo salille ja mavet sun muut onnistuu vetoremmin turvin onneksi ihan hyvin.
Maanantaina soiteltiin taas valmentajan kanssa kuulumisia ja mietittiin tavoitteita tälle keväälle/vuodelle. Harhauduin siinä sitten puhumaan Bodom Trail runista (5.5.) ja pakkohan sinne 12km:n osuudelle oli laittaa ilmo sisään. Myös Lappee-Jukolaan (18.-19.6.) on jo meidän joukkue ilmoitettu, eli tänä keväänä ja kesänä juostaan pääasiassa metsässä :). Voimatreeni on edelleen lähellä sydäntä ja se käsilläseisontapunnerrus menee vielä jossain välissä. Lisäksi ruvetaan laittamaan pökköä pesään maastavetoihin ja penkkipunnerruksiin tavoitteena 2,5*kehonpaino mavessa ja 1*kehonpaino penkissä. Saa nähdä miten käy ;).
Ai niin! Ja tämä neiti on myös parantunut syksyn anemiasta! Hemoglobiini tammikuussa 143. Wohoo!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste polkujuoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste polkujuoksu. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 3. helmikuuta 2016
keskiviikko 1. heinäkuuta 2015
Vierumäki trail marathon - 15km, joka olikin 15,9km
Viime lauantaina järjestetty Vierumäki Trail Marathon tuli ihan puun takaa, enkä osannut stressata juoksua etukäteen. Jäimme viime tiistaina kesälomalle ja olimme ke-pe muuttamassa siskoa uuteen kotiin, joten siinä tohinassa ei paljon ehtinyt tulevaa kisaa ajatella. No, vähän toki jännitti torstaina, kun valmentaja oli laittanut 6km:n tempojuoksun (5:14 kilometrivauhtia), että niinköhän jalat palautuu lauantaihin mennessä, mutta kuuliaisena treenattavana en halunnut jättää tuota harjoitusta väliinkään. Espoon Rantamaraton jännittää jo nyt...
Lauantaiaamuna vedin Jukolassa hyväksi todetun ruisleipäaamiaisen ja lähdin ajamaan kohti Vierumäkeä. Ehdin hyvissä ajoin paikalle hakemaan kisanumeron ja -paidan (joka S-kokoisena oli niin iso, että mahtui miehelleni...) sekä todistamaan maratoonareiden lähtöä omalle osuudelleen. Kolme varttia odottelua, lämmittelyä, kevyitä venytyksiä, spurtteja, uuden sykemittarin testailua ja olin valmis lähtöön.
Juomapisteitä tulisi 15km:n matkalla olemaan vain yksi, joten täytin Camelbakin säiliöön litran vettä ja sekoitin siihen maltoa energiaa antamaan. Samalle matkalle lähti useita juoksijoita ilman lisävettä, mutta itse en kyllä n.2h:n suoritusta pärjää yhdellä juomisella.
Tavoitteeksi asetin 2h:n alituksen (keskinopeus siis alle 8min/km) ja sijoittumisen 50%:n parhaimman joukkoon.
Reitti alkoi helpolla asfaltti- ja polkuosuudella. Sain pidettyä keskinopeuden lähellä 6min/km. Juoksu tuntui hyvältä ja helpolta. En kuitenkaan halunnut lähteä repimään, sillä luin jostain, että ensikertalaisen kannattaa ottaa alku rauhallisesti ja kävellä ylämäet. Näin tein ja puolet matkasta taittui todella joutuisasti. Puolenvälin tienoilla maasto vaikeutui huomattavasti ja matkaa taitettiin poluttomassa rämeikössä, jyrkissä ylämäissä lähes nelinkontin, kostean upottavassa suossa ja puunrunkojen yli hypellen. Jalka ei enää noussut entiseen tahtiin ja porukkaa lappasi oikealta ja vasemmalta ohi. Tässä vaiheessa kysyin itseltäni, että mihin sitä tuli taas ryhdyttyä!
Viimeiselle 4-5km:lle maasto helpottui ja pääsimme juoksemaan metsäautoteitä, helppoja metsäpolkuja ja lopuksi kuntopolkua sekä asfalttitietä. Tässä vaiheessa jalat olivat kuitenkin niin pökkelöt, etten saanut enää pidettyä hääppöistä vauhtia yllä. Onneksi seuraan liittyi kolme muuta juoksijaa ja yhdessä vedimme sinnillä loppuun asti. Viimeisen kilometrin alettua aloin jo sisäisesti hurrata, että ehkä sittenkin selviän maaliin asti. 15km tuli ja meni eikä maalia näkynyt... Siat! Kokonaismatka olikin lähes 16km!
No maaliin selvittiin hurjan loppukirin siivittämänä loppuajan ollessa 1:55:53, eli alle asetetun tavoitteen, vaikka matkaa tulikin vajaa kilometri enemmän. Ja entä se toinen tavoite? Sijoitus oli 66./144., eli myös se täyttyi :).
Kaikenkaikkiaan jäi vähän omituinen fiilis koko suorituksesta. En pysty rehellisesti sanomaan, että olisin millään osa-alueella pystynyt oikeasti parantamaan tai voinut tehdä jotain toisin. Kuitenkin päällimmäisenä ajatuksena on, että olisin pystynyt parempaankin, jos... Mitä jos? En tiedä. Noh. Ehkä se pitää olla tyytyväinen ensimmäiseen polkujuoksukisaan, kun asetetut tavoitteetkin tuli saavutettua :).

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
Paras mobiilikarttasovellus polkujuoksuun?
Polkujuoksupäivä, muttei tietoa mihin lähtisi. Ihan kotiovelta ei matkaan pääse. Tavoitematka 10km. Mistä löytyisi riittävän pitkä ja monipuolinen reitti? No Nuuksion kansallispuistosta ainakin. Mutta sinne ei kyllä ilman karttaa uskalla lähteä. Eksyisin vielä. Hmm. Löytyisiköhän vanhoja suunnistuskarttoja jostain kaapin pohjalta? No ei löytynyt. Bummer.
Netistä löytyy reittikartta.fi, mutta ainakin aikaisemmin se on kännykällä toiminut vähän huonosti. Ja navigointi sen avulla on vähän hankalaa, kun ei saa itseä pisteenä kartalle. Voi kun jotenkin saisi Bodom Trail Marathonin tai Nuuksio Classic Trailin .gpx tiedostot kännykkään. Ja siitä se ajatus sitten lähti...
Ensimmäisenä latasin kokeiluun Jahtikartat android-sovelluksen, mutta en sit vissiin osannut käyttää sitä, koska vaikka kuinka toin sovellukseen Bodom Trail Marathonin reittikartan, niin mitään ei tullut oikeasti kartalle. Bummer. Vähän lisää googletusta ja vastaan tuli Maastokartat-sovellus, jossa reittien sisäänluvun lisäksi pystyy myös luomaan ja tallentamaan omia reittejä! This is definitely my choice!
Vaikka insinööri olenkin, ei reitin sisäänluku ollut tässäkään ihan selvä homma. Ehdin jo maksaa sovellukseen 4,95€ lisäkilkkeen, ennenkuin löysin oikean napin (tuo tähti tuossa oikealla), mistä ladatun reitin saa kartalle näkyviin. En siis tiedä oliko tuo maksu tarpeen vai ei :D. Tai siis oli se. Koska ilman maksua ei voi nauhoittaa tai jakaa reittejä. Mikä on tietysti ihan ehdottoman tärkeää. Eikö vain?! Yllä siis Bodom Trail Marathonin reitti Maastokartat sovelluksessa ja alla osuus, jonka siitä tänään hilpaisin.
Olihan se vähän tyhmän tuntuista (ja varmaan hullun näköistä) juosta kännykkä kädessä metsässä, mutta minä nyt vain satun olemaan sellainen urheilija, että tarvitsen jonkun muun antamaan minulle suunnan :). Eniten pelkäsin kuitenkin sitä, että tohelona heittelen kännykkää miten sattuu, rikon sen enkä lopulta löydä metsästä pois. Niinpä viritin narusta remmin, jolla sidoin kännykän ranteeseen ja off I went!
Netistä löytyy reittikartta.fi, mutta ainakin aikaisemmin se on kännykällä toiminut vähän huonosti. Ja navigointi sen avulla on vähän hankalaa, kun ei saa itseä pisteenä kartalle. Voi kun jotenkin saisi Bodom Trail Marathonin tai Nuuksio Classic Trailin .gpx tiedostot kännykkään. Ja siitä se ajatus sitten lähti...
Ensimmäisenä latasin kokeiluun Jahtikartat android-sovelluksen, mutta en sit vissiin osannut käyttää sitä, koska vaikka kuinka toin sovellukseen Bodom Trail Marathonin reittikartan, niin mitään ei tullut oikeasti kartalle. Bummer. Vähän lisää googletusta ja vastaan tuli Maastokartat-sovellus, jossa reittien sisäänluvun lisäksi pystyy myös luomaan ja tallentamaan omia reittejä! This is definitely my choice!
Olihan se vähän tyhmän tuntuista (ja varmaan hullun näköistä) juosta kännykkä kädessä metsässä, mutta minä nyt vain satun olemaan sellainen urheilija, että tarvitsen jonkun muun antamaan minulle suunnan :). Eniten pelkäsin kuitenkin sitä, että tohelona heittelen kännykkää miten sattuu, rikon sen enkä lopulta löydä metsästä pois. Niinpä viritin narusta remmin, jolla sidoin kännykän ranteeseen ja off I went!
maanantai 1. kesäkuuta 2015
Polkujuoksua paljasjalkakengillä - My new favorite!
Nyt teki valkku hyvän teon laittamalla sunnuntain juoksulenkin tavoitteeksi 8km n. 150 keskisykkeellä ilman aikatavoitetta. Mietin, että niinköhän jaksan tuolla maanteillä tepsutella riittävän hitaasti, että sykkeet pysyy noin matalalla, mutta sitten muistin, että polkujuoksuakin voisi vähän harjoitella. Vierumäki Trail Maratoniin on nimittäin alle kuukausi, enkä ole käynyt poluilla ollenkaan!
Niin, olenko muistanut edes mainita siitä! Ilmoittauduin Vierumäki Trail Maratonin vajaamittaiselle! Eli 15km polkujuoksua 27.6.2015. Vierumäellä. Metsässä. Polkuja. Näillä näkymin varvaskengillä :).
Eilen kävin tosiaan ensimmäistä kertaa kokeilemassa ko. lajia ja vain kerran vedin kunnon faceplantin, kun kengännauhan silmukka kiepsahti toisen jalan ukkovarpaan ympärille (thing that would never happen with normal shoes), jonka jälkeen vedin molempiin kenkiin ammattimaisen silmukkarusettisolmuyhdistelmän. Tähän pitää kyllä keksiä joku pomminvarma ratkaisu, sillä en halua enää toiste olla polvet verillä rähmälläni. Metsässä. Yksin. Tosin yksi hyvä puoli tuossa mun uudessa juoksurepussa on > siinä on pilli! Voin sitten loukkaantuneena morsettaa apua paikalle. En kyllä osaa muuta kuin SOS. Mutta eiköhän se riitä.
Ostin tosiaan Vierumäen kisaa varten vesipullojuoksurepun, sillä kilpailuohjeissa sanottiin, että jokaisella pitää olla omat juomat ja EA-kamat mukana. En sitten tiedä, että jos reisi murtuu, niin kuinka paljon siitä laastaripaketista on hyötyä, mutta kyllä tuo Camebak Octane LR:n uusi lantiolle sijoittuva 2l vesisäiliö on kyllä aika oivallinen keksintö. Kulkee lähes huomaamatta mukana! Tosin vähän nuo olkahihnat hankaa kaulaa, mutta sekin ratkennee vähän korkeampikaula-aukkoisella paidalla.Kuten etukäteen arvelinkin, on polkujuoksu juuri sopiva yhdistelmä juoksua ja suunnistusta. Tai jos toisin haluaa sanoa, niin jotain niiden väliltä. Maantiejuoksu on usein tosi puuduttavaa, suunnistus taas usein aika hidasta (kun ei ne rastit vaan löydy!). Polkujuoksussa saa suunnistuksen helpon osuuden, eli polut, monipuolisen maaston ja vähän rennomman tahdin kuin tiellä. Vibramin Fivefinger Speed XC:t toimivat lisäksi erinomaisesti myös maastossa. Niissä on sopivasti pohjaa ettei jokainen kivi, juuri ja käpy raasta jalanpohjaa ja vedenpitävyys huolehtii siitä, ettei pienet suolämpäreet tai mutalammikot haittaa. Suosittelen! (ja tämä ei sitten ollut maksettu mainos)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)