Bike fittingin kautta uuden pyörän ostoon

Rakkaan aviomieheni mukaan käyttäydyin perjantaina hyvin miesmäisesti. Kannoin nimittäin uuden kulkupelini suoraan olohuoneeseen. Tadaa!

Ja käytin hyvän tovin illasta säätäen pyörää oikeisiin mittoihin. Vierailulla olleesta siskonperheestä huolimatta... Kröhöm.

Oman maantiepyörän laittamista on tullut harkittua jo reilun vuoden päivät ja pitkään (viime tiistaihin asti) olin sitä mieltä, että kyllä miehen vanha Olmo saadaan säädettyä minulle sopivaksi (ja mies saa hyvän syyn ostaa itselleen uuden). Niin siinä kuitenkin kävi, ettei puolentoista vuoden takaisesta uhittelusta huolimatta pyörää ole säädetty mihinkään suuntaan. Enkä minä ole ajanut sillä tänä vuonna kilometriäkään.

Mies kuitenkin rupesi taas puhumaan pyörän ostosta itselleen ja ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Otin ja varasin Kivenlahden pyörähuollosta ajan bike fittingiin, johon tiistaina lampsin Olmo mukanani. Ajatuksena mitoittaa minulle sopivankokoinen maantiepyörä ja selvittää saako, ja jos saa niin miten, Olmo minulle ajokuntoon. Nooooh. Toisin kävi. Kuten ehkä jo arvasitte.

Bike fitting oli erittäin mielenkiintoinen ja valaiseva kokemus ja voin suositella sitä kaikille, jotka kokevat olevansa ihan pihalla "oikeaoppisesta" ajoasennosta maantiepyörän selässä! Kivenlahden pyörähuollossa oltiin todella asiantuntevia ja koko mitoituksen ajan minulle kerrottiin, mitä tehdään ja missä asennossa minkäkin raaja olisi hyvä olla ajon aikana. Sain todeta, että pienikin muutos vaikuttaa yllättävän paljon ajomukavuuteen. Sain myös tietää, että minulla on pituisekseni naiseksi keskimääräistä lyhyemmät jalkaterät, selvästi pidemmät jalat (erityisesti sääret) ja lyhyempi selkä, mutta suht. normipituiset kädet. Hyvä.

Entä ne tulokset? Olmo on minulle 20cm liian pitkä. Siis 20cm! Ei ihme, että toissavuoden lenkillä tuntui vähän perseessä, alaselässä ja niskassa :D. Mitta otetaan penkin keskiosasta sarvissa oleviin natsoihin. Ja vaikka mitoituspyötä säädettiin seuraavaksi sellaisiin mittoihin, mihin Olmon voisi saada osia vaihtamalla (runkoa kuitenkaan katkaisematta), ei se tuntunut ollenkaan hyvältä. Etenkään optimaalisten mittojen löytymisen jälkeen :).

Homma oli siis sillä paketoitu. Olmolle täytyisi etsiä uusi omistaja ja minun täytyisi lähteä pyöräkaupoille. Sitä ennen päätin kuitenkin vilkaista käytettyjen pyörien valikoiman ja niin tori.fi yllätti jälleen kerran tarjoamalla minulle tätä ihanaa Feltiä, jonka kävin perjantaina hakemassa n. puoleen hintaan uuteen verrattuna. Ja mikä parasta, tämä oli täysin uusi ja ajamaton! <3

Felt Z85 syyslenkillä

Kesän pieni pyöräretki, vol. 4

Ai niin, se meidän pyöräretken loppuhuipennus :D.

Päivä 12

Lauantai meni tosiaan leppoisasti Joensuussa ja Liperissä pyöriessä. Alkuillasta soudimme saaressa sijaitsevalle mökille saunomaan ja rentoutumaan. Sunnuntai-aamuna olisi taas aikainen lähtö, koska matkaa olisi taitettavana tällekin päivälle se vajaa 200km.

Aamulla ennen kahdeksaa tihuutti vähän vettä, kun soudimme kohti rantaa. Jotenkin edellisenä päivänä ei tullut kiinnitettyä huomiota mihin ne pyörät jätettiin ja jostain kumman syystä kaikki kaislikot näyttävät järvenselältä ihan samanlaisilta :P. No onneksi oikeaa kohtaa rannasta ei tarvinnut liian pitkään etsiä ja pääsimme taittamaan matkaa kohti Mikkeliä.

Matka taittui leppoisasti Kerman kautta Varkauteen ja siitä vitostietä kohti Mikkeliä. Pääteissä on sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvää on tasainen pystygeometria ja suorempi linjaus (Ei! En ole missään tekemisissä infrasuunnitteluohjelmistojen kanssa :D), jolloin reipasta vauhtia on helpompi pitää yllä. Huonoa on sormen levyinen piennar ja ohikiitävät rekat. Yritä siinä nyt sitten pysyä viivalla, kun täysperävaunurekat hurauttavat 100km/h ohi saaden aikaan mukavan tuulipyörteen. Matka taittui kuitenkin yllättäen ilman kummempia kommelluksia ja vain kerran meinasin saada slaagin, kun rekka tööttäsi ihan kohdalla. Tööttäys ei kuitenkaan ollut varsinaisesti meille suunnattu, vaan samaan aikaan, kun rekka väisti meitä toisen kaistan puolelle, lähti henkilöauto ohittamaan sitä vaikka vastaan tuli liikennettä. Onneksi selvittiin säikähdyksellä!

Päivämatka 189km.

Päivä 13

Maanantai alkoi totaalisessa koomassa. Normaalisti Batte ponkaisee suoraan herätyskellosta ylös ja touhottaa kuin viimeistä päivää heti päivän ensimmäisistä minuuteista lähtien. Nyt kuitenkin sain kokea rakkaan aviomieheni normaalin aamutilan, jolloin ei tekisi mieli nousta, ei jaksaisi syödä, ei huvittaisi puhua, ei kiinnostaisi liikkua... Ja tästä tilasta pitäisi lähteä reippaasti 245km:n kotimatkalle.

Jooh. Vähän oli hiljaista.

Lupasin pyöräillä Lahteen, johon pidätin itselläni mahdollisuuden jäädä yöksi. Ensimmäinen haaste oli löytää Mikkelistä ulos vanhalle maantielle (vitostiellä ei siinä kohtaa saa ajaa pyörillä) ja lopputuloksena mies kierrätti meitä n. 5km ylimääräistä ennen kuin oikea reitti löytyi. Nice! :D Kyllähän siinä seuraavien kymmenien kilometrien aikana vähitellen heräsi ja päivän ollessa erityisen kaunis, aloin jo pitämään Espooseen asti pyöräilyä ihan mahdollisena. Yhden aikaan iltapäivällä kaarsimme Heinolan ABC:lle buffetlounaalle (taas...). Matkaa kotiin olisi 150km ja koko ilta aikaa. Ihan doable!

Riemuitsin kuitenkin liian aikaisin. Ensimmäinen polkaisu huoltoaseman pihasta, oikean polven rusahdus ja viiltävä kipu. Muutamaan kilometriin en juuri pystynyt oikealla jalalla polkemaan ja niin toiveet kotiin pääsystä romahtivat. Vaikka kipu vähitellen hellitti, olivat ylämäet sen verran tuskaa, että päätin turvallisuussyistä vaihtaa Lahdessa kulkuneuvoa. Turhautti. Ärsytti. Nolotti. Kipua ei nimittäin tuntunut paikallaollessa eikä kävellessä. Tuntui tyhmältä istua junassa, kun mies jatkoi urhoollisesti matkaa kaksipyöräisellä. Pasilassa päätin, että pyöräilen loppumatkan kotiin. Pääsin 300m ja käännyin takaisin. Kipu oli sietämätön.

Seuraavana päivänä lääkärin tuomiona rasitusvamma ja siitä johtuva neste polvessa, hoitona 2vk 1g:n särkylääkkeitä 3krt/pv ja lepoa. hmpf. Pitäisi sille puolimaratonille treenata...

Kokonaismatka 1011km.

Kesän pieni pyöräretki, vol. 3

Kuhmossa katsoimme kauhulla seuraavan päivän sääennustetta: pelkkää sadetta. Harkitsimme jo linja-autoilua sade-alueen ohi, mutta jätimme lopullisen päätöksen seuraavaan aamuun. On ne sääennusteet ennenkin muuttuneet yhdessä yössä.

Päivä 8

Päivä valkeni harmaana, mutta sateettomana. Sääennuste näytti edelleen (tihku)sadekuuroja koko meidän reitille (suuntaan Lieksa-Joensuu), mutta miehen kantti ei riittänyt linja-autoiluun. Jotenkin hän sai minutkin suostuteltua matkaan ja niin lähdimme edellisestä päivästä väsyneillä jaloilla polkemaan. Ensimmäiset parikymmentä kilometriä pääsimme etenemään lähes kuivina, mutta vähitellen sade yltyi tihkusta ihan kunnon rankkasadekuuroihin.

Fyysisesti matka ei ollut paha, mutta kyllä pyöräily ylämäkeen vastatuuleen sateen piiskatessa päin näköä syö miestä (ja naista... enemmän naista). Jälleen mies muistutti pilke silmäkulmassa, että "olosuhteita ei voi muuttaa, mutta asennetta voi"... Onneksi minulla ei ollut käsillä mitään irtotavaraa, koska muuten olisi saattanut käydä huonosti :D.

Kilometrejä kertyi mittariin järjettömän hitaasti, ja sateen yltyessä n.80km:n kohdalla (juuri ennen taukoa) olin niiiiin onnellinen, kun bongasin pienen kyläpahasen kierrätyspisteen vierestä katetun levähdyspaikan. Tunnelma oli katossa, kun saimme rauhassa nauttia eväitä sateelta suojassa. Molempien hanskat olivat imaisseet ihan kunnolla vettä ja yllätyksekseni huomasin, että myös alusvaatteet olivat muiden vaatteiden lisäksi märät (sadekamppeista huolimatta).

Kun pääsimme taas matkaan, alkoi sade vähitellen tauota ja lopulta jopa aurinko pilkahteli pilvien välistä. Päivän surkeat fiilikset taittuivat iloiseen ja rentoon matkantekoon eikä viimeiset 30km tuntuneet enää ollenkaan niin kauheilta. Lieksaan saavuttaessa mittariin oli kertynyt 113km ja majoituspaikan järjestyttyä idyllisestä Timitran Linnasta (hostel) oli päivän surkeudet jo lähes unohtuneet. Illan päälle kävimme vielä nauttimassa kolmen ruokalajin illallisen (lue: ähky) Hotelli Puustellin ravintolassa sekä kipakat löylyt Timitran saunassa, jonka jälkeen olimme niin koomassa ettei koskaan ennen :D.

Päivä 9-11

Seuraavasta päivästä oli luvassa kevyt, sillä suuntana oli Joensuu ja V:n ystävät siellä. Ajatuksena oli viettää yksi päivä ja yö Joensuussa ja toinen päivä ja yö mökkisaarella Liperin lähettyvillä. Matka Lieksasta Joensuuhun taittui tasaista tietä pitkin joutuisasti auringon paistaessa. Lämpötila ei tällekään päivälle noussut huikeisiin lukemiin, mutta se oli vain hyvä.

Joensuussa suuntasimme hotellin checkinin jälkeen lähes perinteeksi muodostuneeseen Amarilloon syömään, jossa palkitsimme itsemme joutuisasta matkanteosta myös herkullisilla jälkiruoilla (suklaa- ja juustokakkua nam!). Tässä välissä voinee todeta, että vaikka pyöräilypäivien kalorikulutus huiteli siellä 2300-5200kcal välillä, ei nälkä yllättänyt kertaakaan kesken matkan ja ruokaa piti syödä käytännössä väkisin niin päivällä kuin illallakin. Voitte kuitenkin arvata, että syötyjä kaloreita ei juuri laskettu ja kaikkea syötiin mitä mieli teki, jos teki. Esimerkiksi mansikkarasia Joensuun torilla hävisi parissa minuutissa kojun vieressä seisten vaikka kävelimme sinne suoraan Amarillon pöydästä :D.

Siinä sitten pyörimme Joensuussa illan ja seuraavan aamupäivän ystäviä tapaamassa ja lauantaina suuntasimme Liperiin mökille. Matkaa kertyi kahtena päivänä yhteensä 148km, joten näitä voinee pitää lähes välipäivinä ;).

Kokonaismatka 685km.

Kesän pieni pyöräretki, vol. 2

Voi kauhea paikka, kun on muka niin paljon tekemistä ettei matkakertomusta ehdi kirjoittaa loppuun ;). Eli siis.

Päivät 5-6

Ensimmäisen pyöräilypäivän jälkeen rentouduimme mökin viileydessä (ulkona n.15 astetta) ja nautimme pienestä puuhastelusta rakennustyömaalla. Valmentaja oli laittanut heti maanantaille fartlekin (se puolimaraton...) ja kauhulla jännitin, et niinköhän sitä jaksaa mitään juosta. Mutta kummasti ne vaan pyöräily- ja juoksulihakset on erikseen ja fartlek kulki erinomaisen hyvin!

Toisena mökkipäivänä rupesimme katsomaan sääennusteita ja totesimme, että jo keskiviikkona olisi jatkettava matkaa, ettei jouduta torstaina leviävään saderintaman syleilyyn.

Päivä 7

Koska ensimmäisen päivän parisataa kilsaa meni niin helposti, otimme päämääräksi Kuhmon. Matkaa kertyisi samantien se toiset parisataa kilometriä.

Ensimmäinen etappi, vajaa 90km Suomussalmen keskustaan, oli melko tiukkaa ylämäkeä ja alamäkeä, jotka näin Pohjanmaan lakeuksilla kasvaneelle oli melko kova paikka. Siinä vaiheessa, kun huomasin unohtaneeni vihkisormuksen edelliselle levähdyspaikalle (tietysti niiden matkan suurimpien mäkien taakse) iski epätoivo. Eeei! Miksi otin sen pois?! (syy: aurinkorasvan levitys) Miten saatoin unohtaa?! Kuinka pitkä matka me on jo pyöräilty sen jälkeen?! Wääää!

Ennen kuin sain oman ajatusketjuni edes loppuun, oli jo mies kääntynyt ympäri ja huikkasi minulle, että jäisin odottamaan. Minä siihen äkkiä takaisin, että jättäisi nyt edes laukut minulle ja niin hän ampaisi matkaan. Eihän siinä sitten mennyt kuin vajaa 20min, kun armas ilmestyi mäen takaa sormus pikkurillissään. Sankarini <3!!

Suomussalmelle saavuttuamme suuntasimme suoraan Ravintola Kultaisen Kukon buffetpöydän ääreen ja ämppäsimme vatsamme täyteen kaikkea mahdollista. Sunnuntaista viisastuneena jätin kuitenkin viimeisen pullapalan syömättä, ettei olo olisi ihan niin tukala seuraavien kymmenien kilometrien aikana. Ravintolasta kysymällä saimme tietää, että Moisiovaaran tie (9110) on asfaltoitu, joten päätimme prätkällä tutuksi tulleen Lentiiran tien (912) sijaan mennä sitä kautta. Ja mikä ihana reittivalinta se olikaan! Tie oli todella kaunis ja idyllinen, rauhallinen ja hyväkuntoinen. Loppumatka Kuhmoon taittui kuin siivillä!

Saavuimme Kuhmoon vähän ennen yhdeksää ja kävimme pikaisesti hakemassa kaupasta seuraavan päivän matkaeväitä (hartsportia, geelejä, proteiinipatukoita, riisipiirakoita, kuivattuja hedelmiä). Hilpaisimme viimeiset kilometrit hotellille ja kirjautumisen jälkeen tiedustelimme saunomismahdollisuutta. Respasta totesi, että sauna on napsahtanut juuri hetki sitten pois päältä, mutta voi käydä sen laittamassa meille vielä päälle. Ihanaa! Niin pääsimme saunan lämpöön rentoutumaan.

Melko lyhyeksi saunominen kuitenkin jäi, kun nälkä alkoi jäytää sisuskaluja. Pikainen siistiytyminen ja respaan kysymään onko missään mitään ruokapaikkaa. "Ei ole. Kaikki on mennyt yhdeksältä kiinni. On minulla tuossa teille suklaapatukoita ja sipsiä myydä." Aha. Kiva. Emme voineet uskoa, että kaikki paikat on oikeasti kiinni, joten lähdimme kävellen pyörimään keskustaan vaihtoehtoja googletellen. Mutta niin se vain oli hetken päästä todettava ettei täältä jumalan selän takaa saa oikeasti mitään ruokaa yhdeksän jälkeen. Onneksi olimme varustautuneet retkikeittimellä ja -muonalla, joten päädyimme kokkailemaan omat sapuskat hotellihuoneessa :P.

Onneksi tuli oma keitin mukaan.

Kokonaismatka 424km.

Kesän pieni pyöräretki, vol. 1

Ollaan miehen kanssa aikaisempina kesinä (ja talvina) kierretty Suomea jo autolla ja prätkällä, joten tälle kesälle päätettiin vaihtaa kulkupeli astetta ekologisempaan. Polkupyörään. En tiedä mistä se ajatus sitten lähti. Mutta lähti kuitenkin. Junalla tai autolla Ouluun, siitä Suomussalmen pohjoisosiin mökille, josta itärajan pikkuteitä Joensuun ja Mikkelin kautta Espooseen. Olemme hulluja. I know. Hihavakiolla, karttaa katsomatta, arveltiin kokonaismatkan olevan reilu 1000km. Aikaa 1,5-2 viikkoa (ajoitettuna ystävän häiden ja Pori Jazzin väliin).

Päivät 1-3

Ensimmäisenä päivänä pakkasimme kimpsumme ja kampsumme autoon ja pyörät katolle. Meillä oli pyöräretkikamojen lisäksi mukana vain hääjuhlavaatteet ja mökkivaatteet ja silti takakontti oli lähes täynnä. Miten ihmeessä kukaan pärjää ilman farmariautoa?! (ja meillä ei ole edes jälkikasvua) Pyörinä ihan normi hybridit, minulla uskollinen, jo vuosia palvellut, Rossano ja miehellä uudehko Insera Reflex Evo.

Saavuimme myöhään torstai-iltana Ouluun vanhempieni luo, yövyimme ja lähdimme perjantaina kiertelemään pyörillä kaupungille (kokonaismatka 20km). Pidettäköön sitä alkulämmittelynä tulevaan koitokseen. Iltapäivällä heitimme suurimman osan kamoista vanhempieni autoon, jotka menisivät edeltä mökille. Me aloittaisimme pyöräilyurakan kevyesti n. 200km:n päivämatkalla. Hulluja. I know. Mutta jotenkin tuntui tyhmältä ajatukselta yöpyä puolimatkassa jossain Pudasjärven metsässä :).

Päivä 4

Ensimmäinen matkapäivä valkeni aurinkoisena muuta viileänä. Lämpömittari taisi olla +10 paikkeilla, joten pitkähihaisen t-paidan lisäksi oli pakko pukeutua pyöräilytakkiin ja sormikkaisiin. Joita ei sitten koko päivänä tarvinnutkaan riisua pois (edes ruokaillessa, paitsi ehkä sormikkaat). Oli nimittäin kylmä. Ja satoi vähän vettäkin.

Ensimmäinen päivä mentiin kevyellä varustuksella. Molemmilla mukana vain vähän vaihtovaatetta (lähinnä kylmän, kuuman ja sateen varalle) sekä ruoanlaittovälineet. "Oikeaa" ruokaa ei kuitenkaan tarvinnut tehdä tienpäällä, koska vedimme Koillisportin buffetissa navat niin täyteen, että seuraavat parikymmentä kilometriä meinasi ruoka nousta vähän turhan hanakasti ylös.

Koillisportissa lounastaessa (n.90km:n jälkeen) naureskelimme miehen kanssa kuinka hullua olisi ollut jäädä matkalle yöpymään. Lähdimme aamulla hyvissä ajoin (ennen kahdeksaa) liikkelle, joten olimme lähes puolimatkassa jo yhden aikaan. Meillä oli siis koko ilta aikaa taivaltaa perille.

Kuusamontie itään päin oli näin sunnuntaina hyvin rauhallinen ja jatkuvasta loivasta ylämäestä ja kevyestä vastatuulesta huolimatta matka taittui joutuisaan (keskinopeus yli 20km/h). Katsoimme, että Jurmusta kannattaa sitten viimein poiketa pois päätieltä, koska siitä lähtisi sopiva "oikoreitti" kohti mökkiä. No. GoogleMaps+pyöräily+"oikoreitti"=VIRHE. Ensinnäkin, tie oli hiekkatie. No, hiekkateitäkin on monenlaisia. Myös ajokelpoisia. Mutta tämä ei ollut. Ensimmäisen viiden kilometrin ryttyytyksen jälkeen olin jo itkun partaalla ja talutin kaikki ylämäet, koska homma ei vain luistanut. Miehen kommentti "olosuhteisiin ei voi vaikuttaa, mutta asenteeseen voi", ei yhtään auttanut asiaa :D. Viimein 19 piiiiitkän kilometrin jälkeen saavuimme asfalttitielle ja oli kyllä lähellä etten heittäytynyt maahan polvilleen suutelemaan tuota mustaa kultaa. Ei enää hiekkateitä tällä matkalla! Vaikka tuo "oikoreitti" olisi jatkunut vielä hyvän matkaa, niin mielenterveyssyistä valitsimme loppumatkaksi asfalttitien vaikka se pidentäisikin matkaa reilun 4km:n verran (asfaltilla piece of cake!).

Saavuimme perille 201km:n ja 10h13min pyöräilyn jälkeen klo. 19:40. Olin erityisen hämmästynyt siitä, että a) pystyin vielä kävelemään, b) en oikeastaan ollut edes kovin väsynyt ja c) en ollut järin nälkäinen. Saunassa tosin tuntui, että jotain oli tullut tehtyä ja lyhty sammui kyllä yötä vasten aika tehokkaasti ;).

Kokonaismatka 221km.

Urheiluviikko Mallorcalaisittain

Miltäs kuulostais maaliskuinen viikko auringossa 18-22 asteen lämpötilassa? Aivan. Täydelliseltä! Istun juuri paluulennolla Mallorcalta, jossa vietimme rennon urheilullisen viikon miehen sukulaisten kanssa. Joukossa oli vanhusten lisäksi miehen samanikäset ja -henkiset serkut ja toisen puoliso, joiden kanssa oli valtavan mukava viettää aikaa!

Näkymä huoneiston parvekkeelta

En ollut ihan henkisesti valmistautunut ensimmäiseen urheilusuoritukseen, koska minulle kerrottiin vain, että pysähdytään matkalla majoitukseen katsomassa yhtä nähtävyyttä, mutta kukaan ei kertonut, että se olisi 330 m korkea Puig de Maria. No, pääsimme autolla jonkin matkaa serpentiinitietä ylös, mutta kyllä se melkoisen hien puski pintaan, kun kapusimme lopun matkaa ylös auringon paahtaessa kirkkaalta taivaalta. Edellisen päivän jalkatreenikin painoi askelta vähän liiaksi asti. Hiki valuen saavuimme ylös, jossa paikalliset perheet grillailivat ja viettivät rauhallista piknikiä. En tajua kuka ne kamat on sinne kantanut :D. Vaan olihan sieltä ylhäältä hienot maisemat (!) ja paluumatka alas olikin jo vähän helpompi nakki.

Maanantaiaamupäivä meni turisteeraten ja iltapäivällä porukka hajaantui uimaan (märkäpuvussa, sen verran kylmä keli vielä) ja lenkille. Lähdimme N:n kanssa naisissa juoksemaan ja pinkkaisimmekin 10 kilometrin lenkin reipasta 6,36 min/km vauhtia! Siinä jutustellessa matka taittui joutuisaan ja lenkistä tulikin nopein ja pisin lenki fivefingereillä! Eikä seuraavana päivän olleet pohkeet edes kipeät! Huippua! (note to myself: liikaa huutomerkkejä)

Tiistaina oli tarkoitus mennä melomaan, mutta hieman epämääräiseltä vaikuttanut kayak-mesta meni kiinni jo puoli kolmelta "toimistotöihin" vedoten, joten päätimme miehen serkun ehdotuksesta lähteä kiipeämään läheiselle vuorelle. Jälleen kerran en ollut ihan varautunut siihen, mitä tuleman piti. Jossain vaiheessa vain huomasin seisovani alle kahden metrin levyisellä kielekkeellä, jonka oikealla puolella oli lähes kolmen sadan metrin lähes pystysuora pudotus mereen ja toisella puolella vähän loivempi pudotus kallioille. Homma meni vahvasti kiipeilyn puolelle alunperin ajatuksissa olleen vuoristovaelluksen sijaan ja pääsin kuin pääsinkin kokeilemaan kiipeilytaitojani myös luonnossa. Näin jälkikäteen ajatellen homma oli kyllä ehkä vaarallisempaa, kuin miltä se paikan päällä tuntui, mutta kaikilta vaaratilanteilta vältyttiin ja ainoa damage oli alarinteen piikkikasvien aiheuttamat verinaarmut kaikkien mukana olleiden säärissä.

Miehet suunnittelivat ja varmistelivat reittiä edellä, naisissa tultiin ohjeiden mukaan perässä (Kuva: N.K.)

Keskiviikkopäivä vierähti kaupunkikierroksella ja ennen päivällistä päätimme taas N:n kanssa pyrähtää pikaiselle lenkille. Tavoitteeksi asetettiin "lyhyt ja nopea", minkälainen lenkistä viiden kilometrin ja 5,56 min/km keskinopeudella tulikin. Ihan huikea vauhti! Hyvä fiilis ja hyvä askel (fivefingereillä tietysti). Olisin jaksanut pidempäänkin! Puhumaan tuossa vauhdissa ei kuitenkaan ilman kylkipistoa pystynyt, joten matka taitettiin enimmäkseen hiljaisuuden vallitessa.

Torstai valkeni melonnalle sopivassa säässä ja suuntasimme heti aamutuimaan rannalle. Saimme suruksemme vain päälläistuttavat kaksikot (oikeat kajakit olivat kuulemma saatavilla vain "melontakortilla"), mutta tahto vesille oli kova, joten sinne lähdettiin. Ensimmäiset reilu 5km meni tekniikkaa hakiessa ja tuskastellessa serpentiiniksi kihartuvaa reittiä (jep, onnistuu myös vesillä, kun ei osaa meloa suoraan). Jossain vaiheessa saimme miehen kanssa kuitenkin hommasta kiinni ja reilu parin tunnin (ja 12km:n) reissu meni paluun pienestä vastatuulesta huolimatta ihan mukavasti.

Kävimme paluumatkalla tsekkaamassa rantaan uponneen purjeveneen (Kuva: N.K.)

Viimeiselle kokonaiselle päivälle vuokrasimme vielä pyörät ja lähdimme katselemaan lähiympäristöä kaksirenkaisilla. Miehet saivat alleen maantiekilpurit ja he lähtivät taittamaan matkaa ylös ja alas serpentiiniteitä. Me otettiin N:n kanssa naisissa vähän iisimmät pyörät (mutta ei toki mitään mummopyöriä!) ja lähdettiin rennommissa tunnelmissa tekemään matkaa. Lainapyörä oli kaikenlaisista natinoista ja napsunoista huolimatta paljon omaa hybridiä parempi ja reilu 53km matka sujui mitä vauhdikkaimmin! Vähän meinasin hyytyä muutamassa meidänkin eteen sattuneessa serpentiiniylämäessä, mutta laitan syyn vaihteiston huonolle välitykselle, en omalle huonolle kestävyyskunnolle ;).

Emännät ja maisema (Kuva: V.H.)

Kilometrikisan 2014 tulokset

Työkaveri julisti tällä viikolla talvikilometrikisan alkaneeksi ja hoksasin etten ole muistanut raportoida viime kesän kilometrikisan tuloksia! Ehkä sen takia, ettei niissä ole kovin paljon kehumista...

Minulla oli vielä keväällä kova uho päällä, että tällä kertaa pääsen kyllä Kilometrikisassa paremmille sijoituksille, kuin viime vuonna! Tavoitteena vähintään hopea. Ehkä jopa meidän tiimin voitto.

Vaan kauas, niin kovin kauas, se sitten jäi.

Kisan aikana, 1.5.2014-22.9.2014, meidän firman IT päällikkö pyöräili lähemmäs 2500km, joka oli lähes tuplat minun kilometreihin verrattuna. Kultaan ei siis ollut tänäkään vuonna mitään asiaa. Hopeakin jäi lopulta kauas, vaikka alkukesä mentiin Talouspäällikön kanssa tasatahtia. Hävisin hänelle yli 650km, minun lopullisten kilometrien ollessa 1344.

Voin syyttää tästä vain sitä, että muutimme keväällä liian lähelle työpaikkaa. Vaikka pyöräilin pitkien lenkkien lisäksi lähes päivittäin töihin, on vaikea kerryttää riittävästi kilometrejä, kun Talouspäällikölle kertyi pelkästään työmatkoista 22-24km/pv minun työmatkojen ollessa vain puolet tästä. Lisäksi neljän viikon kesälomareissaaminen autolla ja moottoripyörällä ei auttanut asiaa :).

Harmi, että toissavuoden kokonaiskilometrimäärä ei ole jäänyt mihinkään talteen. Elokuun lopussa 2013 olen kuitenkin tänne raportoinut 1200km, eli aikas samoissa lukemissa sitä varmaan edellinenkin kesä saatiin päätökseen.

Ensi kesänä jää pyöräilyt todennäköisesti vähän vähemmälle, sillä suunnitelmissa on useampi juoksutapahtuma, joihin treenaaminen pitäisi varmaan tässä vähitellen jo aloittaa (kunhan nuo illat vielä vähän valoistuisivat). Näistä lisää myöhemmin!

Kahdeksalla rullalla ja kahdella renkaalla

Helle ja urheilu yhdistettynä janoon ja nälkään ei sovi yhteen. Ollenkaan. Piste.

Lähdin toissapäivänä kesän ensimmäiselle (!mitä mulle on tapahtunut!) rullaluistelulenkille lämpötilan huidellessa edelleen kolmenkymmenen paremmalla puolella. En vain millään löytänyt juomapullovyötä, joten fiksusti ajattelin, että kyllähän sitä yhden lenkin vetää ilman vesipulloakin. Virhe. Vielä kun helteiden (lue: kuukauden mässäilyn) takia lounas jäi vähän kevyeksi pääsin ehkä 15min, jonka jälkeen iski jano ja 30min, että iski kaamea nälkä. Sinnillä kuitenkin vedin tunnin lenkin loppuun ja kirjoitin itselleni mentaalisen muistilapun: "Älä KOSKAAN lähde urheilemaan ilman vesipulloa 30 asteen helteellä".

Vanhasta lempparilajistani innostuneena kävin myös eilen rullaluistelemassa, mutta edellispäivän leppoisaan kuntorataluisteluun verrattuna kyseessä oli 20km:n rullaluisteluesterata ammattilaisille. Kaupunki on kivasti miinoittanut pyöräteitä erinäisillä hiekkaesteillä milloin poistamalla asfaltin 30-100cm matkalta koko pyörätien leveydeltä (tietysti alamäessä) tai poistamalla asfaltit ristelysalueen kaikilta pyöräteiltä pakottaen luistelijan autoilijoiden sekaan väliaikaiselle asfalttikiertotielle, johon on tietysti myös ripoteltu hiekkaa. Lisäksi luonto teki omat tepposensa, kun puiden varjostamat pyörätiet olivat (helteestä huolimatta) sateen jäljiltä märkiä ja luistelija sai harjoitella kokovartalohallintaa luistinten lipsuessa tielle laskeutuneiden märkien lehtien päällä.

Tämän päivän urheilusuoritukseksi oli tarkoitus kirjata "kahden järven ympäripyöräily", mutta karttaa tarkemmin tutkailtuani, järviä mahtui 34km:n lenkin sisään sittenkin viisi. No, anyway. Hiostavan kuuman ja hikisen remonttipäivän päätteeksi kevyt (mutta vauhdikas) pyöräilylenkki tuntui parhaalta urheiluvaihtoehdolta. Pyörän renkaita pumpatessa saatoin tuntea jo viileän ilmavirran ihollani... Vaan olihan se kuuma. Ja ahdistava. Ja hiostava. Ja väsyttävä. Ja vaikka vettä oli mukana, niin eiköhän se nälkä kuitenkin iskenyt 1/3 ennen kotia. Tänään kirjoitin itselleni jo viikon toisen mentaalisen muistilapun: "Muista syödä KUNNOLLA ennen 1,5h treeniä".

Pieni lenkki auringosta nauttien

Vietin tänään ihanan päivän ensin kotona puuhastellen sitten ystävän kanssa kiipeilemässä ja espalla auringosta nauttien. Illalla kotiin päästyäni en voinut vastustaa kiusausta, minun oli pakko päästä ulkoiluttamaan Olmoa, lainakilpuria. Huomasin vasta nyt kuinka kylmää ja sateista on ollut jo pitkän aikaa, enkä voinut olla hyödyntämättä tämäniltaista auringonpaistetta, kun huomenna kuitenkin sataa taas vettä.

Ihan hyvä lenkki se olikin. Pääsin "ennätykseeni", keskinopeus tunnin lenkillä oli yli 25km/h. Vaan eipä tuo mun selkä näytä ajoasentoa kestävän, minkä takia matka ei ollut niin nautinnollinen, kuin se olisi voinut olla. Ehkä pyörä on väärän kokoinen tai ehkä asento on tottumiskysymys. Ongelmaan täytyy kuitenkin löytää jokin ratkaisu, muuten täytyy jatkossa tyytyä vain hybridiin, koska en halua rikkoa paikkoja lopullisesti.

No, hybridi pääsee jo heti ensi viikolla matkustamaan, kun lähdemme autolla (ja polkupyörillä) kiertämään ja näkemään Eurooppaa. En malta odottaa kesälomaa!

Ei mikään turha juhannus

Juhannussunnitelmat tarkentuivat vasta aivan viime tippaan, kun pohjoiseen luvatut kylmät kelit ajoivat minut Oulusta työkeikalta takaisin Etelä-Suomeen. Juhannus mökillä Suomussalmen pohjoispuolella ei jostain syystä houkuttanut, kun luvassa oli alle 10 astetta ja sadekuuroja.

Ensimmäinen ajatus oli ajaa pyörillä Espoosta Mikkeliin ja siitä toiselle mökille Juvan lähistölle, mutta tarkemmin katsottuna matkaa olisi tullut yli 300km, joka tuntui aika mahdottomalta ottaen huomioon, että pääsimme lähtemään torstaina vasta puolen päivän jälkeen.

Päätimme lastata pyörät Volvon takakonttiin ja ajella torstaina autolla Mikkeliin ja siitä vähän mutkan kautta perjantaiaamuna pyörillä mökille. Kilometrejä kertyi mukavat 75 pääosin asfalttiteitä pitkin. Nälkää ei tuon lenkin jälkeen tarvinnut paljon houkutella (poltettuja kilokaloreita reilu 1800) ja juhannusaattoillan saslikit ja muut herkut menivät kuin kuumille kiville.

Lauantaina saimme kutsun tuttavan mökille, jonne tietysti lähdimme pyörillä. Hiekka- ja soratiet aiheuttivat edellispäivää enemmän ärräpäitä, koska olen tuunannut hybridin enemmän maantie- kuin maastopyöräksi, mutta sinnillä tuollaisen matkan pystyi vetämään helposti. Siinä sitten kevyen välipalan ja jutustelun jälkeen mieli kuitenkin halaji pidemmälle lenkille ja päätimme ajella mutkan kautta takaisin. Pitkä mutka siitä tulikin, paluumatkaa kertyi yli tuplat, yhteensä 47km.

Ei kyllä millään uskoisi, että Järvi-Suomi voi olla niin mäkinen! Vaikka kilometrejä kertyi vähemmän, kuin ensimmäisenä päivänä, oli tuo meidän "kevyt" maaseutumatkailu varmasti elämäni rankin pyöräreissu. Toistaiseksi. Jyrkät ylämäet, sateen pehmentämät hiekkatiet ja renkaiden alla pyörivä sora, saivat hengityksen pihisemään ja jalat huutamaan halleluujaa. Mieskin sai kuulla aimo annoksen sadattelua, kun haukuin itseni ja surkean kuntoni maan rakoon. Päivän saldo 71km pääasiassa hiekka- ja sorateitä.

Tänään jännittikin nousta taas pyörän selkään, sillä edessä oli vielä paluumatka Mikkeliin. Tällä kertaa valitsimme suorimman tien, jonka alkupätkä oli metsäautoteitä ja hiekkateitä, ja loppu 1/3 asfalttitietä. Maisemat olivat niin upeat, että voisin sanoa pyöräilleemme läpi kauneinta Suomea! Matkalle sattui muutama rankempi mäki ja vähän huonokuntoisempi metsäautotie, mutta olin päättänyt ottaa rennosti ja rauhallisesti. Viimeinen asfalttipätkä meni kuin siivillä myötätuuleen miehen peesissä. Kilometrejä yhteensä 55.

Viikonlopun kilometritavoite, 200km, ylittyi nipin napin :).

Päivän negatiiviset ja positiiviset

Facebookissa kiertää positiivisuushaaste, jossa kehotetaan listaamaan viiden päivän ajan 3 positiivista asiaa. Tälle päivälle löytyi kyllä muutama negatiivinenkin.

Tämän päivän negatiiviset:

1. Satoi vettä
2. Suunnistuskartta meni muhjuksi
3. -> Jouduin skippaamaan kolme rastia

Tämän päivän positiiviset:

1. Työkaveri houkutteli ajamaan pyörällä suunnistamaan -> yhteensä 54km pyöräilyä tälle päivälle (kilometrikisassa tällä hetkellä hyvä kakkossija 75km edellä kolmosta)
2. Eksyin vain yhdellä rastilla pahasti. Vauhti oli muilla rastiväleillä jo ihan kiitettävä liukkaasta kelistä huolimatta.
3. Ja parhaimpana fiiliksenä tämä urheilun ja ruoan jälkeinen raukeus. Ja muutenkin voittajafiilis sadepäivän ulkourheilujen jälkeen.

Pitkä pyörälenkki

Näin kauniina kesäpäivänä ei yksinkertaisesti voi mennä salille treenaamaan. Ei vain voi. Menee aurinko ihan hukkaan. Senpä takia päätin aamutuimaan, että tämän päivän urheilu on pitkä pyörälenkki.

Päänvaivaa aiheutti vain pyörän valinta. Uskaltaisinko lähteä pitkälle lenkille maantiepyörällä vai ottaisinko aina luotettavan hybridin, jolla varmasti jaksan polkea ilman, että paikat tulevat kipeäksi?

Reittiä suunnitellessa tuli harvinaisen selväksi, että hybridillä se oli lähdettävä. 75-80km kylmiltään maantiepyörällä olisi liikaa. Takana on kuitenkin vain yksi 40km:n ja yksi 20km:n lenkki kiiturilla, joten matkan tuplaaminen aiheuttaisi ihan varmasti loppumatkasta säryn ja jomotuksen aiheuttamaa ketutusta.

Loppujen lopuksi matkaa kertyi 81km keskinopeudella 22,5km/h. Viime vuoteen verrattuna (jolloin vedin saman lenkin) tämänkertainen oli erittäin positiivinen kokemus! Matka sujui vauhdikkaammin ja kevyemmin, enkä ollut läheskään niin väsynyt jälkikäteen (viime vuonna vedin parin tunnin nokoset reissun päätteeksi).

Viikon lajit

Tänään oli hyvä kiipeilypäivä pitkästä tauosta huolimatta. Pääsin ensimmäisellä yrittämällä yhden 7a graden reitin ja olin hyvin hyvin onnellinen! Olen tahkonnut samaa reittiä jo monta kertaa aikaisemmin ja aina epäonnistunut reitin puolivälissä, jossa on kaksi vaikeaa muuvia peräkkäin. Tänään, kun pääsin suoraan tuon kohdan yli, olin niin täpinöissäni, että kädet ja jalat tutisivat koko loppumatkan - "nyt en saa epäonnistua". Vaikka greidaus saattoi olla vähän alakanttiin, uskallan nyt julistaa itseni 7a (tai vähintään 6c+) tason kiipeilijäksi :). Ei hullummin, kun takana on kuitenkin vasta vuosi harrastuksen parissa.

Kotona odottikin sitten ei niin mieluisa tehtävä, kun paikattavana oli kaksi pyöränrengasta. Maantiekiiturin rengas puhkesi miehen edellisellä lenkillä kahdesti ja minun hybridin rengas eilen bussipysäkin rikotun lasin siruihin. Ostin jo viime vuonna uuden ulkokumin, joka kuitenkin syystä tai toisesta jäi vaihtamatta. Nyt sain sitten hyvän syyn vaihtaa sen alle, kun lasinsiru viilsi vanhaan pistosuojattuun kumiin 0,5cm viillon läpi asti. Todennäköisyys, että kivi tai siru osuu juuri tuohon kohtaan uudestaan on pieni, mutta en silti halua ottaa sitä riskiä, että jään johonkin matkalle.

Seuraavan viikon urheilulajit onkin nyt poikkeuksellisen selvät, kun huomenna, lauantaina, maanantaina ja tiistaina on luvassa suunnistusta. Viime sunnuntain räpellyksen jälkeen on pakko ottaa harjoittelussa loppukiri ennen reilun viikon päässä siintävää Jukolaa. Jospa sinne väliin mahtuisi kuitenkin edes muutama pyörälenkki (vähintään hyötyliikuntana), etten ihan putoa kilometrikisan kärkijoukosta. Vaikka huonoltahan tuo taas näyttää, 24km:ä kakkossijasta ja 476km (!) kärkisijasta. Hatunnosto sinulle R!

Hengitysvaikeuksia

En aamulla osannut päättää mitä tänään urheilisin, joten pakkasin mukaan sekä sali- että pyöräilykamat. Onneksi, sillä työpäivä venyi aiottua pidemmäksi ja sisätilaurheilu alkoi tuntua ahdistavalta, tarvitsin happea. Hyppäsin pyörän selkään ja päätin polkaista mutkan kautta kotiin.

Vaan eipä se kovin happirikasta menoa ollut. Koko hengityselimistö oli täynnä siitepölyä jo ensimmäisen parin kilometrin jälkeen ja olo tuntui sitä kuin olisi pahemmassakin flunssassa. Sinnillä vedin vajaan 25km:n lenkin vaikka sykkeet huitelivat pilvissä ja hengitys pihisi.

Kotiin tullessa allergialääke ja sapuskaa naamaan, suihku ja illanviettoon. Tämäkään ei sitten osoittautunut kovin hyväksi ideaksi, sillä limakalvot olivat kuin saharassa koko illan ajan. Silmiä kirveli, huulet olivat tulessa, jano koko ajan. Eikö mikään riitä! Ilman allergialääkettä ei voi olla, mutta ei senkään kanssa. Ahdistaa. En halua sisäurheilla, jos ulkona on kaunis ilma.

Hyötyliikuntaa

Sain tänään älynväläyksen ja päätin kulkea kaikki siirtymiset polkupyörällä. Kun oli niin kaunis päiväkin. Ensin asiakkaan luo 7km. Siitä toimistolle 7km. Töiden jälkeen vajaa 8km Salmisaareen kiipeilemään ja sieltä kotiin reilu 13km. Eli yhteensä mukavat 35km. Eikä ollut edes paha, kun oli aikaa riittävästi. Ja lukkopolkimet.

Koska en halunnut saapua asiakkaalle tai toimistolle hikinorot valuen, keskityin ajamaan kevyesti, helposti rullaten. Vaikka mulla on ollut lukkopolkimet pyörässä jo useamman vuoden, on jalan pyörittävä liike vieläkin hakusessa. Lisäksi mulla on paha tapa polkea liian isolla vaihteella, jolloin jalat myös väsyvät nopeammin. Nyt olikin ihan mahtavaa huomata, että kun keskittyy pyörittämiseen ja pitää vaihteen sopivan pienellä, on pyöräily ihanan kevyttä, mutta vauhdikasta.

Ja ettei päivä olisi urheilujen puolesta liian kevyt, lisätään hyötyliikunnan päälle n. 2,5h köyden jatkona olemista. Harmillisesti tänään ei ollut paras kiipeilypäivä, mutta ihan ok kuitenkin. Syytän asiasta lähinnä yläkroppajumia, joka ei ota auetakseen. Kävin taas eilen urheiluhierojalla ja tuomio oli sama, lihasjumia yläselässä, hartioissa, niskassa, kaulassa, rintalihaksissa, olkavarsissa, käsivarsissa, you name it...

Tällä kertaa urheiluhieroja neuvoi tarkastelemaan ruokavaliota ja huolehtimaan siitä, että saan treenin jälkeen riittävästi oikeanlaista palauttavaa sapuskaa/juomaa. Tämä siis tulevaisuutta ajatellen ehkäisevänä toimenpiteenä, ettei lihakset pääsisi enää näin pahaan jumiin. Toisena vinkkinä hän antoi keppijumpan yläkroppatreenin alkulämppäriksi ja liikkuvuutta parantamaan. Ei hullumpi idea!

Liian pitkät jalat vai liian lyhyt torso

Tämä viikonloppu on mennyt maantiepyörän mitoituksen saloihin tutustuessa. Ensimmäisellä lainapyörälenkillä (50km) en vielä huomannut ajoasennossa mitään vikaa, toisella lenkillä (20km) alkoi ongelmia jo löytyä.

Ankaraa googletusta, perehtymistä ja lopulta oman vartalon ulottuvuuksien mittaamista. Käytin Competitive cyclist sivun laskuria, johon syötetään kahdeksan eri vartalonmittaa ja laskuri antaa kolmelle eri ajotyylille/-asennolle sopivat rungon koot. Eihän minusta mitään kilpapolkijaa tule, mutta yksi asia tuli harvinaisen selväksi > minulla on joko liian pitkät jalat ja/tai liian lyhyt torso.

Vähän lisää surffailua, ainakin kourallinen eri pyörämerkkejä ja triplasti enemmän erilaisia geometrioita vahvistivat asian. "Hyllytavarana" myytävien pyörien top tube on minulla lähes järjestään liian pitkä. Eikä edes ihan vähän, vaan jopa 5-7cm. Kun top tube on liian pitkä, en yllä kunnolla ohjaustankoon, mikä taas aiheuttaa mm. selkäkipuja. Tämä osoittautui ongelmaksi siis jo lainakilpurissa.

Seat tube range c-t ja effective top tube length on tässä ehkä ne oleellisimmat mitat näin alkuvaiheessa. Laskurin mukaan minulle optimaalisin c-t olisi 57-60cm ja top tube 52-53cm.

Pitihän se tietysti myös lainakilpuri mitata ja lopputulos oli yllättävä: c-t 58cm ja top tube 55,5cm. Eli ei niin paljon pieleen kuin luulin! Ohjainkannatin (stem) on kyllä pitkä, 12,5cm, mutta senkin voi vaihtaa esim. 9cm:een. Lisäksi penkkiä voi vähän hilata eteenpäin, jolloin ulottuisin paremmin...

Hmm. Ehkäpä siis hylkään uuden pyörän oston toistaiseksi ja rupean tuunaamaan tätä lainapyörää. Vielä kun en ole valmis investoimaan mittatilauspyörään... Ja toisaalta, mies haaveilee uuden pyörän ostosta, niin eiköhän tämäkin vähän edistä asiaa ;).

Kilometrikisa

1.5. alkoi kilometrikisa. Viime vuonna jäin työporukan leikkimielisessä pyöräilyskabassa nipinnapin kolmoseksi. Tänä vuonna uho on kova ja tavoitteena nostaa sijoitus vähintään yksi tai kaksi pykälää ylöspäin. Viime vuoden voittaja ehti jo perjantaina kuittailla minun vajaan 12km työmatkapyöräilylle, että kyllä minä hänen krapulapäivän voin vielä olla kärjessä, mutta siihen se sitten jääkin. No tänään tilanne on 68km vs. 31km, minun tappioksi. damn.

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus ottaa skabaan hyvä startti ja käydä testailemassa maantiepyörää vähän lisää. Eilen urheiluksi valikoitui (jo säänkin takia) boulderointi ja tämä päivä alkoi taloyhtiön talkoilla. Illemmalla auringon vähän pilkistäessä laitoin klossit jalkaan ja lähdin viimein epävakaata säätä uhmaten pyörän selkään. Reilun 10km:n jälkeen sade kuitenkin "yllätti" ja pakotti kääntymään takaisin. Tämä osoittautui onnenpotkuksi, sillä vajaan 20km:n kohdalla puhkesi takarengas. Olin ajatellut vetäväni saderintaman edellä vielä vähän pidempään, mutta niin vain olin pakotettu hipsimään reilu pari kilometriä kotiin pyörän vierellä.

Nyt pitäisi vielä tälle illalle ottaa itseä niskasta kiinni ja ve-ny-tel-lä. Kävin viime sunnuntain alaselkähieronnan lisäksi keskiviikkona hierotuttamassa yläselän, hartiat ja niskan. Olo helpottui, mutta ei riittävästi. Alakroppatreeni (sis. selkä ja pakarat) taisi lyödä lihaksia taas jumiin ja tuo lyhyt pyöräily ei tainnut sekään auttaa asiaa. Lihashuolto on aivan liian helppo laiminlyödä, vaikka tiedän erinomaisen hyvin kuinka lopputuloksena on koko kropan lihasjumi ja väsy...

Pyöräilyä pyöräilyä

Vaikka kroppa on ollut syytä tai toisesta pari edellistä päivää melko väsynyt, houkutteli täksi päiväksi luvattu kaunis ilma pyörälenkille. Kun mies kuuli aatoksistani, hän ehdotti, että lähtisin kokeilemaan hänen kilpuria ja ajelisin Kirkkonummelle katsomaan heidän (ikämiesten, hihi) futisturnausta.

Klossikengät jalkaan, rengaspaineiden tarkistus, protskupatukka evääksi ja Spotifystä tarkoitukseen soveltuvaa poppia. Ja olihan se mukavan vauhdikasta menoa!

Kilometrejä kertyi yhteensä rahtusen yli 50 ja ajoaikaa sykemittarin mukaan 2h10min. Keskinopeus pikaisesti laskettuna siis 23km/h. Eihän tuo vielä päätä huimaa, mutta huomattavasti vähemmällä vaivalla tuohon nopeuteen pääsi kuin omalla hybridillä, jolla keskinopeudet huitelivat viime kesänä 19-21km/h välillä. Kaloreita reissussa paloi tänään mukavat 1600.

Hirmuisen mukava reissu ja nyt on ihana urheilun jälkeinen raukeus! Mitä nyt on perse, alkaselkä ja niska uuden/erilaisen ajoasennon takia kipeänä...

Alla vielä hieno, suojaamattoman ketjun sääreeni tekemä, öljytatska.

Revähdys

Niinhän siinä kävi, ettei olkapään revähdys/venähdys parantunut kuin taikaiskusta vaan urheilut, joihin tarvitaan oikeaa kättä, on pitänyt jättää käytännössä kokonaan pois. Kiusasin kättä viikonloppuna muuttolaatikoilla ja siivoamisella, mistä se tietysti riemastui ja jomotti urakan jälkeen mielenosoituksellisesti. Salitreeni onkin pitänyt vaihtaa juoksuun ja pyöräilyyn (ja löhöilyyn, hups).

Maanantaina teki tiukkaa pakottaa itsensä juoksemaan mustanpuhuvaan tihkusateiseen talvi-iltaan. Päätin juoksureitin ja -ajan etukäteen, etten vain pääsisi lipsumaan, minkä seurauksena juoksin sysimustassa metsässä ripsarit poskilla ja jännitys sydäntä kiristäen. No, sainpahan todeta käytännössä, että parinvuodentakaisen silmien laserleikkauksen jäljiltä mun hämärä-/pimeänäkö on surkea tai sitten joulukuun puolenvälin jälkeen lumeton havumetsä tihkusateessa ilman valoja kello kahdeksan illalla on vain yksinkertaisesti niin pimeä, että pitäisi olla musta pantteri nähdäkseen mitään.

Eilen hikoilin Elixian xycling (ihme nimi, huhhuh) -tunnilla ja kävin urheiluhierojan mukiloitavana. Tänään pyöräilin pitkästä aikaa töihin ja töistä mutkan kautta kotiin. Huomiselle sama pläni.

Hieronta Espoon urheiluhierontakeskuksessa oli kyllä mitä parhainta ja sain taas todeta, että vaikkei jumit niin kovasti tunnukaan, niin olen silti jumissa. Yläselkä on kuulemma tosi jäykkä ja lukossa (kivasti rusautteli selkärankaa monesta kohtaa auki), oikea lapa ihan jumissa (kuinka makean kipeältä triggeripisteiden painaminen voikaan tuntua) ja oikeassa olkapäässä on arpikudosta ja rajoittunut liikerata (jonka ärsyttäminen sai taas jomotuksen aikaan). Plussana sain vinkin keppijumppailla, jotta yläselkä pysyisi auki sekä perslihasten aktivointiliikkeen (mikä näitä miehiä oikein vaivaa?!) ettei lantio kääntyisi kyykätessä sivulle huonon tuen puutteesta. Urheiluhierojan mielestä mulla ei siis ole skolioosi vaan heikot vasemmanpuoleiset pakaralihakset. Selvä pyy.

Kesäinen Porvoo

Tätä kesää voisi tituleerata elämäni pyöräilykesäksi. Punainen hybridi-Rossano on saanut oikein kunnolla kyytiä (vai minä saanut Rossanolla kyytiä?) Etelä-Suomen ei-aina-niin-sileillä asfaltti- ja hiekkateillä. Kilometrejä on kertynyt tähän mennessä jo yli 1200, johon sisältyy arkista A->B siirtymistä sekä pidempiä pyörälenkkejä, joissa tärkeintä on matka ei päämäärä.

Pk-seudun länsipuoli tuli nähtyä alkukesän aikana, joten nyt otettiin suunta kohti itää. Päivä oli mitä parhain! Aurinko paistoi koko päivän siniseltä taivaalta ja lämpötila huiteli syksyisesti 20:ssa asteessa :). Matkalla naureskeltiin, että vieläköhän se elokuun aurinko ruskettaa, kotiin tullessa katsoin epäuskoisena tummanruskeaksi värjäytynyttä yläselkää ja käsivarsia, onkohan tuo katupölyä vai mitä. Ei huuhtoutunut pesuveden mukana pois -> rusketusta \o/.

Kuva Porvoon vanhasta kaupungista

Matkaa kertyi yhteensä mukavat 138km, perillä herkuteltiin Amarillon kesäravintolassa ja nautittiin cappucchinot Porvoon vanhan kaupungin Cafe Helmissä. Tankkauspuoli oli siten kunnossa ja paluumatka sujui vähintäänkin yhtä joutuisasti kuin menomatka.

Tuntejahan matkalla vierähti useampi (ehkä jopa vähän liikaa). Niinpä jo alkukesästä mielen vallannut haave ostaa maantiepyörä sai uutta tuulta alleen ja harkitsen asiaa jos suht. vakavasti. Kunnon fillarilla pääsisi kauemmas ja ehtisi nähdä enemmän samassa ajassa. Sitä ennen pitää kuitenkin hyvin palvellut Rossano saada kuntoon. Reppana alkoi matkan aikana nitistä, rohista ja sirkuttaa siihen malliin, että lompakko saattaa keventyä aika tuntuvasti pyörähuollon hyväksi.

Ai niin! Yksi asia mikä minulle ei pohjoisesta muuttaneena mene jakeluun: Miten ihmeessä pk-seudulla voi pyörätie muuttua kesken kaiken asfalttitiestä hiekkatieksi?! Olen monta kertaa luullut eksyneeni kuntopolulle, vaan ei, ihan "pääteitä" ne on. Nyt vasta ymmärrän, miksi Oulua kutsutaan pyöräilijöiden unelmakaupungiksi...