Ilmajoogi

Kolmas low-impact viikko alkaa lähestyä loppuaan ja ensi viikolla palataan taas normaaliin päivärytmiin. Tosin ihan kaikkien mielestä tämä ei ole ollut low-impact, sillä mukaan on mahtunut kaksi 28km:n ja yksi 40km:n pyörälenkki, kahvakuulaa, kiipeilyä ja bodycombatia :P. Kuntosalitreenit on kuitenkin korvattu pilatekselle, mindfulnessillä ja ilmajoogalla, joten on sitä rentouduttu ja huollettu kehoakin!

Normaalisti urheilen täysillä sata lasissa ja joogahömpötykset ovat minulle auttamattomasti liian hitaita. Saattaisi tietysti tehdä tällaiselle duraselpupulle hyvää pysähtyä vähäksi aikaa, mutta kun ei pysty! Myös ilmajooga oli melko verkkaista, mutta alun ja lopun "kapselissa" rauhoittumisen väliin mahtui paljon hauskoja ja sopivan haastavia riipuntoja ja asentoja (asanoita?).

Rentoutumista omassa kapselissa

Jos joku ei ole koskaan kuullut ilmajoogasta, on se joogaa (tai sen muunnelmaa) tuollaisen katosta roikkuvan silkkikankaan avulla. Kangasta on sillä tavalla reippaasti, että kaksimetrinenkin mahtuisi pitkälleen kankaan sisään koteloitumaan. Kankaaseen sitten nojataan tai siinä roikutaan mitä ihmeellisimmissä asennoissa, jotka ainakin seuraavan päivän tuntemusten perusteella vahvistivat ja venyttivät lihaksia ihan mukavasti.

Erilainen belfie :D

Rautakuuria on takana viikko, mutta olotila ei ainakaan vielä ole merkittävästi muuttunut. Mitä nyt osaa olla itselle vähän armollisempi, kun ylämäissä hengästyy, eikä millään jaksaisi pyöräillä ylös asti. Nyt tuhottomaan hengästymiseen ja korkeisiin sykkeisiin on joku oikea syy! Ruokailut ovat viime viikon työmatkasta huolimatta pysyneet suht. järkevinä ja paino on edelleen vähän noussut. Eiköhän tästä siis kohta saada sellaiset uudet tsempit päälle, että oksat pois!

Urheiluviikko Mallorcalaisittain

Miltäs kuulostais maaliskuinen viikko auringossa 18-22 asteen lämpötilassa? Aivan. Täydelliseltä! Istun juuri paluulennolla Mallorcalta, jossa vietimme rennon urheilullisen viikon miehen sukulaisten kanssa. Joukossa oli vanhusten lisäksi miehen samanikäset ja -henkiset serkut ja toisen puoliso, joiden kanssa oli valtavan mukava viettää aikaa!

Näkymä huoneiston parvekkeelta

En ollut ihan henkisesti valmistautunut ensimmäiseen urheilusuoritukseen, koska minulle kerrottiin vain, että pysähdytään matkalla majoitukseen katsomassa yhtä nähtävyyttä, mutta kukaan ei kertonut, että se olisi 330 m korkea Puig de Maria. No, pääsimme autolla jonkin matkaa serpentiinitietä ylös, mutta kyllä se melkoisen hien puski pintaan, kun kapusimme lopun matkaa ylös auringon paahtaessa kirkkaalta taivaalta. Edellisen päivän jalkatreenikin painoi askelta vähän liiaksi asti. Hiki valuen saavuimme ylös, jossa paikalliset perheet grillailivat ja viettivät rauhallista piknikiä. En tajua kuka ne kamat on sinne kantanut :D. Vaan olihan sieltä ylhäältä hienot maisemat (!) ja paluumatka alas olikin jo vähän helpompi nakki.

Maanantaiaamupäivä meni turisteeraten ja iltapäivällä porukka hajaantui uimaan (märkäpuvussa, sen verran kylmä keli vielä) ja lenkille. Lähdimme N:n kanssa naisissa juoksemaan ja pinkkaisimmekin 10 kilometrin lenkin reipasta 6,36 min/km vauhtia! Siinä jutustellessa matka taittui joutuisaan ja lenkistä tulikin nopein ja pisin lenki fivefingereillä! Eikä seuraavana päivän olleet pohkeet edes kipeät! Huippua! (note to myself: liikaa huutomerkkejä)

Tiistaina oli tarkoitus mennä melomaan, mutta hieman epämääräiseltä vaikuttanut kayak-mesta meni kiinni jo puoli kolmelta "toimistotöihin" vedoten, joten päätimme miehen serkun ehdotuksesta lähteä kiipeämään läheiselle vuorelle. Jälleen kerran en ollut ihan varautunut siihen, mitä tuleman piti. Jossain vaiheessa vain huomasin seisovani alle kahden metrin levyisellä kielekkeellä, jonka oikealla puolella oli lähes kolmen sadan metrin lähes pystysuora pudotus mereen ja toisella puolella vähän loivempi pudotus kallioille. Homma meni vahvasti kiipeilyn puolelle alunperin ajatuksissa olleen vuoristovaelluksen sijaan ja pääsin kuin pääsinkin kokeilemaan kiipeilytaitojani myös luonnossa. Näin jälkikäteen ajatellen homma oli kyllä ehkä vaarallisempaa, kuin miltä se paikan päällä tuntui, mutta kaikilta vaaratilanteilta vältyttiin ja ainoa damage oli alarinteen piikkikasvien aiheuttamat verinaarmut kaikkien mukana olleiden säärissä.

Miehet suunnittelivat ja varmistelivat reittiä edellä, naisissa tultiin ohjeiden mukaan perässä (Kuva: N.K.)

Keskiviikkopäivä vierähti kaupunkikierroksella ja ennen päivällistä päätimme taas N:n kanssa pyrähtää pikaiselle lenkille. Tavoitteeksi asetettiin "lyhyt ja nopea", minkälainen lenkistä viiden kilometrin ja 5,56 min/km keskinopeudella tulikin. Ihan huikea vauhti! Hyvä fiilis ja hyvä askel (fivefingereillä tietysti). Olisin jaksanut pidempäänkin! Puhumaan tuossa vauhdissa ei kuitenkaan ilman kylkipistoa pystynyt, joten matka taitettiin enimmäkseen hiljaisuuden vallitessa.

Torstai valkeni melonnalle sopivassa säässä ja suuntasimme heti aamutuimaan rannalle. Saimme suruksemme vain päälläistuttavat kaksikot (oikeat kajakit olivat kuulemma saatavilla vain "melontakortilla"), mutta tahto vesille oli kova, joten sinne lähdettiin. Ensimmäiset reilu 5km meni tekniikkaa hakiessa ja tuskastellessa serpentiiniksi kihartuvaa reittiä (jep, onnistuu myös vesillä, kun ei osaa meloa suoraan). Jossain vaiheessa saimme miehen kanssa kuitenkin hommasta kiinni ja reilu parin tunnin (ja 12km:n) reissu meni paluun pienestä vastatuulesta huolimatta ihan mukavasti.

Kävimme paluumatkalla tsekkaamassa rantaan uponneen purjeveneen (Kuva: N.K.)

Viimeiselle kokonaiselle päivälle vuokrasimme vielä pyörät ja lähdimme katselemaan lähiympäristöä kaksirenkaisilla. Miehet saivat alleen maantiekilpurit ja he lähtivät taittamaan matkaa ylös ja alas serpentiiniteitä. Me otettiin N:n kanssa naisissa vähän iisimmät pyörät (mutta ei toki mitään mummopyöriä!) ja lähdettiin rennommissa tunnelmissa tekemään matkaa. Lainapyörä oli kaikenlaisista natinoista ja napsunoista huolimatta paljon omaa hybridiä parempi ja reilu 53km matka sujui mitä vauhdikkaimmin! Vähän meinasin hyytyä muutamassa meidänkin eteen sattuneessa serpentiiniylämäessä, mutta laitan syyn vaihteiston huonolle välitykselle, en omalle huonolle kestävyyskunnolle ;).

Emännät ja maisema (Kuva: V.H.)

Haasteita lajivalinnoissa

Rupesin blogin alkutaipaleella kirjoittamaan ao. tekstiä, joka kuitenkin syystä tai toisesta jäi tuolloin luonnokseksi.

Voimaharjoittelu ja kestävyysharjoittelu eivät tue toisiaan. Yhtään. Kestävyysharjoittelusta voi siirtyä voimaharjoitteluun, mutta entä toisinpäin? Kaivanko itselleni hautaa? Ei kiinnosta siirtyä pelkästään "kehonrakentamiseen", vaan haluaisin jatkaa monipuolista urheilua, johon sisältyy myös aerobisia lajeja kuten juoksu, rullaluistelu, pyöräily ja hiihto. Onko mahdollista tasapainottaa voima- ja kestävyysharjoittelu niin, että molempien lajien harrastaminen on mukavaa ja että molemmissa on mahdollista kehittyä? Vai pitääkö valita jompi kumpi?

Viimeiset pari vuotta ovat olleet tasapainoilua eri urheilulajien välillä. Salilla on tullut vietettyä 2-3krt/vk ja loput 2-3 urheilukertaa on sitten ollut aerobisella puolella. Salitreenin tavoitteena on ollut lähinnä tukea ja tasapainottaa aerobista puoleta. Tämä vuoden alku sen sijaan on mennyt voimaharjoittelu edellä ja rankat salitreenit 3krt/vk ovat syöneet energiaa kiipeilyltä ja juoksulta. Ja miten se on näkynyt? Kiipeilyssä en ole edes yrittänyt ylittää itseäni, vaan himmaillut helppoja 5c-6b reittejä. Olen sanonut itselleni ja muille, että nautiskelen nyt, harjoittelen tekniikkaa, haen salilta voimaa ja pian ne kiipeilytuloksetkin paranevat. Vaan kyllähän se, ettei edes yritä antaa parastaan, syö naista. Lisäksi satunnaiset juoksut ovat menneet salitreenistä väsyneillä jaloilla paljasjalkakenkäilyä harjoitellessa, joita en ole edes kehdannut merkitä treenikalenteriin "juoksu"lenkeiksi, koska yli puolet matkasta on mennyt kävellen...

Ensi viikosta eteenpäin kestävyys- ja voimaharjoittelun välille pitäisi kuitenkin löytää kultainen keskitie ja sopiva tasapaino, niin ettei kumpikaan vie energiaa toiselta. Nyt nimittäin alkaa valmistautuminen kesäkuun Jukolaan ja syksyn puolimaratonille! Eilen tuli mätettyä huhti-kesäkuun ilta- ja espoorastit kalenteriin (ma, ti) ja kiipeily siirrettiin pysyvästi torstaille. Näiden väliin pitäisi sitten ujuttaa salitreenit ja mahdolliset lisäjuoksut. Luvassa siis työntäyteinen kevät ja täysi urheilukalenteri. Niin, ja pääsee etävalmentajan erikoistuminen voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistämiseen myös todelliseen testiin :). Voimapuolen trainer-taidot hän on kyllä jo todistanut ja innolla odotan uutta treeniohjelmaa, jonka saan huomenna!

Elämäntapamuutosko?

Olen aikani kuluksi lueskellut paria treenaamiseen ja lihasten kehittymiseen liittyvää kirjaa (kts. kirjojen nimet ja linkit alla) ja ne saivat mut miettimään kuinka yllättävän paljon mun elämäntavat onkaan muuttuneet tässä viimeisen 3-5 vuoden aikana. Mitään radikaalia päätöstä muuttaa elämääni en ole missään vaiheessa tehnyt, mutten voi väittää etteikö esim. avioerolla ja uudelle parisuhteella olisi ollut vaikutusta asiaan.

Otetaan normiviikko, hmm, sanotaan nyt vaikka vuodelta 2012. Teen suurimman osan viikosta töitä kotoa käsin etänä, syön aamupalaksi kaurapuuron maidolla ja lounaaksi esim. kaupan maksalaatikkoa tai pinaattikeittoa. Jokaiseen päivään kuuluu myös pieni fazerin suklaapatukka tai pari-neljä suklaakeksiä. Illalla sentään syödään oikeaa itse laitettua ruokaa, perunaa/riisiä/makaronia ja lihaa/kanaa. Mies (ex sellainen) houkuttelee joku ilta mukaan hiihtämään, parina iltana käyn salilla, kun on se saliohjelmakin. Toimistolla vietettyinä päivinä ei jaksa urheilla, koska työmatkoihin menee niin kauan, että kotiin tullessa on ihan naatti (lue. nälkäinen). Torstai-iltana käydään hakemassa hesestä tai subwaystä ruokaa, siitä on vain tullut tapa. Niin kuin myös jokaviikonloppuisesta herkuttelusta - miehelle Fazerin sininen suklaalevy ja minulle sipsipussi. Jep, kokonaiset 300g, josta mies syö ehkä 50g tai ei ollenkaan. 

Tammikuun 2015 treenit

Otetaan viikko tammikuulta 2015 (kaikki kuukauden urheilut yo. kuvassa). Arkisalipäivinä ti ja pe salikassi aamulla mukaan, sinne protskupatukka yllättävän nälän varalle ja protskujuoma treenin jälkeistä nälkää hillitsemään (ja palautumista nopeuttamaan). Kiipeilypäivänä kiipeily- ja juoksupäivänä juoksukamat tietty mukaan. Aamupuurossa raejuustoa ja marjoja tai omenasosetta, työpaikkalounaalla puolet lautasesta salaattia, vajaa puolet lämmintä liharuokaa ja loput kasvisruokaa tai kauhallinen kasviskeittoa, ei pastaa/riisiä/perunaa tai leipää. Lounaalta nappaan mukaan hiilaripitoisen jälkkärin tai hedelmän, jonka syön iltapäivällä välipalaksi yleensä ruisleivän kera. Töistä suoraan urheilemaan ja kotiin yleensä seiskan ja kasin välillä. Mikäli kaapissa on ruoanjämiä edelliseltä päivältä, syön niitä, muuten menee leipä/jugurtti/rahka/mysli/hedelmä/raejuusto-linjalla (tässä olisi selvästi skarppaamisen varaa!). Paheena salmiakki, koska nykyinen mies tykkää siitä kovin. Kun pöydällä on aina pieni salmiakkirasia, tulee siitä lähes päivittäin napsaistua pari pientä, jotka riittävät saamaan suun makeaksi.

Nyt kun tarkemmin mietin, on nykyisellä miehellä ollut ihan hirmuinen vaikutus nykyiseen elämäntapaan. Kyllähän se niin vain tuppaa menemään, että kun toinen urheilee 7pv/vk ja parhaimmillaan 2-3krt/pv (tänään takana kaksi peliä ja nyt treeneissä), ei itse oikein viitsi maata sisällä sohvaperunana. Urheilumäärä on kasvanut muutamassa vuodessa 3-4krt/vk > 5-6krt/vk, mutta suurimpana asiana on karkkien, keksien ja sipsien "korvaaminen" hedelmillä, rahkalla ja raejuustolla. En kuitenkaan ole ruoan suhteen natsi tai rajoittaja (lue Lihastohtorin Rento vs. Tiukkis), vaan ravintolassa otan huoletta jälkiruoan jos mieli tekee ja ystävien illanvietossa saattaa mennä pala jos toinenkin kakkua, piirakkaa tai suklaamoussea. Kuten tässä yks päivä isoon ääneen lounalla totesin: "Minä urheilen, että voin syödä!" :D.

--

Etävalmentajan suosittelemat kirjat:
Strength Training by NSCA -National Strength & Conditioning Association, ed. Lee E. Brown
Weight Training Basics by Thomas Fahey 

Talviurheilua

Päätettiin miehen kanssa viettää viime vuoden viimeiset päivät mökin hiljaisuudessa rauhoittumassa. Ja rauhassa sitä saikin olla, koska nettaaminen gprs:llä oli tuhottoman hidasta (olisitteko ikinä osanneet arvata). Valoisan ajan käytimmekin ulkoiluun ja pimeän ajan lukemiseen, saunomiseen ja ruoan laittoon.

Ensimmäinen päivä meni lumitöitä tehdessä ja jäistä mökkiä lämmitellessä, ulko- ja SISÄlämpötilan ollessa hyytävät -21 astetta. Seuraavana päivänä lähdimme ulkosalle nauttimaan luonnonvalosta ja viritimme lainaamamme metsäsukset hiihtokuntoon. Ja voi sitä riemua suihkia umpimetsässä! Ei mitään kiirettä minnekään, hiljainen koskematon metsä, vähän lintujen siritystä siellä täällä ja monenlaisia jälkiä lumessa (jotka saivat toteamaan, etten tainnut olla hereillä biologian tunnilla). Alkoi jo vähitellen hämärtää, kun reilun kolmen tunnin päästä palasimme mökille järvenjäätä pitkin.

Umpihankihiihdosta innostuneena päätimme lähteä myös seuraavana päivänä hiihtelemään vaikka mittari näytti mökin pihassa -25 ja Hossassa (jonne menimme) -28. Ja mikä upea talvimetsä! Ja Aurinko! Tuo ihmeellinen ja harvinainen valoilmiö talvisaikaan pohjoisessa :) (kuva yllä). Olimme edellispäivään verrattuna vähän myöhempään liikkeellä ja kun ilta alkoi hämärtyä ja nälkäkin olla, niin meinas tulla pupu pöksyyn, että ehdimmekö autolle ennen pimeää. No hyvin ehdimme kun pistimme vähän vauhtia suksiin, vaikka olimme molemmat onnistuneet rikkomaan toisen sauvan jo alkumatkasta.

Neljäntenä päivänä halusin ehdottomasti lähteä kokeilemaan minulle uutta lajia, lumikenkäilyä. Lähdimme kohti yhtä mökin lähettyvillä olevaa vaaraa, koska mies halusi ehdottomasti kokeilla kiipeilyä lumikengillä. No huonoa tuuria oli mukana tälläkin kertaa, kun miehen toinen lumikenkä meni rikki jo muutaman kilometrin jälkeen. Hetken hän jaksoi tarpoa lähes polvensyvyisessä hangessa ilman lumikenkiä, jonka jälkeen alkoi kummasti löytyä ideoita kengän korjaamiseen ;). Saimme kuin saimmekin lumikengän korjattua avainlenkillä ja pääsimme kapuamaan vaaran päälle ja nauttimaan siellä avautuneista maisemista.

Viimeisille reissupäiville oli luvattu selvästi lauhempaa ja päätimme käyttää ne Rukan rinteistä nauttien. Maanantai-aamusta oli vielä -19 ja iltapäivästä -13 ja kosteudesta johtuen sää tuntui hyytävän kylmältä, mutta kaakao- ja ruokatauoilla ryyditettynä päivä rinteessä meni joutuisaan. Tiistaina oli enää -9 pakkasta ja edellispäivänä ostamani merinovillakerrasto päällä tarkeni ihan mukavasti. Vielä kun päätin käyttää iltapäivän lautailuharjoitteluun, ei kylmyydestä ollut tietoakaan. Muutaman aika mojovan ilmalennon kyllä tein ja lukuisia mustelmia sain, mutta kyllä se alkoi taas lopussa näyttää ihan lautailulta!

Loppuun vielä yksi ihana talvinen aurinkokuva!

Jotain kengistä

Kuten edellisessä postauksessa jo päivittelin, on fitnesskenkämaailma yhtä kryptinen kuin, no, mikä tahansa elektroniikkahankinta (tai ehkä minä vain tein siitä vaikeaa). Pitääkö sen kengän nyt sit olla bare, zero vai joku drop? Pitääkö varpaiden päästä "leviämään" kengän sisällä? Entä miten on pohjan kannan ja päkiän pehmeyden laita?

Erehdyin lueskelemaan Anna Uusitalon postausta crossfit-kengistä ja menin ihan solmuun. Vaikken edes harrasta crossfitiä, olin ihan varma, että tulisin lopulta kaupasta kolmen kenkäparin kanssa! No, järki voitti, kun annoin asian muhia joulun pyhien yli ja pääsin sovittamaan minulle uutta merkkiä, Inov-8:a. Olin jo aikaisemmin kokeillut Reebokin yhtä mallia (muistakseni Nano 4.0), joka oli kuitenkin minun jalkaan aivan liian leveä. Myös Inov-8:lla on leveälestisiä malleja, mutta myös kapeampaa, heidän omilla termeillään ns. "precision" kenkiä. Ja yksi tällainen pari mukaan sitten tarttui.

Inov-8 F-Lite 215 tuntui jalkaan heti tosi hyvältä, napakalta, mutta kuitenkin pehmeältä. Droppia (kuten piireissä sanotaan) on 6mm, eli kannan alla on vähän korkoa kyykkyjä helpottamaan verrattuna täysin "korottomiin" malleihin, eli bare tai zero. Oikeissa painonnostokengissä on droppia, jopa 16mm, mutta uskoisin, että nämä F-Litet ovat vähän monikäyttöisemmät.

Inov-8 F-Lite 215 (kuva täältä)

Tämän päivän yläkroppatreenissä ei kenkiä päässyt testaamaan, mutta raportoin kyykkypäivän jälkeen, että kuinka paljon tukevammat nämä ovat, kuin minun iänikuisen vanhat, paksu- ja pehmeäpohjaiset sekä joustavat "aerobic"-kengät (noloa)...

Ja nyt kun pääsin vauhtiin, on tässä ihan pakko mainostaa Sarvan suunnistuskenkiä myös tien päälle näin talvella. Ostin Sarvan D'Vilit viime kesän Jukolassa juuri ennen omaa vuoroa, koska mutainen, mäkinen ja kallioinen metsä vanhoilla juoksulenkkareilla ei jostain syystä houkuttanut (erinomainen päätös!). Eilen tuli sitten testattua kengät pääkallokelillä ja tulipahan juoksuun ihan uusi ulottuvuus, kun oli ihan pakko oikein etsimällä etsiä sellainen reitti, että sai juosta kaikista liukkaimissa kohdissa. Eikä muuten lipsunut!

Sarva D'Vil (kuva täältä)

p.s. postausta ei ole tehty yhteistyössä kenenkään kanssa ;)

Uintia!

Näin talvisaikaan on aerobiset lajit vähän vähissä, kun tuonne pimeään ja koleaan ulkoilmaan ei millään tahtoisi mennä, juoksu ja pyöräily on toistaiseksi pannassa selkäkivun takia ja hiihtämäänkään ei mustan talven takia pääse.

Tänään sitten keksin lähteä uimahallille ja olihan se vuosien jälkeen niin kovin mukavaa! Edellisen kerran taisin ahkerasti käydä uimassa ulkomailla työskennellessäni kolme vuotta sitten, mutta sitä edeltävästä kerrasta onkin aikaa. Mieleen kyllä muistuu ihania uimakertoja hyvien ystävieni I:n ja M:n kanssa vuosien takaa. Yhden uintikerran jälkeen meillä oli M:n kanssa niin nälkä, että päätimme poiketa kotimatkalla marketissa. Mukaan tarttui kokonainen bostonkakku, jonka ahmimme nälissämme puoliksi :D.

Uinnista (ilman bostonkakkua) voisi kyllä tulla tapa! Pääsisin näin sunnuntaisin näppärästi miehen kyydillä hallille ja takaisin. Tunnissa ehtii näköjään uida ihan hyvän matkaa. Tänään mittariin kertyi 2km. Vaikka lopussa kyllä epäilin laskutaitojani, sillä muistelen, että joskus nuoruudessani ehti tunnin aikana kertyä matkaa vain kilometrin verran. Silloin tosin taisi juoruiluun mennä hyvän aikaa.

Välikuolema ViPR tunnilla

Menin ja päivitin tuossa innostuksissani kuntosalijäsenyyteni ja tajusin vasta jälkikäteen, että tokihan se kk-maksu sitten nousee *facepalm*. Nyt on sitten pakko saada rahoille vastinetta ja käydä oman tutun salin lisäksi viereisellä salilla. Kun se on kerta mahdollista. Ja siitä maksaa.

Tarkemmin ajateltuna on kuitenkin aika kiva, että saa lisää ryhmäliikuntavaihtoehtoja. Lisäksi toinen sali on paljon uudempi ja laitekanta vähän erilaisempi, joten eiköhän tämä ole ihan hyvä investointi!

Ensimmäisenä ryhmäliikuntatuntina testiin pääsi ViPR. ViPR on erikoisennäköinen pötkylä, jota heilutellaan pääasiassa kaksin käsin fokuksena keskivartalonhallinta ja kestävyys. ViPRejä on eri painoisia, 4, 6 ja 8kg, mutta oma valinta oli harvinaisen selvä, kun ohjaaja sanoi ottavansa tänään kevyesti 4kg:lla. 4kg it is!

Eipä muuten turhaa ole kehuttu raskaaksi tunniksi tätä. Toki miesten määrä tunnillakin kertoo jo jotain, mutta kokeileppa itse heilutella 4-8kg:n patukkaa tunnin verran. Raskaimpia tänään olivat kuitenkin kaikki hypyt ja punnerruksetkin tein polvet maassa (en edes yrittänyt miestenpunnerruksia. Nolo!). Kroppa oli jotenkin tosi väsyneen tuntuinen, liekkö flunssa tulossa. Tai ehkä olen vain syönyt huonosti. Tälle tunnille pitää kuitenkin mennä toistekin! Sen verran mukava ja erilainen tunti kyseessä!

Kahdeksalla rullalla ja kahdella renkaalla

Helle ja urheilu yhdistettynä janoon ja nälkään ei sovi yhteen. Ollenkaan. Piste.

Lähdin toissapäivänä kesän ensimmäiselle (!mitä mulle on tapahtunut!) rullaluistelulenkille lämpötilan huidellessa edelleen kolmenkymmenen paremmalla puolella. En vain millään löytänyt juomapullovyötä, joten fiksusti ajattelin, että kyllähän sitä yhden lenkin vetää ilman vesipulloakin. Virhe. Vielä kun helteiden (lue: kuukauden mässäilyn) takia lounas jäi vähän kevyeksi pääsin ehkä 15min, jonka jälkeen iski jano ja 30min, että iski kaamea nälkä. Sinnillä kuitenkin vedin tunnin lenkin loppuun ja kirjoitin itselleni mentaalisen muistilapun: "Älä KOSKAAN lähde urheilemaan ilman vesipulloa 30 asteen helteellä".

Vanhasta lempparilajistani innostuneena kävin myös eilen rullaluistelemassa, mutta edellispäivän leppoisaan kuntorataluisteluun verrattuna kyseessä oli 20km:n rullaluisteluesterata ammattilaisille. Kaupunki on kivasti miinoittanut pyöräteitä erinäisillä hiekkaesteillä milloin poistamalla asfaltin 30-100cm matkalta koko pyörätien leveydeltä (tietysti alamäessä) tai poistamalla asfaltit ristelysalueen kaikilta pyöräteiltä pakottaen luistelijan autoilijoiden sekaan väliaikaiselle asfalttikiertotielle, johon on tietysti myös ripoteltu hiekkaa. Lisäksi luonto teki omat tepposensa, kun puiden varjostamat pyörätiet olivat (helteestä huolimatta) sateen jäljiltä märkiä ja luistelija sai harjoitella kokovartalohallintaa luistinten lipsuessa tielle laskeutuneiden märkien lehtien päällä.

Tämän päivän urheilusuoritukseksi oli tarkoitus kirjata "kahden järven ympäripyöräily", mutta karttaa tarkemmin tutkailtuani, järviä mahtui 34km:n lenkin sisään sittenkin viisi. No, anyway. Hiostavan kuuman ja hikisen remonttipäivän päätteeksi kevyt (mutta vauhdikas) pyöräilylenkki tuntui parhaalta urheiluvaihtoehdolta. Pyörän renkaita pumpatessa saatoin tuntea jo viileän ilmavirran ihollani... Vaan olihan se kuuma. Ja ahdistava. Ja hiostava. Ja väsyttävä. Ja vaikka vettä oli mukana, niin eiköhän se nälkä kuitenkin iskenyt 1/3 ennen kotia. Tänään kirjoitin itselleni jo viikon toisen mentaalisen muistilapun: "Muista syödä KUNNOLLA ennen 1,5h treeniä".

Talviurheilua huhtikuussa

Etelä-Suomen talvea ei ole oikein voinut talveksi kutsua. Lunta ei ole ollut nimeksikään ja vaikka jotain nöyhtää on jossain välissä satanut, on se sulanut aivan liian nopeasti pois. Kyllähän sitä jossain välissä hehkutettiin, että ainakin Paloheinässä, ja huhujen mukaan jossain Espoossakin oli latu, mutta ei sinne kyllä miljoonan muun kanssa huvittanut lähteä suihkimaan.

Optimistisesti laitatin kuitenkin alkukeväästä luistelusukset ammattilaisella kuosiin, jos vaikka lunta tulis vähän lisää, mutta eiköhän sitä seuraavalla viikolla sulanut ne vähäisetkin pois... Viikkojen vieriessä alkoi hiipiä mieleen epäilys, niinköhän sitä pääsee koko kaudella ladulle.

Perjantaina kuitenkin koitti se päivä, kun ajelimme Rukalle, ja heti hotelliin kirjautumisen jälkeen suunnattiin ladulle. Keli oli mitä parhain! Vähän pakkasen puolella, ei liikaa tuulta, aurinko paistoi, suksi luisti. 22,5km meni hujauksessa, vaikka olikin kauden ensimmäinen lenkki. Asiaa saattoi tosin edesauttaa reitiksi valikoitunut Kuontivaaran kierros, joka taitaa olla yksi Rukan helpoimpia. Ilta päättyi herkulliseen poron ulkofilepihviin Rukan kuksa ravintolassa, mmm. Voiko pieni ihminen enempää perjantai-illalta pyytää?

Lauantai vietettiinkin sitten suksilla Rukan rinteissä ja illaksi suunnattiin mökille saunomaan. Aamun valjetessa, auringon paistaessa siniseltä taivaalta, oli pakko kokeilla, kantaisiko hanki. Ja niin sain kaudelle plakkariin vielä toisen hiihtolenkin, järven jäällä 14km. Taisi olla elämäni ensimmäinen hiihtolenkki vedettyjen latureittien ulkopuolella (tosin kuvasta poiketen suurin osa matkasta tuli vedettyä leveää kelkkareittiä pitkin).

Lautailuharjoittelua

Viikonlopun kiteytys: paljon aurinkoa, lunta, lumilauta, märät hanskat, mustelma kankussa, hyvää ruokaa, liikaa karkkia ja sipsiä, erinomaista seuraa, mökki, sauna ja siideri. Parhautta.

Lautailuharjoittelua Himoksella

Lumilautailun keinuva liike alkaa viimein löytyä ja lauantain suoritusta voi ehkä jopa ennemmin sanoa lautailuksi kuin kämmäilyksi. Harjoituskertoja takana vähemmän kuin kymmenen, mutta viime kevään neljä peräkkäistä kertaa laudalla suksien sijaan alkaa jo kantaa hedelmää.

Vielä muutama vuosi sitten vannoin etten kyllä tule koskaan sitomaan molempia jalkoja samaan palikkaan, saati laskemaan tuo palikka jaloissa alas yhtään mitään rinnettä. Mutta niin se vaan mielenkiinto, uuden asian oppiminen ja itsensä ylittäminen voitti - ja tässä ollaan. Hidastahan tuo eteneminen vielä on, mutta toisaalta Suomen lyhyillä rinteillä hyötysuhde on siten myös aika paljon parempi. Kunhan vain laskutoverit malttavat odottaa.

Nyt pitääkin sitten taas (s)karpata ruokavalion suhteen, kun kolme edellistä viikonloppua on mennyt karkkia ja muita herkkuja mässäillessä...

Käynnistysvaikeuksia

Puolivoltintavoittelijan urheiluvuosi on lähtenyt hitaasti yskähdellen käyntiin. Reissusta palattua ei sali ole houkutellut (liekö taantumisenpelkoa? mikä on tietysti erinomainen syy olla lähtemättä treeneihin, eikö olekin? *facepalm*), joten tällä viikolla olen kiipeillyt, yrittänyt juosta, testannut Elixian pari ryhmäliikuntatuntia ja sauvakävellyt.

Joo, olen ihan mummo. Kun asuin Oulussa, kaduilla tuli paljon enemmän kaikenikäisiä sauvakävelijöitä vastaan. Täällä sauvakävelijät ovat, jos nyt ei mummoikäisiä, niin vähintään keski-iän ylittäneitä. Mutta fakta on kuitenkin se, että kun kävely on liian kevyttä ja juoksu liian raskasta, niin sauvakävellen saa juuri sopivan perussykkeisen rasvanpolttotreenin. Ja jalkojen lisäksi saa myös kädet töihin, kuinka mainiota!

Elixialla oli lauantaina joku high intensity traning tai vast. päivä ja tarjolla oli useita 30min tehotreenejä. Päätin ottaa testiin Heart Beatin ja Combatin. Noh, alla tulos. Heart Beat oli sitä mitä luvattiin ;). Tunnin aluksi mulla oli oikeasti pelko etten jaksa. Että keuhkoihin tulee sama puristava tunne, kuin Andien vuoristossa (kroppa näköjään oppii ja muistaa aika hyvin!). Ensimmäinen 15min olikin melko tuskaa, mutta kun kroppa lämpeni ja tottui, niin homma alkoi sujua ja oli ihan mukavaa. Tosin aika yksitoikkoista.

Sykkeet Elixian uudella Heart Beat tunnilla.
Sais palautuminen olla intervallien välillä vähän nopeampaa...

Torstain juoksuyritykset sisäradalla jäivät tosiaan yrityksiksi, koska vasenta jakaa kuumotti niin maan perusteellisesti (?!What the f**k!?). Kuumotus vain paheni koko ajan, eli ei ollut kyse siitä, että jalat olisivat vasta lämpenemässä. Mikä lie hermopinne *silmienpyöritys*. Onneksi pääsin samalla rahalla, tai siis ilmaiseksi kaverin ilmaislipulla, kuntosalille, jossa treenasin yhdenkädenpunnerruksia ja leuanvetoja sekä tein vatsa- ja selkätreenin. Oikea olkapää rupesi heti käytöstä ärsyyntymään, joten ei tainnut 4vk tauko riittää, prkl. Kropan krakaaminen on niiiin turhauttavaa.

Elämäni ensimmäinen maastopyöräily

Vajaa kolme viikkoa Etelä-Amerikassa lomalla takasi sen, että urheilut jäivät selvästi normaalia vähemmälle. Hotelleissa ei ollut kuntosalia, tai jos/kun oli, niin laitteiden virkaa toimitti rikkinäinen kuntopyörä ja juoksumatto, vatsapenkki ja "monitoimilaitehässäkkä". Ennen joulua rikkoutunut olkapää toki kiitti tarjotusta levähdystauosta, mutta muu kroppa sanoikin että plääh.

Päivät kuluivat kuitenkin pääosin jalkojen päällä kaupunkeja kierrellen. Ja maisemiahan ei katsota pelkästään katutasosta rakennusten keskeltä vaan ylös oli päästävä. Mahdollisimman ylös. Eli aina kun mahdollista, kapusimme pienen tai vähän isomman nyppylän päälle ihailemaan maisemia. Ja maisemathan olivat etenkin Boliviassa ja Perussa aivan upeita!

Jo Bolivian La Pazissa (3600m:ssä) himoitsimme maastopyöräreissua maailman vaarallisimmaksi tituleeratulla tiellä, mutta lyhyt aika kaupungissa ja soroche (vuoristotauti) estivät meitä lähtemästä. Vietettyämme viikon "korkeanpaikanleirillä" 3500-4000 metrissä fiilis oli jo niin hyvä, että uskaltauduimme järjestetylle 4h maastopyöräretkelle Sacred Valleyyn (~3500m).

Vaikka ohut vuoristoilma laittoikin hengityselimistön ahtaalle ja etenkin ylämäissä tuntui pahalta, oli pyöräilypäivä Altiplanolla ehdottomasti yksi reissun parhaista! Minibussi jätti oppaan ja viisi innokasta pyöräilijaa tienposkeen ja matka alkoi yläpuolella olevan kuvan mukaisia "peltoteitä" pitkin. Matkaa kertyi päivän aikana reilu 30km, jonka varrella vierailtiin sekä Inkojen maatalouden koelaboratoriossa Morayssä sekä suola-altailla Marasissa.

Suurin osa matkasta mentiin alaspäin (keuhkot kiittivät!) ja alkupuolisko vieläpä helppoja peltoteitä pitkin. Kroppa tottui vähitelleen uuteen lajiin ja maastopyörän käyttäytymiseen. Loppumatkasta päästiin sitten tositoimiin, kun penkit laskettiin alas ja lähdettiin vetämään kapeaa jyrkänteen reunaa ylös, alas ja sivulle. Mutaa, vettä, kivikkoa, hiekkaa,... Ja oli niin pirun mukavaa, että!!! Taisi tämä tyttö löytää taas uuden lajin, jota pitää lähteä kokeilemaan joskus toistekin :).

Ostoksia

Olen jo pari vuotta yrittänyt kierrellä urheilukauppoja uuden laskettelupuvun, tai vähintään uusien lasketteluhousujen, toivossa. Olen nimittäin viimeiset kuusi talvea käyttänyt härskisti ex-miehen lasketteluhousuja. Siis silloin kun ei olla oltu yhdessä rinteessä. Obviously. Ai miksi miehen housuilla? No, minulle on suotu niin suhteettoman pitkät jalat, että lähes kaikki naisten ulkohousut näyttävät minun päällä capreilta. Toppahousuissa tuo mitta ei yksinkertaisesti vain toimi. Uskokaa huviksenne.

Uudesta takistakin olen haaveillut. Ostin edellisen eräänä kauniina kevätpäivänä urheilukaupan vihoviimeisestä alerekistä. Halvalla. Eihän se nyt niin kauhean hyvännäköinen ollut, mutta 100-kertaa parempi, kuin sitä edeltävä oranssi-musta takki 90-luvun leikkauksella, johon oli vielä kaiken huipuksi "ostettu" kasvunvaraa... Hieman aiheutti kuitenkin hilpeyttä, ja ripauksen noloutta, kun näin eräällä miehellä rinteessä samanlaisen takin kuin tuo alerekistä napattu. Jep. Miesten malli.

Laskettelupuvun etsintä on tähän asti tyssännyt kahteen asiaan: lahkeiden lyhyyteen ja takkien törkeisiin hintoihin. Vaikka olen ollut täysipäiväisesti töissä jo useita vuosia, en yksinkertaisesti raski laittaa takkiin 400-600 euroa. En vain pysty. Tänään kuitenkin lähdin lehtimainoksen uhrina pyörähtämään BudgetSportissa. Ehkä tällä kertaa löytyisi se täydellinen puku. Ja niin edessäni on rekillinen ihanan värisiä ja mallisia takkeja. Ja koot? Kaikki kokoa 38! Whoot?!? Siis minun koko! Ja hinta? 80€ tai 130€. Wohoo! Ja niin, julmetun pähkäilyn ja sovituksen, mallien, värien ja ominaisuuksien arvioinnin jälkeen, valitsin Haltin takin hintaan 130€ (ovh. 400€).

Takin väri (vihreä, puranssi tai musta) jäi vielä vähäksi aikaa pohdintaa, kun lähdin miesten puolelle etsimään housuja. Mustien housujen kanssa värillinen takki, värillisten housujen kanssa musta takki. Näin päätin. Miesten housut olivat kaikki järjestänsä liian leveitä, joten pakottauduin sovittamaan myös muutamia naisten malleja. Haglöfsin housut, caprit... Haltin housut. Hetkinen... Nämähän ulottuvat melkein maahan asti! Ihme on tapahtunut! Ja hinta? 50€, myöskin alessa (ovh. 150€).

Samalla urheilukauppaan raahautumisen vaivalla tsekkasin myös salihanskahyllyn. Yleensä hyllyissä on vain miesten kokoja (Miksi?!) tai isoja naistenkokoja, joten odotukset eivät tälläkään kertaa olleet korkealla. BudgetSport pääsi kuitenkin jälleen yllättämään kun löysin juuri sopivan kokoiset hanskat. Nämä EcoBodyn hanskat on tosi kevyet ja sisäpinnalta lampaannahkaa, jonka uskoisin antavan hyvän pidon. Pehmustetta näissä ei ole nimeksikään, mutta eipähän ole mitään mikä voisi mennä kämmenpuolella ruttuun ja painaa.

Eilen lähti lisäksi tilaukseen Haglöfsin ihana reppu, joka pysyy aina muodossaan ja syö sisäänsä läppärin lisäksi aika mukavasti päivän reissukamat. Taitaa olla tämän naisen ensimmäinen reppu vuosikausiin ;). Tämäkin alesta postikuluineen 55,5€ (ovh. 79€).

Haglöfs Corker Medium Black (kuva täältä)

p.s. Nyt pitäisi sitten opetella valokuvaamaan tai löytää joku valokuvaaja, koska tämä postaus näyttää tosi törkeeltä verrattuna kaikkiin ihaniin kuvablogeihin...

Painonnostajaksiko?

Olen joskus harmitellut sitä, etten ole oikein hyvä missään urheilulajissa. Olen jo vuosia harrastanut juoksua, rullaluistelua, (sisä)pyöräilyä, hiihtoa, ryhmäliikuntaa, jne., mutta mikään ei ole tuntunut oikein "omalta". Kyllähän niitä harrastaa ja väliin mahtuu hyviäkin treenejä ja onnistumisia, puhumattakaan siitä yleisestä hyvänolontunteesta mikä urheilusta tulee. Kuitenkin muutama laji on ollut sellaisia, joista olen aina tykännyt: BodyPump ja kuntosali. Se fiilis kun saa lisätä painoja edelliskertaan verrattuna ja kun peilissäkin alkaa jo näkyä muutosta! Niin, ei siis tarvitse kahdesti arvata miksi palkkasin PT:n. Minusta vain tuntuu, että tämä on laji missä voisin olla hyvä. Haluan nähdä mihin kroppani ja pääni pystyy. Tavoitteena ei silti ole tulla parrakkaaksi painonnostajaksi vaan pääpaino aiotaan pitää fitnessfysiikassa ja joidenkin aerobisten liikkeiden treenaamisessa. Tavoitteena on kehittää voimaa ja kehonhallintaa sekä saada tasapainoinen lihaksisto.

Nyt harrastamani "fanaattinen" kalorien laskeminen jakaa varmasti mielipiteitä. Toisten mielestä asiassa ei ole mitään ihmeellistä, toiset suhtautuvat asiaan avoimin mielin ja joidenkin mielestä hommassa ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Itse kuulun siihen kategoriaan, jolle on aina riittänyt, että peilistä katsoo takaisin sopivankokoinen nainen, ihan sama mitä vaaka näyttää. Vaa'alla on tullut käytyä vain muutamia kertoja vuodessa enkä ole koskaan aiemmin laskenut mitä suuhuni laitan. Olen myös sitä mieltä, että jos liikkuu riittävästi, voi myös syödä vapaasti ilman omantunnon tuskia. Ai no miksikö sitten teen tätä? Uskon, että ruokavaliolla on merkitystä siihen miten jaksan treeneissä ja miten nopeasti/hitaasti kehitystä tapahtuu. Siksipä aion nyt ainakin toistaiseksi paneutua treenin lisäksi myös syömisten kyttäämiseen ja sopivan ravintotasapainon löytämiseen. Jossain vaiheessa toivon, että uusi ruokavalio alkaa olla jo niin hanskassa, että voin jättää kaloreiden ja P-HH-R-suhteen laskemisen vähemmälle.