Ylikierroksilla

Tässä on taas tullut painettua niin pitkää työpäivää että huhhuh. Viime viikon tuntikortille kertyi rapiat 48h ja myös yöt on mennyt työasioita pyöritellessä (unissani). Sama tilanne rakkaalla siipallani ja meillä vietettiinkin ystävänpäivää yhdessä sohvalla istuen, töitä tehden ja sivusilmällä SM jousiammuntaa ja kahvakuulaa seuraten. Tosi romanttista :D. Aivot käy ylikierroksilla ja yhä useammin havahdun siihen ettei keskittymiskyky riitä. Ja sitten kun työlistalle kertyy juuri niitä keskittymistä vaativia tehtäviä... Fyysisesti voimia vielä on, mutta jonkinlainen breikki / kevennys olisi paikallaan, jos järjissäni meinaan tästä keväästä ja vuodesta selvitä.

Sunnuntain ystävänpäivä sai minut suorastaan tunteelliseksi, kun viestittelin hyvien ystävieni kanssa. Vaikka aikaa ei tunnukaan olevan riittävästi kaikkien näkemiseen kasvotusten, niin rakkaan ystäväni S:n toteamus "jotkut ystävät ovat sellaisia, että tarina jatkuu siitä mihin se jäi" sai minut huoahtamaan helpotuksesta. Niinhän se on! Vaikka nyt on paljon kaikkea muuta, on kohta toivottavasti aikaa myös ystäville ja rakkaille. Kaiken työn ohella olenkin nauttinut niistä ihanista iltahetkistä rakkaani kainalossa Netflixin äärellä <3.

Treenien kanssa ollaan tavoitteiden nostamisen jälkeen otettu uusi vaihde silmään eikä harjoitusten perillemenoa ole tarvinnut jäädä arpomaan, sen verran hyvin on perse ja rintalihakset saaneet kyytiä :D. Ja nälkä on! Nytkin maha murisee siihen malliin, että pitäisi jotain sapuskaa lähteä taikomaan.. Tämän hetkinen treenirytmi on ma, ke ja la salilla, to kiipeilyä ja su juoksua. 6krt/vk rytmissä siis ollaan taas. Eipä sitä kovin montaa viikkoa/kuukautta malttanut kevennellä ;). Kunhan nyt paino pysyisi samana tai jopa nousisi!

Viikonloppuna sitten luvassa vähän erilaiset aktiviteetit pohjoisen mökillä. Rukalle olisi ihana ehtiä laskemaan, mutta ainakin lumikenkäilyä ja umpihankihiihtoa uusilla eräsuksilla luvassa! Ja ah, sitä hiljaisuutta ja rauhaa.....

I love my handels! Or not...

Well hello jenkkakahvat! Toisilla läski kertyy pyllyyn ja reisiin, mulla pulpahtaa ensin ulos rakkauskahvat :D. Olisko se niin, et jos nainen tarttee rasvaa lastenhankintaan, niin sitä varten tarvitaan myös ne kahvat?

On tosiaan tuo lihotuskuuri lähtenyt ihan hyvin käyntiin ja miehellekin ehdin jo päivitellä, et miks niiden kilojen pitää piru vie noihin jenkkakahvoihin kertyä. Hän siihen kommentoimaan, ettei hänkään niitä ole tilannut. Ei kuulemma ole sitoutunut tähän hommaan nyt ollenkaan ;P.

Olo alkaa kaiken tämän syömisen, 13-kertaisen päivittäisen rauta-annoksen ja monivitamiinien napsimisen jälkeen vähitellen normalisoitua ja olen ollut suorastaan "ilomielinen". Viime viikolla nauroin miehen jutuille yks ilta niin hysteerisesti, että meinasi paniikki iskeä ja itku tulla. Edellisestä kerrasta on niiiin pitkä aika! Kiloja on tullut lisää varmaan se 2-3, mikä on nyt tavoitteena säilyttää (vähintään) vaikka sali- ja juoksutreenit aloitettiin taas viime viikolla.

Tänään iski kuitenkin salilla järkytys, kun tajusin, että massan lisäys ei sit treenien kannalta olekaan ihan hyvä idea, kun puhutaan kehonpainolla tehtävistä harjoituksista (*no daah*). 2-3kg lisää leuanvetoon > Ei jaksa niin montaa kuin ennen! Ja tänään kun aloiteltiin taas käsinseisontapunnerrusharjoituksia, niin siinähän sitä massasta vasta haittaa onkin. Pitäis muka jaksaa nostaa koko kroppa ylös käsien varaan. Byhyy!

Nyt kuitenkin on ensin opeteltava seisomaan käsillä ja sitä varten tulostin itselle Sportyfeelin käsilläseisonta haasteen ohjeet, joiden avulla pitäisi 30 päivässä hanskata homma. Ainakin serkku oli noiden ohjeiden perusteella onnistunut, joten enköhän minäkin. Tavoitteena käsinseisonta itsenäisyyspäivänä!

Alhainen hemoglobiini

Nonni. Ei ihme ettei tuo aerobinen urheilu ole järin hyvin kulkenut ja puolimaratontuloskin oli mitä oli.

Multa otettiin viikolla pieni verenkuva ja labratuloksia Diacorin eLääkäriasemalta tarkastellessani alkoi pikkuhiljaa valjeta syy viimeaikojen olotilaan. Mun hemoglobiini oli 105. Ja parin viikon takaisesta pahoinvoinnista päätellen se on saattanut käydä tuonkin alle. Lisäksi lähes kaikki punasoluarvot olivat tietysti reippaasti alle suositusrajojen. Naisillehan tuo hemoglobiinin alarajasuositus on 117, joka on tullut vuosien saatossa hyvinkin tutuksi. Pahimillaan mulla on hemoglobiini ollut 86, jolloin nimenomaan pahoinvointi sai mut kääntymään lääkärin puoleen.

Vaikka olen koko ikäni joutunut elämään matalahkon hemoglobiinin kanssa, en silti osannut yhdistää tämän syksyn oireita siihen, saati tehdä asialle mitään. Ajattelin, että väsymys johtuu syksystä, pimeästä, työkiireistä, kovasta treenistä, paskasta kunnosta, tmv...

Nyt sitten selvitellään, että onko kyseessä joku ruoansulatuksellinen häiriö vai ihan joku muu satunnainen härö. Ensimmäisenä poissuljetaan keliakia, jonka verikoetulosta odotan kauhulla. Jos tässä laktoosittoman ruokavalion lisäksi pitäisi ruveta gluteenittomaksi niin hohhoijaa! Ajatuskin ahdistaa. Mieluummin syön vaikka loppuelämäni rautaa purkista :D. Vaikka toki sitä pitää muuttaa ruokailutottumuksiakin siihen suuntaan, että rautaa saisi mahdollisimman paljon. Nyt pitää mm. luopua viikonloppuaamukahveista sekä maitolasista ja teekupillisesta lounaan yhteydessä. Byhyy :(. Jonkun nettiartikkelin mukaan kahvi, tee tai suklaa nautittuna 1h ennen tai jälkeen ruokailun vähentään raudan imeytymistä jopa 80%!

 Yks vaihtoehto olis tietty veridoping. Mistäköhän sellaisia palveluita sais? ;)

Sumun hälveneminen

Tiedättekö sen tunteen, kun elämä on vähän off the rails? Ehkä vähän turhan (lue: liian) voimakas ilmaisu, mutta jotenkin tuntuu ettei asiat oo hyvin, vaikka asiat on kaikinpuolin hyvin. On jotenkin sellainen vähän poissaoleva olo. Pienetkin asiat häiritsee normaalia enemmän. Ei oikein jaksaisi edes puhua ihmisille. Voi vaikuttaa toisten silmissä jopa vähän epäkohteliaalta. Huomaa sosiaalisissa tilanteissa ettei ole ihan oma itsensä. Oma olemus ja käytös häiritsee jopa itseä.  Sekalaiset ja sekavat unet täyttävät yöt. Aamulla valitut vaatteet ärsyttää jo ennen lounasta. Treenikään ei innosta.

Sitten yhtäkkiä havahtuu ja huomaa, että näkeekin maailman taas vähän kirkkaammin. Tilanne normalisoituu (ainakin hetkeksi), vaikka olosuhteissa ei ole mitään muuttunut radikaalisti. Tai ehkä sittenkin on.

Valmentaja heitti viikko sitten, että pidettäisiinkö muutaman viikon "low-impact & ylensyönti" -jakso ja lepuutella varvajuoksusta rasittunutta jalkaa. Idea tuntui kaikin puolin hyvältä. Voisin jatkaa hyvin alkanutta dieettiä, parannella jalkaa ja hakea uutta treenimotivaatiota. En kuitenkaan arvannut, että pilates, kävely, kevyt pyörälenkki syysauringossa ja Fressin mindfulness -tunti (!minä! mindfulness tunnilla!) aukaisevat jo reilussa viikossa mielen sopukoihin hiipineitä solmuja. Ilmoittauduin eilen jopa kahvakuula-tunnille, joka alkaa pe klo. 7:00! Siis hei! Ihminen, joka vihaa aamu-urheilua!

Valmentajalle kuuluu kyllä iso kiitos oikein ajoitetusta treenien kevennyksestä. Mieletön ajatustenlukutaito, sillä tämä oli kyllä juuri sitä mitä tähän väliin kaipasin. Vaikken sitä itse tiennytkään :). Nyt on puolet kevennetystä jaksosta takana ja pikkuhiljaa alkaa kutkutella paluu normaaliin treenirytmiin. Enemmän odotan kuitenkin perjantaiaamun kahvakuulaa ja sunnuntaina häämöttävää pitkää pyörälenkkiä uudella fillarilla. Ylensyönti (lue: se oikea ruokarytmi ja -määrä) kyllä välillä ahdistaa, mutta olen tehnyt parhaani olla vähentämättä syömisiä vaikka treeneissä hetkeksi kevennetäänkin.

Tästä on hyvä lähteä uuteen nousuun!

Lupa syödä enemmän

Reilu pari viikkoa sitten oli taas firman TyKy-päivä, jossa mittailtiin kehonkoostumusta InBody-mittarilla ja kuntoa pyöräergometritestillä. Vaikka jo viime ja sitä edeltävän kerran jälkeen vannoin, että rupean syömään enemmän, on nyt otettava itseä niskasta kiinni ja ryhdyttävä sanoista tekoihin. Olin testin jälkeen jotenkin tosi allapäin ja murehdin moneen kertaan, että pitääkö tässä urheilut lopettaa kokonaan vai miten ja mitä sitä pitäisi oikeasti ruveta syömään.

Lyhyesti ja ytimekkäästi:
2014: lihasmassa 27,6kg, rasvamassa 10,3kg, rasvaprosentti 17,0
2015: lihasmassa 28,6kg, rasvamassa 8,7kg, rasvaprosentti 14,3

Tiedän. Luvut eivät ole absoluuttisia vaan suuntaa-antavia ja tulokset voivat vaihdella monestakin syystä (vuorokaudenaika, syömiset, juomiset,...). TyKy-päivän testit on kuitenkin tehty aina samaan aikaan vuodesta ja vuorokaudesta sekä suht. samanlaisten syömisten ja juomisten jälkeen. Se, että onko tuo rasvaprosenttilukema aikuisten oikeasti 14 vai 20 ei ole väliä, vaan sillä on merkitystä, että se laskee. Onhan se kyllä tavallaan selvä, että jos paino pysyy samana, salilla tuloset paranee ja nahan alla ei olekaan enää löllöä vaan jotain kovaa, niitä lihaksia, niin on tehty jotain oikein. Tavallaan.

Sehän tässä koko hommassa tuntuukin tosi oudolta. Toiset treenaa ihan tosissaan tavoitellakseen alhaista rasvaprosenttia ja lihaserottuvuutta. Minä treenaan sen takia, että se on über kivaa ja hoikka ulkomuoto tulee siinä kivasti sivutuotteena. En kuitenkaan halua treenata oman terveyden kustannuksella, minkä takia en ole enää pitkään aikaan vahtinut syömisiä (siis kalorimielessä). Nainen tarvitsee rasvaa hormonitoiminnan ylläpitämiseen ja tätä menoa sitä on minulla kohta liian vähän.

On siis ruvettava syömään. Ja vahdittava syömisiä. Siis, että tulee syötyä riittävästi.

Valmentajan facebook-ryhmässä on myös ravintoasiantuntija, jolle esitin kysymyksen, miten voisi turvata riittävän energiansaannin kompromisoimatta ruoan terveellisyyttä. Siinä listatessa normiruokailuja tajusin itsekin, että syön urheilumäärin nähden liian vähän. Ruokarytminä on pitkään ollut: aamupala (puuro, raejuusto, marjat), työpaikkalounas, välipala, päivällinen (+ yhdistetty iltapala, jos salilla/lenkillä menee myöhään). Välipalana yleensä lounaalta otettu jälkkäri tai hedelmä sekä leipä. Päivällinen parhaassa tapauksessa (*harvoin*) perus kotiruokaa (tyyliin kinkkukiusaus, kanapastavuoka,...) ja iltapalaksi ruisleipää ja/tai jugurttia ja/tai mysliä ja/tai hedelmiä ja/tai rahkaa. Kevyimmillään päivällinen = iltapala, mutta olen yrittänyt syödä vähintään jonkun kasvis/sieni/pinaatti/tomaattikeiton raejuustolla, jos en ole jaksanut tehdä "kunnon" ruokaa.

Syömistä on nyt harjoiteltu vajaa kolme viikkoa. Mikä on muuttunut?

Aamupuuroon lisään nykyään 1rkl:n rypsiöljyä ja lounassalaattiin 1/2-1rkl oliiviöljyä ja välipalaksi syön nykyään jälkiruoan/hedelmän lisäksi pari leipää ja rahkan. Päivällisten kanssa olen tsempannut ihan tosissaan ja tehnyt alkuviikosta koko viikolle ison vuoallisen ruokaa, jonka _lisäksi_ olen vielä syönyt iltapalan.

Okei. Tää voi kuulostaa jostakin ihan normaalilta ruokarytmiltä, mutta kyllä tässä on saanut itselleen hokea, että "minulla on lupa syödä". Mikälie lapsuusajan trauma, kun heti tuntuu olo ihan läskiltä, kun syö vähän enemmän... No. Paino on lähtenyt nousuun, joten uusi dieetti näyttäisi toimivan! Leikitään nyt sitten vaikka, että olen massakaudella, josta voi aina hellittää, jos rupeaa liikaa ahdistamaan :).

Blogihaaste: 11 kysymystä

Nonni. Nyt sain sitten elämäni ensimmäisen blogihaasteen fitnessblogia pitävältä lapsuudenystävältä ja eihän tähän nyt voi olla vastaamatta. Ideana siis vastata 11 kysymykseen ja esittää 11 kysymystä seuraaville 11 bloggaajalle.

1. Mikä on salainen paheesi?

Tähän on pakko vastata herkuttelu. Vaikka ennen herkuttelu (ja etenkin herkkujen piilottelu) oli kyllä nykyistä huomattavasti pahempaa... Saatoin oikein odottamalla odottaa, että silloinen mies lähtee kotoa jonnekin, jonka jälkeen ampaisin parin sadan metrin päässä olevaan lähikauppaan ostamaan esim. cookieseja, Kismetin tai Fazerin suklaapatukan (laktoosi-intoleranssista huolimatta). Herkkuja tuli myös usein piiloteltua kaappeihin, ettei mies saisi tietää. Nykyään salainen herkuttelu rajoittuu sillon tällöin ostettuun Pätkikseen tai näin kesällä Kingis-puikkoon. Eli aika vaaraton on tämä paheeni :).

2. Paras tapa viettää lauantai-iltaa?

Oman kullan kainalossa <3.

3. Miksi aloitit bloggaamaan?

Kirjoitin elämäni ensimmäisen blogikirjoituksen Frankfurtin lentokentällä reilu neljä vuotta sitten - 23.8.2011. Olin tuolloin matkalla Kaliforniaan, jossa tulisin viettämään seuraavat neljä kuukautta elämästäni. Blogi toimi päiväkirjana, kokemusten vuodatusalustana ja tapahtumakertomuksena Suomeen jääneelle perheelleni. Kotiin palattuani sieltä sai ammettua hyviä juttuja kuvitettuun ja painettuun matkakertomukseen. Nyt lukeminen tuo mieleen niin hyviä muistoja!

Tämä blogi sai alkunsa reilu kaksi vuotta sitten jostain kummallisesta tarpeesta pitää urheilupäiväkirjaa. Olin aloittamassa "tavoitteellista" treenaamista Elixian PT:n kanssa ja halusin paikan, johon kirjoittaa ylös kokemuksia, ajatuksia ja tuloksia treenaamiseen liittyen. Lisäksi minusta on edelleen hauska ajatus, että voin palata näihin saavutuksiin esimerkiksi 30 vuoden päästä ja esitellä vaikka kummipojalle kuinka monta leukaa täti on vetänyt :D. (se mitä en ole teille uskaltanut vielä jakaa, on youtubessa tallessa olevat videot huippusuorituksista ;))

4. Bloggaamisen hyvät ja huonot puolet?

Tällainen "päiväkirjablogi", joka ei tavoittele kymmeniä tuhansia lukijoita, on siinä mielessä helppo, ettei kirjoittamiselle ole kovia paineita. Välillä kuitenkin tuntuu, ettei elämän myllerryksessä tahdo energia riittää hauskuuttavien tekstien kirjoittamiseen, ja sekös turhauttaa! Otan kuitenkin iisisti tämän kanssa ja lukijat (lähinnä kaverit, Hei vaan kaikille!) voivat jatkaa tai olla jatkamatta lukemista ;).

5. Lempikasviksesi?

Ensimmäinen ajatus tätä lukiessa oli: "Mitkä luetaan kasviksiin?" Hei vaan, tekniikan tohtori täällä kirjoittelee ;D. Toruin pientä tutkijansieluani, komensin: "KVG" ja valistin itseäni wikipedian artikkelilla, jossa kerrottiin, että myös marjat luetaan kasviksiin. OMG! LoL!

Hei! Naama peruslukemille siellä!

Ja se vastaus. Kyllä mun täytyy mennä hedelmälinjalle tän vastauksen kanssa. Omenat ovat ihan parhaita talvisaikaan ja nyt, kun nektariinikausi on meneillään, voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon.

6. Mikä on suosikkivuodenaikasi?

Enpä ole koskaan ennen asiaa ajatellut, mutta kyllä minä taidan eniten tykätä välivuodenajoista. Loppukeväästä, kun aurinko alkaa viimein pitkän talven jälkeen lämmittää kalpeita poskia ja puiden oksiin ilmestyy pienen pieniä hiirenkorvia, nurmi alkaa vihertää ja linnut visertää. Silloin olen aina yhtä äimänä. "Näinkö kaunis se luonto voikaan olla!"

Toisaalta viime viikolla pohjoisessa (no, Oulussa), kun lämpötila oli vain pari astetta plussan puolella, mutta aurinko edelleen paistoi, kasvoilla tuntui pieni kirpeys ja ilma oli niin raikas hengittää, mietin kuinka ihanaa talven lähestyminen onkaan!

7. Aamurutiinisi lyhyesti?

Tämä on helppo! Herätys arkiaamuisin 7:14, keittiössä vedenkeitin päälle, vessassa käynti, kaurahiutaleet lautasille (itselle ja miehelle), juuri kiehahtanut vesi päälle ja vuorotellen minuutiksi mikroon (Okei, myönnetään. Tämä on vähän erikoinen tapa tehdä puuroa.) Nopea sekoitus ja puurot jäähtymään. Pesulle, meikkaus + hiukset, miehen herätys suukoin ja halein, puurojen päälle mustikoita, tyrnejä ja raejuustoa ja koko komeuden lusikointi kohti ääntä. Huikkaus miehelle, että nousee ylös (tämä siis käytännössä joka aamu :D), hetki yhdessä hiljaisuudessa aamiaispöydän ääressä, jonka jälkeen vaatteiden valinta ja sali-/juoksukamojen pakkaus ja yhdessä kohti ohfiisia abaut 8:03.

8. Milloin olit viimeksi "viihteellä"?

Lauantaina käytiin Tavastialla kuuntelemassa Von Hertzen Brothersia ja sitä ennen pari viikkoa sitten Lemonatoria myöskin Tavastialla sekä Absoluuttista Nollapistettä Korjaamolla. Niin ja kuukausi sitten vietettiin kokonainen viikonloppu Flow-festareilla :).

9. Paras lapsuusmuistosi?

Tää on kaikista vaikein! Jostain syystä ensimmäisenä tulee mieleen traumaattisin lapsuusmuisto, joka itseasiassa liittyy tämän haasteen antajaan Suviin :P. Oli joku kesä heidän kesämökillä vierailemassa ja minut pakotettiin syömään ryynimakkaraa! Yöh! En ole vieläkään toipunut siitä! Sanoinko jo yöh?!

Mutta se paras lapsuusmuisto. Ehkä se, kun isä aina harjasi meidän tyttöjen hiukset tiistaisin ja lauantaisin saunan jälkeen. Se oli sitä harvinaista nelilapsisen yrittäjäisä-kotiäitiperheen isä-tytär laatuaikaa <3.

10. Jos saisit olla joku Disney-hahmo (esimerkiksi niistä lapsuusajan iki-ihanista piirretyistä elokuvista), niin mikä olisit?

Ensimmäisenä tuli mieleen bambi, joten kai tähän sit täytyy vastata se.

11. Kuvat ovat ihania muistoja. Mikä on sinun suosikkikuvasi elämästäsi tai sinusta itsestäsi? Mikä muisto siitä tulee mieleen?

Kuvat ovat tosiaan parhaita muistoja ja arvostan niitä aivan valtavasti! Vaikka jaksan harvoin kantaa itse kameraa mukana, täytyy tärkeimmät hetket varmistaa tavalla tai toisella. Viime vuoden suosikkikuvat ikuisti Juho Einovaara kirpeänä marraskuisena lauantaiaamuna Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa viikko ennen kuin karkasimme maistraatissa vihille ja siitä suoraan Nykiin häämatkalle. Alla yksi otos tuolta päivältä.

Koska seuraan lähinnä urheiluun ja ravintoon liittyviä "ammattiblogeja" laitan tämän blogihaasteen eteenpäin vain rakkaalle ystävälleni toiselle puolelle maailmaa. Blogi on salainen, mutta käytän tämän tilaisuuden hyväkseni tutustua ystävääni vähän paremmin näin vuosien erossa olon jälkeen.

1. Koska tiedän, että myös sinä pidät valokuvista, aloitan kuvahaasteella: Mikä on lempikuvasi viimeisen puolen vuoden ajalta? Kerro mihin se liittyy ja miksi pidät siitä?
2. Mikä on mielestäsi parasta "paikallista" ruokaa nykyisessä kotikaupungissasi, jota jokaisen tulisi maistaa?
3. Mikä on tärkein esine tai asia, jota ilman et pärjäisi? Miksi?
4. Mitä/ketä rakastat?
5. Mitä/ketä kaipaat?
6. Milloin onnistuit jossain asiassa niin, että yllätit itsesikin? Mikä tuo asia oli?
7. Paras lapsuusmuistosi?
8. Mikä on paras tapa viettää viikonloppu?
9. Jos saisi muuttaa yhden asian elämässäsi, mikä se olisi?
10. Mihin haluat tai aiot matkustaa seuraavaksi? Miksi?
11. Lempi makeinen tai leivonnainen?

Kahdeksan! ...ja vähän muutakin

Ai mitä? No leuanvetoa! 

Ja puhdasta sellaista. No okei, vähän nytkytin kropalla vauhtia parissa viimeisessä, mutta kun leuka nousi joka kerta tangon yli, niin kyllähän se lasketaan, eikö lasketakin? Niin ja huomiona, että tällä kertaa käsky kävi tehdä leuanvedot vastaotteella, joten eipä se vastaote niin kovin paljon myötäotetta heikompi olekaan :). Ja mikä positiivista, mun rimakauhu alkaa viimein taittua! Jippii! Olen ehkä maininnutkin, että mulla oli pitkään lähes kirjaimellinen rimakauhu, kun aina leuanvetotangon nähdessä iski epätoivo ja epäusko omaan tekemiseen. Nyt kun ensimmäiset 5-6 leuanvetoa menee helposti, niin sitä alkaa uskoa, että ehkä se pari enemmänkin vielä menee ;).

Ja tämän saavutuksen kunniaksi alla ensimmäinen salipose.

Okei, en osaa _oikeasti_ poseerata (kuten ehkä asiaan perehtyneet huomaavat), mutta eiköhän tuosta käy hyvin ilmi, että jotain tuolla selkäosastolla on tämän kevään aikana tapahtunut :D. Olen viime aikoina lähinnä ihmetellyt kainaloiden alta omituisesti levenevää selkää ja tämän kuvan ottamisen jälkeen rupesin toden teolla epäilemään, että mahtuukohan kesän juhlamekko enää päälle... (Naiset! *silmienpyöritys*)

Ja mekosta, ja kesästä, puheenollen. Äidin mielestä lihaksikas nainen ei ole naisellinen.

Se sai minut taas miettimään, että miksi treenaan miten treenaan. Fitneksen ollessa nyt oih! niin muodikasta, olen itse vierastanut ko. sanan käyttöä. Vaikka monet ovat hyvin kirjoittaneet (tässä wikipediaa siteeraten), että (physical) fitness on "a general state of good health, usually as a result of exercise and nutrition", niin silti nykypäivänä fitness yhdistetään lähes aina fitness-urheiluun ja sitä minä en ole tai tavoittele. Treenaan tavoitteellisesti, mutta en yritä järjestelmällisesti kasvattaa lihaksista tietyn kokoisia tai tietyn muotoisia. En myöskään diettaa vaikka vähähiilihydraattista tulikin kokeiltua. Nyt on kuitenkin urheilumäärät sitä luokkaa, että voin käytännössä syödä mitä vain (ja melkein pakko), että saan riittävästi energiaa. Eikä se paino silti nouse! (Jep, olen omituinen. Paino saisi mun tapauksessa ennemmin nousta kuin laskea...)

Niin, miksi treenaan? No mut hei, onhan se ihan törkeen hienoa ylittää itsensä ja saavuttaa asettamansa tavoitteet! Hyvä olo, jaksaminen, muuttunut ulkonäkö, jne. ovat kaikki vain sivutuotteita :).

Syntisen hyvä laktoositon proteiinijuoma

Oh-my-god! Nyt se löyty! Täydellinen laktoositon proteiinijuoma palautukseen. Onneksi, ONNEKSI, en ostanutkaan uutta purkkia sitä samaa naudanlihaproteiiniliivateällötystä, kuin viimeksi, vaan rupesin juttusille gofitnessin myyjän kanssa ja hän pääsi kertomaan heidän BioTechUSA:n uutuudesta. Vähän skeptisenä uskaltauduin ostamaan tämän pienemmän, vajaan kilon purkin, Iso Whey Zeroa, mutta ai että, kun sitä ensimmäisen kerran hörppäsin treenin jälkeen... mmm. Ihan kuin suklaata jois! Syn-ti-sen hyvää! Kaikki s**tanan soijat heitän nyt kyllä sanonko minne, ja seuraavan kerran mukaan lähtee se reilu kahden kilon purkki! (jonkun vain pitäis raivata keittiön kaapista riittävästi tilaa).

Suklainen palkinto tuli kyllä tarpeeseen tämän päivän pepputreenin jälkeen ;). Treenin alkuun etukyykyt ja mavet, jonka jälkeen päästiin viimein asiaan glute bridgen kanssa. Tähän asti on tullut näköjään heiluteltua vähän liian kevyitä painoja, sillä vasta tämän päivän 100kg:lla tehdyt toistot tuntu sillee niinku ihan oikeesti! Mut enemmän olis silti noussu! Jos ette tiedä mistä liikkeestä on kyse, alla kuva. Ja tutuille tiedoksi, minä en ole kuvassa. Mut vatsalihakset ei oo ihan vielä tossa kondiksessa ja boobsitkin on valitettavasti vähän pienemmät...

Glute Bridge (Kuva täältä)

Vatsalihaksista ja boobseista tulikin mieleen fitness ja kaikki se höpötys mitä sen ympärillä pyörii. Aihe ansaitsee varmaan ihan oman postauksensa, mutta tässä on vain todettava, että havahduin vasta nyt ensimmäistä kertaa peilin edessä katsomaan, että herranen aika mitä mun yläkropalle on tapahtunut! Pullistelin siinä vähän miehellekin ja hänkin tuumasi, että ohhoh :D. On tuo selkä nimittäin vähän leuanvetotreenistä leventynyt! Toki kyllä sen vaatteista oli huomannut jo aikaisemmin, kun pari hihatonta business-mekkoa hiersi kainaloaukoista ikävästi ;). Nyt kun vielä osais poseerata, niin vois ikuistaa jälkipolville, että tää emäntä on ollu ihan ok kondiksessa!

Työkiireitä

Se on jännä fiilis ku koko alkuvuosi on mennyt 6krt/vk urheillen ja yhtäkkiä tulee samalle viikolle kaksi peräkkäistä "lepo"päivää työkiireiden takia. Toisen päivän iltana tuntui ettei ole urheillut ainakaan viikkoon! Tiesin, että kauhea työsuma jatkuisi vielä toisenkin viikon, joten laitoin suosiolla eka viikon jälkeen valkulle viestiä, et nyt ei vain kykene. Lopputuloksena oli "vain" seitsemän urheilupäivää kahden viikon ajalle. Kaaaaameaa. No ei oikeasti. Ei vain pystynyt.

Tällä viikolla olenkin päässyt jo kohtuullisen hyvin takaisin "normaaliin" päiväryhmiin, vaikka työpäivät venyvätkin vielä vähän pitkiksi. Ja eipä se ihan "normi" tuo tän viikon päivärytmikään ole ollut: aamulla töihin, suoraan töistä salille tai suunnistamaan, sieltä kotiin, vähän evästä nassuun ja pensasaidan istutusojan kaivamiseen. Kyllähän siinä kuoppaa kaivaessa hiki tulee :D.

No, korkeat stressitasot tuntuivat viime perjantain juoksulenkillä, kun hengityselimistö ei oikein pysynyt jalkojen mukana. Lisäksi venäytin oikean nilkan niin, että sitä on jomottanut koko viikon. Ärsyttää! Maanantaina ei noussut penkistä valkun ohjeistama 42,5-45kg vaan täytyi tyytyä pumppaamaan 40kg:lla. Yllättäen leukoja kuitenkin nousi se seitsemän puhdasta ja ihan vähän kasin alkua. Hyvä minä!

Tänään sain viimein haettua täydennystä protskuvarastoon ja päätin Carnebolicin sijaan ottaa kokeiluun laktoosittoman Whey Protein Isolate -valmisteen. Lisäksi ostin tuttavan suosituksesta maltoa antamaan energiaa kestävyyslajeihin. Kesällä kun on luvassa vähän enemmän pyöräilyä ;). Näistä makustelu- ja fiiliskommentteja myöhemmin.

Jotain motivaatioista ja tavoitteista

Meillä oli valkun kanssa face-to-face tapaaminen kuukausi sitten, jonka jälkeen sähköpostiin kilahti seuraava viesti:

"Kiitos vielä tämänpäiväisestä! Olispa kaikilla asiakkailla yhtä paljon motivaatiota kuin teikäläisellä - myy yks pullollinen...? :)"

Viesti sai minut miettimään, että mistä se treenimotivaatio oikeastaan kumpuaa? Mikä on se "driving force"? Tai ei varmaan voi edes puhua mistään ajavasta voimasta, koska en ole tämän kevään aikana tehnyt yhtään treeniä väkipakolla. No okei, muutaman kerran on raskaan työpäivän päätteeksi ollut vähän plaah-fiilis, mutta niin se innostus ja voima on sitten salilla löytynyt. Mutta se motivaatio. Muotoilin valkulle seuraavan vastauksen ja mitä useammin olen listaa katsonut, sitä oikeammalta se tuntuu. Ja ehkä yllättävää kyllä, asioiden lisäksi myös niiden järjestys.

On helppo olla motivoitunut, kun

1. on aikaa treenata
2. on terve / paikat ei krakaa
3. on tavoitteita
4. saa tuloksia aikaan / näkee kehityksen
5. on huippu valmentaja ;)

Vaihdeltiin tuossa muutama päivä sitten viestejä ystäväni, kahden pienen lapsen äidin, kanssa ja hän kertoi ihaillen seuraavansa urheilupäivityksiäni, kun hänellä itsellään on nyt urheiluaika kortilla. Viesti sai ajatukseni harhailemaan motivaatiolistan kohtaan yksi. On helppo olla motivoitunut, kun on aikaa. Nykyinen elämäntilanne mahdollistaa tällaisen treenirytmin, mutta tilanteet muuttuvat ja olen 100% varma, ettei tällainen elämä tule jatkumaan loputtomiin. Silloin koittaa uusi aika. Uudet kujeet. That's life.

Listan kakkonen on aika selvä nakki. Muiden haasteita vierestä seuranneena voin vain todeta kuinka onnekas olen, kun olen viime vuoden selkäkipuja lukuunottamatta selvinnyt ilman vammoja ja loukkaantumisia. Toki välillä on ihmeellisiä naksumisia, vähän olkapää- ja polvivaivoja, mutta treenejä ne eivät ole estäneet.

Kolmonen ja nelonen ovat ehkä niitä yleisimmin viitattuja motivaationlähteitä. Tulosten saavuttaminen tietysti itsestäänselvä, mutta tavoitteiden osuutta jouduin taas itselle vähän avamaan. Kun sain ensimmäisen ammattilaisen tekemän saliohjelman kolme vuotta sitten, asetin tavoitteeksi yhden leuanvedon. Ei mitään muistikuvaa, mistä sen tempaisin. Ja kuuden leuanvedon tavoite tuli ihan vain siitä, että halusin kiusallani pistää firmamme IT-päällikköä paremmaksi :D. Pystypunnerrus ja yhden käden punnerrustavoitteet löytyivät googlettamalla. Mutta ei minulla mitään "oikeaa" syytä ole treenata.

Tai no ehkä sittenkin on. Mutta sekin on muotoutunut vasta ihan viime aikoina. Hyvä kunto mahdollistaa elämässä niin paljon. Jaksan ongelmitta kantaa kauppakassit kotiin. Jos mies tarvitsee autoa, voin hyvin pyöräillä omiin menoihin. Jaksan ulkomailla kierrellä nähtävyyksiä. Ja mökkityömaalla auttaa rakennuspuuhissa. Ehkäpä luustonikin tässä vahvistuu ja osteoporoosin riski pienenee. Tasapainoni paranee ja ehkäpä siten vältyn vakavilta kaatumisilta. Jospa saan tästä avaimia terveempään, hyväkuntoisempaan ja vahvempaan aikuisuuteen ja vanhuuteen. Aina ei ole pakko vetää täysillä, mutta ei ne kerran opitut hyvät tavatkaan niin helpolla unohdu :).

Haasteita lajivalinnoissa

Rupesin blogin alkutaipaleella kirjoittamaan ao. tekstiä, joka kuitenkin syystä tai toisesta jäi tuolloin luonnokseksi.

Voimaharjoittelu ja kestävyysharjoittelu eivät tue toisiaan. Yhtään. Kestävyysharjoittelusta voi siirtyä voimaharjoitteluun, mutta entä toisinpäin? Kaivanko itselleni hautaa? Ei kiinnosta siirtyä pelkästään "kehonrakentamiseen", vaan haluaisin jatkaa monipuolista urheilua, johon sisältyy myös aerobisia lajeja kuten juoksu, rullaluistelu, pyöräily ja hiihto. Onko mahdollista tasapainottaa voima- ja kestävyysharjoittelu niin, että molempien lajien harrastaminen on mukavaa ja että molemmissa on mahdollista kehittyä? Vai pitääkö valita jompi kumpi?

Viimeiset pari vuotta ovat olleet tasapainoilua eri urheilulajien välillä. Salilla on tullut vietettyä 2-3krt/vk ja loput 2-3 urheilukertaa on sitten ollut aerobisella puolella. Salitreenin tavoitteena on ollut lähinnä tukea ja tasapainottaa aerobista puoleta. Tämä vuoden alku sen sijaan on mennyt voimaharjoittelu edellä ja rankat salitreenit 3krt/vk ovat syöneet energiaa kiipeilyltä ja juoksulta. Ja miten se on näkynyt? Kiipeilyssä en ole edes yrittänyt ylittää itseäni, vaan himmaillut helppoja 5c-6b reittejä. Olen sanonut itselleni ja muille, että nautiskelen nyt, harjoittelen tekniikkaa, haen salilta voimaa ja pian ne kiipeilytuloksetkin paranevat. Vaan kyllähän se, ettei edes yritä antaa parastaan, syö naista. Lisäksi satunnaiset juoksut ovat menneet salitreenistä väsyneillä jaloilla paljasjalkakenkäilyä harjoitellessa, joita en ole edes kehdannut merkitä treenikalenteriin "juoksu"lenkeiksi, koska yli puolet matkasta on mennyt kävellen...

Ensi viikosta eteenpäin kestävyys- ja voimaharjoittelun välille pitäisi kuitenkin löytää kultainen keskitie ja sopiva tasapaino, niin ettei kumpikaan vie energiaa toiselta. Nyt nimittäin alkaa valmistautuminen kesäkuun Jukolaan ja syksyn puolimaratonille! Eilen tuli mätettyä huhti-kesäkuun ilta- ja espoorastit kalenteriin (ma, ti) ja kiipeily siirrettiin pysyvästi torstaille. Näiden väliin pitäisi sitten ujuttaa salitreenit ja mahdolliset lisäjuoksut. Luvassa siis työntäyteinen kevät ja täysi urheilukalenteri. Niin, ja pääsee etävalmentajan erikoistuminen voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistämiseen myös todelliseen testiin :). Voimapuolen trainer-taidot hän on kyllä jo todistanut ja innolla odotan uutta treeniohjelmaa, jonka saan huomenna!

Asiat on liian mukavasti

Mistä tietää, että elämässä menee (liian) hyvin? - Työkaveri ehdottaa autokolaria.

Makaaberiin lopputulokseen päätynyt keskustelu lähti liikkeelle työkaverin yksinkertaisesta kysymyksestä: Kuinka menee?, johon vastasin (tapani mukaan) totuudenmukaisesti: On jotenkin levoton olo. Tätä jo valmiiksi epämääräistä toteamusta oli tietysti täydennettävä vielä epämääräisemmällä selityksellä siitä, kuinka asiat ovat kaikinpuolin hyvin, mutten silti oikein tiedä miten päin pitäis olla ja mitä tehdä.

Tiedättekö sen tunteen elämän turbulenssin jälkeen, kun kaikki palikat ovat viimein loksahtaneet paikoilleen, tuuli tyyntynyt ja olisi aika(a) nauttia elämästä, mutta sydänalan valtaa epämääräinen levottomuus? Työssä suoriudutaan, urheillessa suoritetaan, viikonloppuna pitäisi suorittaa > elämä onkin yhtä suorittamista. Enkä käytä suorittaa-verbiä velvollisuusmielessä vaan sitä, että elämä on yhtäkkiä yhtä puuroa. Päivät, viikot ja kuukaudet vierivät työ-urheilu-koti-puurossa pyörien. Kun viikonloppu ei olekaan täynnä ohjelmaa, on niiiin tylsää. Kun töissä kaikki menee tasaisen hyvin, täytyy jotain olla vialla (tai vähintään tyyntä myrskyn edellä). Päivät seuraavat toistensa kaltaisina, mikä saa aivot hakemaan edes jotain ärsykettä.

Ensin tuli järjetön tarve shoppailla. Ihan mitä vain. Lomamatka, takki, housut, kännykän suojakuori, urheiluvaatteita. Mitä vain! Illat menivät verkkokaupoissa ja matkatoimistojen sivuilla surffatessa. No, itsehillintäni on hyvä ja päädyin ostamaan vain farkut. Sitten keksin haluavani lisää tatuointeja (tässä mielentilassa erityisen hyvä idea!). Kävin jo studiollakin, mutta jäin onneksi vielä harkitsemaan. Eilen illalla sain päähänpiston, että hartaasti kasvattamani tukka saa nyt luvan lähteä. Varasin kampaajalta seuraavan kalenteriin sopivan ajan. Huomisaamulle. Great. Ärsykkeitä! Jotain ärsykettä! Tänne! Heti!

Absoluuttista nollapistettä lainatakseni:

Asiat on liian mukavasti

Nyt täytyy pilata kaikki

Muistan lukeneeni aiheesta melko vasta jostain osuvasti kirjoitetusta kolumnista, jossa samaa asiaa pohdittiin parisuhteen näkökulmasta. Kun elämästä tulee "tylsää", on ihmisillä taipumus ravistella pakkaa, että taas "tuntuisi" joltain (autokolari taitaa kuitenkin olla vähän overkill). Realiteetti kuitenkin lienee, ettei kukaan jaksa tai pysty elämään jatkuvassa turbulenssissa, joten tyyntäkin on opittava sietämään. Eikä vain sietämään, vaan nauttimaan! Täällä on harjoittelu vasta kesken, mutta onko teillä lukijat jotain viisastenkiveä, johon tukeudutte vastaavassa mielentilassa?

Elämäntapamuutosko?

Olen aikani kuluksi lueskellut paria treenaamiseen ja lihasten kehittymiseen liittyvää kirjaa (kts. kirjojen nimet ja linkit alla) ja ne saivat mut miettimään kuinka yllättävän paljon mun elämäntavat onkaan muuttuneet tässä viimeisen 3-5 vuoden aikana. Mitään radikaalia päätöstä muuttaa elämääni en ole missään vaiheessa tehnyt, mutten voi väittää etteikö esim. avioerolla ja uudelle parisuhteella olisi ollut vaikutusta asiaan.

Otetaan normiviikko, hmm, sanotaan nyt vaikka vuodelta 2012. Teen suurimman osan viikosta töitä kotoa käsin etänä, syön aamupalaksi kaurapuuron maidolla ja lounaaksi esim. kaupan maksalaatikkoa tai pinaattikeittoa. Jokaiseen päivään kuuluu myös pieni fazerin suklaapatukka tai pari-neljä suklaakeksiä. Illalla sentään syödään oikeaa itse laitettua ruokaa, perunaa/riisiä/makaronia ja lihaa/kanaa. Mies (ex sellainen) houkuttelee joku ilta mukaan hiihtämään, parina iltana käyn salilla, kun on se saliohjelmakin. Toimistolla vietettyinä päivinä ei jaksa urheilla, koska työmatkoihin menee niin kauan, että kotiin tullessa on ihan naatti (lue. nälkäinen). Torstai-iltana käydään hakemassa hesestä tai subwaystä ruokaa, siitä on vain tullut tapa. Niin kuin myös jokaviikonloppuisesta herkuttelusta - miehelle Fazerin sininen suklaalevy ja minulle sipsipussi. Jep, kokonaiset 300g, josta mies syö ehkä 50g tai ei ollenkaan. 

Tammikuun 2015 treenit

Otetaan viikko tammikuulta 2015 (kaikki kuukauden urheilut yo. kuvassa). Arkisalipäivinä ti ja pe salikassi aamulla mukaan, sinne protskupatukka yllättävän nälän varalle ja protskujuoma treenin jälkeistä nälkää hillitsemään (ja palautumista nopeuttamaan). Kiipeilypäivänä kiipeily- ja juoksupäivänä juoksukamat tietty mukaan. Aamupuurossa raejuustoa ja marjoja tai omenasosetta, työpaikkalounaalla puolet lautasesta salaattia, vajaa puolet lämmintä liharuokaa ja loput kasvisruokaa tai kauhallinen kasviskeittoa, ei pastaa/riisiä/perunaa tai leipää. Lounaalta nappaan mukaan hiilaripitoisen jälkkärin tai hedelmän, jonka syön iltapäivällä välipalaksi yleensä ruisleivän kera. Töistä suoraan urheilemaan ja kotiin yleensä seiskan ja kasin välillä. Mikäli kaapissa on ruoanjämiä edelliseltä päivältä, syön niitä, muuten menee leipä/jugurtti/rahka/mysli/hedelmä/raejuusto-linjalla (tässä olisi selvästi skarppaamisen varaa!). Paheena salmiakki, koska nykyinen mies tykkää siitä kovin. Kun pöydällä on aina pieni salmiakkirasia, tulee siitä lähes päivittäin napsaistua pari pientä, jotka riittävät saamaan suun makeaksi.

Nyt kun tarkemmin mietin, on nykyisellä miehellä ollut ihan hirmuinen vaikutus nykyiseen elämäntapaan. Kyllähän se niin vain tuppaa menemään, että kun toinen urheilee 7pv/vk ja parhaimmillaan 2-3krt/pv (tänään takana kaksi peliä ja nyt treeneissä), ei itse oikein viitsi maata sisällä sohvaperunana. Urheilumäärä on kasvanut muutamassa vuodessa 3-4krt/vk > 5-6krt/vk, mutta suurimpana asiana on karkkien, keksien ja sipsien "korvaaminen" hedelmillä, rahkalla ja raejuustolla. En kuitenkaan ole ruoan suhteen natsi tai rajoittaja (lue Lihastohtorin Rento vs. Tiukkis), vaan ravintolassa otan huoletta jälkiruoan jos mieli tekee ja ystävien illanvietossa saattaa mennä pala jos toinenkin kakkua, piirakkaa tai suklaamoussea. Kuten tässä yks päivä isoon ääneen lounalla totesin: "Minä urheilen, että voin syödä!" :D.

--

Etävalmentajan suosittelemat kirjat:
Strength Training by NSCA -National Strength & Conditioning Association, ed. Lee E. Brown
Weight Training Basics by Thomas Fahey 

No can do?

Selän korjausyritys 1: Osteopaatti
Vääntelyä, kääntelyä, kopelointia, hymistelyä. "No miltä nyt tuntuu?", "Yhtä pahalta". Lisää manipulointia. "Entäs nyt?" "Ei vaikutusta". Lisää manipulointia... "Noup."

Korjausyritys 2: Urheiluhieroja
"Kahden alimman selkänikaman seutuvilta kipeä ja vasen pakara totaalisen jumissa." Keskitytään alaselän ja vasemman pakaran avaamiseen. Ei vaikutusta.

Korjaysyritys 3: Työterveyslääkäri
"Urheile sen mitä pystyt. Ota tarvittaessa särkylääkettä. Tässä lähete työfyssarille, niin saat jumppaohjeita."

Korjausyritys 4: Työfysioterapeutti
"Joko sulla on pirun hyvät geenit tai olet oikeasti käynyt salilla [kommentti reisilihaksista]. Pakarat ovat jumissa. Kipuiluun ei selvää syytä. Harvoin joudun myymään eioota, mutta nyt sekin tapahtui. Tässä kolme jumppaliikettä, tule joulukuun loppupuolella käymään jos tilanne ei muutu. Onhan nuo korkokengät kivat, mutta ne ei kyllä varsinaisesti auta asiaa."

Neljä ammattilaista, neljä kertaa no-can-do.

Ja mikä ihme noissa mun pakaroissa on!

Vajaan kolmen kuukauden kipuilun ja yo. yritysten jälkeen mulla paloi lopulta käämit ja päätin kokeilla klassista terkkarilähestymistapaa - ottaa buranaa. Kolme buranaa päivässä 7 päivän ajan. Loppuviikkoa kohden kipu hellitti, maanantai oli jo aika jees. Tiistaina lentokoneessa ja seminaarissa istumista sekä jalkatreeni päälle ei ehkä ollut paras idea. Keskiviikkona oikea lonkka/alaselkä/pakara ihan törkeen kipee (siis eri kohdasta ja eri tavalla). Mutta eilen ja tänään. Ei juuri ollenkaan kipua! Ei selässä! Ei pakaroissa!

Voiko olla? Ovatko terkkarit sittenkin olleet kaikki nämä vuodet oikeassa? Auttaako burana tosiaan vaivaan kuin vaivaan? Vai onko se vain plasebovaikutus? Uskallanko toivoa? Pelkkä tulehdus, eikä mitään sen vakavampaa?

Vääristynyt kehonkuva

Selasin tuossa digikuvista varmuuskopiota ottaessa vanhoja albumeita läpi ja se sai minut miettimään, miten oma kehonkuvani on muuttunut vuosien saatossa. Kuinka omalta keho on tuntunut (tai ei ole) ja minkälaisia virheitä siitä on aina löytynyt. Nimenomaan virheitä. En muista, että olisin koskaan oikein ollut tyytyväinen siihen mitä peilissä näin. Pienet rinnat, jenkkakahvat, tasapaksu torso (=ei vyötäröä). Sitä sun tätä.

Alla kuva vuodelta 2008, joka laukaisi tämän ajatusketjun. Toinen kuva tältä päivältä ennen treeneihin lähtöä. Kuusi vuotta väliä, posket ovat kaventuneet, paino lähes sama (-+2kg), läski muuttunut lihakseksi ja kroppa sitä myöden kiinteytynyt (rasvaprosentti 23-24% > 17%). Ja niin miten muka pienet rinnat, kauheat daisarit ;).

Ja rupesinhan se sitten naurattamaan, kun laitoin nämä kuvat rinnakkain. Tästähän tulee mieleen joku laihdutusmainos! Kehtaakohan näitä sittenkään laittaa näytille... Kuvakulma, valaistus, asento. Kaikki huijaa. Eniten kuitenkin huijaa se, miten itse näen itseni näissä kuvissa. Jos totta puhutaan, ainoa mitta mikä on näiden vuosien aikana pienentynyt, on vyötärönympärys. Ne daisarit on edelleen yhtä suuret (pienet) ja persekin yhtä leveä (kapea). Käytän edelleen noita samoja farkkuja!

Mutta se fiilis, ilo ja tulokset mitä treenistä saa, muuttaa myös kehonkuvaa. Nykyään olen huomattavasti enemmän sinut itseni kanssa kuin kolme, kuusi tai kahdeksan vuotta sitten. Jaksan hymyillä peilikuvalleni ja sieltä hymyilee iloinen nainen takaisin. Nyt uskallan jopa sanoa ryhtyväni pienelle "lihotuskuurille" ettei rasvaprosentti tipu yhtään alemmas :). Se on kuitenkin hämmentävää, kuinka hitaasti oma kehonkuva muuttuu. Kun katson tuota kuvaa vuodelta 2008, _tunnen_ itseni paksuksi. Tämän päivän kuvaa katsoessa, oloni on itsevarma ja vahva. Kummallisen kahtiajakoinen fiilis...

Stressing out

Ei ole hengenahdistus astmaa, allergiaa tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Röntgenkuvissa oli keuhkot ja sydän paikallaan (ilman ylimääräistä seuraa) ja happikin kulkee normaalisti vaikkei siltä aina tunnukaan. Tämänhetkisen tiedon valossa kyseessä on hyperventilaatio-oireyhtymä, jonka voi laukaista mm. psyykkinen stressi, fyysinen rasitus ja emotionaaliset ärsykkeet. Sydänkeuhkospesialistisetäni itsehoito-ohje: "Just Relax".

Helpommin sanottu kuin tehty.

Syksy on ollut töiden suhteen suhteellisen rankka, eikä helpotusta näytä tulevan lähitulevaisuudessakaan. Kotona on pienen pintarempan takia ollut paljon tehtävää ja järjestettävää. Enimmäkseen kyllä mukavaa sellaista. Urheilu on henkireikä, josta en luovu. Vaikka henkeä ahdistaisi. Ja vaikka treenien alut ovat olleet nyt todella vaikeita. Salilla saan kuitenkin muuta ajateltavaa ja niitä niin tärkeitä onnistumisen tunteita. Fiilis treenin jälkeen on aina 100-kertaa parempi kuin ennen treeniä.

Vaikka enimmäkseen pidän työyhteisöstäni ja työtehtävistäni, olen tämän vuoden aikana joutunut venymään niin monta kertaa epämukavuusalueelle, että se on alkanut vaikuttaa ikävästi myös luonteeseeni. Kärttyilyä, tiuskintaa, valitusta, mutruilua, vetäytymistä, ilon puutetta, väsymystä,... Niin töissä kuin kotonakin. Nyt taitaa olla aika pistää työkuviot uuteen järjestykseen. Enkä tarkoita työpaikan vaihtamista, vaan työtehtävien uudelleenjärjestämistä niissä puitteissa kuin se on mahdollista. Kunpa löytäisi taas sen iloisen itseni.

Kehonkoostumus

Perjantaina mittailtiin jälleen kehon koostumuksia firman TyKy-päivällä Kisakalliossa. Mitään mullistavaa ei viime vuoden tuloksiin verrattuna ole tapahtunut, vaikka treenattu on. Yhyy *kyynel*. Positiivisena parannuksena pyöräergometritestin tulos, jossa mun peruskestävyys on parantunut huimasti. PK-alueella sykkeet on laskenut 10-15 pinnaa (wohoo!), vaikka varsinaista PK-treeniä on tullut tehtyä tosi vähän.

Paino on tullut alas kilon verran, josta suurin osa rasvaa. Rasvaprosenttikin oli siten tippunut 18:sta 17:ta vaikkei se tavoitteena ole ollutkaan (ennemminkin päinvastoin). Käsiin ja keskivartaloon on mittauksen mukaan tullut mukavasti lisää jerkkua, mutta jaloissa on tapahtunut jotain kummallista, kun lihasmassa on pienentynyt. Lienee vain siirtynyt paikasta toiseen ;).

Yksi mihin kiinnitin huomiota on sisäelinrasvan määrä, joka oli noussut 52:sta melkein 62:een. Tuo 60cm2 on minun ikäisellä suosituslukema, joten huolta ei vielä ole, mutta kyllähän se pistää miettimään, että mitä asialle voisi tehdä. Sisäelinrasva on kuitenkin sitä pahempaa sorttia, jonka ei soisi kovin paljon lisääntyvän. Ei kuulosta kivalta olla rasvainen sisältä ja timmi ulkoa, koska terveyden ja hyvinvoinnin eteen tässä kuitenkin tehdään töitä.

Treenimusiikkia

Minulla on yksi vakio soittolista, joka sopii niin pyöräilyyn, juoksuun kuin rullaluisteluun. Löysin listan alunperin Spotifystä, mutta ostin sen lopulta myös iTunesista, että sain sen iPodiini kannustamaan, kun viime syksynä juoksin elämäni ensimmäisen (ja todennäköisesti viimeisen) puolimaratonin. 

Soittolistan Moves like Jaggerit, Hot N Goldit ja Umbrellat ovat juuri oikeanlaista helppoa poppirenkutusta minun makuuni. Mies on syyttänyt minua joskus musiikin suhteen ahdasmieliseksi (josta uskallan kyllä olla eri mieltä), mutta treeni jos mikä on minulle vihoviimeinen paikka kuunnella jotain uutta tai monimutkaista. Silloin pitää tietää (ja osata laulaa mukana!) kaikki biisit, tuntea jokaisen kappaleen tempo sekä olla varma mikä biisi tulee seuraavaksi.

Here it is:

http://open.spotify.com/album/18uQirVtlfAqli2GrXNYIi

Kuntosalille en ole vielä jaksanut vaivautua ottamaan omaa musiikkia, vaan olen tyytynyt kuuntelemaan salilla päällä olevaa radiota. Ainakin jossain vaiheessa kanava oli Loop, ja kuten nimestä voi päätellä, sielläkin toistuu usein samat biisit. Nämä biisit saavat silloin tällöin aikaan saman efektin kuin tuo oma soittolista: jalka rupeaa vipattamaan, lanne heilumaan ja vähän ehkä laulattamaan. Tiedä sitten kuinka paljon kanssasaleilijat arvostavat hytkymistäni ja hyräilyäni :).

Hengenahdistusta

Happi ei ole viime aikoina kulkenut niin kuin sen olisi pitänyt. Urheillessa sisään hengittäessä homma jää jotenkin puolitiehen ja joka kerta tekisi mieli vetäisi vielä yksi ylimääräinen henkäys normaalin sisäänhengityksen lisäksi. Lisäksi kurkkua on kuristanut ja välillä rintaa puristanut tai pistänyt.

Ensimmäiset oireet saattoivat itse asiassa olla jo viime keväänä, kun kesken cooperin testin happi loppui, hengitys vinkui ja lyyhistyin kaksinkerroin. Tuolloin syytin paskaa kuntoa (perfektionisti) ja kylmää ilmaa (aamutuimaan pakkasyön jälkeen), mutta nyt en ole enään niin varma. Alkukesän pyöräilyt Puumalan ylämäissä olivat ihan tuskaa ja jyrkimmissä hengitys oli vaikeaa ja vinkui. Andorran vuoristossa kiipeäminen oli luvattoman raskasta.

Hengenahdistus on kuitenkin selvästi pahentunut viime viikkoina ja eilen aloitettiin tutkimukset työterveyshuollossa. Ensin tutkitaan (rasitus)astman mahdollisuus ja allergiat. Perusverenkuva ja kilpirauhasen vajaatoimintaa mittaavat testit tehtiin samantien ja nyt mittailen seuraavat kaksi viikkoa aamuin illoin uloshengityksen huippuvirtausta (PEF) astmalääkkeellä ja ilman. Reilun parin viikon päästä sitten spirometriaan.

Pikkasen jännittää, mitä tutkimuksissa löytyy.

Väsyttää niin paljon, että itkettää

Blogin päivitys on hiipunut ja antanut tilaa muille kiireille. Vuorokaudessa ei vain yksinkertaisesti riitä tunnit kaikkeen. Kaksi edellistä viikonloppua ja niiden välinen viikko meni tehokkaasti muutto- ja remonttihommissa. Lisäksi väliin oli tietysti pakko tunkea niin paljon urheilua kuin mahdollista (vaikka sitten jäähilesateessa 16km pyöräillen), joten päivät venyivät ja nyt väsyttää.

Tänään oli keskiviikkoiseen tapaan kiipeilyä ja alkulämmittelyiden jälkeen lähdin yllytyshulluna yrittämään 7a reittiä. Kädet olivat 2/3 jälkeen spaghettia ja loppu menikin fuskaten. No, kädet pumpissa seuraavaksi 6b+, jonka jälkeen 6c+ ja päälle vielä 6c. Kyllä siellä viimeisillä otteilla räpiköidessä meinasi oikeasti itku päästä.

Yleensä urheilu auttaa kiireen keskellä. Sen avulla saa ajatukset muualle ja endorfiinit jylläämään. Nyt olo on kuitenkin niin väsynyt, etten saanut kiipeilystä minkäänlaista mielihyvää.

On aika levätä ja painaa ylimääräiset asiat (jotka voi hoitaa myöhemmin) sivuun ja keskittyä tärkeimpien asioiden purkamiseen. Aloitan nyt heti menemällä nukkumaan.