Alaköysikiipeilyä ja uudet Katanat

Keskiviikon PT treeni sekoitti normaalin viikkojärjestyksen ja keskiviikon sijaan menimme vasta tänään kiipeilemään. Se osoittautuikin hyväksi liikkeeksi, sillä saimme mukaan yhden kaverimme, jonka toiveena oli liidata.

Olen jo muutaman edellisen kerran taivastellut sitä, kuinka pitkä aika edellisestä liidikerrasta on, ja epäillyt vahvasti, että tuo jalo alaköysikiipeilyn taito on unohtunut kokonaan. Mikä olisi _erittäin_ huono asia, sillä Suomessa on parin vuoden sisällä tulossa voimaan pakolliset varmistustestit, joilla pyritään takaamaan kiipeilijöiden turvallisuus.

Pientä hapuilua ja punttien tutinaahan se aluksi oli, mutta onneksi keväällä opitut taidot palasivat nopeasti. Ja ehkä jopa paranivat hieman! Ylitin jopa yhden kavereille vaikean paikan helposti ja 30 metrinen Walltopia meni päivän viimeisenä reittinä ilman köyteen tuloa. Köyden klippaaminen jatkoonkaan ei enää tuntunut niin vaikealta kuin aikaisemmin. Ehkä tästä vielä kiipeilijä tulee!

Reilu vuosi sitten ostetut kengät ovat viimeisen kuukauden aikana alkaneet vedellä viimeisiään ja varpaat vähitellen hivuttautuneet ulos kärjestä (= huollon puute). Korjauttamisen sijaan päätin jättää ne varakengiksi ja ostaa uudet, ammattilaistermein, vähän "agressiivisemmat"kengät. Kiipeilyareenalta mukaan tarttui La Sportivan Katanat, jotka asettuvat muotoilultaan jonnekin keskipaikkeille. Agressiivisemmin kaarevat, mutta paljon kehutut, Futurat saivat jalanpohjat kramppaaman samantien, joten päätin jättää ne suosiolla ammattilaisille.

Uudet kiipeilypopot

Maksimeita

Sanoin joskus PT:lle, että olis kiva kokeilla ykkösmaksimeita, ja tänään oli se päivä! Nuita ykkösiä kun ei yksin ilman varmistajaa uskalla kokeilla etenkään, kun tekniikka saattaa olla vähän hakusessa (ainakin maksimipainoilla). Ja olihan se vallan mukavaa nähdä kuinka paljon sitä rautaa nousee.

Ensimmäisenä perinteinen maastaveto, johon hyvät lämmittelyt alle ja +20kg nousuin maksimiykköseen. Joka oli... tättärää... 110kg! Eli paljon ei jää vajaaksi siitä, että nostaisin kaksi kertaa oman painoni verran. PT kyllä sanoi, että varmasti nousisi 120-125kg, jos mun selkä olis paremmassa kunnossa, mutta ei tosiaan lähdetty kokeilemaan, että katkeaako se. Vaikka kaksi suorituksen nähnyttä PT:tä peukutti ja kehui, oli vähän vaikea arvioida, että oliko se nyt sit oikeasti hyvä vai mitä. Pakkohan se oli googletella "referenssiä" ja löysinkin sivun, jossa on listattu "weightlifting performance standards" painoluokittain. Sivuston mukaan asetun asteikolla 1-5 sinne 4 (advanced) ja 5 (elite) väliin. Eliten tasoraja on 125kg, joka on nyt virallisesti asetettu tavoitteeksi!

Jaloissa on kuulemma jerkkua enemmän kuin pienessä kylässä, mikä tuli todistettua myös syväkyykyissä. Ensin lämpät alle, jonka jälkeen 80kg, 82,5kg ja kerta kiellon päälle 85kg. Ja nousihan se! Tiukkaa teki, mutta nousi. Ja jälleen kerran jaloissa kyllä riittäis mehua, mutta selkälihakset ei riitä pitämään pakettia kasassa. Myös tässä voin hyvillä mielin asettaa itseni advanced ja elite tasojen väliin (yo. asteikolla, joka tuskin on mikään absoluuttinen totuus, mutta jotain kuitenkin). Eliten raja on 95kg, johon tuntuu, että on vielä aika paljon matkaa, mutta eiköhän se sieltä.

Seuraavaksi noloistakin noloin leuanveto, jonka ykkösmaksimi oli nopeasti saavutettu. 2,5kg lisäpainolla nousi juuri ja juuri se yksi :D (tää vaatii kyllä oikeasti skarppausta!). Penkkipunnerruksen aloituspainoksi PT ehdotti 40 kiloa ja minä olin, että eheei, ei kai me niin paljon. Mutta niin sitä vaan lapattiin painoja tankoon ja ykkösmaksimiksi kirjattiin 45kg. Tällä tuloksella asetun intermediaten ja advancen väliin. Ihan jees :). Näihin kahteen sellainen huomio, että tein eilen "pohjalle" kunnon selkä- ja rintatreenin, joten mehut olivat vähän vähissä.

Viimeisenä kokeiltiin vielä pistoolikyykkyjä, jotka ei kyllä suorilta mene, mutta lauta kantapään alla ja 5kg paino käsissä meni 3+1 per puoli. Nämä otetaan nyt saliohjelmaan mukaan ja katsotaan missä vaiheessa menis ilman noita apuja.

Treenien jälkeen kävin vielä hakemassa postista paketillisen evästä. Olin ihan tohkeissani, kun ystäväni PT:n facebook sivuilla oli maininta tuosta Self Micro Whey Active Pancakesta, joka on laktoositon! Tätä on pakko saada! (Olen niin turhautunut, kun laktoosittomia tuotteita on niin vähän.) Lisäksi repsahdin klikkaamaan alelaarista mukaan laatikollisen So-Lo-Carb Manteli-Tummasuklaa proteiinipatukoita, joita myytiin reilusti alle puoleen hintaan, koska päivämäärä lähestyy. Nyt voin ripotella muutaman patukan jokaiseen laukkuun, ettei nälän yllättäessä tule sorruttua herkkuihin.

Vääristynyt kehonkuva

Selasin tuossa digikuvista varmuuskopiota ottaessa vanhoja albumeita läpi ja se sai minut miettimään, miten oma kehonkuvani on muuttunut vuosien saatossa. Kuinka omalta keho on tuntunut (tai ei ole) ja minkälaisia virheitä siitä on aina löytynyt. Nimenomaan virheitä. En muista, että olisin koskaan oikein ollut tyytyväinen siihen mitä peilissä näin. Pienet rinnat, jenkkakahvat, tasapaksu torso (=ei vyötäröä). Sitä sun tätä.

Alla kuva vuodelta 2008, joka laukaisi tämän ajatusketjun. Toinen kuva tältä päivältä ennen treeneihin lähtöä. Kuusi vuotta väliä, posket ovat kaventuneet, paino lähes sama (-+2kg), läski muuttunut lihakseksi ja kroppa sitä myöden kiinteytynyt (rasvaprosentti 23-24% > 17%). Ja niin miten muka pienet rinnat, kauheat daisarit ;).

Ja rupesinhan se sitten naurattamaan, kun laitoin nämä kuvat rinnakkain. Tästähän tulee mieleen joku laihdutusmainos! Kehtaakohan näitä sittenkään laittaa näytille... Kuvakulma, valaistus, asento. Kaikki huijaa. Eniten kuitenkin huijaa se, miten itse näen itseni näissä kuvissa. Jos totta puhutaan, ainoa mitta mikä on näiden vuosien aikana pienentynyt, on vyötärönympärys. Ne daisarit on edelleen yhtä suuret (pienet) ja persekin yhtä leveä (kapea). Käytän edelleen noita samoja farkkuja!

Mutta se fiilis, ilo ja tulokset mitä treenistä saa, muuttaa myös kehonkuvaa. Nykyään olen huomattavasti enemmän sinut itseni kanssa kuin kolme, kuusi tai kahdeksan vuotta sitten. Jaksan hymyillä peilikuvalleni ja sieltä hymyilee iloinen nainen takaisin. Nyt uskallan jopa sanoa ryhtyväni pienelle "lihotuskuurille" ettei rasvaprosentti tipu yhtään alemmas :). Se on kuitenkin hämmentävää, kuinka hitaasti oma kehonkuva muuttuu. Kun katson tuota kuvaa vuodelta 2008, _tunnen_ itseni paksuksi. Tämän päivän kuvaa katsoessa, oloni on itsevarma ja vahva. Kummallisen kahtiajakoinen fiilis...

Stressing out

Ei ole hengenahdistus astmaa, allergiaa tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Röntgenkuvissa oli keuhkot ja sydän paikallaan (ilman ylimääräistä seuraa) ja happikin kulkee normaalisti vaikkei siltä aina tunnukaan. Tämänhetkisen tiedon valossa kyseessä on hyperventilaatio-oireyhtymä, jonka voi laukaista mm. psyykkinen stressi, fyysinen rasitus ja emotionaaliset ärsykkeet. Sydänkeuhkospesialistisetäni itsehoito-ohje: "Just Relax".

Helpommin sanottu kuin tehty.

Syksy on ollut töiden suhteen suhteellisen rankka, eikä helpotusta näytä tulevan lähitulevaisuudessakaan. Kotona on pienen pintarempan takia ollut paljon tehtävää ja järjestettävää. Enimmäkseen kyllä mukavaa sellaista. Urheilu on henkireikä, josta en luovu. Vaikka henkeä ahdistaisi. Ja vaikka treenien alut ovat olleet nyt todella vaikeita. Salilla saan kuitenkin muuta ajateltavaa ja niitä niin tärkeitä onnistumisen tunteita. Fiilis treenin jälkeen on aina 100-kertaa parempi kuin ennen treeniä.

Vaikka enimmäkseen pidän työyhteisöstäni ja työtehtävistäni, olen tämän vuoden aikana joutunut venymään niin monta kertaa epämukavuusalueelle, että se on alkanut vaikuttaa ikävästi myös luonteeseeni. Kärttyilyä, tiuskintaa, valitusta, mutruilua, vetäytymistä, ilon puutetta, väsymystä,... Niin töissä kuin kotonakin. Nyt taitaa olla aika pistää työkuviot uuteen järjestykseen. Enkä tarkoita työpaikan vaihtamista, vaan työtehtävien uudelleenjärjestämistä niissä puitteissa kuin se on mahdollista. Kunpa löytäisi taas sen iloisen itseni.

Välikuolema ViPR tunnilla

Menin ja päivitin tuossa innostuksissani kuntosalijäsenyyteni ja tajusin vasta jälkikäteen, että tokihan se kk-maksu sitten nousee *facepalm*. Nyt on sitten pakko saada rahoille vastinetta ja käydä oman tutun salin lisäksi viereisellä salilla. Kun se on kerta mahdollista. Ja siitä maksaa.

Tarkemmin ajateltuna on kuitenkin aika kiva, että saa lisää ryhmäliikuntavaihtoehtoja. Lisäksi toinen sali on paljon uudempi ja laitekanta vähän erilaisempi, joten eiköhän tämä ole ihan hyvä investointi!

Ensimmäisenä ryhmäliikuntatuntina testiin pääsi ViPR. ViPR on erikoisennäköinen pötkylä, jota heilutellaan pääasiassa kaksin käsin fokuksena keskivartalonhallinta ja kestävyys. ViPRejä on eri painoisia, 4, 6 ja 8kg, mutta oma valinta oli harvinaisen selvä, kun ohjaaja sanoi ottavansa tänään kevyesti 4kg:lla. 4kg it is!

Eipä muuten turhaa ole kehuttu raskaaksi tunniksi tätä. Toki miesten määrä tunnillakin kertoo jo jotain, mutta kokeileppa itse heilutella 4-8kg:n patukkaa tunnin verran. Raskaimpia tänään olivat kuitenkin kaikki hypyt ja punnerruksetkin tein polvet maassa (en edes yrittänyt miestenpunnerruksia. Nolo!). Kroppa oli jotenkin tosi väsyneen tuntuinen, liekkö flunssa tulossa. Tai ehkä olen vain syönyt huonosti. Tälle tunnille pitää kuitenkin mennä toistekin! Sen verran mukava ja erilainen tunti kyseessä!

Kehonkoostumus

Perjantaina mittailtiin jälleen kehon koostumuksia firman TyKy-päivällä Kisakalliossa. Mitään mullistavaa ei viime vuoden tuloksiin verrattuna ole tapahtunut, vaikka treenattu on. Yhyy *kyynel*. Positiivisena parannuksena pyöräergometritestin tulos, jossa mun peruskestävyys on parantunut huimasti. PK-alueella sykkeet on laskenut 10-15 pinnaa (wohoo!), vaikka varsinaista PK-treeniä on tullut tehtyä tosi vähän.

Paino on tullut alas kilon verran, josta suurin osa rasvaa. Rasvaprosenttikin oli siten tippunut 18:sta 17:ta vaikkei se tavoitteena ole ollutkaan (ennemminkin päinvastoin). Käsiin ja keskivartaloon on mittauksen mukaan tullut mukavasti lisää jerkkua, mutta jaloissa on tapahtunut jotain kummallista, kun lihasmassa on pienentynyt. Lienee vain siirtynyt paikasta toiseen ;).

Yksi mihin kiinnitin huomiota on sisäelinrasvan määrä, joka oli noussut 52:sta melkein 62:een. Tuo 60cm2 on minun ikäisellä suosituslukema, joten huolta ei vielä ole, mutta kyllähän se pistää miettimään, että mitä asialle voisi tehdä. Sisäelinrasva on kuitenkin sitä pahempaa sorttia, jonka ei soisi kovin paljon lisääntyvän. Ei kuulosta kivalta olla rasvainen sisältä ja timmi ulkoa, koska terveyden ja hyvinvoinnin eteen tässä kuitenkin tehdään töitä.