Toinen yritys Rantapuolikkalla

En ole vieläkään oikein toennut viime lauantain Rantamaratonin pettymyksestä, mutta alla kuitenkin tapahtumaraportti asioiden purkamiseksi.

Koko viime viikko meni vähän väsyneissä fiiliksissä. Pari edellistä viikkoa kestänyt työhulabaloon rauhoituttua kroppa vissiin otti aikalisän työkiireiden laannuttua ja treenien kevennyttyä puolimaratonin lähestyessä. Vaikka nukuin kohtuullisen hyvin, oli yöt täynnä unia ja päivät meni haukotellessa. Tiistaina kävin urheiluhierojalla availemassa paikkoja, mutta lopputuloksena oli vasemman pohkeen lihaskalvon(?) ärtyminen, joka vaivasi vielä lauantaiaamunakin.

Lähtökohdat juoksulle eivät siis olleet kovin hyvät ja lauantaiaamupäivä menikin lähtöä stressatessa. No päätin tehdä parhaani ja asetin tavoitteeksi kahden vuoden takaisen ajan alittamisen. Alkuperäisen tavoitteen, kahden tunnin alittaminen, tuntui epätodennäköiseltä, mutta toivoin, että pääsisin edes lähelle.

Juoksu lähti rullaamaan yllättävän kevyesti ja pysyin ensimmäisen 10km:n ajan hyvin kahden tunnin jäniksen perässä. Vähitellen jalat alkoivat kuitenkin mennä pökkelöksi ja hengitys vaiheutua. Vasta tässä vaiheessa aloin vilkuilemaan sykemittaria ja tajusin, että 177-182bpm on vähän liikaa... Vauhtia oli pakko laskea, että sain sykkeitä alaspäin ja siinäpä se sitten oli. Alkumatka meni keskisykkeellä 178bpm ja keskivauhdilla 5'46 min/km, toinen puolisko 175bpm ja 6'24min/km.

Matkan varrelta löytynyt kaksoisolento. Kumpi on kumpi?

Loppuaika 2:07:57 oli hienoinen pettymys, mutta oli se sentään reipas 10min nopeampi kuin pari vuotta sitten, joten kai sitä voi vähän tyytyväinen olla :). Tällä(kin) kertaa vannoin etten enää koskaan lähde tällaisiin hullutuksiin mukaan, sillä juoksu ei ole minua varten, vaan mistä sitä koskaan tietää. Vannomatta paras, vai miten sen meni?

Kyllä se maalissa lopulta hymykin irtosi :).

I'm screwed...

#runningsucks #notmycupoftea #whyevenbother #slowasasnail ja mitä näitä nyt on.

Oliskohan nyt hyvä aika palautella mieleen se seikka, että reipas kaksi vuotta sitten vannoin etten enää ikinä lähde puolimaratonille. Ja se syy? Juoksu ei ole minua varten. Minä en ole juoksija. Ei. En ole. Kaikki eivät vain ole. Tiedän. Olen urheilullinen. Käyn salilla, juoksen, pyöräilen hullun tuhannen kilometrin kesälomareissun, kiipeilen, rullaluistelen, hiihdän, jne. jne. Mutta ei. Juoksu ei ole mun juttu.

Kesälomareissun rasittaman polven parannuttua on syksy hipsuteltu ja vähän spurttailtu PK-kunnon parantumisen toivossa. Ja onhan ne keskisykkeet suhteessa vauhtiin vähitellen laskeneet. Mutta ei riitävästi. Nauroin partaani, kun valmentajan sanoi, että puolimaratonin alkupuoliskon voisi sitten juosta n.150bpm keskisykkeellä. Älä unta näe! Jos hän on kerta asettanut tavoiteajaksi 1:50:00, niin siihen päästään keskisykkeellä 179 :D.

Vähän tuntumaa tässä on tämän vuoden juoksukuntoon saatu, ja onnekseni voin todeta, että parannusta kahden vuoden takaiseen on tullut ihan kohtalaisesti. Hilpaisin tuossa esimerkiksi yhden keskipitkän lenkin vauhdilla 6'32 min/km keskisykkeen ollessa 160bpm, ja jos sitä vertaa edelliseen puolimaratoniin, niin jonkinmoista kehitystä on tapahtunut.

Matka: 21km
Aika: 2:18:12
Vauhti: 6'27
Keskisyke: 180 (!)
Nopein kilometri: 6’05

No joo. Tänään sit viimeisiä tempojuoksuja ennen ensi viikon koitosta ja 6km tuli hikihatussa pingottua 5'41 min/km keskarilla ja 175bpm sykkeellä... Tuolla vauhdilla saa just hätinä sen 2h:n suorituksen puoliskalla. Mistäköhän taikurinhatusta sen viimeisen 10min muka saa pois. Blaah. Voisko joku lähtä juoksemaan Espoon Rantamaratonin mun puolesta? Anyone?

Fartlek ja muuta kivaa

Mun valmentaja on sadisti. Piste.

Me on näköjään tähän asti vaan lämmitelty noiden jalkatreenien kanssa ja tänään päästiin sit itse asiaan. Ja no, treenien kanssa ylipäätään. Jukola on takana päin ja Vierumäki Trail Maraton lauantaina, joten katse ja treneenivaihde käännettiin tän viikon alusta puolimaratonmoodiin syyskuun yhdeksääntoista tähdäten.

Valmentaja laittoi juhannuspäivänä (*ahkera poika*) mulle uuden treeniohjelman ja en voi muuta sanoa kuin että huhhuh. Sellaiset vaatimattomat neljä salitreeniä ja neljä juoksutreeniä viikkoon :D. Jos ei tällä tulokset parane, niin ei sitten millään. Tai sit mä ajan itseni ylikuntoon. Saa nähdä kumpi tulee ensin.

Ja nyt varmaan mietitte, että millä ajalla meinaan kahdeksan treeniä tehdä. Sitä minäkin mietin.

No, kaksi juoksutreeniä on niputettu jalkatreenien yhteyteen, eli urheilupäiviä tulee edelleen se sama 6 per viikko, mitä tähänkin asti. Ja siitähän se riemu repes, kun tänään tein ensimmäistä kertaa ensin salilla jalkatreenin ja siihen päälle juoksumatolla fartlekin. Joo ei, älkää kääntäkö sitä englannista suomeen vaan ruotsista. Google tiesi kertoa, että fartlek tarkoittaa vauhtileikittelyä (speed play) ja se kuormittaa niin aerobista kuin anaerobista systeemiä. Selvä. Ja salitreenin päälle tehtynä myös kaikkia muita systeemejä.

Treeni alkoi kevyesti lyhyillä takakyykysarjoilla (max 80kg), pidemmillä etukyykkysarjoilla (55kg), bulgarialaisilla kyykyillä ja jalkaprässillä. Jep. Aika kova. Tunnin salitreenin jälkeen sit siirtyminen juoksumatolle, jossa 4km kevyttä juoksua ja väliin 5*30s spurtit. Sinnillä kiroillen vedin kevyen juoksun 8,5km/h ja sprintit 12km/h. Ensimmäistä kertaa juoksu poltteli myös pakaroissa.

Jännä nähdä mihin tällä treenillä päästään. Valmentaja asetti puolimaratonin aikatavoitteeksi 1:50. Joka on siis -28min kahden vuoden takaisesta suorituksesta. Glup...

Kuus bee

Sallin itselleni puolimaratonin jälkeen huimat kaksi lepopäivää ;) vaikka paikat eivät varsinaisesti olleet kipeät tai väsyneet. Paitsi, että oli sittenkin. Molempien peukaloiden tuo iso kämmenen puoleinen lihas. Älkää kysykö miten. Ei aavistustakaan :D. Kai sitä on niin jokaisella solulla ollut juoksussa mukana, että heikoin lenkki kipeytyi. Tsiisus. Ehkä puristin sitä suolakurkkua liikaa?! Alkuviikosta on siis ollut ongelmia vain syömisessä ja no, kaikessa mihin pinsettiotetta yleensä tarvitaan.

Eilen kävinkin sitten vetämässä uuden neliviikkoisjakson ensimmäisen jalkatreenin. PT:n käskystä latasin takakyykkyyn jälleen kerran lisää rautaa vaikka toistomäärät kussakin sarjassa nousivat takaisin kahteentoista. Tiukkaahan se 65 kg:lla teki, viimeiset jäivät vähän vajaiksi, mutten luovuttanut. Ja ylläri pylläri, nyt on etureidet jumissa :P. Tuo etureisien dominointi on kyllä yksi asia mikä minua harmittaa suunnattomasti. Takakyykyssä myös pakaran ja takareiden pitäisi tehdä töitä, mutta ilmeisesti minun jo valmiiksi vahvat etureidet tekevät suurimman osan työstä. No, onneksi PT viimeksi kyseli juuri tuosta takakyykyistä ja, että missä se tuntuu (ei siellä missä pitäisi), minkä takia nyt ruvetaankin yhdessä työstämään noita pakaroita ja takareisiä parempaan kuosiin. Toinen mikä alkaa näillä rautamäärillä pettää on selkälihakset ja keskivartalon tuki. Harkintaan pitääkin laittaa painonnostovyön ostaminen (saakohan niitä näin pienessä koossa?), etten pääse rikkomaan paikkoja.

Tänään tuli taas roikuttua narun jatkeena Tapanilan kiipeilykeskuksessa. Kädet on taas verillä ja polvet mustelmilla, mutta kivaa oli! Tapanilan röpyläseinä (kuva alla) on erityisen mukava ja erilainen Salmisaaren pääasiassa suoriin seiniin verrattuna. Jo viimeksi kokeilin yhtä 6b-tason reittiä ja tänään kahta. Muutamaa tark... eiku siis vahingossa lipsahtanutta cheatia taisi jokaiselle reitille tulla ja levähdystaukoja tarvitsin luvattoman monta, mutta kaikki reitit pääsin ylös asti. Nyt tarvittaisiin vain kestävyyttä kestävyyttä kestävyyttä, että nuo menis ykkösellä. Tekniikka onneksi kehittyy koko ajan ja eiköhän tuo kestävyyskin tule harjoituksen myötä. Jokohan tässä uskaltaisi lead- eli alaköysi-kurssille?

Tapanilan kiipeilykeskus (lähde)

Selittelyä

Näin heti alkuun on sanottava, että olen oikeasti tyytyväinen tuohon puolikkaan tulokseen! Se on täysin oman juoksukuntoni mukainen. Nyt kuitenkin on pakko hieman spekuloida = selitellä, miksi aika ei ollut tuon parempi. Odotukset tuntuivat nimittäin muilla olevan korkeammat kuin itselläni. Esim. PT sanoi, että tavoiteaika on sitten 1:59:00, nauroin hänelle päin naamaa.

Reason number one: kone käy ylikierroksilla. Yrittäkääpä itse juosta reilu kaksi tuntia yli 90% maksimisykkeestä. Ei siinä paljon enää vauhtia lisätä, tai jos lisätään, olisi lopputuloksena märkä läntti Espoon rantaraitilla. Toisaalta, kääntäen, kestävyyspuoli näyttäisi olevan kunnossa, koska pystyin oikeasti vetämään tuollaisilla sykkeillä noin kauan :P.

No niin, mutta miksi kone käy ylikierroksilla? Miksi lajissa kuin lajissa sykkeet pomppaa aina pilviin? Ei kai sillä ole mitään tekemistä asian kanssa, että laiskottelu ei kuulu sanavarastoon ja jos urheillaan niin sitten urheillaan? Eli ->

Reason number two: treenaan aina liian korkeilla sykkeillä, jolloin vauhtikestävyys on kyllä hyvissä kantimissa, mutta peruskestävyys ei sitten niinkään. Olen ymmärtänyt, että peruskestävyysalueella treenaaminen auttaisi laskemaan sykkeitä ja lisäämään vauhtia (jos jollain on parempaa tietoa, niin kertokaa!). Eli lapsena/nuorena olisi pitänyt malttaa ottaa välillä vähän kevyemmin. Tai no, ei kai se vieläkään olisi liian myöhäistä. Jos malttaisi...

Reason number three: jos haluaa menestyä juoksukisoissa, niin pitäisi varmaan juosta. Olen tänä vuonna juossut yhteensä alle 30 lenkkiä, viime vuonna vain reilu 20. Tarkistin tuossa marantonkoulu.fi-sivuston puolimaratonin harjoitusohjelman ja se sisälsi kolme juoksulenkkiä 8 viikon ajan. Minä olen viimeisen kahden kuukauden aikana juossut 10 lenkkiä (syyskuun aikana vain 2) ja harrastanut muita lajeja 40 kertaa. Monipuolisen urheilun downside on se, ettei ole oikein missään erityisen hyvä.

Olen nyt kahden vaiheilla. Toisaalta voisin luovuttaa koko juoksuharrastuksen kanssa ja käydä vain omaksi ilokseni silloin tällöin jolkottelemassa. Toisaalta voisin perehtyä juoksun saloihin, ruveta harjoittelemaan ihan tosissaan ja katsoa mihin tämä koneisto pystyy, kun sitä treenaa oikein. Jää nähtäväksi. Ehkä ensi kesänä. Ehkä ei koskaan.

Rantapuolikkaan matkakertomus

Lähtö - Liimaan katseeni 2h15min jänikseen. Siristän silmiäni, aurinko pilkistää pilven reunan takaa. iPodissa soi poppi, isolla.
1km - Kevyt rullaava askel. Juoksu ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä.
2km - Tätä vauhtia jaksan hyvin maaliin asti (~9,7km/h). Hikeä korvassa. Huono yhdistelmä nappikuulokkeen kanssa.
7km - "Wohoo, ensimmäinen kolmannes meni kevyesti!" ja samanaikaisesti "Mihin sitä tulikaan lupauduttua..."
11km - Edelleen 2h15min vauhdissa. Kevyt askel. Hyvä fiilis. Huoltopisteeltä mukaan napattu suolakurkku oli virhe, vähän paha olo. Akillesjänne vaivaa, mutta en anna sille huomiota.
15km - En oppinut suolakurkusta mitään. Huoltopisteeltä pieni banaani ja vähän rusinoita. Jo ohi mennyt paha olo tulee takaisin. Nyt oikean päkiän oikeaan laitaan sattuu. Vauhti on alkanut hiipua (~9,2km/h).
16-18km - Tuskaisimmat kilometrit. Nyt myös vasemman päkiän vasempaan laitaan sattuu. Päätän etten välitä. Huoltopisteen kohdalla on pakko kävellä hetki, juon vettä.
19km - Enää kaksi kilometriä! Vatsaan sattuu, eikä juomapullovyö auta asiaa, painan sen alemmas lantiolle. Rintaa puristaa, joudun hölläämään vauhtia entisestään.
20km - Jalat eivät meinaa enää totella. Askel on raskas. Vauhti on hiipunut edellisten kilometrien aikana liikaa. Nyt tsemppi päälle ja kunnialla (ja vauhdilla) maaliin! Loppusuoralla tekee mieli kävellä, mutta yleisöä on liikaa. Vimeinen kilometri ~9,9km/h.
21km - MAALI! Olo on huikea! (vaikka pahoinvointi jatkuu). Halaus ystävälle. Virallinen tulos 21,139km:n matkalla 2:18:06. Laitoin itseni likoon, tein parhaani, annoin kaikkeni. Enempään en olisi pystynyt. Kiitän ja kumarran.

Hymy herkässä

Jälkisanat
En ole koskaan juossut näin pitkää matkaa. En ole koskaan juossut näin lujaa. Koko matkan keskisyke 180bpm (92% maksimisykkeestä) on varmaan jonkinlainen ennätys sekin. En voi olla muuta kuin tyytyväinen! Pikkiriikkisen kuitenkin harmittaa häviäminen koomikko Sami Hedbergille, minuutilla ;).