Polkujuoksua paljasjalkakengillä - My new favorite!

Nyt teki valkku hyvän teon laittamalla sunnuntain juoksulenkin tavoitteeksi 8km n. 150 keskisykkeellä ilman aikatavoitetta. Mietin, että niinköhän jaksan tuolla maanteillä tepsutella riittävän hitaasti, että sykkeet pysyy noin matalalla, mutta sitten muistin, että polkujuoksuakin voisi vähän harjoitella. Vierumäki Trail Maratoniin on nimittäin alle kuukausi, enkä ole käynyt poluilla ollenkaan!

Niin, olenko muistanut edes mainita siitä! Ilmoittauduin Vierumäki Trail Maratonin vajaamittaiselle! Eli 15km polkujuoksua 27.6.2015. Vierumäellä. Metsässä. Polkuja. Näillä näkymin varvaskengillä :).

Eilen kävin tosiaan ensimmäistä kertaa kokeilemassa ko. lajia ja vain kerran vedin kunnon faceplantin, kun kengännauhan silmukka kiepsahti toisen jalan ukkovarpaan ympärille (thing that would never happen with normal shoes), jonka jälkeen vedin molempiin kenkiin ammattimaisen silmukkarusettisolmuyhdistelmän. Tähän pitää kyllä keksiä joku pomminvarma ratkaisu, sillä en halua enää toiste olla polvet verillä rähmälläni. Metsässä. Yksin. Tosin yksi hyvä puoli tuossa mun uudessa juoksurepussa on > siinä on pilli! Voin sitten loukkaantuneena morsettaa apua paikalle. En kyllä osaa muuta kuin SOS. Mutta eiköhän se riitä.

Ostin tosiaan Vierumäen kisaa varten vesipullojuoksurepun, sillä kilpailuohjeissa sanottiin, että jokaisella pitää olla omat juomat ja EA-kamat mukana. En sitten tiedä, että jos reisi murtuu, niin kuinka paljon siitä laastaripaketista on hyötyä, mutta kyllä tuo Camebak Octane LR:n uusi lantiolle sijoittuva 2l vesisäiliö on kyllä aika oivallinen keksintö. Kulkee lähes huomaamatta mukana! Tosin vähän nuo olkahihnat hankaa kaulaa, mutta sekin ratkennee vähän korkeampikaula-aukkoisella paidalla.

Kuten etukäteen arvelinkin, on polkujuoksu juuri sopiva yhdistelmä juoksua ja suunnistusta. Tai jos toisin haluaa sanoa, niin jotain niiden väliltä. Maantiejuoksu on usein tosi puuduttavaa, suunnistus taas usein aika hidasta (kun ei ne rastit vaan löydy!). Polkujuoksussa saa suunnistuksen helpon osuuden, eli polut, monipuolisen maaston ja vähän rennomman tahdin kuin tiellä. Vibramin Fivefinger Speed XC:t toimivat lisäksi erinomaisesti myös maastossa. Niissä on sopivasti pohjaa ettei jokainen kivi, juuri ja käpy raasta jalanpohjaa ja vedenpitävyys huolehtii siitä, ettei pienet suolämpäreet tai mutalammikot haittaa. Suosittelen! (ja tämä ei sitten ollut maksettu mainos)

Enkelipussi - uusi makuupussi

Tänään se saapui! Uusi makuupussi!

Jukolaan valmistautumiseen ei minun osalta riitä se, että käydään tuolla metsässä hyppimässä ja eksymässä (ja rikkomassa vähän polvea) vaan pitää varautua myös mahdollisesti kylmään yöhöön. Viime vuoden Jukolaan lainasin miehen "inttipussia" ja lämpötilan laskettua alle +5, iski vilu, hrrr. Ihan niinkuin yöunet eivät olisi muutenkin jääneet vähäisiksi, niin sitten vielä kylmyys. Ei ole reilua.

Yritin itse löytää sopivaa pussia, mutta enhän minä niistä mitään ymmärrä. Onneksi kaveripiiriin kuuluu partiolaisia ja vieläpä yksi sellainen, joka juuri viime vuonna osti itselleen ja tyttärelleen uudet pussit. Otin siis neuvosta vaarin ja laitoin ScandinavianOutdoorStoren kautta tilaukseen samanlaisen Marmotin Angel Fire Ladyn, mutta pitkänä. Regular mittainen ei olisi minulle riittänyt, sen verran on tuota vartta kertynyt ;).

Ja olihan se paketti kevyt (1,25kg) ja pussi pieni (41x23cm)!

Speksit:

• Äärilämpötila: -29°C
• Mukavuuslämpötila (Miehet): -7°C
• Mukavuuslämpötila (Naiset): -1°C
• Täytemateriaali: Hanhenuntuva 650 fp

Ja olihan se pakko koepötköttää pussi olohuoneen lattialla ;). Valokuvaaja (rakas aviomieheni) ei jaksanut toimenpidettä varten nousta edes mukavalta sohvapaikaltaan, minkä takia rajaus on vähän mitä sattuu. Pussi tuntui kyllä todella ohuelta ja sisältä katsottuna untuvat oli ihan paakkuina ja välistä paistoi valo, mutta ehkäpä se siitä tasoittuu jos/kun säilöminen tapahtuu mukana tulleessa väljemmässä säilytyspussissa. Nyt en millään malta odottaa Jukolaa, että pääsen kokeilemaan oliko ostos hyvä vai ihan susi! Äiti kyllä jo uhkaili, että saamme lyhyellä vappulomalla nukkua uudessa mökissä makuupusseissa, sillä mökkiin ei ole vielä ehditty rakennettu lattiaa :D.

Pink Pink Blue

Olen perin hämmästynyt kuinka vaaleanpunainen ja sininen ovat livahtaneet kuin vaivihkaan urheiluvaatteisiini ja -varusteisiin. 

Ensin tulivat pinkit sukat. Sitten taisin saada veljeltäni tuon pinkin sheikkerin, jossa on ihan yyberkätevä irrotettava pohjalokero palkkarijauheen jemmaamiseen. Hän sai sen Fitnesstukun tilauksen kylkiäisenä ilmaiseksi (tai ainakin halvalla), mutta se ei kuulemma sopinut hänen salihabitukseen (miksiköhän?!).

Sitten tuli pinkkitehosteiset salihanskat ja kaksi pinkkiä toppia, joista kivempi (Niken seepraraitaa jäljittelevä) ehti kyllä lähteä jo reklamaationa takaisin myyjälle. Kuvassa Casallin pinkki toppi, joka on surukseni pesussa lyhentynyt :(. Seuraavaksi salikassiin päätyivät uudet ihanat sinipunaiset Inov-8 F-Lite 215 kengät ja oli näin - - lähellä ostaa pinkkitekstisen Better Bodies salivyön. Punatekstiset S-kokoiset olivat kuitenkin kaikkialta tammikuussa loppu, joten päädyin ostamaan sinitekstisen, joka kyllä mätsää noihin kenkiin aika kivasti ;). Viimeisimpänä sain työkaverilta pinkkitehosteraitaiset Asicsin vajaamittaiset juoksutrikoot.

Olen aina vannonut mustan värin nimeen. Lähes kaikki mun kengät, laukut ja takit ovat viime vuosiin asti olleet mustia. Samoin urheilukerrastot, -trikoot, -topit ja -rintsikat sekä "tuuli"- ja hiihtopuvut. "Ajattomia" ja "sopii kaikkien kanssa". Vaan on se kyllä pykälän kivempi käydä salilla, kun peilissä näkyy edes ripaus väriä!

Ensimmäinen kerta

Today was the day, kun tämä emäntä pääsi testaamaan uutta lumilautaa! Aamupala nassuun, 30min ajoa, kengät jalkaan, 2h hissilipun osto, laudan tuhertaminen vasempaan jalkaan kiinni ja sydän oli samantien kurkussa. Uhups. Glup. Hetkinen. Miten tää homma nyt menikään? En tahdo ankkurihissiin! Olisko jotain muuta keinoa mennä ylös? Ai kävely. Okei. Otan siis hissin. Rauhassa nyt. Onneksi tämä on vasta lanattu. (Puolessa välissä alkaa käsiin sattuaa.) Ehkä tässä vähän uskaltais höllätä otetta? No ni. Parempi. Ei tässä nyt missään hengenhädässä olla. Apua! Miten tämä kapistus pysäytetään?!

Siitä se lähtee. Ensimmäinen lasku uudella laudalla!

Turvallisesti ylhäällä, molemmat jalat ähertämisen jälkeen laudassa kiinni (*I'm clearly too old for this*). Pic or it did not happen ja sit liikkeelle. Yritin nohevana nousta seisomaan naama rinteeseen päin ja pyllähdin samantien takamukselleni. Okei. Mennään sit nolosti mahan kautta. Mut tällä reissulla opettelen nousemaan myös toisinpäin seisomaan, eiks je?!

Ensimmäinen lasku kauheaa haparointia ja yksi pyllähdys. Väkeä pukkaa oikealta ja vasemmalta ohi. Toinen nousu jo selvästi rennompi. Toinen lasku vähän helpompi. Kyllä tämä tästä. Vaihto vähän loivempaan rinteeseen. Pari vaahtosammutinta lautailee rennosti keinutellen ohi. Minä haparoin, huidon ja teen kokovartaloliikkeitä saadakseni laudan kääntymään. Tosi tyylikästä. *silmienpyöritys*

Pysyin hississä pystyssä (myös kuvan oton jälkeen)!

Vähitellen aloin rentoutua myös hississä ja uskalsin jopa kaivaa kännykän esiin (pic or it did not happen!). Kertaakaan en hississä kaatunut ja vain yhden nousun alussa töppäilin, kun en saanut ankkurista kunnon otetta niin, että se olisi päätynyt jalkoväliin asti. Missään vaiheessa lasku ei ollut helppoa ja rentoa vaikka loppua kohden aloin taas muistaa miten homma toimii. Myös tällä kertaa sain kankkuun ihan mojovan kokoisen mustelman :P. Onneksi uusi lauta on kuitenkin helppo käsitellä ja laskea, joten eiköhän meillä tule olemaan monta vauhdikasta vuotta yhdessä!

Hymy = Ehjä ja hengissä. Jei!

Lopussa on helppo hymyillä vaikkei varusteiden hommaaminen ihan helppo tehtävä ollutkaan (Miten tuo lauta muuten näyttää noin pitkältä?!). Edellisen postauksen aikaan uupui vielä siteet (Ai niin, seison rinteessä :D). Ostin yhdet. Asensin paikalleen, sovitin kengän kanssa ja totesin, että side on liian pitkä. Kenkä ei asetu keskelle lautaa vaan kannoista useamman sentin yli. Menin toiseen kauppaan. Ostin toiset. Palautin ensimmäiset. Tulin kotiin. Asensin toiset. Tai siis en. Sidepaketissa ei ollut oikeanlaisit discejä (siis niitä kiekkoja, joilla side kiinnitetään lautaa ja asentoa säädetään). Prkl! Armoton googletus ja kysely ystäviltä. Ei löydy. Tai löytyy. Ebaystä. Toimitusaika=pitkä. Soitan lähimpään suksihuoltoon, löytyisikö heiltä. Vien laudan voideltavaksi ja heiltä löytyi kuin löytyikin oikeanlaiset discit. Niin no, kuinkas muuten olisin päässyt tänään rinteeseen :).

Tarjouksen uhri

Arvaattekos mitä ostin?

Lähdimme tänään miehen kanssa ostoksille hakemaan muurahaismyrkkyä ja miehelle uutta tyynyä. Minä tuli reissusta kotiin lumilaudan kanssa. Hups. 

Ostin viime vuonna alemyynneistä lumilautakengät, koska vuokrakengät ovat aina vähän mitä ovat, ja ajattelin, että voin aivan hyvin laskea vuokralaudalla sen muutaman kerran vuodessa. Omaan lautaan saa kuitenkin upottaa satasia ja vuokrahintojen ollessa >25€/pv, ei oman laudan ostamisessa ole kauheasti järkeä. Vielä kun se pitäisi aina roudata mestoille, jonne lähtee jo muutenkin niin paljon kamaa mukaan (murtsikat, laskettelusukset,...), että kohta meidän pitää hommata pakettiauto.

Jep jep. Siinä vaiheessa, kun Intersportissa on himoitsemani Burtonin 350€:n Feather-lauta 150€:lla, niin mitä sitä pieni ihminen voi tehdä, muuta kuin napata sen kainaloon? Mitä muuta, kysyn vaan?! No, kai sen olis voinut jättää ostamatta, mutta ei vain pystynyt. Mutta miten musta nyt tuntuu, että tästä setistä puuttuu jotain?

Aivan! Siteet! En uskaltanut ostaa Burtonin siteitä, koska sattuneesta syystä nuo Salomonin monot eivät olleet tällä kauppareissulla mukana ja niiden istuvuus Burtonin (tai muun merkkisiin) siteisiin ei ole niin sanottu. Nyt onkin sitten vuorossa sopivien siteiden metsästys ennenkuin pääsee rinteeseen :).

Jotain kengistä

Kuten edellisessä postauksessa jo päivittelin, on fitnesskenkämaailma yhtä kryptinen kuin, no, mikä tahansa elektroniikkahankinta (tai ehkä minä vain tein siitä vaikeaa). Pitääkö sen kengän nyt sit olla bare, zero vai joku drop? Pitääkö varpaiden päästä "leviämään" kengän sisällä? Entä miten on pohjan kannan ja päkiän pehmeyden laita?

Erehdyin lueskelemaan Anna Uusitalon postausta crossfit-kengistä ja menin ihan solmuun. Vaikken edes harrasta crossfitiä, olin ihan varma, että tulisin lopulta kaupasta kolmen kenkäparin kanssa! No, järki voitti, kun annoin asian muhia joulun pyhien yli ja pääsin sovittamaan minulle uutta merkkiä, Inov-8:a. Olin jo aikaisemmin kokeillut Reebokin yhtä mallia (muistakseni Nano 4.0), joka oli kuitenkin minun jalkaan aivan liian leveä. Myös Inov-8:lla on leveälestisiä malleja, mutta myös kapeampaa, heidän omilla termeillään ns. "precision" kenkiä. Ja yksi tällainen pari mukaan sitten tarttui.

Inov-8 F-Lite 215 tuntui jalkaan heti tosi hyvältä, napakalta, mutta kuitenkin pehmeältä. Droppia (kuten piireissä sanotaan) on 6mm, eli kannan alla on vähän korkoa kyykkyjä helpottamaan verrattuna täysin "korottomiin" malleihin, eli bare tai zero. Oikeissa painonnostokengissä on droppia, jopa 16mm, mutta uskoisin, että nämä F-Litet ovat vähän monikäyttöisemmät.

Inov-8 F-Lite 215 (kuva täältä)

Tämän päivän yläkroppatreenissä ei kenkiä päässyt testaamaan, mutta raportoin kyykkypäivän jälkeen, että kuinka paljon tukevammat nämä ovat, kuin minun iänikuisen vanhat, paksu- ja pehmeäpohjaiset sekä joustavat "aerobic"-kengät (noloa)...

Ja nyt kun pääsin vauhtiin, on tässä ihan pakko mainostaa Sarvan suunnistuskenkiä myös tien päälle näin talvella. Ostin Sarvan D'Vilit viime kesän Jukolassa juuri ennen omaa vuoroa, koska mutainen, mäkinen ja kallioinen metsä vanhoilla juoksulenkkareilla ei jostain syystä houkuttanut (erinomainen päätös!). Eilen tuli sitten testattua kengät pääkallokelillä ja tulipahan juoksuun ihan uusi ulottuvuus, kun oli ihan pakko oikein etsimällä etsiä sellainen reitti, että sai juosta kaikista liukkaimissa kohdissa. Eikä muuten lipsunut!

Sarva D'Vil (kuva täältä)

p.s. postausta ei ole tehty yhteistyössä kenenkään kanssa ;)

Badmössa

Kuka ihana ihminen on keksinyt uimalakin?! Ensinnäkään korviin ei mene enää vettä, jei! Toisekseen hiukset eivät ole enää hirveällä takkusyttyrällä uimalasien remmien kanssa (tai silmillä), tupla jei! Kolmanneksi, hiukset eivät enää ole uinnin jälkeen klooritahmeat ja takkuiset, tripla jei!

Mullahan on siis normaalisti ihan järjettömän sileä ja takkuuntumaton tukka ja nämä uinnin aikaiset ja jälkeiset takut ovat olleet jotain ihan uutta ja turhauttavaa ja kettumaista ja ärsyttävää...

Ostin siis tänään elämäni ensimmäisen uimalakin, enkä varmasti mene enää hallille ilman sitä! Yllämainittujen etujen lisäksi tuntui heti siltä, että menen veden alla, kuin mikäkin vesipeto tai ohjus. Kiiltävän mustan kuula edellä. No totta kai otin aina niin trendikkään mustan mössan! (Onkohan tässä postauksessa jo liikaa huutomerkkejä?)

No eihän se nyt oikeasti tällaisen harrastelijauimarin vauhtiin vaikuttanut, mutta fiilishän se on tärkein ;). Ja nyt kun korviin ei päässyt enää vettä, uskaltauduin kokeilemaan rintauinnin lomassa myös vaparia, jonka tekniikka on kuitenkin ihan piiiikkkasen hakusessa. Puoli altaanmittaa (eli 10-15m) kävin henkiinjäämistaistoa, jonka jälkeen olin niin uupunut, että loppumatka oli vedettävä rinulia. Ehkä otankin tässä seuraavaksi vapaauinnin Youtube-kurssin ja toivon, että seuraavalla kerralla menis edes se täys altaanmitta.

Alaköysikiipeilyä ja uudet Katanat

Keskiviikon PT treeni sekoitti normaalin viikkojärjestyksen ja keskiviikon sijaan menimme vasta tänään kiipeilemään. Se osoittautuikin hyväksi liikkeeksi, sillä saimme mukaan yhden kaverimme, jonka toiveena oli liidata.

Olen jo muutaman edellisen kerran taivastellut sitä, kuinka pitkä aika edellisestä liidikerrasta on, ja epäillyt vahvasti, että tuo jalo alaköysikiipeilyn taito on unohtunut kokonaan. Mikä olisi _erittäin_ huono asia, sillä Suomessa on parin vuoden sisällä tulossa voimaan pakolliset varmistustestit, joilla pyritään takaamaan kiipeilijöiden turvallisuus.

Pientä hapuilua ja punttien tutinaahan se aluksi oli, mutta onneksi keväällä opitut taidot palasivat nopeasti. Ja ehkä jopa paranivat hieman! Ylitin jopa yhden kavereille vaikean paikan helposti ja 30 metrinen Walltopia meni päivän viimeisenä reittinä ilman köyteen tuloa. Köyden klippaaminen jatkoonkaan ei enää tuntunut niin vaikealta kuin aikaisemmin. Ehkä tästä vielä kiipeilijä tulee!

Reilu vuosi sitten ostetut kengät ovat viimeisen kuukauden aikana alkaneet vedellä viimeisiään ja varpaat vähitellen hivuttautuneet ulos kärjestä (= huollon puute). Korjauttamisen sijaan päätin jättää ne varakengiksi ja ostaa uudet, ammattilaistermein, vähän "agressiivisemmat"kengät. Kiipeilyareenalta mukaan tarttui La Sportivan Katanat, jotka asettuvat muotoilultaan jonnekin keskipaikkeille. Agressiivisemmin kaarevat, mutta paljon kehutut, Futurat saivat jalanpohjat kramppaaman samantien, joten päätin jättää ne suosiolla ammattilaisille.

Uudet kiipeilypopot

Ostoksia

Olen jo pari vuotta yrittänyt kierrellä urheilukauppoja uuden laskettelupuvun, tai vähintään uusien lasketteluhousujen, toivossa. Olen nimittäin viimeiset kuusi talvea käyttänyt härskisti ex-miehen lasketteluhousuja. Siis silloin kun ei olla oltu yhdessä rinteessä. Obviously. Ai miksi miehen housuilla? No, minulle on suotu niin suhteettoman pitkät jalat, että lähes kaikki naisten ulkohousut näyttävät minun päällä capreilta. Toppahousuissa tuo mitta ei yksinkertaisesti vain toimi. Uskokaa huviksenne.

Uudesta takistakin olen haaveillut. Ostin edellisen eräänä kauniina kevätpäivänä urheilukaupan vihoviimeisestä alerekistä. Halvalla. Eihän se nyt niin kauhean hyvännäköinen ollut, mutta 100-kertaa parempi, kuin sitä edeltävä oranssi-musta takki 90-luvun leikkauksella, johon oli vielä kaiken huipuksi "ostettu" kasvunvaraa... Hieman aiheutti kuitenkin hilpeyttä, ja ripauksen noloutta, kun näin eräällä miehellä rinteessä samanlaisen takin kuin tuo alerekistä napattu. Jep. Miesten malli.

Laskettelupuvun etsintä on tähän asti tyssännyt kahteen asiaan: lahkeiden lyhyyteen ja takkien törkeisiin hintoihin. Vaikka olen ollut täysipäiväisesti töissä jo useita vuosia, en yksinkertaisesti raski laittaa takkiin 400-600 euroa. En vain pysty. Tänään kuitenkin lähdin lehtimainoksen uhrina pyörähtämään BudgetSportissa. Ehkä tällä kertaa löytyisi se täydellinen puku. Ja niin edessäni on rekillinen ihanan värisiä ja mallisia takkeja. Ja koot? Kaikki kokoa 38! Whoot?!? Siis minun koko! Ja hinta? 80€ tai 130€. Wohoo! Ja niin, julmetun pähkäilyn ja sovituksen, mallien, värien ja ominaisuuksien arvioinnin jälkeen, valitsin Haltin takin hintaan 130€ (ovh. 400€).

Takin väri (vihreä, puranssi tai musta) jäi vielä vähäksi aikaa pohdintaa, kun lähdin miesten puolelle etsimään housuja. Mustien housujen kanssa värillinen takki, värillisten housujen kanssa musta takki. Näin päätin. Miesten housut olivat kaikki järjestänsä liian leveitä, joten pakottauduin sovittamaan myös muutamia naisten malleja. Haglöfsin housut, caprit... Haltin housut. Hetkinen... Nämähän ulottuvat melkein maahan asti! Ihme on tapahtunut! Ja hinta? 50€, myöskin alessa (ovh. 150€).

Samalla urheilukauppaan raahautumisen vaivalla tsekkasin myös salihanskahyllyn. Yleensä hyllyissä on vain miesten kokoja (Miksi?!) tai isoja naistenkokoja, joten odotukset eivät tälläkään kertaa olleet korkealla. BudgetSport pääsi kuitenkin jälleen yllättämään kun löysin juuri sopivan kokoiset hanskat. Nämä EcoBodyn hanskat on tosi kevyet ja sisäpinnalta lampaannahkaa, jonka uskoisin antavan hyvän pidon. Pehmustetta näissä ei ole nimeksikään, mutta eipähän ole mitään mikä voisi mennä kämmenpuolella ruttuun ja painaa.

Eilen lähti lisäksi tilaukseen Haglöfsin ihana reppu, joka pysyy aina muodossaan ja syö sisäänsä läppärin lisäksi aika mukavasti päivän reissukamat. Taitaa olla tämän naisen ensimmäinen reppu vuosikausiin ;). Tämäkin alesta postikuluineen 55,5€ (ovh. 79€).

Haglöfs Corker Medium Black (kuva täältä)

p.s. Nyt pitäisi sitten opetella valokuvaamaan tai löytää joku valokuvaaja, koska tämä postaus näyttää tosi törkeeltä verrattuna kaikkiin ihaniin kuvablogeihin...

Varpaat rutussa

Tänään oli pitkästä aikaa taas kiipeilypäivä ja tauon kyllä huomasi. Kolme viikkoa pois seinältä ja tuntui kuin siellä ei olisi koskaan ollutkaan. Hirveää räpeltämistä. Otteet tuntuivat liian liukkailta, pieniltä, väärän muotoisilta ja kaiken lisäksi ne olivat aivan väärissä paikoissa. Sen lisäksi, että seinät eivät olleet yhteistyöhaluisia, ei myöskään tämä juuri vuoden vanhemmaksi ennättänyt ruho ollut kovin innokas taipumaan sinne minne olisin sen halunnut taipuvan.

Rautakanki-ilmiön lisäksi joka paikkaa tuntuu (taas vaihteeksi, *silmienpyöritys*) kolottavan. Aloitin kevyen viikon jälkeen vähän vähemmän kevyesti tekemällä maanantaina yläkroppatreenin ja tiistaina alakroppatreenin. Tänään kiipeilyä ja huomenna PT treeni... Yritin tuossa muistella onko mulla ollut yhtään kivutonta/jumitonta päivää elokuun jälkeen. Mutta en muistanut. Eli ei. Tällä hetkellä kolottaa eniten etureisiä, pakaroita, yläselkää ja hauiksia. Ja varpaita.

Joo-o. Kiipeilyssä eniten itseasiassa kipeytyy varpaat. Johtunee siitä, että kenkien pitää olla super super pienet, että niillä saa mahdollisimman hyvän tuntuman seinään/otteisiin. Mun normaali kengän koko on 37, joskus 38. Osaatteko arvata kukaan kuinka pienet nuo kuvassa näkyvät tossukat ovat? Huikeat 35,5 :P. Kengät kuulemma venyvät ja muotoutuvat ajan kanssa, jolloin kipukin hellittää.. Niinpä vissiin. Toistakymmentä kiipeilykertaa takana eikä vielä minkäänlaista muutosta. Aivan yhtä tuskaa on joka kerta ennen seinälle menoa tunkea varpaat tuohon minimaaliseen tilaan (kenkiä ei siis _todellakaan_ pysty pitämään muulloin jalassa), jolloin varvaskivun lisäksi rupeaa yleensä vetämään jalanpohjasta suonta.

Kiipeilyvarusteet

Kiipeilyvarusteiksi valikoitui alkukesästä Salmisaaren kiipeilykeskuksen starttipaketti, johon kuitenkin upgreidasin vähän paremmat kengät. Valjaat ovat Black Diamondin, kengät La Sportivan Katanat. Starttipakettiin kuului myös ATC-varmistuslaite (kuvassa ylävasemmalla). ATC:n lisäksi hommasin nyt myös Petzl:n grigrin, jonka automaattinen lukitusmekanismi säästää käsivoimia kun kiipeilykumppani päättää käyttää enemmän kuin tovin narun toisessa päässä roikkuen projektiseinää/-muuvia työstäen.