Revähdys

Niinhän siinä kävi, ettei olkapään revähdys/venähdys parantunut kuin taikaiskusta vaan urheilut, joihin tarvitaan oikeaa kättä, on pitänyt jättää käytännössä kokonaan pois. Kiusasin kättä viikonloppuna muuttolaatikoilla ja siivoamisella, mistä se tietysti riemastui ja jomotti urakan jälkeen mielenosoituksellisesti. Salitreeni onkin pitänyt vaihtaa juoksuun ja pyöräilyyn (ja löhöilyyn, hups).

Maanantaina teki tiukkaa pakottaa itsensä juoksemaan mustanpuhuvaan tihkusateiseen talvi-iltaan. Päätin juoksureitin ja -ajan etukäteen, etten vain pääsisi lipsumaan, minkä seurauksena juoksin sysimustassa metsässä ripsarit poskilla ja jännitys sydäntä kiristäen. No, sainpahan todeta käytännössä, että parinvuodentakaisen silmien laserleikkauksen jäljiltä mun hämärä-/pimeänäkö on surkea tai sitten joulukuun puolenvälin jälkeen lumeton havumetsä tihkusateessa ilman valoja kello kahdeksan illalla on vain yksinkertaisesti niin pimeä, että pitäisi olla musta pantteri nähdäkseen mitään.

Eilen hikoilin Elixian xycling (ihme nimi, huhhuh) -tunnilla ja kävin urheiluhierojan mukiloitavana. Tänään pyöräilin pitkästä aikaa töihin ja töistä mutkan kautta kotiin. Huomiselle sama pläni.

Hieronta Espoon urheiluhierontakeskuksessa oli kyllä mitä parhainta ja sain taas todeta, että vaikkei jumit niin kovasti tunnukaan, niin olen silti jumissa. Yläselkä on kuulemma tosi jäykkä ja lukossa (kivasti rusautteli selkärankaa monesta kohtaa auki), oikea lapa ihan jumissa (kuinka makean kipeältä triggeripisteiden painaminen voikaan tuntua) ja oikeassa olkapäässä on arpikudosta ja rajoittunut liikerata (jonka ärsyttäminen sai taas jomotuksen aikaan). Plussana sain vinkin keppijumppailla, jotta yläselkä pysyisi auki sekä perslihasten aktivointiliikkeen (mikä näitä miehiä oikein vaivaa?!) ettei lantio kääntyisi kyykätessä sivulle huonon tuen puutteesta. Urheiluhierojan mielestä mulla ei siis ole skolioosi vaan heikot vasemmanpuoleiset pakaralihakset. Selvä pyy.