Kesäinen Porvoo

Tätä kesää voisi tituleerata elämäni pyöräilykesäksi. Punainen hybridi-Rossano on saanut oikein kunnolla kyytiä (vai minä saanut Rossanolla kyytiä?) Etelä-Suomen ei-aina-niin-sileillä asfaltti- ja hiekkateillä. Kilometrejä on kertynyt tähän mennessä jo yli 1200, johon sisältyy arkista A->B siirtymistä sekä pidempiä pyörälenkkejä, joissa tärkeintä on matka ei päämäärä.

Pk-seudun länsipuoli tuli nähtyä alkukesän aikana, joten nyt otettiin suunta kohti itää. Päivä oli mitä parhain! Aurinko paistoi koko päivän siniseltä taivaalta ja lämpötila huiteli syksyisesti 20:ssa asteessa :). Matkalla naureskeltiin, että vieläköhän se elokuun aurinko ruskettaa, kotiin tullessa katsoin epäuskoisena tummanruskeaksi värjäytynyttä yläselkää ja käsivarsia, onkohan tuo katupölyä vai mitä. Ei huuhtoutunut pesuveden mukana pois -> rusketusta \o/.

Kuva Porvoon vanhasta kaupungista

Matkaa kertyi yhteensä mukavat 138km, perillä herkuteltiin Amarillon kesäravintolassa ja nautittiin cappucchinot Porvoon vanhan kaupungin Cafe Helmissä. Tankkauspuoli oli siten kunnossa ja paluumatka sujui vähintäänkin yhtä joutuisasti kuin menomatka.

Tuntejahan matkalla vierähti useampi (ehkä jopa vähän liikaa). Niinpä jo alkukesästä mielen vallannut haave ostaa maantiepyörä sai uutta tuulta alleen ja harkitsen asiaa jos suht. vakavasti. Kunnon fillarilla pääsisi kauemmas ja ehtisi nähdä enemmän samassa ajassa. Sitä ennen pitää kuitenkin hyvin palvellut Rossano saada kuntoon. Reppana alkoi matkan aikana nitistä, rohista ja sirkuttaa siihen malliin, että lompakko saattaa keventyä aika tuntuvasti pyörähuollon hyväksi.

Ai niin! Yksi asia mikä minulle ei pohjoisesta muuttaneena mene jakeluun: Miten ihmeessä pk-seudulla voi pyörätie muuttua kesken kaiken asfalttitiestä hiekkatieksi?! Olen monta kertaa luullut eksyneeni kuntopolulle, vaan ei, ihan "pääteitä" ne on. Nyt vasta ymmärrän, miksi Oulua kutsutaan pyöräilijöiden unelmakaupungiksi...