Tänään tuli rymyttyä kiipeilyseinällä taas ihan urakalla. Ei ole kyllä mikään hienon naisen laji se :D. Sääret ja polvet on jatkuvasti vähintään mustelmilla, tämän illan jälkeen taas verinaarmuilla (facepalm). Bye bye soreat silosääret, bye bye minihameet, welcome pitkät housut ja paksut sukkikset. Noh, ainakin yksi syy olla onnellinen uhkaavasti lähestyvästä syksystä ja kylmästä pimeästä talvesta.
Ei kuitenkaan riitä, että jalat on lommoilla. Tällä hetkellä parantuvia verinaarmuja on molemmissa kyynärpäissä ja magnesiumin kuivattamat kynsinauhat huutaa jo kesän kosteutuksen jälkeen halleluujaa. Odotan niiiin innolla Suomen ihanan pitkää ja kuivaa talvea, joka jo yksistään saa kädet halkeamaan verille. Niin ja pitkät kynnet ovat completely no-no ja kynsilakat... no voitte arvata.
Kiipeily ei siis _ehkä_ ole paras lajivalinta naiselle, joka haluaa näyttää kauniilta kiipeilyareenan ulkopuolella. Seinällä narussa kiikkuessa, hikisenä, joka paikka mankasta valkoisena ja pylly ja reidet kiipeilyvaljaiden väleistä pursuten peli on luonnollisesti jo menetetty.
Noh, minun osalta peli on jo menetetty. Olen hurahtanut lajiin täysin! Kiitos uuteen lajiin tutustuttamisesta kuuluu ihanille työtovereilleni, jotka ovat lisäksi kannustaneet ja yllyttäneet minua reiteille, joita en olisi ikinä itse lähtenyt yrittämään. Kun vaikealla reitillä epätoivo kymmenen tai kahdenkymmenen yrityksen jälkeen valtaa ja haluan päästä alas, saan vastaukseksi kannustavan huikkauksen: "Vielä yksi yritys!" ja kappas, eihän se niin vaikea kohta ollutkaan! Voi sitä onnistumisen tunnetta!
Kuten aikaisemmassa postauksessa laitoinkin, tällä hetkellä ongelmitta menee 6a tason reittejä. Tänäänkin, vaikka päivä ei ollut mikään paras ja piti useamman kerran jäädä köyden varaan lepuuttelemaan käsiä. Tekniikkaa vaan parempaan kuosiin ja lisää voimaa, niin kyllä se siitä :). Me like!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti