Paljasjalkajuoksufiilistelyä

Ensimmäiset kävelyaskeleet töksähtävät kantapäälle. Siirrän ajatukseni päkiöille ja jalkojen ulkosyrjille. Alamäet tuntuvat kaikista hankalimmilta. Kanssaliikkujien iloksi vedän kadulla hyvän matkaa polvennosto- ja pakarajuoksua. Nyt tuntuma on selvästi parempi. Seuraavissa punaisissa valoissa voisi hyppiä vähän aikaa päkiöillä tasajalkaa. Ei tullut punaisia valoja. Aloitan juoksun.

Myös juoksu töksähtelee kantapäille ja joudun pinnistämään ajatukseni taas päkiöille. Pohkeita alkaa polttaa melkein samantien. Tällä kertaa oikea askel löytyy aiempaa nopeammin, alle 10 minuutissa. Ylämäet ovat ensimmäistä kertaa lähes miellyttäviä, koska askel laskeutuu helpommin oikein. Juoksu tuntuu rennolta ja vauhdikkaalta. Kappas! 10km/h.

Hiekkatien jälkeen on pakko tyhjentää kengät hiekasta. Pienikin jyvänen tuntuu ikävältä paljaan jalan ja kengän välissä. Huups! Meinaan kompastua kengännauhaan, kun ukkovarvas takertuu hetkellisesti toisen kengännauhan silmukkaan. Saan onneksi pidettyä tasapainoni. Tätä ei normaalikengillä tapahtuisi...

Loppumatkasta pohkeiden lisäksi polttelee penikoita ja sisäreisiä. Pohkeet alkavat tuntua kovilta ja askel on raskas. Vedän sinnillä loppuun paljasjalkajuoksuennätykseni - 45min. Kaiken kaikkiaan ehkä paras lenkki tähän mennessä. Juoksunopeus huiteli 9,5-10km/h välillä ja sykkeet pysyivät kuitenkin suht. matalalla. Kotona portaissa piti ottaa kaiteesta tukea. Pohkeisiin sattuu.

Laktoosivammaisen proteiinijauhe

Tällaisen pahasti laktoosivammaisen yksilön kuten minä, on vaikea löytää vatsalle sopivia proteiini-/palautusjuomia. Lähes kaikki herapohjaiset tuotteet (eli 95% kaupan valikoimasta) ovat kiellettyjä, jolloin ainoa vaihtoehto on ollut käyttää kasvisproteiinivalmisteita. Riisiproteiini on ihan hirveän yök yök, herne- tai hamppuproteiinia en ole edes uskaltanut kokeilla, joten tähän asti nassuun on upotettu soijaproteiinia. No, kuten arvata saattaa, alkaa sekin tulla jossain vaiheessa korvista ulos, joten olen pitänyt jatkuvasti silmät avoinna, josko markkinoilta kuitenkin löytyisi jokin muu vaihtoehto.

Ja reilu kuukausi sitten tärppäsi!

Ultimate Nutrition CarneBolic Lemonade

Löysin GoFitness-myymälän hyllyltä, myyjän suotuisalla avustuksella, CarneBolicin hydrolysoitua naudanlihaproteiini-isolaattia. Joka on siis lihaa! Ei maitoa tai kasvista. Lihaa! (jos joku ei tiedä, minä olen lihansyöjä henkeen ja vereen). Kuten paketin kyljessä lukee, on tuote laktoositon, soijaton, maidoton, munaton, maapähkinätön ja kalaton (*tirsk*). Proteiinia tuotteessa on 86%, hiilaria ja rasvaa 0%. Olin ihan pähkinöinä, kun pääsin tuon törkeän ison törpön kanssa kotiin ja niin pettynyt, kun huomasin, että suklaanmakuista soijaproteiinia on vielä viikoiksi.. byhyy.

Nyt olen kuitenkin muutaman kerran päässyt makustelemaan uutta tuttavuutta ja ensireaktio (ja toinen ja kolmas ja neljäs) oli YÄK! Siis tehän tiedätte miltä liivate haisee, kun sen liottaa lämpimään veteen? No tuo proteiini maistuu juuri siltä, mutta 100-kertaa vahvemmalta. Ja Lemonade aromista ei tässä tilanteessa ole kyllä ole mitään iloa... Sitruunaliivatetta. Iiuh! No joo, kuten  wikipedia tietää kertoa on "liivate eli gelatiini proteiinista koostuva ruoka-aine, jota valmistetaan yleensä sian nahasta tai sian tai naudan luista, suolista ja jänteistä pitkään keittämällä." Eli ei tässä makuyhtymässä (onkohan tuo edes oikea sana?!) nyt ehkä mitään ihmellistä olekaan.

Sinnikkäästi olen kuitenkin vetänyt sen 2,5-3dl lientä naamaan salitreenien jälkeen ja ensireaktion laannuttua ja oikean juomatekniikan (= hengityksen pidättäminen) löydyttyä, on tuo CarneBolic kuitenkin ihan raikas ja suht. ok ;P. Ehkä annan tälle vielä mahdollisuuden jos toisenkin!

Haasteita lajivalinnoissa

Rupesin blogin alkutaipaleella kirjoittamaan ao. tekstiä, joka kuitenkin syystä tai toisesta jäi tuolloin luonnokseksi.

Voimaharjoittelu ja kestävyysharjoittelu eivät tue toisiaan. Yhtään. Kestävyysharjoittelusta voi siirtyä voimaharjoitteluun, mutta entä toisinpäin? Kaivanko itselleni hautaa? Ei kiinnosta siirtyä pelkästään "kehonrakentamiseen", vaan haluaisin jatkaa monipuolista urheilua, johon sisältyy myös aerobisia lajeja kuten juoksu, rullaluistelu, pyöräily ja hiihto. Onko mahdollista tasapainottaa voima- ja kestävyysharjoittelu niin, että molempien lajien harrastaminen on mukavaa ja että molemmissa on mahdollista kehittyä? Vai pitääkö valita jompi kumpi?

Viimeiset pari vuotta ovat olleet tasapainoilua eri urheilulajien välillä. Salilla on tullut vietettyä 2-3krt/vk ja loput 2-3 urheilukertaa on sitten ollut aerobisella puolella. Salitreenin tavoitteena on ollut lähinnä tukea ja tasapainottaa aerobista puoleta. Tämä vuoden alku sen sijaan on mennyt voimaharjoittelu edellä ja rankat salitreenit 3krt/vk ovat syöneet energiaa kiipeilyltä ja juoksulta. Ja miten se on näkynyt? Kiipeilyssä en ole edes yrittänyt ylittää itseäni, vaan himmaillut helppoja 5c-6b reittejä. Olen sanonut itselleni ja muille, että nautiskelen nyt, harjoittelen tekniikkaa, haen salilta voimaa ja pian ne kiipeilytuloksetkin paranevat. Vaan kyllähän se, ettei edes yritä antaa parastaan, syö naista. Lisäksi satunnaiset juoksut ovat menneet salitreenistä väsyneillä jaloilla paljasjalkakenkäilyä harjoitellessa, joita en ole edes kehdannut merkitä treenikalenteriin "juoksu"lenkeiksi, koska yli puolet matkasta on mennyt kävellen...

Ensi viikosta eteenpäin kestävyys- ja voimaharjoittelun välille pitäisi kuitenkin löytää kultainen keskitie ja sopiva tasapaino, niin ettei kumpikaan vie energiaa toiselta. Nyt nimittäin alkaa valmistautuminen kesäkuun Jukolaan ja syksyn puolimaratonille! Eilen tuli mätettyä huhti-kesäkuun ilta- ja espoorastit kalenteriin (ma, ti) ja kiipeily siirrettiin pysyvästi torstaille. Näiden väliin pitäisi sitten ujuttaa salitreenit ja mahdolliset lisäjuoksut. Luvassa siis työntäyteinen kevät ja täysi urheilukalenteri. Niin, ja pääsee etävalmentajan erikoistuminen voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistämiseen myös todelliseen testiin :). Voimapuolen trainer-taidot hän on kyllä jo todistanut ja innolla odotan uutta treeniohjelmaa, jonka saan huomenna!

Pink Pink Blue

Olen perin hämmästynyt kuinka vaaleanpunainen ja sininen ovat livahtaneet kuin vaivihkaan urheiluvaatteisiini ja -varusteisiin. 

Ensin tulivat pinkit sukat. Sitten taisin saada veljeltäni tuon pinkin sheikkerin, jossa on ihan yyberkätevä irrotettava pohjalokero palkkarijauheen jemmaamiseen. Hän sai sen Fitnesstukun tilauksen kylkiäisenä ilmaiseksi (tai ainakin halvalla), mutta se ei kuulemma sopinut hänen salihabitukseen (miksiköhän?!).

Sitten tuli pinkkitehosteiset salihanskat ja kaksi pinkkiä toppia, joista kivempi (Niken seepraraitaa jäljittelevä) ehti kyllä lähteä jo reklamaationa takaisin myyjälle. Kuvassa Casallin pinkki toppi, joka on surukseni pesussa lyhentynyt :(. Seuraavaksi salikassiin päätyivät uudet ihanat sinipunaiset Inov-8 F-Lite 215 kengät ja oli näin - - lähellä ostaa pinkkitekstisen Better Bodies salivyön. Punatekstiset S-kokoiset olivat kuitenkin kaikkialta tammikuussa loppu, joten päädyin ostamaan sinitekstisen, joka kyllä mätsää noihin kenkiin aika kivasti ;). Viimeisimpänä sain työkaverilta pinkkitehosteraitaiset Asicsin vajaamittaiset juoksutrikoot.

Olen aina vannonut mustan värin nimeen. Lähes kaikki mun kengät, laukut ja takit ovat viime vuosiin asti olleet mustia. Samoin urheilukerrastot, -trikoot, -topit ja -rintsikat sekä "tuuli"- ja hiihtopuvut. "Ajattomia" ja "sopii kaikkien kanssa". Vaan on se kyllä pykälän kivempi käydä salilla, kun peilissä näkyy edes ripaus väriä!

Asiat on liian mukavasti

Mistä tietää, että elämässä menee (liian) hyvin? - Työkaveri ehdottaa autokolaria.

Makaaberiin lopputulokseen päätynyt keskustelu lähti liikkeelle työkaverin yksinkertaisesta kysymyksestä: Kuinka menee?, johon vastasin (tapani mukaan) totuudenmukaisesti: On jotenkin levoton olo. Tätä jo valmiiksi epämääräistä toteamusta oli tietysti täydennettävä vielä epämääräisemmällä selityksellä siitä, kuinka asiat ovat kaikinpuolin hyvin, mutten silti oikein tiedä miten päin pitäis olla ja mitä tehdä.

Tiedättekö sen tunteen elämän turbulenssin jälkeen, kun kaikki palikat ovat viimein loksahtaneet paikoilleen, tuuli tyyntynyt ja olisi aika(a) nauttia elämästä, mutta sydänalan valtaa epämääräinen levottomuus? Työssä suoriudutaan, urheillessa suoritetaan, viikonloppuna pitäisi suorittaa > elämä onkin yhtä suorittamista. Enkä käytä suorittaa-verbiä velvollisuusmielessä vaan sitä, että elämä on yhtäkkiä yhtä puuroa. Päivät, viikot ja kuukaudet vierivät työ-urheilu-koti-puurossa pyörien. Kun viikonloppu ei olekaan täynnä ohjelmaa, on niiiin tylsää. Kun töissä kaikki menee tasaisen hyvin, täytyy jotain olla vialla (tai vähintään tyyntä myrskyn edellä). Päivät seuraavat toistensa kaltaisina, mikä saa aivot hakemaan edes jotain ärsykettä.

Ensin tuli järjetön tarve shoppailla. Ihan mitä vain. Lomamatka, takki, housut, kännykän suojakuori, urheiluvaatteita. Mitä vain! Illat menivät verkkokaupoissa ja matkatoimistojen sivuilla surffatessa. No, itsehillintäni on hyvä ja päädyin ostamaan vain farkut. Sitten keksin haluavani lisää tatuointeja (tässä mielentilassa erityisen hyvä idea!). Kävin jo studiollakin, mutta jäin onneksi vielä harkitsemaan. Eilen illalla sain päähänpiston, että hartaasti kasvattamani tukka saa nyt luvan lähteä. Varasin kampaajalta seuraavan kalenteriin sopivan ajan. Huomisaamulle. Great. Ärsykkeitä! Jotain ärsykettä! Tänne! Heti!

Absoluuttista nollapistettä lainatakseni:

Asiat on liian mukavasti

Nyt täytyy pilata kaikki

Muistan lukeneeni aiheesta melko vasta jostain osuvasti kirjoitetusta kolumnista, jossa samaa asiaa pohdittiin parisuhteen näkökulmasta. Kun elämästä tulee "tylsää", on ihmisillä taipumus ravistella pakkaa, että taas "tuntuisi" joltain (autokolari taitaa kuitenkin olla vähän overkill). Realiteetti kuitenkin lienee, ettei kukaan jaksa tai pysty elämään jatkuvassa turbulenssissa, joten tyyntäkin on opittava sietämään. Eikä vain sietämään, vaan nauttimaan! Täällä on harjoittelu vasta kesken, mutta onko teillä lukijat jotain viisastenkiveä, johon tukeudutte vastaavassa mielentilassa?

Did some Sirius flying

Käytiin taas eilen harjoittelemassa vapaapudotusta, joka on kyllä hupaisaa touhua!

Sirius Sport Resortissa Suomen Pyhtäällä on Suomen (ja muistaakseni pohjoismaiden) ainoa tuulitunneli, jossa voi simuloida vapaapudotusta. Amatöörit (kuten minä) saavat leijua n. 180km/h ilmavirrassa, kun ammattilaisille tuuli puhaltaa max. 260km/h.

Vaan on se kyllä pirun vaikeaa puuhaa :D. Pienetkin liikkeet saavat homman karkaamaan ihan lapasesta. Videolla näkyy 1+2+2min mun lentoa ja lopussa ammattilaisten taidonnäyte. Ensimmäinen minuutti oli ihan holtitonta, seuraavat kaksi minuuttia jo vähän sinnepäin ja neljännen ja viidennen minuutin aikana pystyin jo suunnilleen tekemään mitä käskettiin. Pyörin mm. molempiin suuntiin (tosin en olisi itse osannut lopettaa pyörimistä) ja liikuin käskystä eteenpäin (komein sammakkoliikkein ja toisen kerran vähän jalkoja oikaisemalla). Toisaalta nyt on takana vasta 8min pudotusta, joten ei sitä nyt ihan proksi siinä ajassa ehdi :).

Summa summarum. Suosittelen! (tämä ei ole maksettu mainos)

Elämäntapamuutosko?

Olen aikani kuluksi lueskellut paria treenaamiseen ja lihasten kehittymiseen liittyvää kirjaa (kts. kirjojen nimet ja linkit alla) ja ne saivat mut miettimään kuinka yllättävän paljon mun elämäntavat onkaan muuttuneet tässä viimeisen 3-5 vuoden aikana. Mitään radikaalia päätöstä muuttaa elämääni en ole missään vaiheessa tehnyt, mutten voi väittää etteikö esim. avioerolla ja uudelle parisuhteella olisi ollut vaikutusta asiaan.

Otetaan normiviikko, hmm, sanotaan nyt vaikka vuodelta 2012. Teen suurimman osan viikosta töitä kotoa käsin etänä, syön aamupalaksi kaurapuuron maidolla ja lounaaksi esim. kaupan maksalaatikkoa tai pinaattikeittoa. Jokaiseen päivään kuuluu myös pieni fazerin suklaapatukka tai pari-neljä suklaakeksiä. Illalla sentään syödään oikeaa itse laitettua ruokaa, perunaa/riisiä/makaronia ja lihaa/kanaa. Mies (ex sellainen) houkuttelee joku ilta mukaan hiihtämään, parina iltana käyn salilla, kun on se saliohjelmakin. Toimistolla vietettyinä päivinä ei jaksa urheilla, koska työmatkoihin menee niin kauan, että kotiin tullessa on ihan naatti (lue. nälkäinen). Torstai-iltana käydään hakemassa hesestä tai subwaystä ruokaa, siitä on vain tullut tapa. Niin kuin myös jokaviikonloppuisesta herkuttelusta - miehelle Fazerin sininen suklaalevy ja minulle sipsipussi. Jep, kokonaiset 300g, josta mies syö ehkä 50g tai ei ollenkaan. 

Tammikuun 2015 treenit

Otetaan viikko tammikuulta 2015 (kaikki kuukauden urheilut yo. kuvassa). Arkisalipäivinä ti ja pe salikassi aamulla mukaan, sinne protskupatukka yllättävän nälän varalle ja protskujuoma treenin jälkeistä nälkää hillitsemään (ja palautumista nopeuttamaan). Kiipeilypäivänä kiipeily- ja juoksupäivänä juoksukamat tietty mukaan. Aamupuurossa raejuustoa ja marjoja tai omenasosetta, työpaikkalounaalla puolet lautasesta salaattia, vajaa puolet lämmintä liharuokaa ja loput kasvisruokaa tai kauhallinen kasviskeittoa, ei pastaa/riisiä/perunaa tai leipää. Lounaalta nappaan mukaan hiilaripitoisen jälkkärin tai hedelmän, jonka syön iltapäivällä välipalaksi yleensä ruisleivän kera. Töistä suoraan urheilemaan ja kotiin yleensä seiskan ja kasin välillä. Mikäli kaapissa on ruoanjämiä edelliseltä päivältä, syön niitä, muuten menee leipä/jugurtti/rahka/mysli/hedelmä/raejuusto-linjalla (tässä olisi selvästi skarppaamisen varaa!). Paheena salmiakki, koska nykyinen mies tykkää siitä kovin. Kun pöydällä on aina pieni salmiakkirasia, tulee siitä lähes päivittäin napsaistua pari pientä, jotka riittävät saamaan suun makeaksi.

Nyt kun tarkemmin mietin, on nykyisellä miehellä ollut ihan hirmuinen vaikutus nykyiseen elämäntapaan. Kyllähän se niin vain tuppaa menemään, että kun toinen urheilee 7pv/vk ja parhaimmillaan 2-3krt/pv (tänään takana kaksi peliä ja nyt treeneissä), ei itse oikein viitsi maata sisällä sohvaperunana. Urheilumäärä on kasvanut muutamassa vuodessa 3-4krt/vk > 5-6krt/vk, mutta suurimpana asiana on karkkien, keksien ja sipsien "korvaaminen" hedelmillä, rahkalla ja raejuustolla. En kuitenkaan ole ruoan suhteen natsi tai rajoittaja (lue Lihastohtorin Rento vs. Tiukkis), vaan ravintolassa otan huoletta jälkiruoan jos mieli tekee ja ystävien illanvietossa saattaa mennä pala jos toinenkin kakkua, piirakkaa tai suklaamoussea. Kuten tässä yks päivä isoon ääneen lounalla totesin: "Minä urheilen, että voin syödä!" :D.

--

Etävalmentajan suosittelemat kirjat:
Strength Training by NSCA -National Strength & Conditioning Association, ed. Lee E. Brown
Weight Training Basics by Thomas Fahey 

Sotakone

Sain viime sunnuntaina valmentajalta viestin: "Moi sotakone! ;D Tuliko 3x3x55 kg etukyykyt kevyesti?", johon vastaus: "Joo! Käsittämättömän kevyesti! Ja tarkistin kyllä monta kertaa, että 'on siinä nyt oikea määrä rautaa tangossa' :D." Pohjallahan tuossa vaiheessa oli jo 98 kyykkyä 30-50kg:lla, joten ihan itsestäänselvyys homma ei ollut.

En kyllä aluksi tykännyt etukyykyistä ollenkaan! Tanko painoi kurkkua, kädet oli vaikea taivuttaa tangon alle, ranteisiin sattui. Homma piti aloittaa 35kg:lla, mutta aika nopeasti tammikuun aikana saatiin nostaa raudan määrä 42,5-45kg:n. Parin viikon takaisesta Pikkujouluspesiaalista alkoi sitten jokaviikonloppuinen etukyykkymaraton. Tuolloin 95 toistoa 30-50kg:lla, viime vkl 113 toistoa 30-55kg:lla ja tänään 113 toistoa 30-60kg:lla. Tuo 60kg tuntui jaloissa jo ihan mukavasti, ja nyt sattuu enää olkapäihin tuleviin mustelmiin, kun 60kg rinnalla räkissä painaa jo kohtalaisesti.

Klipit etävalmentajalle otetusta tekniikkatsekkivideosta tammikuun lopulta.

Valmentajan päätös teettää mulla pääasiassa etu- ja goblet-kyykkyjä on kyllä ollut täysin oikea ratkaisu. Selkäkivut on poissa (johon saattaa vaikuttaa myös se, että lopetin töissä satulatuolin käytön) ja kyykkytekniikka ja -syvyys on valovuosien päässä entisestä! Ja reidet on rautaa!

Nii ja ystävä, jota en ole nähnyt sitten marraskuun, sanoi torstaina kiipeilemässä, että mun selkä on selvästi leventynyt ja olkapäät pyöristyneet. Jotain on siis oikeasti tuolla pinnan alla tapahtunut ;). Olis kiva laittaa tänne enemmänkin kuvia, mutta en ole mikään selfie-ihminen ja etenkin saliposet ei tule kauhean luontaisesti. Muutaman pikaräpsäisyn olen yrittänyt ottaa niin, ettei kukaan huomaa, mutta eihän niistä mitään tullut...

Ensimmäinen kerta

Today was the day, kun tämä emäntä pääsi testaamaan uutta lumilautaa! Aamupala nassuun, 30min ajoa, kengät jalkaan, 2h hissilipun osto, laudan tuhertaminen vasempaan jalkaan kiinni ja sydän oli samantien kurkussa. Uhups. Glup. Hetkinen. Miten tää homma nyt menikään? En tahdo ankkurihissiin! Olisko jotain muuta keinoa mennä ylös? Ai kävely. Okei. Otan siis hissin. Rauhassa nyt. Onneksi tämä on vasta lanattu. (Puolessa välissä alkaa käsiin sattuaa.) Ehkä tässä vähän uskaltais höllätä otetta? No ni. Parempi. Ei tässä nyt missään hengenhädässä olla. Apua! Miten tämä kapistus pysäytetään?!

Siitä se lähtee. Ensimmäinen lasku uudella laudalla!

Turvallisesti ylhäällä, molemmat jalat ähertämisen jälkeen laudassa kiinni (*I'm clearly too old for this*). Pic or it did not happen ja sit liikkeelle. Yritin nohevana nousta seisomaan naama rinteeseen päin ja pyllähdin samantien takamukselleni. Okei. Mennään sit nolosti mahan kautta. Mut tällä reissulla opettelen nousemaan myös toisinpäin seisomaan, eiks je?!

Ensimmäinen lasku kauheaa haparointia ja yksi pyllähdys. Väkeä pukkaa oikealta ja vasemmalta ohi. Toinen nousu jo selvästi rennompi. Toinen lasku vähän helpompi. Kyllä tämä tästä. Vaihto vähän loivempaan rinteeseen. Pari vaahtosammutinta lautailee rennosti keinutellen ohi. Minä haparoin, huidon ja teen kokovartaloliikkeitä saadakseni laudan kääntymään. Tosi tyylikästä. *silmienpyöritys*

Pysyin hississä pystyssä (myös kuvan oton jälkeen)!

Vähitellen aloin rentoutua myös hississä ja uskalsin jopa kaivaa kännykän esiin (pic or it did not happen!). Kertaakaan en hississä kaatunut ja vain yhden nousun alussa töppäilin, kun en saanut ankkurista kunnon otetta niin, että se olisi päätynyt jalkoväliin asti. Missään vaiheessa lasku ei ollut helppoa ja rentoa vaikka loppua kohden aloin taas muistaa miten homma toimii. Myös tällä kertaa sain kankkuun ihan mojovan kokoisen mustelman :P. Onneksi uusi lauta on kuitenkin helppo käsitellä ja laskea, joten eiköhän meillä tule olemaan monta vauhdikasta vuotta yhdessä!

Hymy = Ehjä ja hengissä. Jei!

Lopussa on helppo hymyillä vaikkei varusteiden hommaaminen ihan helppo tehtävä ollutkaan (Miten tuo lauta muuten näyttää noin pitkältä?!). Edellisen postauksen aikaan uupui vielä siteet (Ai niin, seison rinteessä :D). Ostin yhdet. Asensin paikalleen, sovitin kengän kanssa ja totesin, että side on liian pitkä. Kenkä ei asetu keskelle lautaa vaan kannoista useamman sentin yli. Menin toiseen kauppaan. Ostin toiset. Palautin ensimmäiset. Tulin kotiin. Asensin toiset. Tai siis en. Sidepaketissa ei ollut oikeanlaisit discejä (siis niitä kiekkoja, joilla side kiinnitetään lautaa ja asentoa säädetään). Prkl! Armoton googletus ja kysely ystäviltä. Ei löydy. Tai löytyy. Ebaystä. Toimitusaika=pitkä. Soitan lähimpään suksihuoltoon, löytyisikö heiltä. Vien laudan voideltavaksi ja heiltä löytyi kuin löytyikin oikeanlaiset discit. Niin no, kuinkas muuten olisin päässyt tänään rinteeseen :).

Paljasjalkafiilistelyä

Kyllä siinä paljasjalkajuoksussa on sitä jotain. Katsokaa nyt, kuinka suloinen jalanjälkikin siitä jää!

Tuoreella lumella teki vain mieli tepastella ees taas ja tuijotella lumeen piirtyviä varpaiden jälkiä. Siinä on mun tägi. Tapa sanoa: "I was here". Human. Leaving my footprint in this world. Mistä voisi helposti hypätä päivittelemään minkälaisen jalanjäljen sitä _ihan aikuisten oikeasti_ jättää tähän maailmaan. No, me käytetään tuulisähköä ja auton co2 päästöt on alle 100, ja tämän postauksen tavoitteena on valottaa vähän paljasjalkajuoksua, so let's leave it at that.

Ei muuten ole mikään ihan helppo laji! Vaikka niinhän se sanontakin menee, että ensin pitää oppia kävelemään ennen kuin voi juosta, mutta kyllä se näin kolmekymppiselle ikiliikkujalle on vähän vaikeaa malttaa mielensä ja käydä _kävelyllä_. Booooring (*yawn*). Onneksi mulla on ikioma Personal DJ (a.k.a. pikkuveli), joka laittaa mun Spotify-soittolistalle lähes päivittäin uutta musaa! Lisäksi hoen itselleni joka kerta, että tässä sitä nyt rakennetaan sitä "peruskuntoa" puolimaratonia varten, eikä vain lähdetä suoraan repimään 15-18km lenkkejä (joka olis normikengillä ihan mahdollista).

Takana on nyt kourallinen kävely ja juoksufiilistelylenkkejä sekä saman verran työpäiviä varvaskengät jalassa. Juoksun kanssa olen yrittänyt malttaa sen verran, että takana on nyt kolme lenkkiä 10, 15 ja 20min juoksupätkillä. On muuten ihan jännä fiilis juosta, kun kylmä loska pääsee varpaiden väliin :D (vaikka Speed XC:t pitävätkin hyvin vettä). Kovin on vaikeaa oppia kanta-astumisesta pois ja pohkeet ja penikathan tässä tulee kipeäksi, mutta kun homma alkaa sujua, on meno rennompaa, vauhdikkaampaa ja sykkeet ovat matalammalla (ainakin tänään). Tätä lisää!