Tuli sitten rymyttyä taas seinällä niin, että oikeaan polveen on muodostumassa ihan kiitettävän kokoinen mustelma. En olis halunnutkaan tällä viikolla käyttää sitä ihanaa harmaata vekkihametta, tai mustaa minihametta... Toisaalta, ah mikä ihana tekosyy siirtää säärikarvojen ajelua muutamalla päivällä. Rehottakoot sitten ;).
Tänään tuli Tapanilassa testailtua taas muutamaa 6b tason kiipeilyreittiä. Ensin kuitenkin kapusin kaksi 4+ ja yhden 5b tasoisen reitin lämmittelyksi. Jostain syystä korkeanpaikan kammo iski vyön alle jo ensimmäisellä reitillä ja ja meinasi ruveta jännittämään. On muuten kumma homma, että voi mennä monta kiipeilykertaa, ettei korkeus häiritse ollenkaan, sitten jollakin kerralla joutuu joka kerta ennen seinälle lähtemistä kokoamaan itsensä.
Kaksi seuraavaa lämmittelyä meni onneksi jo paremmin ja tuntui suorastaan kevyeltä. Tästä rohkaistuneena lähdin yrittämään jo toissakerralla työstämääni 6b-reittiä, jonka jouduin silloin fuskaamaan. Vaikeimmassa kohdassa jouduin tälläkin kertaa ottamaan lyhyen tuumaustauon, mutta move meni heti toisella yrittämällä. Oli niin voittaja olo \o/! Vaikean kohdan ylittämisestä hengästyneenä jouduin loppusuoralla pitämään vielä toisen lepotauon, joten ihan vielä en ole 6b-tasolla, mutta lähellä.
Tai no. Lähellä ja lähellä. Seuraavaksi lähdin yrittämään uutta 6b-reittiä, joka osoittautui tuskalliseksi. Kaksi samantasoista reittiä, mutta kuin yö ja päivä. Jälkimmäisessä oli paljon uudenlaisia otteita, joten en meinannut millään saada hyvää näppituntumaa. Muutenkin homma meni rymyämiseksi. Täysin luokaton, surkea, epätoivoinen yritys. Pfuuh. Enkä lopulta päässyt edes ylös asti vaan oli pakko luovuttaa. Rupes kyllä suorastaan *piiip* ja meinasin jättää kiipeilyt sikseen... Naureskeltiin siinä sitten, että näinkö hienosti Batte tosiaan osaa käsitellä epäonnistumisia :D.
No enhän minä tietenkään luovuttanut ja ilta jatkui parilla helpolla 5-tason reitillä ja yhdellä 6a+:lla. Näistä 6a+ oli tosi kiva negatiivinen reitti (eli seinä kaatuu ylhäältä sinuun päin), joita en ole paljon kiivenyt. Turhan monta lepotaukoa reitti vaati ja lopusta jäi pätkä kiipeämättä, koska käsistä yksinkertaisesti loppui puhti. Olisinhan toki voinut jäädä ylös lepäilemään, mutta korkeanpaikan kammo rupesi siellä yläilmoissa, seinästä irti roikkuessa, taas kiusaamaan. Piru vie. No joo, nyt on kädet ihan spaghettia, koska negatiivisilla reiteillä painoa ei voi laittaa niin paljon jaloille kuin suoralla seinällä. Saa nähdä mitä PT huomenna tuumaa näistä lötköistä käsivarsista. Pitäisi ehkä harkita kiipeily- ja PT-päivien siirtämistä kauemmaksi toisistaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti