Käsilläseisontaa

Asetin itselleni tavoitteen. Seison käsillä itsenäisyyspäivään mennessä (siis seinää vasten). Kysyin valmentajalta, et jos se onnistuu, niin milloin menee käsinseisontapunnerrus. Sanoi, että tammikuussa.

Joku kommunikaatiokatko meillä kuitenkin tuli, kun viime viikon torstain salitreenissä oli kohta:
"Vauhti+loikka -> seinää vasten käsilläseisontaan, 3 x 4"

Siis kun en osaa seistä käsillä! Edes seinää vasten! Ja mikä ihmeen vauhtiloikka. Just joo. Tapan vielä itseni. Niska poikki ja viikonlopun hääpäivämatka Milanoon jää väliin. Ja miehestä tulee leski nuorellä iällä.

Ei kantti kuitenkaan riittänyt olla kokeilematta. Selailin Sportyfeelin harjoituksia vähän eteenpäin ja hyppäsin suoraan 25. päivän harjoitukseen, jossa harjoiteltiin käsilläseisontaan ponnistamista. Siinä sitten potkiskelin seinän vieressä ja ensimmäinen kunnon käsilläseisonta olikin sit suoraan ilman seinää, kun vauhdit loppuivat juuri sopivasti. Vieressä ollut mieshenkilökin kysyi, et yritänkö seistä käsillä seinää vasten, kun se sujuu ihan hyvin ilmankin :D. Muutaman kerran sit pönötin lyhyen aikaa ilman seinää ja pari kertaa seinää vasten.

Ei se sit niin vaikeaa ollutkaan!

Tänään taas salitreenin aluksi muutamia harjoitteita ja nyt alkaa jo uskallus ja usko riittää, että pysyy pidempäänkin. Mies sit vaati kotona, et pitää näyttää miten se homma sujuu ja mie lupasin, jos hän ottaa kuvan. Räpelsinpä siinä sitten vaikka kuinka kauan salitreenistä väsyneellä kropalla ja lopputuloksena yksi onnistunut suoritus ja yksi kuva, jossa asento on jo lyhistynyt.

Tästä se lähtee!

I love my handels! Or not...

Well hello jenkkakahvat! Toisilla läski kertyy pyllyyn ja reisiin, mulla pulpahtaa ensin ulos rakkauskahvat :D. Olisko se niin, et jos nainen tarttee rasvaa lastenhankintaan, niin sitä varten tarvitaan myös ne kahvat?

On tosiaan tuo lihotuskuuri lähtenyt ihan hyvin käyntiin ja miehellekin ehdin jo päivitellä, et miks niiden kilojen pitää piru vie noihin jenkkakahvoihin kertyä. Hän siihen kommentoimaan, ettei hänkään niitä ole tilannut. Ei kuulemma ole sitoutunut tähän hommaan nyt ollenkaan ;P.

Olo alkaa kaiken tämän syömisen, 13-kertaisen päivittäisen rauta-annoksen ja monivitamiinien napsimisen jälkeen vähitellen normalisoitua ja olen ollut suorastaan "ilomielinen". Viime viikolla nauroin miehen jutuille yks ilta niin hysteerisesti, että meinasi paniikki iskeä ja itku tulla. Edellisestä kerrasta on niiiin pitkä aika! Kiloja on tullut lisää varmaan se 2-3, mikä on nyt tavoitteena säilyttää (vähintään) vaikka sali- ja juoksutreenit aloitettiin taas viime viikolla.

Tänään iski kuitenkin salilla järkytys, kun tajusin, että massan lisäys ei sit treenien kannalta olekaan ihan hyvä idea, kun puhutaan kehonpainolla tehtävistä harjoituksista (*no daah*). 2-3kg lisää leuanvetoon > Ei jaksa niin montaa kuin ennen! Ja tänään kun aloiteltiin taas käsinseisontapunnerrusharjoituksia, niin siinähän sitä massasta vasta haittaa onkin. Pitäis muka jaksaa nostaa koko kroppa ylös käsien varaan. Byhyy!

Nyt kuitenkin on ensin opeteltava seisomaan käsillä ja sitä varten tulostin itselle Sportyfeelin käsilläseisonta haasteen ohjeet, joiden avulla pitäisi 30 päivässä hanskata homma. Ainakin serkku oli noiden ohjeiden perusteella onnistunut, joten enköhän minäkin. Tavoitteena käsinseisonta itsenäisyyspäivänä!

Ilmajoogi

Kolmas low-impact viikko alkaa lähestyä loppuaan ja ensi viikolla palataan taas normaaliin päivärytmiin. Tosin ihan kaikkien mielestä tämä ei ole ollut low-impact, sillä mukaan on mahtunut kaksi 28km:n ja yksi 40km:n pyörälenkki, kahvakuulaa, kiipeilyä ja bodycombatia :P. Kuntosalitreenit on kuitenkin korvattu pilatekselle, mindfulnessillä ja ilmajoogalla, joten on sitä rentouduttu ja huollettu kehoakin!

Normaalisti urheilen täysillä sata lasissa ja joogahömpötykset ovat minulle auttamattomasti liian hitaita. Saattaisi tietysti tehdä tällaiselle duraselpupulle hyvää pysähtyä vähäksi aikaa, mutta kun ei pysty! Myös ilmajooga oli melko verkkaista, mutta alun ja lopun "kapselissa" rauhoittumisen väliin mahtui paljon hauskoja ja sopivan haastavia riipuntoja ja asentoja (asanoita?).

Rentoutumista omassa kapselissa

Jos joku ei ole koskaan kuullut ilmajoogasta, on se joogaa (tai sen muunnelmaa) tuollaisen katosta roikkuvan silkkikankaan avulla. Kangasta on sillä tavalla reippaasti, että kaksimetrinenkin mahtuisi pitkälleen kankaan sisään koteloitumaan. Kankaaseen sitten nojataan tai siinä roikutaan mitä ihmeellisimmissä asennoissa, jotka ainakin seuraavan päivän tuntemusten perusteella vahvistivat ja venyttivät lihaksia ihan mukavasti.

Erilainen belfie :D

Rautakuuria on takana viikko, mutta olotila ei ainakaan vielä ole merkittävästi muuttunut. Mitä nyt osaa olla itselle vähän armollisempi, kun ylämäissä hengästyy, eikä millään jaksaisi pyöräillä ylös asti. Nyt tuhottomaan hengästymiseen ja korkeisiin sykkeisiin on joku oikea syy! Ruokailut ovat viime viikon työmatkasta huolimatta pysyneet suht. järkevinä ja paino on edelleen vähän noussut. Eiköhän tästä siis kohta saada sellaiset uudet tsempit päälle, että oksat pois!

Alhainen hemoglobiini

Nonni. Ei ihme ettei tuo aerobinen urheilu ole järin hyvin kulkenut ja puolimaratontuloskin oli mitä oli.

Multa otettiin viikolla pieni verenkuva ja labratuloksia Diacorin eLääkäriasemalta tarkastellessani alkoi pikkuhiljaa valjeta syy viimeaikojen olotilaan. Mun hemoglobiini oli 105. Ja parin viikon takaisesta pahoinvoinnista päätellen se on saattanut käydä tuonkin alle. Lisäksi lähes kaikki punasoluarvot olivat tietysti reippaasti alle suositusrajojen. Naisillehan tuo hemoglobiinin alarajasuositus on 117, joka on tullut vuosien saatossa hyvinkin tutuksi. Pahimillaan mulla on hemoglobiini ollut 86, jolloin nimenomaan pahoinvointi sai mut kääntymään lääkärin puoleen.

Vaikka olen koko ikäni joutunut elämään matalahkon hemoglobiinin kanssa, en silti osannut yhdistää tämän syksyn oireita siihen, saati tehdä asialle mitään. Ajattelin, että väsymys johtuu syksystä, pimeästä, työkiireistä, kovasta treenistä, paskasta kunnosta, tmv...

Nyt sitten selvitellään, että onko kyseessä joku ruoansulatuksellinen häiriö vai ihan joku muu satunnainen härö. Ensimmäisenä poissuljetaan keliakia, jonka verikoetulosta odotan kauhulla. Jos tässä laktoosittoman ruokavalion lisäksi pitäisi ruveta gluteenittomaksi niin hohhoijaa! Ajatuskin ahdistaa. Mieluummin syön vaikka loppuelämäni rautaa purkista :D. Vaikka toki sitä pitää muuttaa ruokailutottumuksiakin siihen suuntaan, että rautaa saisi mahdollisimman paljon. Nyt pitää mm. luopua viikonloppuaamukahveista sekä maitolasista ja teekupillisesta lounaan yhteydessä. Byhyy :(. Jonkun nettiartikkelin mukaan kahvi, tee tai suklaa nautittuna 1h ennen tai jälkeen ruokailun vähentään raudan imeytymistä jopa 80%!

 Yks vaihtoehto olis tietty veridoping. Mistäköhän sellaisia palveluita sais? ;)

Sumun hälveneminen

Tiedättekö sen tunteen, kun elämä on vähän off the rails? Ehkä vähän turhan (lue: liian) voimakas ilmaisu, mutta jotenkin tuntuu ettei asiat oo hyvin, vaikka asiat on kaikinpuolin hyvin. On jotenkin sellainen vähän poissaoleva olo. Pienetkin asiat häiritsee normaalia enemmän. Ei oikein jaksaisi edes puhua ihmisille. Voi vaikuttaa toisten silmissä jopa vähän epäkohteliaalta. Huomaa sosiaalisissa tilanteissa ettei ole ihan oma itsensä. Oma olemus ja käytös häiritsee jopa itseä.  Sekalaiset ja sekavat unet täyttävät yöt. Aamulla valitut vaatteet ärsyttää jo ennen lounasta. Treenikään ei innosta.

Sitten yhtäkkiä havahtuu ja huomaa, että näkeekin maailman taas vähän kirkkaammin. Tilanne normalisoituu (ainakin hetkeksi), vaikka olosuhteissa ei ole mitään muuttunut radikaalisti. Tai ehkä sittenkin on.

Valmentaja heitti viikko sitten, että pidettäisiinkö muutaman viikon "low-impact & ylensyönti" -jakso ja lepuutella varvajuoksusta rasittunutta jalkaa. Idea tuntui kaikin puolin hyvältä. Voisin jatkaa hyvin alkanutta dieettiä, parannella jalkaa ja hakea uutta treenimotivaatiota. En kuitenkaan arvannut, että pilates, kävely, kevyt pyörälenkki syysauringossa ja Fressin mindfulness -tunti (!minä! mindfulness tunnilla!) aukaisevat jo reilussa viikossa mielen sopukoihin hiipineitä solmuja. Ilmoittauduin eilen jopa kahvakuula-tunnille, joka alkaa pe klo. 7:00! Siis hei! Ihminen, joka vihaa aamu-urheilua!

Valmentajalle kuuluu kyllä iso kiitos oikein ajoitetusta treenien kevennyksestä. Mieletön ajatustenlukutaito, sillä tämä oli kyllä juuri sitä mitä tähän väliin kaipasin. Vaikken sitä itse tiennytkään :). Nyt on puolet kevennetystä jaksosta takana ja pikkuhiljaa alkaa kutkutella paluu normaaliin treenirytmiin. Enemmän odotan kuitenkin perjantaiaamun kahvakuulaa ja sunnuntaina häämöttävää pitkää pyörälenkkiä uudella fillarilla. Ylensyönti (lue: se oikea ruokarytmi ja -määrä) kyllä välillä ahdistaa, mutta olen tehnyt parhaani olla vähentämättä syömisiä vaikka treeneissä hetkeksi kevennetäänkin.

Tästä on hyvä lähteä uuteen nousuun!

Bike fittingin kautta uuden pyörän ostoon

Rakkaan aviomieheni mukaan käyttäydyin perjantaina hyvin miesmäisesti. Kannoin nimittäin uuden kulkupelini suoraan olohuoneeseen. Tadaa!

Ja käytin hyvän tovin illasta säätäen pyörää oikeisiin mittoihin. Vierailulla olleesta siskonperheestä huolimatta... Kröhöm.

Oman maantiepyörän laittamista on tullut harkittua jo reilun vuoden päivät ja pitkään (viime tiistaihin asti) olin sitä mieltä, että kyllä miehen vanha Olmo saadaan säädettyä minulle sopivaksi (ja mies saa hyvän syyn ostaa itselleen uuden). Niin siinä kuitenkin kävi, ettei puolentoista vuoden takaisesta uhittelusta huolimatta pyörää ole säädetty mihinkään suuntaan. Enkä minä ole ajanut sillä tänä vuonna kilometriäkään.

Mies kuitenkin rupesi taas puhumaan pyörän ostosta itselleen ja ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Otin ja varasin Kivenlahden pyörähuollosta ajan bike fittingiin, johon tiistaina lampsin Olmo mukanani. Ajatuksena mitoittaa minulle sopivankokoinen maantiepyörä ja selvittää saako, ja jos saa niin miten, Olmo minulle ajokuntoon. Nooooh. Toisin kävi. Kuten ehkä jo arvasitte.

Bike fitting oli erittäin mielenkiintoinen ja valaiseva kokemus ja voin suositella sitä kaikille, jotka kokevat olevansa ihan pihalla "oikeaoppisesta" ajoasennosta maantiepyörän selässä! Kivenlahden pyörähuollossa oltiin todella asiantuntevia ja koko mitoituksen ajan minulle kerrottiin, mitä tehdään ja missä asennossa minkäkin raaja olisi hyvä olla ajon aikana. Sain todeta, että pienikin muutos vaikuttaa yllättävän paljon ajomukavuuteen. Sain myös tietää, että minulla on pituisekseni naiseksi keskimääräistä lyhyemmät jalkaterät, selvästi pidemmät jalat (erityisesti sääret) ja lyhyempi selkä, mutta suht. normipituiset kädet. Hyvä.

Entä ne tulokset? Olmo on minulle 20cm liian pitkä. Siis 20cm! Ei ihme, että toissavuoden lenkillä tuntui vähän perseessä, alaselässä ja niskassa :D. Mitta otetaan penkin keskiosasta sarvissa oleviin natsoihin. Ja vaikka mitoituspyötä säädettiin seuraavaksi sellaisiin mittoihin, mihin Olmon voisi saada osia vaihtamalla (runkoa kuitenkaan katkaisematta), ei se tuntunut ollenkaan hyvältä. Etenkään optimaalisten mittojen löytymisen jälkeen :).

Homma oli siis sillä paketoitu. Olmolle täytyisi etsiä uusi omistaja ja minun täytyisi lähteä pyöräkaupoille. Sitä ennen päätin kuitenkin vilkaista käytettyjen pyörien valikoiman ja niin tori.fi yllätti jälleen kerran tarjoamalla minulle tätä ihanaa Feltiä, jonka kävin perjantaina hakemassa n. puoleen hintaan uuteen verrattuna. Ja mikä parasta, tämä oli täysin uusi ja ajamaton! <3

Felt Z85 syyslenkillä

Lupa syödä enemmän

Reilu pari viikkoa sitten oli taas firman TyKy-päivä, jossa mittailtiin kehonkoostumusta InBody-mittarilla ja kuntoa pyöräergometritestillä. Vaikka jo viime ja sitä edeltävän kerran jälkeen vannoin, että rupean syömään enemmän, on nyt otettava itseä niskasta kiinni ja ryhdyttävä sanoista tekoihin. Olin testin jälkeen jotenkin tosi allapäin ja murehdin moneen kertaan, että pitääkö tässä urheilut lopettaa kokonaan vai miten ja mitä sitä pitäisi oikeasti ruveta syömään.

Lyhyesti ja ytimekkäästi:
2014: lihasmassa 27,6kg, rasvamassa 10,3kg, rasvaprosentti 17,0
2015: lihasmassa 28,6kg, rasvamassa 8,7kg, rasvaprosentti 14,3

Tiedän. Luvut eivät ole absoluuttisia vaan suuntaa-antavia ja tulokset voivat vaihdella monestakin syystä (vuorokaudenaika, syömiset, juomiset,...). TyKy-päivän testit on kuitenkin tehty aina samaan aikaan vuodesta ja vuorokaudesta sekä suht. samanlaisten syömisten ja juomisten jälkeen. Se, että onko tuo rasvaprosenttilukema aikuisten oikeasti 14 vai 20 ei ole väliä, vaan sillä on merkitystä, että se laskee. Onhan se kyllä tavallaan selvä, että jos paino pysyy samana, salilla tuloset paranee ja nahan alla ei olekaan enää löllöä vaan jotain kovaa, niitä lihaksia, niin on tehty jotain oikein. Tavallaan.

Sehän tässä koko hommassa tuntuukin tosi oudolta. Toiset treenaa ihan tosissaan tavoitellakseen alhaista rasvaprosenttia ja lihaserottuvuutta. Minä treenaan sen takia, että se on über kivaa ja hoikka ulkomuoto tulee siinä kivasti sivutuotteena. En kuitenkaan halua treenata oman terveyden kustannuksella, minkä takia en ole enää pitkään aikaan vahtinut syömisiä (siis kalorimielessä). Nainen tarvitsee rasvaa hormonitoiminnan ylläpitämiseen ja tätä menoa sitä on minulla kohta liian vähän.

On siis ruvettava syömään. Ja vahdittava syömisiä. Siis, että tulee syötyä riittävästi.

Valmentajan facebook-ryhmässä on myös ravintoasiantuntija, jolle esitin kysymyksen, miten voisi turvata riittävän energiansaannin kompromisoimatta ruoan terveellisyyttä. Siinä listatessa normiruokailuja tajusin itsekin, että syön urheilumäärin nähden liian vähän. Ruokarytminä on pitkään ollut: aamupala (puuro, raejuusto, marjat), työpaikkalounas, välipala, päivällinen (+ yhdistetty iltapala, jos salilla/lenkillä menee myöhään). Välipalana yleensä lounaalta otettu jälkkäri tai hedelmä sekä leipä. Päivällinen parhaassa tapauksessa (*harvoin*) perus kotiruokaa (tyyliin kinkkukiusaus, kanapastavuoka,...) ja iltapalaksi ruisleipää ja/tai jugurttia ja/tai mysliä ja/tai hedelmiä ja/tai rahkaa. Kevyimmillään päivällinen = iltapala, mutta olen yrittänyt syödä vähintään jonkun kasvis/sieni/pinaatti/tomaattikeiton raejuustolla, jos en ole jaksanut tehdä "kunnon" ruokaa.

Syömistä on nyt harjoiteltu vajaa kolme viikkoa. Mikä on muuttunut?

Aamupuuroon lisään nykyään 1rkl:n rypsiöljyä ja lounassalaattiin 1/2-1rkl oliiviöljyä ja välipalaksi syön nykyään jälkiruoan/hedelmän lisäksi pari leipää ja rahkan. Päivällisten kanssa olen tsempannut ihan tosissaan ja tehnyt alkuviikosta koko viikolle ison vuoallisen ruokaa, jonka _lisäksi_ olen vielä syönyt iltapalan.

Okei. Tää voi kuulostaa jostakin ihan normaalilta ruokarytmiltä, mutta kyllä tässä on saanut itselleen hokea, että "minulla on lupa syödä". Mikälie lapsuusajan trauma, kun heti tuntuu olo ihan läskiltä, kun syö vähän enemmän... No. Paino on lähtenyt nousuun, joten uusi dieetti näyttäisi toimivan! Leikitään nyt sitten vaikka, että olen massakaudella, josta voi aina hellittää, jos rupeaa liikaa ahdistamaan :).

Toinen yritys Rantapuolikkalla

En ole vieläkään oikein toennut viime lauantain Rantamaratonin pettymyksestä, mutta alla kuitenkin tapahtumaraportti asioiden purkamiseksi.

Koko viime viikko meni vähän väsyneissä fiiliksissä. Pari edellistä viikkoa kestänyt työhulabaloon rauhoituttua kroppa vissiin otti aikalisän työkiireiden laannuttua ja treenien kevennyttyä puolimaratonin lähestyessä. Vaikka nukuin kohtuullisen hyvin, oli yöt täynnä unia ja päivät meni haukotellessa. Tiistaina kävin urheiluhierojalla availemassa paikkoja, mutta lopputuloksena oli vasemman pohkeen lihaskalvon(?) ärtyminen, joka vaivasi vielä lauantaiaamunakin.

Lähtökohdat juoksulle eivät siis olleet kovin hyvät ja lauantaiaamupäivä menikin lähtöä stressatessa. No päätin tehdä parhaani ja asetin tavoitteeksi kahden vuoden takaisen ajan alittamisen. Alkuperäisen tavoitteen, kahden tunnin alittaminen, tuntui epätodennäköiseltä, mutta toivoin, että pääsisin edes lähelle.

Juoksu lähti rullaamaan yllättävän kevyesti ja pysyin ensimmäisen 10km:n ajan hyvin kahden tunnin jäniksen perässä. Vähitellen jalat alkoivat kuitenkin mennä pökkelöksi ja hengitys vaiheutua. Vasta tässä vaiheessa aloin vilkuilemaan sykemittaria ja tajusin, että 177-182bpm on vähän liikaa... Vauhtia oli pakko laskea, että sain sykkeitä alaspäin ja siinäpä se sitten oli. Alkumatka meni keskisykkeellä 178bpm ja keskivauhdilla 5'46 min/km, toinen puolisko 175bpm ja 6'24min/km.

Matkan varrelta löytynyt kaksoisolento. Kumpi on kumpi?

Loppuaika 2:07:57 oli hienoinen pettymys, mutta oli se sentään reipas 10min nopeampi kuin pari vuotta sitten, joten kai sitä voi vähän tyytyväinen olla :). Tällä(kin) kertaa vannoin etten enää koskaan lähde tällaisiin hullutuksiin mukaan, sillä juoksu ei ole minua varten, vaan mistä sitä koskaan tietää. Vannomatta paras, vai miten sen meni?

Kyllä se maalissa lopulta hymykin irtosi :).

Blogihaaste: 11 kysymystä

Nonni. Nyt sain sitten elämäni ensimmäisen blogihaasteen fitnessblogia pitävältä lapsuudenystävältä ja eihän tähän nyt voi olla vastaamatta. Ideana siis vastata 11 kysymykseen ja esittää 11 kysymystä seuraaville 11 bloggaajalle.

1. Mikä on salainen paheesi?

Tähän on pakko vastata herkuttelu. Vaikka ennen herkuttelu (ja etenkin herkkujen piilottelu) oli kyllä nykyistä huomattavasti pahempaa... Saatoin oikein odottamalla odottaa, että silloinen mies lähtee kotoa jonnekin, jonka jälkeen ampaisin parin sadan metrin päässä olevaan lähikauppaan ostamaan esim. cookieseja, Kismetin tai Fazerin suklaapatukan (laktoosi-intoleranssista huolimatta). Herkkuja tuli myös usein piiloteltua kaappeihin, ettei mies saisi tietää. Nykyään salainen herkuttelu rajoittuu sillon tällöin ostettuun Pätkikseen tai näin kesällä Kingis-puikkoon. Eli aika vaaraton on tämä paheeni :).

2. Paras tapa viettää lauantai-iltaa?

Oman kullan kainalossa <3.

3. Miksi aloitit bloggaamaan?

Kirjoitin elämäni ensimmäisen blogikirjoituksen Frankfurtin lentokentällä reilu neljä vuotta sitten - 23.8.2011. Olin tuolloin matkalla Kaliforniaan, jossa tulisin viettämään seuraavat neljä kuukautta elämästäni. Blogi toimi päiväkirjana, kokemusten vuodatusalustana ja tapahtumakertomuksena Suomeen jääneelle perheelleni. Kotiin palattuani sieltä sai ammettua hyviä juttuja kuvitettuun ja painettuun matkakertomukseen. Nyt lukeminen tuo mieleen niin hyviä muistoja!

Tämä blogi sai alkunsa reilu kaksi vuotta sitten jostain kummallisesta tarpeesta pitää urheilupäiväkirjaa. Olin aloittamassa "tavoitteellista" treenaamista Elixian PT:n kanssa ja halusin paikan, johon kirjoittaa ylös kokemuksia, ajatuksia ja tuloksia treenaamiseen liittyen. Lisäksi minusta on edelleen hauska ajatus, että voin palata näihin saavutuksiin esimerkiksi 30 vuoden päästä ja esitellä vaikka kummipojalle kuinka monta leukaa täti on vetänyt :D. (se mitä en ole teille uskaltanut vielä jakaa, on youtubessa tallessa olevat videot huippusuorituksista ;))

4. Bloggaamisen hyvät ja huonot puolet?

Tällainen "päiväkirjablogi", joka ei tavoittele kymmeniä tuhansia lukijoita, on siinä mielessä helppo, ettei kirjoittamiselle ole kovia paineita. Välillä kuitenkin tuntuu, ettei elämän myllerryksessä tahdo energia riittää hauskuuttavien tekstien kirjoittamiseen, ja sekös turhauttaa! Otan kuitenkin iisisti tämän kanssa ja lukijat (lähinnä kaverit, Hei vaan kaikille!) voivat jatkaa tai olla jatkamatta lukemista ;).

5. Lempikasviksesi?

Ensimmäinen ajatus tätä lukiessa oli: "Mitkä luetaan kasviksiin?" Hei vaan, tekniikan tohtori täällä kirjoittelee ;D. Toruin pientä tutkijansieluani, komensin: "KVG" ja valistin itseäni wikipedian artikkelilla, jossa kerrottiin, että myös marjat luetaan kasviksiin. OMG! LoL!

Hei! Naama peruslukemille siellä!

Ja se vastaus. Kyllä mun täytyy mennä hedelmälinjalle tän vastauksen kanssa. Omenat ovat ihan parhaita talvisaikaan ja nyt, kun nektariinikausi on meneillään, voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon.

6. Mikä on suosikkivuodenaikasi?

Enpä ole koskaan ennen asiaa ajatellut, mutta kyllä minä taidan eniten tykätä välivuodenajoista. Loppukeväästä, kun aurinko alkaa viimein pitkän talven jälkeen lämmittää kalpeita poskia ja puiden oksiin ilmestyy pienen pieniä hiirenkorvia, nurmi alkaa vihertää ja linnut visertää. Silloin olen aina yhtä äimänä. "Näinkö kaunis se luonto voikaan olla!"

Toisaalta viime viikolla pohjoisessa (no, Oulussa), kun lämpötila oli vain pari astetta plussan puolella, mutta aurinko edelleen paistoi, kasvoilla tuntui pieni kirpeys ja ilma oli niin raikas hengittää, mietin kuinka ihanaa talven lähestyminen onkaan!

7. Aamurutiinisi lyhyesti?

Tämä on helppo! Herätys arkiaamuisin 7:14, keittiössä vedenkeitin päälle, vessassa käynti, kaurahiutaleet lautasille (itselle ja miehelle), juuri kiehahtanut vesi päälle ja vuorotellen minuutiksi mikroon (Okei, myönnetään. Tämä on vähän erikoinen tapa tehdä puuroa.) Nopea sekoitus ja puurot jäähtymään. Pesulle, meikkaus + hiukset, miehen herätys suukoin ja halein, puurojen päälle mustikoita, tyrnejä ja raejuustoa ja koko komeuden lusikointi kohti ääntä. Huikkaus miehelle, että nousee ylös (tämä siis käytännössä joka aamu :D), hetki yhdessä hiljaisuudessa aamiaispöydän ääressä, jonka jälkeen vaatteiden valinta ja sali-/juoksukamojen pakkaus ja yhdessä kohti ohfiisia abaut 8:03.

8. Milloin olit viimeksi "viihteellä"?

Lauantaina käytiin Tavastialla kuuntelemassa Von Hertzen Brothersia ja sitä ennen pari viikkoa sitten Lemonatoria myöskin Tavastialla sekä Absoluuttista Nollapistettä Korjaamolla. Niin ja kuukausi sitten vietettiin kokonainen viikonloppu Flow-festareilla :).

9. Paras lapsuusmuistosi?

Tää on kaikista vaikein! Jostain syystä ensimmäisenä tulee mieleen traumaattisin lapsuusmuisto, joka itseasiassa liittyy tämän haasteen antajaan Suviin :P. Oli joku kesä heidän kesämökillä vierailemassa ja minut pakotettiin syömään ryynimakkaraa! Yöh! En ole vieläkään toipunut siitä! Sanoinko jo yöh?!

Mutta se paras lapsuusmuisto. Ehkä se, kun isä aina harjasi meidän tyttöjen hiukset tiistaisin ja lauantaisin saunan jälkeen. Se oli sitä harvinaista nelilapsisen yrittäjäisä-kotiäitiperheen isä-tytär laatuaikaa <3.

10. Jos saisit olla joku Disney-hahmo (esimerkiksi niistä lapsuusajan iki-ihanista piirretyistä elokuvista), niin mikä olisit?

Ensimmäisenä tuli mieleen bambi, joten kai tähän sit täytyy vastata se.

11. Kuvat ovat ihania muistoja. Mikä on sinun suosikkikuvasi elämästäsi tai sinusta itsestäsi? Mikä muisto siitä tulee mieleen?

Kuvat ovat tosiaan parhaita muistoja ja arvostan niitä aivan valtavasti! Vaikka jaksan harvoin kantaa itse kameraa mukana, täytyy tärkeimmät hetket varmistaa tavalla tai toisella. Viime vuoden suosikkikuvat ikuisti Juho Einovaara kirpeänä marraskuisena lauantaiaamuna Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa viikko ennen kuin karkasimme maistraatissa vihille ja siitä suoraan Nykiin häämatkalle. Alla yksi otos tuolta päivältä.

Koska seuraan lähinnä urheiluun ja ravintoon liittyviä "ammattiblogeja" laitan tämän blogihaasteen eteenpäin vain rakkaalle ystävälleni toiselle puolelle maailmaa. Blogi on salainen, mutta käytän tämän tilaisuuden hyväkseni tutustua ystävääni vähän paremmin näin vuosien erossa olon jälkeen.

1. Koska tiedän, että myös sinä pidät valokuvista, aloitan kuvahaasteella: Mikä on lempikuvasi viimeisen puolen vuoden ajalta? Kerro mihin se liittyy ja miksi pidät siitä?
2. Mikä on mielestäsi parasta "paikallista" ruokaa nykyisessä kotikaupungissasi, jota jokaisen tulisi maistaa?
3. Mikä on tärkein esine tai asia, jota ilman et pärjäisi? Miksi?
4. Mitä/ketä rakastat?
5. Mitä/ketä kaipaat?
6. Milloin onnistuit jossain asiassa niin, että yllätit itsesikin? Mikä tuo asia oli?
7. Paras lapsuusmuistosi?
8. Mikä on paras tapa viettää viikonloppu?
9. Jos saisi muuttaa yhden asian elämässäsi, mikä se olisi?
10. Mihin haluat tai aiot matkustaa seuraavaksi? Miksi?
11. Lempi makeinen tai leivonnainen?

I'm screwed...

#runningsucks #notmycupoftea #whyevenbother #slowasasnail ja mitä näitä nyt on.

Oliskohan nyt hyvä aika palautella mieleen se seikka, että reipas kaksi vuotta sitten vannoin etten enää ikinä lähde puolimaratonille. Ja se syy? Juoksu ei ole minua varten. Minä en ole juoksija. Ei. En ole. Kaikki eivät vain ole. Tiedän. Olen urheilullinen. Käyn salilla, juoksen, pyöräilen hullun tuhannen kilometrin kesälomareissun, kiipeilen, rullaluistelen, hiihdän, jne. jne. Mutta ei. Juoksu ei ole mun juttu.

Kesälomareissun rasittaman polven parannuttua on syksy hipsuteltu ja vähän spurttailtu PK-kunnon parantumisen toivossa. Ja onhan ne keskisykkeet suhteessa vauhtiin vähitellen laskeneet. Mutta ei riitävästi. Nauroin partaani, kun valmentajan sanoi, että puolimaratonin alkupuoliskon voisi sitten juosta n.150bpm keskisykkeellä. Älä unta näe! Jos hän on kerta asettanut tavoiteajaksi 1:50:00, niin siihen päästään keskisykkeellä 179 :D.

Vähän tuntumaa tässä on tämän vuoden juoksukuntoon saatu, ja onnekseni voin todeta, että parannusta kahden vuoden takaiseen on tullut ihan kohtalaisesti. Hilpaisin tuossa esimerkiksi yhden keskipitkän lenkin vauhdilla 6'32 min/km keskisykkeen ollessa 160bpm, ja jos sitä vertaa edelliseen puolimaratoniin, niin jonkinmoista kehitystä on tapahtunut.

Matka: 21km
Aika: 2:18:12
Vauhti: 6'27
Keskisyke: 180 (!)
Nopein kilometri: 6’05

No joo. Tänään sit viimeisiä tempojuoksuja ennen ensi viikon koitosta ja 6km tuli hikihatussa pingottua 5'41 min/km keskarilla ja 175bpm sykkeellä... Tuolla vauhdilla saa just hätinä sen 2h:n suorituksen puoliskalla. Mistäköhän taikurinhatusta sen viimeisen 10min muka saa pois. Blaah. Voisko joku lähtä juoksemaan Espoon Rantamaratonin mun puolesta? Anyone?