Toinen yritys Rantapuolikkalla

En ole vieläkään oikein toennut viime lauantain Rantamaratonin pettymyksestä, mutta alla kuitenkin tapahtumaraportti asioiden purkamiseksi.

Koko viime viikko meni vähän väsyneissä fiiliksissä. Pari edellistä viikkoa kestänyt työhulabaloon rauhoituttua kroppa vissiin otti aikalisän työkiireiden laannuttua ja treenien kevennyttyä puolimaratonin lähestyessä. Vaikka nukuin kohtuullisen hyvin, oli yöt täynnä unia ja päivät meni haukotellessa. Tiistaina kävin urheiluhierojalla availemassa paikkoja, mutta lopputuloksena oli vasemman pohkeen lihaskalvon(?) ärtyminen, joka vaivasi vielä lauantaiaamunakin.

Lähtökohdat juoksulle eivät siis olleet kovin hyvät ja lauantaiaamupäivä menikin lähtöä stressatessa. No päätin tehdä parhaani ja asetin tavoitteeksi kahden vuoden takaisen ajan alittamisen. Alkuperäisen tavoitteen, kahden tunnin alittaminen, tuntui epätodennäköiseltä, mutta toivoin, että pääsisin edes lähelle.

Juoksu lähti rullaamaan yllättävän kevyesti ja pysyin ensimmäisen 10km:n ajan hyvin kahden tunnin jäniksen perässä. Vähitellen jalat alkoivat kuitenkin mennä pökkelöksi ja hengitys vaiheutua. Vasta tässä vaiheessa aloin vilkuilemaan sykemittaria ja tajusin, että 177-182bpm on vähän liikaa... Vauhtia oli pakko laskea, että sain sykkeitä alaspäin ja siinäpä se sitten oli. Alkumatka meni keskisykkeellä 178bpm ja keskivauhdilla 5'46 min/km, toinen puolisko 175bpm ja 6'24min/km.

Matkan varrelta löytynyt kaksoisolento. Kumpi on kumpi?

Loppuaika 2:07:57 oli hienoinen pettymys, mutta oli se sentään reipas 10min nopeampi kuin pari vuotta sitten, joten kai sitä voi vähän tyytyväinen olla :). Tällä(kin) kertaa vannoin etten enää koskaan lähde tällaisiin hullutuksiin mukaan, sillä juoksu ei ole minua varten, vaan mistä sitä koskaan tietää. Vannomatta paras, vai miten sen meni?

Kyllä se maalissa lopulta hymykin irtosi :).

Blogihaaste: 11 kysymystä

Nonni. Nyt sain sitten elämäni ensimmäisen blogihaasteen fitnessblogia pitävältä lapsuudenystävältä ja eihän tähän nyt voi olla vastaamatta. Ideana siis vastata 11 kysymykseen ja esittää 11 kysymystä seuraaville 11 bloggaajalle.

1. Mikä on salainen paheesi?

Tähän on pakko vastata herkuttelu. Vaikka ennen herkuttelu (ja etenkin herkkujen piilottelu) oli kyllä nykyistä huomattavasti pahempaa... Saatoin oikein odottamalla odottaa, että silloinen mies lähtee kotoa jonnekin, jonka jälkeen ampaisin parin sadan metrin päässä olevaan lähikauppaan ostamaan esim. cookieseja, Kismetin tai Fazerin suklaapatukan (laktoosi-intoleranssista huolimatta). Herkkuja tuli myös usein piiloteltua kaappeihin, ettei mies saisi tietää. Nykyään salainen herkuttelu rajoittuu sillon tällöin ostettuun Pätkikseen tai näin kesällä Kingis-puikkoon. Eli aika vaaraton on tämä paheeni :).

2. Paras tapa viettää lauantai-iltaa?

Oman kullan kainalossa <3.

3. Miksi aloitit bloggaamaan?

Kirjoitin elämäni ensimmäisen blogikirjoituksen Frankfurtin lentokentällä reilu neljä vuotta sitten - 23.8.2011. Olin tuolloin matkalla Kaliforniaan, jossa tulisin viettämään seuraavat neljä kuukautta elämästäni. Blogi toimi päiväkirjana, kokemusten vuodatusalustana ja tapahtumakertomuksena Suomeen jääneelle perheelleni. Kotiin palattuani sieltä sai ammettua hyviä juttuja kuvitettuun ja painettuun matkakertomukseen. Nyt lukeminen tuo mieleen niin hyviä muistoja!

Tämä blogi sai alkunsa reilu kaksi vuotta sitten jostain kummallisesta tarpeesta pitää urheilupäiväkirjaa. Olin aloittamassa "tavoitteellista" treenaamista Elixian PT:n kanssa ja halusin paikan, johon kirjoittaa ylös kokemuksia, ajatuksia ja tuloksia treenaamiseen liittyen. Lisäksi minusta on edelleen hauska ajatus, että voin palata näihin saavutuksiin esimerkiksi 30 vuoden päästä ja esitellä vaikka kummipojalle kuinka monta leukaa täti on vetänyt :D. (se mitä en ole teille uskaltanut vielä jakaa, on youtubessa tallessa olevat videot huippusuorituksista ;))

4. Bloggaamisen hyvät ja huonot puolet?

Tällainen "päiväkirjablogi", joka ei tavoittele kymmeniä tuhansia lukijoita, on siinä mielessä helppo, ettei kirjoittamiselle ole kovia paineita. Välillä kuitenkin tuntuu, ettei elämän myllerryksessä tahdo energia riittää hauskuuttavien tekstien kirjoittamiseen, ja sekös turhauttaa! Otan kuitenkin iisisti tämän kanssa ja lukijat (lähinnä kaverit, Hei vaan kaikille!) voivat jatkaa tai olla jatkamatta lukemista ;).

5. Lempikasviksesi?

Ensimmäinen ajatus tätä lukiessa oli: "Mitkä luetaan kasviksiin?" Hei vaan, tekniikan tohtori täällä kirjoittelee ;D. Toruin pientä tutkijansieluani, komensin: "KVG" ja valistin itseäni wikipedian artikkelilla, jossa kerrottiin, että myös marjat luetaan kasviksiin. OMG! LoL!

Hei! Naama peruslukemille siellä!

Ja se vastaus. Kyllä mun täytyy mennä hedelmälinjalle tän vastauksen kanssa. Omenat ovat ihan parhaita talvisaikaan ja nyt, kun nektariinikausi on meneillään, voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon.

6. Mikä on suosikkivuodenaikasi?

Enpä ole koskaan ennen asiaa ajatellut, mutta kyllä minä taidan eniten tykätä välivuodenajoista. Loppukeväästä, kun aurinko alkaa viimein pitkän talven jälkeen lämmittää kalpeita poskia ja puiden oksiin ilmestyy pienen pieniä hiirenkorvia, nurmi alkaa vihertää ja linnut visertää. Silloin olen aina yhtä äimänä. "Näinkö kaunis se luonto voikaan olla!"

Toisaalta viime viikolla pohjoisessa (no, Oulussa), kun lämpötila oli vain pari astetta plussan puolella, mutta aurinko edelleen paistoi, kasvoilla tuntui pieni kirpeys ja ilma oli niin raikas hengittää, mietin kuinka ihanaa talven lähestyminen onkaan!

7. Aamurutiinisi lyhyesti?

Tämä on helppo! Herätys arkiaamuisin 7:14, keittiössä vedenkeitin päälle, vessassa käynti, kaurahiutaleet lautasille (itselle ja miehelle), juuri kiehahtanut vesi päälle ja vuorotellen minuutiksi mikroon (Okei, myönnetään. Tämä on vähän erikoinen tapa tehdä puuroa.) Nopea sekoitus ja puurot jäähtymään. Pesulle, meikkaus + hiukset, miehen herätys suukoin ja halein, puurojen päälle mustikoita, tyrnejä ja raejuustoa ja koko komeuden lusikointi kohti ääntä. Huikkaus miehelle, että nousee ylös (tämä siis käytännössä joka aamu :D), hetki yhdessä hiljaisuudessa aamiaispöydän ääressä, jonka jälkeen vaatteiden valinta ja sali-/juoksukamojen pakkaus ja yhdessä kohti ohfiisia abaut 8:03.

8. Milloin olit viimeksi "viihteellä"?

Lauantaina käytiin Tavastialla kuuntelemassa Von Hertzen Brothersia ja sitä ennen pari viikkoa sitten Lemonatoria myöskin Tavastialla sekä Absoluuttista Nollapistettä Korjaamolla. Niin ja kuukausi sitten vietettiin kokonainen viikonloppu Flow-festareilla :).

9. Paras lapsuusmuistosi?

Tää on kaikista vaikein! Jostain syystä ensimmäisenä tulee mieleen traumaattisin lapsuusmuisto, joka itseasiassa liittyy tämän haasteen antajaan Suviin :P. Oli joku kesä heidän kesämökillä vierailemassa ja minut pakotettiin syömään ryynimakkaraa! Yöh! En ole vieläkään toipunut siitä! Sanoinko jo yöh?!

Mutta se paras lapsuusmuisto. Ehkä se, kun isä aina harjasi meidän tyttöjen hiukset tiistaisin ja lauantaisin saunan jälkeen. Se oli sitä harvinaista nelilapsisen yrittäjäisä-kotiäitiperheen isä-tytär laatuaikaa <3.

10. Jos saisit olla joku Disney-hahmo (esimerkiksi niistä lapsuusajan iki-ihanista piirretyistä elokuvista), niin mikä olisit?

Ensimmäisenä tuli mieleen bambi, joten kai tähän sit täytyy vastata se.

11. Kuvat ovat ihania muistoja. Mikä on sinun suosikkikuvasi elämästäsi tai sinusta itsestäsi? Mikä muisto siitä tulee mieleen?

Kuvat ovat tosiaan parhaita muistoja ja arvostan niitä aivan valtavasti! Vaikka jaksan harvoin kantaa itse kameraa mukana, täytyy tärkeimmät hetket varmistaa tavalla tai toisella. Viime vuoden suosikkikuvat ikuisti Juho Einovaara kirpeänä marraskuisena lauantaiaamuna Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa viikko ennen kuin karkasimme maistraatissa vihille ja siitä suoraan Nykiin häämatkalle. Alla yksi otos tuolta päivältä.

Koska seuraan lähinnä urheiluun ja ravintoon liittyviä "ammattiblogeja" laitan tämän blogihaasteen eteenpäin vain rakkaalle ystävälleni toiselle puolelle maailmaa. Blogi on salainen, mutta käytän tämän tilaisuuden hyväkseni tutustua ystävääni vähän paremmin näin vuosien erossa olon jälkeen.

1. Koska tiedän, että myös sinä pidät valokuvista, aloitan kuvahaasteella: Mikä on lempikuvasi viimeisen puolen vuoden ajalta? Kerro mihin se liittyy ja miksi pidät siitä?
2. Mikä on mielestäsi parasta "paikallista" ruokaa nykyisessä kotikaupungissasi, jota jokaisen tulisi maistaa?
3. Mikä on tärkein esine tai asia, jota ilman et pärjäisi? Miksi?
4. Mitä/ketä rakastat?
5. Mitä/ketä kaipaat?
6. Milloin onnistuit jossain asiassa niin, että yllätit itsesikin? Mikä tuo asia oli?
7. Paras lapsuusmuistosi?
8. Mikä on paras tapa viettää viikonloppu?
9. Jos saisi muuttaa yhden asian elämässäsi, mikä se olisi?
10. Mihin haluat tai aiot matkustaa seuraavaksi? Miksi?
11. Lempi makeinen tai leivonnainen?

I'm screwed...

#runningsucks #notmycupoftea #whyevenbother #slowasasnail ja mitä näitä nyt on.

Oliskohan nyt hyvä aika palautella mieleen se seikka, että reipas kaksi vuotta sitten vannoin etten enää ikinä lähde puolimaratonille. Ja se syy? Juoksu ei ole minua varten. Minä en ole juoksija. Ei. En ole. Kaikki eivät vain ole. Tiedän. Olen urheilullinen. Käyn salilla, juoksen, pyöräilen hullun tuhannen kilometrin kesälomareissun, kiipeilen, rullaluistelen, hiihdän, jne. jne. Mutta ei. Juoksu ei ole mun juttu.

Kesälomareissun rasittaman polven parannuttua on syksy hipsuteltu ja vähän spurttailtu PK-kunnon parantumisen toivossa. Ja onhan ne keskisykkeet suhteessa vauhtiin vähitellen laskeneet. Mutta ei riitävästi. Nauroin partaani, kun valmentajan sanoi, että puolimaratonin alkupuoliskon voisi sitten juosta n.150bpm keskisykkeellä. Älä unta näe! Jos hän on kerta asettanut tavoiteajaksi 1:50:00, niin siihen päästään keskisykkeellä 179 :D.

Vähän tuntumaa tässä on tämän vuoden juoksukuntoon saatu, ja onnekseni voin todeta, että parannusta kahden vuoden takaiseen on tullut ihan kohtalaisesti. Hilpaisin tuossa esimerkiksi yhden keskipitkän lenkin vauhdilla 6'32 min/km keskisykkeen ollessa 160bpm, ja jos sitä vertaa edelliseen puolimaratoniin, niin jonkinmoista kehitystä on tapahtunut.

Matka: 21km
Aika: 2:18:12
Vauhti: 6'27
Keskisyke: 180 (!)
Nopein kilometri: 6’05

No joo. Tänään sit viimeisiä tempojuoksuja ennen ensi viikon koitosta ja 6km tuli hikihatussa pingottua 5'41 min/km keskarilla ja 175bpm sykkeellä... Tuolla vauhdilla saa just hätinä sen 2h:n suorituksen puoliskalla. Mistäköhän taikurinhatusta sen viimeisen 10min muka saa pois. Blaah. Voisko joku lähtä juoksemaan Espoon Rantamaratonin mun puolesta? Anyone?

Leuanveto 10kg:n lisäpainolla

Tänään nousi yksi leuanveto 10kg:n lisäpainolla ja päälle 10+6 omalla kehonpainolla. Wohoo! Ei hullummin ottaen huomioon, että vielä tammikuussa lähtötilanne oli 3-4 leukaa kehonpainolla ja oliskohan 1,5 vuotta sitten yksi leuanveto 2,5kg:lla.

Tosin muistui mieleen yksi, olikohan tiede-lehden tekemä testi, jossa naistoimittaja lähti kokeilemaan, kuinka monta leukaa hän saa vedettyä kolmen kuukauden harjoittelulla. Lähtötilanne oli 0 ja lopputulos 21. Siis 21! Ihan käsittämätöntä... Taustalla henkilöllä oli lähinnä kestävyyslajeja, enimmäkseen juoksua, eikä juuri lainkaan voimaharjoittelua. Toisilla on lahjoja. Toisilla ei. Minulla ilmeisesti kovalla harjoittelulla vähän.

Eipä mulla sit muuta. Harjoittelu jatkuu :).

Kesän pieni pyöräretki, vol. 4

Ai niin, se meidän pyöräretken loppuhuipennus :D.

Päivä 12

Lauantai meni tosiaan leppoisasti Joensuussa ja Liperissä pyöriessä. Alkuillasta soudimme saaressa sijaitsevalle mökille saunomaan ja rentoutumaan. Sunnuntai-aamuna olisi taas aikainen lähtö, koska matkaa olisi taitettavana tällekin päivälle se vajaa 200km.

Aamulla ennen kahdeksaa tihuutti vähän vettä, kun soudimme kohti rantaa. Jotenkin edellisenä päivänä ei tullut kiinnitettyä huomiota mihin ne pyörät jätettiin ja jostain kumman syystä kaikki kaislikot näyttävät järvenselältä ihan samanlaisilta :P. No onneksi oikeaa kohtaa rannasta ei tarvinnut liian pitkään etsiä ja pääsimme taittamaan matkaa kohti Mikkeliä.

Matka taittui leppoisasti Kerman kautta Varkauteen ja siitä vitostietä kohti Mikkeliä. Pääteissä on sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvää on tasainen pystygeometria ja suorempi linjaus (Ei! En ole missään tekemisissä infrasuunnitteluohjelmistojen kanssa :D), jolloin reipasta vauhtia on helpompi pitää yllä. Huonoa on sormen levyinen piennar ja ohikiitävät rekat. Yritä siinä nyt sitten pysyä viivalla, kun täysperävaunurekat hurauttavat 100km/h ohi saaden aikaan mukavan tuulipyörteen. Matka taittui kuitenkin yllättäen ilman kummempia kommelluksia ja vain kerran meinasin saada slaagin, kun rekka tööttäsi ihan kohdalla. Tööttäys ei kuitenkaan ollut varsinaisesti meille suunnattu, vaan samaan aikaan, kun rekka väisti meitä toisen kaistan puolelle, lähti henkilöauto ohittamaan sitä vaikka vastaan tuli liikennettä. Onneksi selvittiin säikähdyksellä!

Päivämatka 189km.

Päivä 13

Maanantai alkoi totaalisessa koomassa. Normaalisti Batte ponkaisee suoraan herätyskellosta ylös ja touhottaa kuin viimeistä päivää heti päivän ensimmäisistä minuuteista lähtien. Nyt kuitenkin sain kokea rakkaan aviomieheni normaalin aamutilan, jolloin ei tekisi mieli nousta, ei jaksaisi syödä, ei huvittaisi puhua, ei kiinnostaisi liikkua... Ja tästä tilasta pitäisi lähteä reippaasti 245km:n kotimatkalle.

Jooh. Vähän oli hiljaista.

Lupasin pyöräillä Lahteen, johon pidätin itselläni mahdollisuuden jäädä yöksi. Ensimmäinen haaste oli löytää Mikkelistä ulos vanhalle maantielle (vitostiellä ei siinä kohtaa saa ajaa pyörillä) ja lopputuloksena mies kierrätti meitä n. 5km ylimääräistä ennen kuin oikea reitti löytyi. Nice! :D Kyllähän siinä seuraavien kymmenien kilometrien aikana vähitellen heräsi ja päivän ollessa erityisen kaunis, aloin jo pitämään Espooseen asti pyöräilyä ihan mahdollisena. Yhden aikaan iltapäivällä kaarsimme Heinolan ABC:lle buffetlounaalle (taas...). Matkaa kotiin olisi 150km ja koko ilta aikaa. Ihan doable!

Riemuitsin kuitenkin liian aikaisin. Ensimmäinen polkaisu huoltoaseman pihasta, oikean polven rusahdus ja viiltävä kipu. Muutamaan kilometriin en juuri pystynyt oikealla jalalla polkemaan ja niin toiveet kotiin pääsystä romahtivat. Vaikka kipu vähitellen hellitti, olivat ylämäet sen verran tuskaa, että päätin turvallisuussyistä vaihtaa Lahdessa kulkuneuvoa. Turhautti. Ärsytti. Nolotti. Kipua ei nimittäin tuntunut paikallaollessa eikä kävellessä. Tuntui tyhmältä istua junassa, kun mies jatkoi urhoollisesti matkaa kaksipyöräisellä. Pasilassa päätin, että pyöräilen loppumatkan kotiin. Pääsin 300m ja käännyin takaisin. Kipu oli sietämätön.

Seuraavana päivänä lääkärin tuomiona rasitusvamma ja siitä johtuva neste polvessa, hoitona 2vk 1g:n särkylääkkeitä 3krt/pv ja lepoa. hmpf. Pitäisi sille puolimaratonille treenata...

Kokonaismatka 1011km.

Kesän pieni pyöräretki, vol. 3

Kuhmossa katsoimme kauhulla seuraavan päivän sääennustetta: pelkkää sadetta. Harkitsimme jo linja-autoilua sade-alueen ohi, mutta jätimme lopullisen päätöksen seuraavaan aamuun. On ne sääennusteet ennenkin muuttuneet yhdessä yössä.

Päivä 8

Päivä valkeni harmaana, mutta sateettomana. Sääennuste näytti edelleen (tihku)sadekuuroja koko meidän reitille (suuntaan Lieksa-Joensuu), mutta miehen kantti ei riittänyt linja-autoiluun. Jotenkin hän sai minutkin suostuteltua matkaan ja niin lähdimme edellisestä päivästä väsyneillä jaloilla polkemaan. Ensimmäiset parikymmentä kilometriä pääsimme etenemään lähes kuivina, mutta vähitellen sade yltyi tihkusta ihan kunnon rankkasadekuuroihin.

Fyysisesti matka ei ollut paha, mutta kyllä pyöräily ylämäkeen vastatuuleen sateen piiskatessa päin näköä syö miestä (ja naista... enemmän naista). Jälleen mies muistutti pilke silmäkulmassa, että "olosuhteita ei voi muuttaa, mutta asennetta voi"... Onneksi minulla ei ollut käsillä mitään irtotavaraa, koska muuten olisi saattanut käydä huonosti :D.

Kilometrejä kertyi mittariin järjettömän hitaasti, ja sateen yltyessä n.80km:n kohdalla (juuri ennen taukoa) olin niiiiin onnellinen, kun bongasin pienen kyläpahasen kierrätyspisteen vierestä katetun levähdyspaikan. Tunnelma oli katossa, kun saimme rauhassa nauttia eväitä sateelta suojassa. Molempien hanskat olivat imaisseet ihan kunnolla vettä ja yllätyksekseni huomasin, että myös alusvaatteet olivat muiden vaatteiden lisäksi märät (sadekamppeista huolimatta).

Kun pääsimme taas matkaan, alkoi sade vähitellen tauota ja lopulta jopa aurinko pilkahteli pilvien välistä. Päivän surkeat fiilikset taittuivat iloiseen ja rentoon matkantekoon eikä viimeiset 30km tuntuneet enää ollenkaan niin kauheilta. Lieksaan saavuttaessa mittariin oli kertynyt 113km ja majoituspaikan järjestyttyä idyllisestä Timitran Linnasta (hostel) oli päivän surkeudet jo lähes unohtuneet. Illan päälle kävimme vielä nauttimassa kolmen ruokalajin illallisen (lue: ähky) Hotelli Puustellin ravintolassa sekä kipakat löylyt Timitran saunassa, jonka jälkeen olimme niin koomassa ettei koskaan ennen :D.

Päivä 9-11

Seuraavasta päivästä oli luvassa kevyt, sillä suuntana oli Joensuu ja V:n ystävät siellä. Ajatuksena oli viettää yksi päivä ja yö Joensuussa ja toinen päivä ja yö mökkisaarella Liperin lähettyvillä. Matka Lieksasta Joensuuhun taittui tasaista tietä pitkin joutuisasti auringon paistaessa. Lämpötila ei tällekään päivälle noussut huikeisiin lukemiin, mutta se oli vain hyvä.

Joensuussa suuntasimme hotellin checkinin jälkeen lähes perinteeksi muodostuneeseen Amarilloon syömään, jossa palkitsimme itsemme joutuisasta matkanteosta myös herkullisilla jälkiruoilla (suklaa- ja juustokakkua nam!). Tässä välissä voinee todeta, että vaikka pyöräilypäivien kalorikulutus huiteli siellä 2300-5200kcal välillä, ei nälkä yllättänyt kertaakaan kesken matkan ja ruokaa piti syödä käytännössä väkisin niin päivällä kuin illallakin. Voitte kuitenkin arvata, että syötyjä kaloreita ei juuri laskettu ja kaikkea syötiin mitä mieli teki, jos teki. Esimerkiksi mansikkarasia Joensuun torilla hävisi parissa minuutissa kojun vieressä seisten vaikka kävelimme sinne suoraan Amarillon pöydästä :D.

Siinä sitten pyörimme Joensuussa illan ja seuraavan aamupäivän ystäviä tapaamassa ja lauantaina suuntasimme Liperiin mökille. Matkaa kertyi kahtena päivänä yhteensä 148km, joten näitä voinee pitää lähes välipäivinä ;).

Kokonaismatka 685km.

Kesän pieni pyöräretki, vol. 2

Voi kauhea paikka, kun on muka niin paljon tekemistä ettei matkakertomusta ehdi kirjoittaa loppuun ;). Eli siis.

Päivät 5-6

Ensimmäisen pyöräilypäivän jälkeen rentouduimme mökin viileydessä (ulkona n.15 astetta) ja nautimme pienestä puuhastelusta rakennustyömaalla. Valmentaja oli laittanut heti maanantaille fartlekin (se puolimaraton...) ja kauhulla jännitin, et niinköhän sitä jaksaa mitään juosta. Mutta kummasti ne vaan pyöräily- ja juoksulihakset on erikseen ja fartlek kulki erinomaisen hyvin!

Toisena mökkipäivänä rupesimme katsomaan sääennusteita ja totesimme, että jo keskiviikkona olisi jatkettava matkaa, ettei jouduta torstaina leviävään saderintaman syleilyyn.

Päivä 7

Koska ensimmäisen päivän parisataa kilsaa meni niin helposti, otimme päämääräksi Kuhmon. Matkaa kertyisi samantien se toiset parisataa kilometriä.

Ensimmäinen etappi, vajaa 90km Suomussalmen keskustaan, oli melko tiukkaa ylämäkeä ja alamäkeä, jotka näin Pohjanmaan lakeuksilla kasvaneelle oli melko kova paikka. Siinä vaiheessa, kun huomasin unohtaneeni vihkisormuksen edelliselle levähdyspaikalle (tietysti niiden matkan suurimpien mäkien taakse) iski epätoivo. Eeei! Miksi otin sen pois?! (syy: aurinkorasvan levitys) Miten saatoin unohtaa?! Kuinka pitkä matka me on jo pyöräilty sen jälkeen?! Wääää!

Ennen kuin sain oman ajatusketjuni edes loppuun, oli jo mies kääntynyt ympäri ja huikkasi minulle, että jäisin odottamaan. Minä siihen äkkiä takaisin, että jättäisi nyt edes laukut minulle ja niin hän ampaisi matkaan. Eihän siinä sitten mennyt kuin vajaa 20min, kun armas ilmestyi mäen takaa sormus pikkurillissään. Sankarini <3!!

Suomussalmelle saavuttuamme suuntasimme suoraan Ravintola Kultaisen Kukon buffetpöydän ääreen ja ämppäsimme vatsamme täyteen kaikkea mahdollista. Sunnuntaista viisastuneena jätin kuitenkin viimeisen pullapalan syömättä, ettei olo olisi ihan niin tukala seuraavien kymmenien kilometrien aikana. Ravintolasta kysymällä saimme tietää, että Moisiovaaran tie (9110) on asfaltoitu, joten päätimme prätkällä tutuksi tulleen Lentiiran tien (912) sijaan mennä sitä kautta. Ja mikä ihana reittivalinta se olikaan! Tie oli todella kaunis ja idyllinen, rauhallinen ja hyväkuntoinen. Loppumatka Kuhmoon taittui kuin siivillä!

Saavuimme Kuhmoon vähän ennen yhdeksää ja kävimme pikaisesti hakemassa kaupasta seuraavan päivän matkaeväitä (hartsportia, geelejä, proteiinipatukoita, riisipiirakoita, kuivattuja hedelmiä). Hilpaisimme viimeiset kilometrit hotellille ja kirjautumisen jälkeen tiedustelimme saunomismahdollisuutta. Respasta totesi, että sauna on napsahtanut juuri hetki sitten pois päältä, mutta voi käydä sen laittamassa meille vielä päälle. Ihanaa! Niin pääsimme saunan lämpöön rentoutumaan.

Melko lyhyeksi saunominen kuitenkin jäi, kun nälkä alkoi jäytää sisuskaluja. Pikainen siistiytyminen ja respaan kysymään onko missään mitään ruokapaikkaa. "Ei ole. Kaikki on mennyt yhdeksältä kiinni. On minulla tuossa teille suklaapatukoita ja sipsiä myydä." Aha. Kiva. Emme voineet uskoa, että kaikki paikat on oikeasti kiinni, joten lähdimme kävellen pyörimään keskustaan vaihtoehtoja googletellen. Mutta niin se vain oli hetken päästä todettava ettei täältä jumalan selän takaa saa oikeasti mitään ruokaa yhdeksän jälkeen. Onneksi olimme varustautuneet retkikeittimellä ja -muonalla, joten päädyimme kokkailemaan omat sapuskat hotellihuoneessa :P.

Onneksi tuli oma keitin mukaan.

Kokonaismatka 424km.

Kesän pieni pyöräretki, vol. 1

Ollaan miehen kanssa aikaisempina kesinä (ja talvina) kierretty Suomea jo autolla ja prätkällä, joten tälle kesälle päätettiin vaihtaa kulkupeli astetta ekologisempaan. Polkupyörään. En tiedä mistä se ajatus sitten lähti. Mutta lähti kuitenkin. Junalla tai autolla Ouluun, siitä Suomussalmen pohjoisosiin mökille, josta itärajan pikkuteitä Joensuun ja Mikkelin kautta Espooseen. Olemme hulluja. I know. Hihavakiolla, karttaa katsomatta, arveltiin kokonaismatkan olevan reilu 1000km. Aikaa 1,5-2 viikkoa (ajoitettuna ystävän häiden ja Pori Jazzin väliin).

Päivät 1-3

Ensimmäisenä päivänä pakkasimme kimpsumme ja kampsumme autoon ja pyörät katolle. Meillä oli pyöräretkikamojen lisäksi mukana vain hääjuhlavaatteet ja mökkivaatteet ja silti takakontti oli lähes täynnä. Miten ihmeessä kukaan pärjää ilman farmariautoa?! (ja meillä ei ole edes jälkikasvua) Pyörinä ihan normi hybridit, minulla uskollinen, jo vuosia palvellut, Rossano ja miehellä uudehko Insera Reflex Evo.

Saavuimme myöhään torstai-iltana Ouluun vanhempieni luo, yövyimme ja lähdimme perjantaina kiertelemään pyörillä kaupungille (kokonaismatka 20km). Pidettäköön sitä alkulämmittelynä tulevaan koitokseen. Iltapäivällä heitimme suurimman osan kamoista vanhempieni autoon, jotka menisivät edeltä mökille. Me aloittaisimme pyöräilyurakan kevyesti n. 200km:n päivämatkalla. Hulluja. I know. Mutta jotenkin tuntui tyhmältä ajatukselta yöpyä puolimatkassa jossain Pudasjärven metsässä :).

Päivä 4

Ensimmäinen matkapäivä valkeni aurinkoisena muuta viileänä. Lämpömittari taisi olla +10 paikkeilla, joten pitkähihaisen t-paidan lisäksi oli pakko pukeutua pyöräilytakkiin ja sormikkaisiin. Joita ei sitten koko päivänä tarvinnutkaan riisua pois (edes ruokaillessa, paitsi ehkä sormikkaat). Oli nimittäin kylmä. Ja satoi vähän vettäkin.

Ensimmäinen päivä mentiin kevyellä varustuksella. Molemmilla mukana vain vähän vaihtovaatetta (lähinnä kylmän, kuuman ja sateen varalle) sekä ruoanlaittovälineet. "Oikeaa" ruokaa ei kuitenkaan tarvinnut tehdä tienpäällä, koska vedimme Koillisportin buffetissa navat niin täyteen, että seuraavat parikymmentä kilometriä meinasi ruoka nousta vähän turhan hanakasti ylös.

Koillisportissa lounastaessa (n.90km:n jälkeen) naureskelimme miehen kanssa kuinka hullua olisi ollut jäädä matkalle yöpymään. Lähdimme aamulla hyvissä ajoin (ennen kahdeksaa) liikkelle, joten olimme lähes puolimatkassa jo yhden aikaan. Meillä oli siis koko ilta aikaa taivaltaa perille.

Kuusamontie itään päin oli näin sunnuntaina hyvin rauhallinen ja jatkuvasta loivasta ylämäestä ja kevyestä vastatuulesta huolimatta matka taittui joutuisaan (keskinopeus yli 20km/h). Katsoimme, että Jurmusta kannattaa sitten viimein poiketa pois päätieltä, koska siitä lähtisi sopiva "oikoreitti" kohti mökkiä. No. GoogleMaps+pyöräily+"oikoreitti"=VIRHE. Ensinnäkin, tie oli hiekkatie. No, hiekkateitäkin on monenlaisia. Myös ajokelpoisia. Mutta tämä ei ollut. Ensimmäisen viiden kilometrin ryttyytyksen jälkeen olin jo itkun partaalla ja talutin kaikki ylämäet, koska homma ei vain luistanut. Miehen kommentti "olosuhteisiin ei voi vaikuttaa, mutta asenteeseen voi", ei yhtään auttanut asiaa :D. Viimein 19 piiiiitkän kilometrin jälkeen saavuimme asfalttitielle ja oli kyllä lähellä etten heittäytynyt maahan polvilleen suutelemaan tuota mustaa kultaa. Ei enää hiekkateitä tällä matkalla! Vaikka tuo "oikoreitti" olisi jatkunut vielä hyvän matkaa, niin mielenterveyssyistä valitsimme loppumatkaksi asfalttitien vaikka se pidentäisikin matkaa reilun 4km:n verran (asfaltilla piece of cake!).

Saavuimme perille 201km:n ja 10h13min pyöräilyn jälkeen klo. 19:40. Olin erityisen hämmästynyt siitä, että a) pystyin vielä kävelemään, b) en oikeastaan ollut edes kovin väsynyt ja c) en ollut järin nälkäinen. Saunassa tosin tuntui, että jotain oli tullut tehtyä ja lyhty sammui kyllä yötä vasten aika tehokkaasti ;).

Kokonaismatka 221km.

Kesän välituloksia salirintamalla

No nyt on aika kehua vähän itseä. Ja ehkä vähän valmentajaakin.

Tämän kevään treenimatka on ollut aivan huikea. Alkuvuodesta tuntui, ettei kehitystä juuri tapahdu. Leuanvetotreenit olivat järjestään tooosi raskaita, jalkatreenit sen sijaan menivät heittämällä läpi. Salitreenien lisäksi mukaan mahtui juoksua, suunnistusta ja kiipeilyä, joten urheilukertoja tuli viikkoon keskimäärin kuusi.

Touko-kesäkuussa alkoi kuitenkin tapahtua. Leuanvetotulos parani lähes joka viikko ja muutaman huonomman viikon jälkeen pääsin kaksinumeroiseen lukuun. 10 leuanvetoa nousi 16.6.2015 - painakaamme tämä päivämäärä historiankirjoihin ;).

Huhtikuussa treeniohjelmaan mukaan otettu penkkipunnerrus lähti myös tahmeasti liikkeelle, mutta maanantaina saavutin siinäkin uuden ennätyksen 50kg. Tämä siis ykkösmaksimi, edellisen ollessa 45kg. Ihan mahtavaa!

Myös jalkatreenit ovat vähitellen vaikeutuneet ja viime viikolla päästiin jalkatreeni & fartlek -yhdistelmällä jo ihan uusiin sfääreihin. Tänään lyötiin lisää pökköä pesään kun valmentaja oli laittanut takakyykky-ohjelmaan ykkösmaksimin 92,5kg (edellinen 85kg). Vähän piti hakea pohjaa 82,5kg:n ja 87,5kg:n suorituksista ja niin se reipas 90 kiloinenkin meni heittämällä. Enhän minä siihen malttanut hommaa jättää vaan latasin tankoon 97,5kg. Ja se nousi - puhtaasti vielä! Tämän jälkeen mätin tankoon vielä piskuiset 2,5kg, mutta siihen hyytyi tämä tyttö ja 100kg jäi vielä toistaiseksi saavuttamatta.

Nyt jatketaan kesä ja alkusyksy kovalla sali- ja juoksutreenillä ja katsotaan kuinka paljon tämä tyttö pystyy parantamaan kahden vuoden takaista puolimaratonaikaa. Rantamaratonin jälkeen olen kuitenkin päättänyt, että juoksut saavat jäädä, ainakin vähäksi aikaa, ja keskityn taas talvikaudella enemmän kiipeilyyn :).

Vierumäki trail marathon - 15km, joka olikin 15,9km

Viime lauantaina järjestetty Vierumäki Trail Marathon tuli ihan puun takaa, enkä osannut stressata juoksua etukäteen. Jäimme viime tiistaina kesälomalle ja olimme ke-pe muuttamassa siskoa uuteen kotiin, joten siinä tohinassa ei paljon ehtinyt tulevaa kisaa ajatella. No, vähän toki jännitti torstaina, kun valmentaja oli laittanut 6km:n tempojuoksun (5:14 kilometrivauhtia), että niinköhän jalat palautuu lauantaihin mennessä, mutta kuuliaisena treenattavana en halunnut jättää tuota harjoitusta väliinkään. Espoon Rantamaraton jännittää jo nyt...

Lauantaiaamuna vedin Jukolassa hyväksi todetun ruisleipäaamiaisen ja lähdin ajamaan kohti Vierumäkeä. Ehdin hyvissä ajoin paikalle hakemaan kisanumeron ja -paidan (joka S-kokoisena oli niin iso, että mahtui miehelleni...) sekä todistamaan maratoonareiden lähtöä omalle osuudelleen. Kolme varttia odottelua, lämmittelyä, kevyitä venytyksiä, spurtteja, uuden sykemittarin testailua ja olin valmis lähtöön.

Juomapisteitä tulisi 15km:n matkalla olemaan vain yksi, joten täytin Camelbakin säiliöön litran vettä ja sekoitin siihen maltoa energiaa antamaan. Samalle matkalle lähti useita juoksijoita ilman lisävettä, mutta itse en kyllä n.2h:n suoritusta pärjää yhdellä juomisella.

Tavoitteeksi asetin 2h:n alituksen (keskinopeus siis alle 8min/km) ja sijoittumisen 50%:n parhaimman joukkoon.

Reitti alkoi helpolla asfaltti- ja polkuosuudella. Sain pidettyä keskinopeuden lähellä 6min/km. Juoksu tuntui hyvältä ja helpolta. En kuitenkaan halunnut lähteä repimään, sillä luin jostain, että ensikertalaisen kannattaa ottaa alku rauhallisesti ja kävellä ylämäet. Näin tein ja puolet matkasta taittui todella joutuisasti. Puolenvälin tienoilla maasto vaikeutui huomattavasti ja matkaa taitettiin poluttomassa rämeikössä, jyrkissä ylämäissä lähes nelinkontin, kostean upottavassa suossa ja puunrunkojen yli hypellen. Jalka ei enää noussut entiseen tahtiin ja porukkaa lappasi oikealta ja vasemmalta ohi. Tässä vaiheessa kysyin itseltäni, että mihin sitä tuli taas ryhdyttyä!

Viimeiselle 4-5km:lle maasto helpottui ja pääsimme juoksemaan metsäautoteitä, helppoja metsäpolkuja ja lopuksi kuntopolkua sekä asfalttitietä. Tässä vaiheessa jalat olivat kuitenkin niin pökkelöt, etten saanut enää pidettyä hääppöistä vauhtia yllä. Onneksi seuraan liittyi kolme muuta juoksijaa ja yhdessä vedimme sinnillä loppuun asti. Viimeisen kilometrin alettua aloin jo sisäisesti hurrata, että ehkä sittenkin selviän maaliin asti. 15km tuli ja meni eikä maalia näkynyt... Siat! Kokonaismatka olikin lähes 16km!

No maaliin selvittiin hurjan loppukirin siivittämänä loppuajan ollessa 1:55:53, eli alle asetetun tavoitteen, vaikka matkaa tulikin vajaa kilometri enemmän. Ja entä se toinen tavoite? Sijoitus oli 66./144., eli myös se täyttyi :).

Kaikenkaikkiaan jäi vähän omituinen fiilis koko suorituksesta. En pysty rehellisesti sanomaan, että olisin millään osa-alueella pystynyt oikeasti parantamaan tai voinut tehdä jotain toisin. Kuitenkin päällimmäisenä ajatuksena on, että olisin pystynyt parempaankin, jos... Mitä jos? En tiedä. Noh. Ehkä se pitää olla tyytyväinen ensimmäiseen polkujuoksukisaan, kun asetetut tavoitteetkin tuli saavutettua :).