tiistai 25. elokuuta 2015

Kesän pieni pyöräretki, vol. 3

Kuhmossa katsoimme kauhulla seuraavan päivän sääennustetta: pelkkää sadetta. Harkitsimme jo linja-autoilua sade-alueen ohi, mutta jätimme lopullisen päätöksen seuraavaan aamuun. On ne sääennusteet ennenkin muuttuneet yhdessä yössä.

Päivä 8

Päivä valkeni harmaana, mutta sateettomana. Sääennuste näytti edelleen (tihku)sadekuuroja koko meidän reitille (suuntaan Lieksa-Joensuu), mutta miehen kantti ei riittänyt linja-autoiluun. Jotenkin hän sai minutkin suostuteltua matkaan ja niin lähdimme edellisestä päivästä väsyneillä jaloilla polkemaan. Ensimmäiset parikymmentä kilometriä pääsimme etenemään lähes kuivina, mutta vähitellen sade yltyi tihkusta ihan kunnon rankkasadekuuroihin.

Fyysisesti matka ei ollut paha, mutta kyllä pyöräily ylämäkeen vastatuuleen sateen piiskatessa päin näköä syö miestä (ja naista... enemmän naista). Jälleen mies muistutti pilke silmäkulmassa, että "olosuhteita ei voi muuttaa, mutta asennetta voi"... Onneksi minulla ei ollut käsillä mitään irtotavaraa, koska muuten olisi saattanut käydä huonosti :D.

Kilometrejä kertyi mittariin järjettömän hitaasti, ja sateen yltyessä n.80km:n kohdalla (juuri ennen taukoa) olin niiiiin onnellinen, kun bongasin pienen kyläpahasen kierrätyspisteen vierestä katetun levähdyspaikan. Tunnelma oli katossa, kun saimme rauhassa nauttia eväitä sateelta suojassa. Molempien hanskat olivat imaisseet ihan kunnolla vettä ja yllätyksekseni huomasin, että myös alusvaatteet olivat muiden vaatteiden lisäksi märät (sadekamppeista huolimatta).



Kun pääsimme taas matkaan, alkoi sade vähitellen tauota ja lopulta jopa aurinko pilkahteli pilvien välistä. Päivän surkeat fiilikset taittuivat iloiseen ja rentoon matkantekoon eikä viimeiset 30km tuntuneet enää ollenkaan niin kauheilta. Lieksaan saavuttaessa mittariin oli kertynyt 113km ja majoituspaikan järjestyttyä idyllisestä Timitran Linnasta (hostel) oli päivän surkeudet jo lähes unohtuneet. Illan päälle kävimme vielä nauttimassa kolmen ruokalajin illallisen (lue: ähky) Hotelli Puustellin ravintolassa sekä kipakat löylyt Timitran saunassa, jonka jälkeen olimme niin koomassa ettei koskaan ennen :D.

Päivä 9-11

Seuraavasta päivästä oli luvassa kevyt, sillä suuntana oli Joensuu ja V:n ystävät siellä. Ajatuksena oli viettää yksi päivä ja yö Joensuussa ja toinen päivä ja yö mökkisaarella Liperin lähettyvillä. Matka Lieksasta Joensuuhun taittui tasaista tietä pitkin joutuisasti auringon paistaessa. Lämpötila ei tällekään päivälle noussut huikeisiin lukemiin, mutta se oli vain hyvä.

Joensuussa suuntasimme hotellin checkinin jälkeen lähes perinteeksi muodostuneeseen Amarilloon syömään, jossa palkitsimme itsemme joutuisasta matkanteosta myös herkullisilla jälkiruoilla (suklaa- ja juustokakkua nam!). Tässä välissä voinee todeta, että vaikka pyöräilypäivien kalorikulutus huiteli siellä 2300-5200kcal välillä, ei nälkä yllättänyt kertaakaan kesken matkan ja ruokaa piti syödä käytännössä väkisin niin päivällä kuin illallakin. Voitte kuitenkin arvata, että syötyjä kaloreita ei juuri laskettu ja kaikkea syötiin mitä mieli teki, jos teki. Esimerkiksi mansikkarasia Joensuun torilla hävisi parissa minuutissa kojun vieressä seisten vaikka kävelimme sinne suoraan Amarillon pöydästä :D.


Siinä sitten pyörimme Joensuussa illan ja seuraavan aamupäivän ystäviä tapaamassa ja lauantaina suuntasimme Liperiin mökille. Matkaa kertyi kahtena päivänä yhteensä 148km, joten näitä voinee pitää lähes välipäivinä ;).

Kokonaismatka 685km.

maanantai 17. elokuuta 2015

Kesän pieni pyöräretki, vol. 2

Voi kauhea paikka, kun on muka niin paljon tekemistä ettei matkakertomusta ehdi kirjoittaa loppuun ;). Eli siis.

Päivät 5-6

Ensimmäisen pyöräilypäivän jälkeen rentouduimme mökin viileydessä (ulkona n.15 astetta) ja nautimme pienestä puuhastelusta rakennustyömaalla. Valmentaja oli laittanut heti maanantaille fartlekin (se puolimaraton...) ja kauhulla jännitin, et niinköhän sitä jaksaa mitään juosta. Mutta kummasti ne vaan pyöräily- ja juoksulihakset on erikseen ja fartlek kulki erinomaisen hyvin!

Toisena mökkipäivänä rupesimme katsomaan sääennusteita ja totesimme, että jo keskiviikkona olisi jatkettava matkaa, ettei jouduta torstaina leviävään saderintaman syleilyyn.

Päivä 7

Koska ensimmäisen päivän parisataa kilsaa meni niin helposti, otimme päämääräksi Kuhmon. Matkaa kertyisi samantien se toiset parisataa kilometriä.

Ensimmäinen etappi, vajaa 90km Suomussalmen keskustaan, oli melko tiukkaa ylämäkeä ja alamäkeä, jotka näin Pohjanmaan lakeuksilla kasvaneelle oli melko kova paikka. Siinä vaiheessa, kun huomasin unohtaneeni vihkisormuksen edelliselle levähdyspaikalle (tietysti niiden matkan suurimpien mäkien taakse) iski epätoivo. Eeei! Miksi otin sen pois?! (syy: aurinkorasvan levitys) Miten saatoin unohtaa?! Kuinka pitkä matka me on jo pyöräilty sen jälkeen?! Wääää!

Ennen kuin sain oman ajatusketjuni edes loppuun, oli jo mies kääntynyt ympäri ja huikkasi minulle, että jäisin odottamaan. Minä siihen äkkiä takaisin, että jättäisi nyt edes laukut minulle ja niin hän ampaisi matkaan. Eihän siinä sitten mennyt kuin vajaa 20min, kun armas ilmestyi mäen takaa sormus pikkurillissään. Sankarini <3!!


Suomussalmelle saavuttuamme suuntasimme suoraan Ravintola Kultaisen Kukon buffetpöydän ääreen ja ämppäsimme vatsamme täyteen kaikkea mahdollista. Sunnuntaista viisastuneena jätin kuitenkin viimeisen pullapalan syömättä, ettei olo olisi ihan niin tukala seuraavien kymmenien kilometrien aikana. Ravintolasta kysymällä saimme tietää, että Moisiovaaran tie (9110) on asfaltoitu, joten päätimme prätkällä tutuksi tulleen Lentiiran tien (912) sijaan mennä sitä kautta. Ja mikä ihana reittivalinta se olikaan! Tie oli todella kaunis ja idyllinen, rauhallinen ja hyväkuntoinen. Loppumatka Kuhmoon taittui kuin siivillä!

Saavuimme Kuhmoon vähän ennen yhdeksää ja kävimme pikaisesti hakemassa kaupasta seuraavan päivän matkaeväitä (hartsportia, geelejä, proteiinipatukoita, riisipiirakoita, kuivattuja hedelmiä). Hilpaisimme viimeiset kilometrit hotellille ja kirjautumisen jälkeen tiedustelimme saunomismahdollisuutta. Respasta totesi, että sauna on napsahtanut juuri hetki sitten pois päältä, mutta voi käydä sen laittamassa meille vielä päälle. Ihanaa! Niin pääsimme saunan lämpöön rentoutumaan.

Melko lyhyeksi saunominen kuitenkin jäi, kun nälkä alkoi jäytää sisuskaluja. Pikainen siistiytyminen ja respaan kysymään onko missään mitään ruokapaikkaa. "Ei ole. Kaikki on mennyt yhdeksältä kiinni. On minulla tuossa teille suklaapatukoita ja sipsiä myydä." Aha. Kiva. Emme voineet uskoa, että kaikki paikat on oikeasti kiinni, joten lähdimme kävellen pyörimään keskustaan vaihtoehtoja googletellen. Mutta niin se vain oli hetken päästä todettava ettei täältä jumalan selän takaa saa oikeasti mitään ruokaa yhdeksän jälkeen. Onneksi olimme varustautuneet retkikeittimellä ja -muonalla, joten päädyimme kokkailemaan omat sapuskat hotellihuoneessa :P.

Onneksi tuli oma keitin mukaan.
Kokonaismatka 424km.

tiistai 11. elokuuta 2015

Kesän pieni pyöräretki, vol. 1

Ollaan miehen kanssa aikaisempina kesinä (ja talvina) kierretty Suomea jo autolla ja prätkällä, joten tälle kesälle päätettiin vaihtaa kulkupeli astetta ekologisempaan. Polkupyörään. En tiedä mistä se ajatus sitten lähti. Mutta lähti kuitenkin. Junalla tai autolla Ouluun, siitä Suomussalmen pohjoisosiin mökille, josta itärajan pikkuteitä Joensuun ja Mikkelin kautta Espooseen. Olemme hulluja. I know. Hihavakiolla, karttaa katsomatta, arveltiin kokonaismatkan olevan reilu 1000km. Aikaa 1,5-2 viikkoa (ajoitettuna ystävän häiden ja Pori Jazzin väliin).

Päivät 1-3

Ensimmäisenä päivänä pakkasimme kimpsumme ja kampsumme autoon ja pyörät katolle. Meillä oli pyöräretkikamojen lisäksi mukana vain hääjuhlavaatteet ja mökkivaatteet ja silti takakontti oli lähes täynnä. Miten ihmeessä kukaan pärjää ilman farmariautoa?! (ja meillä ei ole edes jälkikasvua) Pyörinä ihan normi hybridit, minulla uskollinen, jo vuosia palvellut, Rossano ja miehellä uudehko Insera Reflex Evo.


Saavuimme myöhään torstai-iltana Ouluun vanhempieni luo, yövyimme ja lähdimme perjantaina kiertelemään pyörillä kaupungille (kokonaismatka 20km). Pidettäköön sitä alkulämmittelynä tulevaan koitokseen. Iltapäivällä heitimme suurimman osan kamoista vanhempieni autoon, jotka menisivät edeltä mökille. Me aloittaisimme pyöräilyurakan kevyesti n. 200km:n päivämatkalla. Hulluja. I know. Mutta jotenkin tuntui tyhmältä ajatukselta yöpyä puolimatkassa jossain Pudasjärven metsässä :).

Päivä 4

Ensimmäinen matkapäivä valkeni aurinkoisena muuta viileänä. Lämpömittari taisi olla +10 paikkeilla, joten pitkähihaisen t-paidan lisäksi oli pakko pukeutua pyöräilytakkiin ja sormikkaisiin. Joita ei sitten koko päivänä tarvinnutkaan riisua pois (edes ruokaillessa, paitsi ehkä sormikkaat). Oli nimittäin kylmä. Ja satoi vähän vettäkin.

Ensimmäinen päivä mentiin kevyellä varustuksella. Molemmilla mukana vain vähän vaihtovaatetta (lähinnä kylmän, kuuman ja sateen varalle) sekä ruoanlaittovälineet. "Oikeaa" ruokaa ei kuitenkaan tarvinnut tehdä tienpäällä, koska vedimme Koillisportin buffetissa navat niin täyteen, että seuraavat parikymmentä kilometriä meinasi ruoka nousta vähän turhan hanakasti ylös.


Koillisportissa lounastaessa (n.90km:n jälkeen) naureskelimme miehen kanssa kuinka hullua olisi ollut jäädä matkalle yöpymään. Lähdimme aamulla hyvissä ajoin (ennen kahdeksaa) liikkelle, joten olimme lähes puolimatkassa jo yhden aikaan. Meillä oli siis koko ilta aikaa taivaltaa perille.

Kuusamontie itään päin oli näin sunnuntaina hyvin rauhallinen ja jatkuvasta loivasta ylämäestä ja kevyestä vastatuulesta huolimatta matka taittui joutuisaan (keskinopeus yli 20km/h). Katsoimme, että Jurmusta kannattaa sitten viimein poiketa pois päätieltä, koska siitä lähtisi sopiva "oikoreitti" kohti mökkiä. No. GoogleMaps+pyöräily+"oikoreitti"=VIRHE. Ensinnäkin, tie oli hiekkatie. No, hiekkateitäkin on monenlaisia. Myös ajokelpoisia. Mutta tämä ei ollut. Ensimmäisen viiden kilometrin ryttyytyksen jälkeen olin jo itkun partaalla ja talutin kaikki ylämäet, koska homma ei vain luistanut. Miehen kommentti "olosuhteisiin ei voi vaikuttaa, mutta asenteeseen voi", ei yhtään auttanut asiaa :D. Viimein 19 piiiiitkän kilometrin jälkeen saavuimme asfalttitielle ja oli kyllä lähellä etten heittäytynyt maahan polvilleen suutelemaan tuota mustaa kultaa. Ei enää hiekkateitä tällä matkalla! Vaikka tuo "oikoreitti" olisi jatkunut vielä hyvän matkaa, niin mielenterveyssyistä valitsimme loppumatkaksi asfalttitien vaikka se pidentäisikin matkaa reilun 4km:n verran (asfaltilla piece of cake!).

Saavuimme perille 201km:n ja 10h13min pyöräilyn jälkeen klo. 19:40. Olin erityisen hämmästynyt siitä, että a) pystyin vielä kävelemään, b) en oikeastaan ollut edes kovin väsynyt ja c) en ollut järin nälkäinen. Saunassa tosin tuntui, että jotain oli tullut tehtyä ja lyhty sammui kyllä yötä vasten aika tehokkaasti ;).

Kokonaismatka 221km.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Kesän välituloksia salirintamalla

No nyt on aika kehua vähän itseä. Ja ehkä vähän valmentajaakin.

Tämän kevään treenimatka on ollut aivan huikea. Alkuvuodesta tuntui, ettei kehitystä juuri tapahdu. Leuanvetotreenit olivat järjestään tooosi raskaita, jalkatreenit sen sijaan menivät heittämällä läpi. Salitreenien lisäksi mukaan mahtui juoksua, suunnistusta ja kiipeilyä, joten urheilukertoja tuli viikkoon keskimäärin kuusi.

Touko-kesäkuussa alkoi kuitenkin tapahtua. Leuanvetotulos parani lähes joka viikko ja muutaman huonomman viikon jälkeen pääsin kaksinumeroiseen lukuun. 10 leuanvetoa nousi 16.6.2015 - painakaamme tämä päivämäärä historiankirjoihin ;).

Huhtikuussa treeniohjelmaan mukaan otettu penkkipunnerrus lähti myös tahmeasti liikkeelle, mutta maanantaina saavutin siinäkin uuden ennätyksen 50kg. Tämä siis ykkösmaksimi, edellisen ollessa 45kg. Ihan mahtavaa!

Myös jalkatreenit ovat vähitellen vaikeutuneet ja viime viikolla päästiin jalkatreeni & fartlek -yhdistelmällä jo ihan uusiin sfääreihin. Tänään lyötiin lisää pökköä pesään kun valmentaja oli laittanut takakyykky-ohjelmaan ykkösmaksimin 92,5kg (edellinen 85kg). Vähän piti hakea pohjaa 82,5kg:n ja 87,5kg:n suorituksista ja niin se reipas 90 kiloinenkin meni heittämällä. Enhän minä siihen malttanut hommaa jättää vaan latasin tankoon 97,5kg. Ja se nousi - puhtaasti vielä! Tämän jälkeen mätin tankoon vielä piskuiset 2,5kg, mutta siihen hyytyi tämä tyttö ja 100kg jäi vielä toistaiseksi saavuttamatta.

Nyt jatketaan kesä ja alkusyksy kovalla sali- ja juoksutreenillä ja katsotaan kuinka paljon tämä tyttö pystyy parantamaan kahden vuoden takaista puolimaratonaikaa. Rantamaratonin jälkeen olen kuitenkin päättänyt, että juoksut saavat jäädä, ainakin vähäksi aikaa, ja keskityn taas talvikaudella enemmän kiipeilyyn :).

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Vierumäki trail marathon - 15km, joka olikin 15,9km

Viime lauantaina järjestetty Vierumäki Trail Marathon tuli ihan puun takaa, enkä osannut stressata juoksua etukäteen. Jäimme viime tiistaina kesälomalle ja olimme ke-pe muuttamassa siskoa uuteen kotiin, joten siinä tohinassa ei paljon ehtinyt tulevaa kisaa ajatella. No, vähän toki jännitti torstaina, kun valmentaja oli laittanut 6km:n tempojuoksun (5:14 kilometrivauhtia), että niinköhän jalat palautuu lauantaihin mennessä, mutta kuuliaisena treenattavana en halunnut jättää tuota harjoitusta väliinkään. Espoon Rantamaraton jännittää jo nyt...

Lauantaiaamuna vedin Jukolassa hyväksi todetun ruisleipäaamiaisen ja lähdin ajamaan kohti Vierumäkeä. Ehdin hyvissä ajoin paikalle hakemaan kisanumeron ja -paidan (joka S-kokoisena oli niin iso, että mahtui miehelleni...) sekä todistamaan maratoonareiden lähtöä omalle osuudelleen. Kolme varttia odottelua, lämmittelyä, kevyitä venytyksiä, spurtteja, uuden sykemittarin testailua ja olin valmis lähtöön.

Juomapisteitä tulisi 15km:n matkalla olemaan vain yksi, joten täytin Camelbakin säiliöön litran vettä ja sekoitin siihen maltoa energiaa antamaan. Samalle matkalle lähti useita juoksijoita ilman lisävettä, mutta itse en kyllä n.2h:n suoritusta pärjää yhdellä juomisella.

Tavoitteeksi asetin 2h:n alituksen (keskinopeus siis alle 8min/km) ja sijoittumisen 50%:n parhaimman joukkoon.

Reitti alkoi helpolla asfaltti- ja polkuosuudella. Sain pidettyä keskinopeuden lähellä 6min/km. Juoksu tuntui hyvältä ja helpolta. En kuitenkaan halunnut lähteä repimään, sillä luin jostain, että ensikertalaisen kannattaa ottaa alku rauhallisesti ja kävellä ylämäet. Näin tein ja puolet matkasta taittui todella joutuisasti. Puolenvälin tienoilla maasto vaikeutui huomattavasti ja matkaa taitettiin poluttomassa rämeikössä, jyrkissä ylämäissä lähes nelinkontin, kostean upottavassa suossa ja puunrunkojen yli hypellen. Jalka ei enää noussut entiseen tahtiin ja porukkaa lappasi oikealta ja vasemmalta ohi. Tässä vaiheessa kysyin itseltäni, että mihin sitä tuli taas ryhdyttyä!

Viimeiselle 4-5km:lle maasto helpottui ja pääsimme juoksemaan metsäautoteitä, helppoja metsäpolkuja ja lopuksi kuntopolkua sekä asfalttitietä. Tässä vaiheessa jalat olivat kuitenkin niin pökkelöt, etten saanut enää pidettyä hääppöistä vauhtia yllä. Onneksi seuraan liittyi kolme muuta juoksijaa ja yhdessä vedimme sinnillä loppuun asti. Viimeisen kilometrin alettua aloin jo sisäisesti hurrata, että ehkä sittenkin selviän maaliin asti. 15km tuli ja meni eikä maalia näkynyt... Siat! Kokonaismatka olikin lähes 16km!
No maaliin selvittiin hurjan loppukirin siivittämänä loppuajan ollessa 1:55:53, eli alle asetetun tavoitteen, vaikka matkaa tulikin vajaa kilometri enemmän. Ja entä se toinen tavoite? Sijoitus oli 66./144., eli myös se täyttyi :).

Kaikenkaikkiaan jäi vähän omituinen fiilis koko suorituksesta. En pysty rehellisesti sanomaan, että olisin millään osa-alueella pystynyt oikeasti parantamaan tai voinut tehdä jotain toisin. Kuitenkin päällimmäisenä ajatuksena on, että olisin pystynyt parempaankin, jos... Mitä jos? En tiedä. Noh. Ehkä se pitää olla tyytyväinen ensimmäiseen polkujuoksukisaan, kun asetetut tavoitteetkin tuli saavutettua :).

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Fartlek ja muuta kivaa

Mun valmentaja on sadisti. Piste.

Me on näköjään tähän asti vaan lämmitelty noiden jalkatreenien kanssa ja tänään päästiin sit itse asiaan. Ja no, treenien kanssa ylipäätään. Jukola on takana päin ja Vierumäki Trail Maraton lauantaina, joten katse ja treneenivaihde käännettiin tän viikon alusta puolimaratonmoodiin syyskuun yhdeksääntoista tähdäten.

Valmentaja laittoi juhannuspäivänä (*ahkera poika*) mulle uuden treeniohjelman ja en voi muuta sanoa kuin että huhhuh. Sellaiset vaatimattomat neljä salitreeniä ja neljä juoksutreeniä viikkoon :D. Jos ei tällä tulokset parane, niin ei sitten millään. Tai sit mä ajan itseni ylikuntoon. Saa nähdä kumpi tulee ensin.

Ja nyt varmaan mietitte, että millä ajalla meinaan kahdeksan treeniä tehdä. Sitä minäkin mietin.

No, kaksi juoksutreeniä on niputettu jalkatreenien yhteyteen, eli urheilupäiviä tulee edelleen se sama 6 per viikko, mitä tähänkin asti. Ja siitähän se riemu repes, kun tänään tein ensimmäistä kertaa ensin salilla jalkatreenin ja siihen päälle juoksumatolla fartlekin. Joo ei, älkää kääntäkö sitä englannista suomeen vaan ruotsista. Google tiesi kertoa, että fartlek tarkoittaa vauhtileikittelyä (speed play) ja se kuormittaa niin aerobista kuin anaerobista systeemiä. Selvä. Ja salitreenin päälle tehtynä myös kaikkia muita systeemejä.

Treeni alkoi kevyesti lyhyillä takakyykysarjoilla (max 80kg), pidemmillä etukyykkysarjoilla (55kg), bulgarialaisilla kyykyillä ja jalkaprässillä. Jep. Aika kova. Tunnin salitreenin jälkeen sit siirtyminen juoksumatolle, jossa 4km kevyttä juoksua ja väliin 5*30s spurtit. Sinnillä kiroillen vedin kevyen juoksun 8,5km/h ja sprintit 12km/h. Ensimmäistä kertaa juoksu poltteli myös pakaroissa.

Jännä nähdä mihin tällä treenillä päästään. Valmentaja asetti puolimaratonin aikatavoitteeksi 1:50. Joka on siis -28min kahden vuoden takaisesta suorituksesta. Glup...

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Elämäni toinen Jukola

Jukola-joukkueen kasaaminen oli tänä vuonna täynnä jännitystä eritasoisten vammautumisten, leikkausten, onnettomuuksien ja muiden menojen takia. Minäkin lupauduin alunperin Jukolan lisäksi myös Venloihin, mutta perjantaille sattuneet pippalot ja lauantain myöhäisempi saapuminen kisapaikalle muutti omatkin suunnitelmat vielä suht. viime metreillä. 

Jukolan osuuksista heitettiin työkaverin kanssa kolikkoa ja minulle lankesi edellisvuoden tapaan aamuyön nelososuus, joka myös tällä kertaa oli osuuksista lyhin. No, sattumien summana minulle tarjoutui kuitenkin mahdollisuus vaihtaa osuuteni viidenteen ja vaikka se olikin 0,5km pidempi, tartuin siihen mielelläni. Tarkoittihan se pidempiä yöunia :). Viime vuodesta poiketen unta saikin palloon huomattavasti enemmän, sillä pehkuihin painuttiin jo puolenyön aikaan ja sade herätteli puoli seitsemän kieppeillä.

Jännittävin osuus edellisvuoden tapaan oli aikaisempien osuuksien suoriutuminen ja oman startin ajoittuminen. Vähän siinä nukkumaan mennessä mietin, että niinköhän se klo. 7 herätys on liian myöhään, mutta turhaan. Yövuorolaiset käyttivät omiin osuuksiinsa 3-4,5h, joten yhteislähdössä olikin sitten joukkueen 4., 5., 6. ja 7. osuuksien juoksijat. Ei siis kauhean vahva suoritus :D.

Pitkä alku asfaltilla ennen K-pisteelle saapumista oli vähän poikkeuksellinen ja nastareilla vähän ärsyttävä, mutta samalla nopea. Muita 5. osuuden juoksijoita oli yhteislähdössä sen verran paljon, että lopulta itsenäistä suunnistusta tuli 8,6km reitillä melko vähän. Suurin osa matkasta meni parin osaavan suunnistajamiehen peesissä, joten suunnistamisen sijaan sain keskittyä maastojuoksuun :). Otin kyllä joka rastilta suunnan seuraavalle rastille uudella peukalokompassilla (Mahtava keksintö!) ja olin rastivälit pääasiassa kartalla, mutta sen verran pahoissa paikoissa nuo rastipisteet tällä kertaa olivat, että yksin niitä olisi saanut etsiä melko paljon kauemmin. Hatunnosto siis meidän yöllisille suunnistajille, jotka kertomustensa mukaan olivat metsässä pääasissa yksin! Yyyh kuinka pelottava ajatus!
Uusi peukalokompassi Louna-Jukolan kartalla (kuva lavastettu)
Näin jälkikäteen ajatellen juoksusuoritus oli hyvä, sijoitus omalla osuudella 843/1605 (viime vuonna 1315/1504), mutta suunnistaa olisin kyllä voinut enemmän. Viime vuonna uskalsin tehdä huomattavasti rohkeammin omia reittivalintoja, enkä peesiä juuri käyttänyt. Tällä kertaa erityisesti rastiväleille 7-14 löytyi sen verran hyvä ja nopea peesi, ettei sitä voinut olla käyttämättä. Toisaalta, yleisfiiliksenä suorituksen jälkeen jäi vähän tyhjä olo. Entä jos olisin tehnyt vain oman suorituksen? Olisinko sitten pärjännyt?
Kuvakaappaus suorituksestani Jukolan RouteGadgetista
Nyt voi ehkä puhua jo suunnistusjoukkueesta, kun olimme samalla ydinporukalla jo kolmatta kertaa Jukolassa. Etenkin, kun tänä vuonna olimme varustautuneet oikein tiimipaidoilla ja Jukolan lisäksi saimme ensimmäistä kertaa joukkueen myös Venloihin! Itse olin ensimmäistä kertaa mukana viime vuonna, jolloin jäi kauhea nälkä lähteä mukaan myös uudelleen. Nyt olen varma, ettei nämä tule jäämään viimeisiksi kerroiksi ;).

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Paras mobiilikarttasovellus polkujuoksuun?

Polkujuoksupäivä, muttei tietoa mihin lähtisi. Ihan kotiovelta ei matkaan pääse. Tavoitematka 10km. Mistä löytyisi riittävän pitkä ja monipuolinen reitti? No Nuuksion kansallispuistosta ainakin. Mutta sinne ei kyllä ilman karttaa uskalla lähteä. Eksyisin vielä. Hmm. Löytyisiköhän vanhoja suunnistuskarttoja jostain kaapin pohjalta? No ei löytynyt. Bummer.

Netistä löytyy reittikartta.fi, mutta ainakin aikaisemmin se on kännykällä toiminut vähän huonosti. Ja navigointi sen avulla on vähän hankalaa, kun ei saa itseä pisteenä kartalle. Voi kun jotenkin saisi Bodom Trail Marathonin tai Nuuksio Classic Trailin .gpx tiedostot kännykkään. Ja siitä se ajatus sitten lähti...

Ensimmäisenä latasin kokeiluun Jahtikartat android-sovelluksen, mutta en sit vissiin osannut käyttää sitä, koska vaikka kuinka toin sovellukseen Bodom Trail Marathonin reittikartan, niin mitään ei tullut oikeasti kartalle. Bummer. Vähän lisää googletusta ja vastaan tuli Maastokartat-sovellus, jossa reittien sisäänluvun lisäksi pystyy myös luomaan ja tallentamaan omia reittejä! This is definitely my choice!


Vaikka insinööri olenkin, ei reitin sisäänluku ollut tässäkään ihan selvä homma. Ehdin jo maksaa sovellukseen 4,95€ lisäkilkkeen, ennenkuin löysin oikean napin (tuo tähti tuossa oikealla), mistä ladatun reitin saa kartalle näkyviin. En siis tiedä oliko tuo maksu tarpeen vai ei :D. Tai siis oli se. Koska ilman maksua ei voi nauhoittaa tai jakaa reittejä. Mikä on tietysti ihan ehdottoman tärkeää. Eikö vain?! Yllä siis Bodom Trail Marathonin reitti Maastokartat sovelluksessa ja alla osuus, jonka siitä tänään hilpaisin.
Olihan se vähän tyhmän tuntuista (ja varmaan hullun näköistä) juosta kännykkä kädessä metsässä, mutta minä nyt vain satun olemaan sellainen urheilija, että tarvitsen jonkun muun antamaan minulle suunnan :). Eniten pelkäsin kuitenkin sitä, että tohelona heittelen kännykkää miten sattuu, rikon sen enkä lopulta löydä metsästä pois. Niinpä viritin narusta remmin, jolla sidoin kännykän ranteeseen ja off I went!

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kauden ennätysvetoja

Tällä viikolla on taas vedetty tämän kevään enkkoja salilla. Leuanveto jäi edelleen siihen reiluun yhdeksään (damn!) vaikka optimistina otin suorituksen myös videolle, et jos vaikka menis toiselle kymmenelle. Sen lisäksi tuli liikautettua alataljassa 80kg (kolmiolla) ja tänään maastavetoa 100kg:lla. Siitäkin valkun pyynnöstä video, alla :). Vähä mulla on rimppakintut!


Tässä on pitkin kevättä heiluteltu mavessa kevyitä 60-80kg:n tankoja ja mie oon sit tunnollisesti joka kerta kuitannu treenipalautteeseen että "iisi setti :)". Jossain vaiheessa valkku oli silleen et "Iisi! No johan!" Siinä vaiheessa tajusin, et mä oon vähän niinkun unohtanu kertoa hälle, että maven ykkösmaksimi viime syksyltä on 110kg *grin*. No sen jälkeen rautaa onkin laitettu vähän enemmän tankoon ;).

Valkun kommentit yo. videoon oli, et vähän kyykystä lähtee ja paino päkiöillä. Niitä kun sais vähän fiksattua niin sais taka-akselin paremmin mukaan ja enemmän rautaa tankoon. Itsekin huomasin tuossa jo tehdessä, että meinaa turhaa kaatua eteenpäin. Pientä viilausta, ja tuo viime syksyn enkka ylittyy heittämällä :). Maven lisäksi seuraavat ennätystavoitteet on ehdottomasti penkissä. Siinä ei meinaa tulokset parantua sitten millään! argh!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Polkujuoksua paljasjalkakengillä - My new favorite!

Nyt teki valkku hyvän teon laittamalla sunnuntain juoksulenkin tavoitteeksi 8km n. 150 keskisykkeellä ilman aikatavoitetta. Mietin, että niinköhän jaksan tuolla maanteillä tepsutella riittävän hitaasti, että sykkeet pysyy noin matalalla, mutta sitten muistin, että polkujuoksuakin voisi vähän harjoitella. Vierumäki Trail Maratoniin on nimittäin alle kuukausi, enkä ole käynyt poluilla ollenkaan!

Niin, olenko muistanut edes mainita siitä! Ilmoittauduin Vierumäki Trail Maratonin vajaamittaiselle! Eli 15km polkujuoksua 27.6.2015. Vierumäellä. Metsässä. Polkuja. Näillä näkymin varvaskengillä :).

Eilen kävin tosiaan ensimmäistä kertaa kokeilemassa ko. lajia ja vain kerran vedin kunnon faceplantin, kun kengännauhan silmukka kiepsahti toisen jalan ukkovarpaan ympärille (thing that would never happen with normal shoes), jonka jälkeen vedin molempiin kenkiin ammattimaisen silmukkarusettisolmuyhdistelmän. Tähän pitää kyllä keksiä joku pomminvarma ratkaisu, sillä en halua enää toiste olla polvet verillä rähmälläni. Metsässä. Yksin. Tosin yksi hyvä puoli tuossa mun uudessa juoksurepussa on > siinä on pilli! Voin sitten loukkaantuneena morsettaa apua paikalle. En kyllä osaa muuta kuin SOS. Mutta eiköhän se riitä.
Ostin tosiaan Vierumäen kisaa varten vesipullojuoksurepun, sillä kilpailuohjeissa sanottiin, että jokaisella pitää olla omat juomat ja EA-kamat mukana. En sitten tiedä, että jos reisi murtuu, niin kuinka paljon siitä laastaripaketista on hyötyä, mutta kyllä tuo Camebak Octane LR:n uusi lantiolle sijoittuva 2l vesisäiliö on kyllä aika oivallinen keksintö. Kulkee lähes huomaamatta mukana! Tosin vähän nuo olkahihnat hankaa kaulaa, mutta sekin ratkennee vähän korkeampikaula-aukkoisella paidalla.

Kuten etukäteen arvelinkin, on polkujuoksu juuri sopiva yhdistelmä juoksua ja suunnistusta. Tai jos toisin haluaa sanoa, niin jotain niiden väliltä. Maantiejuoksu on usein tosi puuduttavaa, suunnistus taas usein aika hidasta (kun ei ne rastit vaan löydy!). Polkujuoksussa saa suunnistuksen helpon osuuden, eli polut, monipuolisen maaston ja vähän rennomman tahdin kuin tiellä. Vibramin Fivefinger Speed XC:t toimivat lisäksi erinomaisesti myös maastossa. Niissä on sopivasti pohjaa ettei jokainen kivi, juuri ja käpy raasta jalanpohjaa ja vedenpitävyys huolehtii siitä, ettei pienet suolämpäreet tai mutalammikot haittaa. Suosittelen! (ja tämä ei sitten ollut maksettu mainos)