Päivän negatiiviset ja positiiviset

Facebookissa kiertää positiivisuushaaste, jossa kehotetaan listaamaan viiden päivän ajan 3 positiivista asiaa. Tälle päivälle löytyi kyllä muutama negatiivinenkin.

Tämän päivän negatiiviset:

1. Satoi vettä
2. Suunnistuskartta meni muhjuksi
3. -> Jouduin skippaamaan kolme rastia

Tämän päivän positiiviset:

1. Työkaveri houkutteli ajamaan pyörällä suunnistamaan -> yhteensä 54km pyöräilyä tälle päivälle (kilometrikisassa tällä hetkellä hyvä kakkossija 75km edellä kolmosta)
2. Eksyin vain yhdellä rastilla pahasti. Vauhti oli muilla rastiväleillä jo ihan kiitettävä liukkaasta kelistä huolimatta.
3. Ja parhaimpana fiiliksenä tämä urheilun ja ruoan jälkeinen raukeus. Ja muutenkin voittajafiilis sadepäivän ulkourheilujen jälkeen.

Pitkä pyörälenkki

Näin kauniina kesäpäivänä ei yksinkertaisesti voi mennä salille treenaamaan. Ei vain voi. Menee aurinko ihan hukkaan. Senpä takia päätin aamutuimaan, että tämän päivän urheilu on pitkä pyörälenkki.

Päänvaivaa aiheutti vain pyörän valinta. Uskaltaisinko lähteä pitkälle lenkille maantiepyörällä vai ottaisinko aina luotettavan hybridin, jolla varmasti jaksan polkea ilman, että paikat tulevat kipeäksi?

Reittiä suunnitellessa tuli harvinaisen selväksi, että hybridillä se oli lähdettävä. 75-80km kylmiltään maantiepyörällä olisi liikaa. Takana on kuitenkin vain yksi 40km:n ja yksi 20km:n lenkki kiiturilla, joten matkan tuplaaminen aiheuttaisi ihan varmasti loppumatkasta säryn ja jomotuksen aiheuttamaa ketutusta.

Loppujen lopuksi matkaa kertyi 81km keskinopeudella 22,5km/h. Viime vuoteen verrattuna (jolloin vedin saman lenkin) tämänkertainen oli erittäin positiivinen kokemus! Matka sujui vauhdikkaammin ja kevyemmin, enkä ollut läheskään niin väsynyt jälkikäteen (viime vuonna vedin parin tunnin nokoset reissun päätteeksi).

Viikon lajit

Tänään oli hyvä kiipeilypäivä pitkästä tauosta huolimatta. Pääsin ensimmäisellä yrittämällä yhden 7a graden reitin ja olin hyvin hyvin onnellinen! Olen tahkonnut samaa reittiä jo monta kertaa aikaisemmin ja aina epäonnistunut reitin puolivälissä, jossa on kaksi vaikeaa muuvia peräkkäin. Tänään, kun pääsin suoraan tuon kohdan yli, olin niin täpinöissäni, että kädet ja jalat tutisivat koko loppumatkan - "nyt en saa epäonnistua". Vaikka greidaus saattoi olla vähän alakanttiin, uskallan nyt julistaa itseni 7a (tai vähintään 6c+) tason kiipeilijäksi :). Ei hullummin, kun takana on kuitenkin vasta vuosi harrastuksen parissa.

Kotona odottikin sitten ei niin mieluisa tehtävä, kun paikattavana oli kaksi pyöränrengasta. Maantiekiiturin rengas puhkesi miehen edellisellä lenkillä kahdesti ja minun hybridin rengas eilen bussipysäkin rikotun lasin siruihin. Ostin jo viime vuonna uuden ulkokumin, joka kuitenkin syystä tai toisesta jäi vaihtamatta. Nyt sain sitten hyvän syyn vaihtaa sen alle, kun lasinsiru viilsi vanhaan pistosuojattuun kumiin 0,5cm viillon läpi asti. Todennäköisyys, että kivi tai siru osuu juuri tuohon kohtaan uudestaan on pieni, mutta en silti halua ottaa sitä riskiä, että jään johonkin matkalle.

Seuraavan viikon urheilulajit onkin nyt poikkeuksellisen selvät, kun huomenna, lauantaina, maanantaina ja tiistaina on luvassa suunnistusta. Viime sunnuntain räpellyksen jälkeen on pakko ottaa harjoittelussa loppukiri ennen reilun viikon päässä siintävää Jukolaa. Jospa sinne väliin mahtuisi kuitenkin edes muutama pyörälenkki (vähintään hyötyliikuntana), etten ihan putoa kilometrikisan kärkijoukosta. Vaikka huonoltahan tuo taas näyttää, 24km:ä kakkossijasta ja 476km (!) kärkisijasta. Hatunnosto sinulle R!

Hukassa Nuuksiossa

Tänään oli pakko lähteä taas metsään samoilemaan, sillä Jukola lähestyy uhkaavasti. 

Homma meni jännäksi jo alkumetreillä, kun reitti piti itse piirtää kartalle. Suoriuduin tästä kuitenkin mallikkaasti. Toinen, missä homma saattoi (ja lopulta menikin) pieleen oli oikean rastikuvauslappusen mukaan ottaminen. Siinä ajatuksissani, toinen jalka jo lähtökuopissa, menin ja nappasin tarkemmin katsomatta mukaan 9km:n reitin rastikuvaukset väärine rastinumeroineen, vaikka piirsin kartan 5km:lle.

Siinähän sitten olin jo toisella rastilla ihan äimänä, kun luulin olevani muutaman eksymisen jälkeen oikeassa paikassa, mutta rastinumero viittasikin kolmosrastiin. Mitä?!? No, lähdin hämmentyneenä jatkamaan kohti nelosrastia, jonne mennessä törmäsin kahteen yhtä eksyksissä olevaan naiseen. Pystyimme kuitenkin aika hyvin molempien oletuksien perusteella haarukoimaan sijaintimme ja löysin kuin löysinkin itseni neloselle.

Ja rastinumero oli taas ihan väärä! Siinä päätä raapiessani paikalle saapui onneksi osaavannäköinen suunnistaja, jolle vuodatin ongelmani ja joka viimein paljasti kardinaalimunaukseni...

Viitosrasti oli ihan yhtä hukassa, kuin kaikki aikaisemmatkin, ja meinasin moneen kertaan luovuttaa ja ottaa sykemittarin gps:llä suunnan kohti lähtöpistettä. Siinä sijaintiani jälleen kerran ihmetellessäni eräs nuori nainen sattui paikalle ja sain lähteä hänen peesissä etsimään oikeaa rastia. Loppumatka mentiinkin sitten yhtä matka, koska olin niin totaalisen uupunut olemaan yksin eksyksissä keskellä metsää.

Lippu ei ole nyt kovin korkealla Jukolan suhteen.

Hengitysvaikeuksia

En aamulla osannut päättää mitä tänään urheilisin, joten pakkasin mukaan sekä sali- että pyöräilykamat. Onneksi, sillä työpäivä venyi aiottua pidemmäksi ja sisätilaurheilu alkoi tuntua ahdistavalta, tarvitsin happea. Hyppäsin pyörän selkään ja päätin polkaista mutkan kautta kotiin.

Vaan eipä se kovin happirikasta menoa ollut. Koko hengityselimistö oli täynnä siitepölyä jo ensimmäisen parin kilometrin jälkeen ja olo tuntui sitä kuin olisi pahemmassakin flunssassa. Sinnillä vedin vajaan 25km:n lenkin vaikka sykkeet huitelivat pilvissä ja hengitys pihisi.

Kotiin tullessa allergialääke ja sapuskaa naamaan, suihku ja illanviettoon. Tämäkään ei sitten osoittautunut kovin hyväksi ideaksi, sillä limakalvot olivat kuin saharassa koko illan ajan. Silmiä kirveli, huulet olivat tulessa, jano koko ajan. Eikö mikään riitä! Ilman allergialääkettä ei voi olla, mutta ei senkään kanssa. Ahdistaa. En halua sisäurheilla, jos ulkona on kaunis ilma.

Hyötyliikuntaa

Sain tänään älynväläyksen ja päätin kulkea kaikki siirtymiset polkupyörällä. Kun oli niin kaunis päiväkin. Ensin asiakkaan luo 7km. Siitä toimistolle 7km. Töiden jälkeen vajaa 8km Salmisaareen kiipeilemään ja sieltä kotiin reilu 13km. Eli yhteensä mukavat 35km. Eikä ollut edes paha, kun oli aikaa riittävästi. Ja lukkopolkimet.

Koska en halunnut saapua asiakkaalle tai toimistolle hikinorot valuen, keskityin ajamaan kevyesti, helposti rullaten. Vaikka mulla on ollut lukkopolkimet pyörässä jo useamman vuoden, on jalan pyörittävä liike vieläkin hakusessa. Lisäksi mulla on paha tapa polkea liian isolla vaihteella, jolloin jalat myös väsyvät nopeammin. Nyt olikin ihan mahtavaa huomata, että kun keskittyy pyörittämiseen ja pitää vaihteen sopivan pienellä, on pyöräily ihanan kevyttä, mutta vauhdikasta.

Ja ettei päivä olisi urheilujen puolesta liian kevyt, lisätään hyötyliikunnan päälle n. 2,5h köyden jatkona olemista. Harmillisesti tänään ei ollut paras kiipeilypäivä, mutta ihan ok kuitenkin. Syytän asiasta lähinnä yläkroppajumia, joka ei ota auetakseen. Kävin taas eilen urheiluhierojalla ja tuomio oli sama, lihasjumia yläselässä, hartioissa, niskassa, kaulassa, rintalihaksissa, olkavarsissa, käsivarsissa, you name it...

Tällä kertaa urheiluhieroja neuvoi tarkastelemaan ruokavaliota ja huolehtimaan siitä, että saan treenin jälkeen riittävästi oikeanlaista palauttavaa sapuskaa/juomaa. Tämä siis tulevaisuutta ajatellen ehkäisevänä toimenpiteenä, ettei lihakset pääsisi enää näin pahaan jumiin. Toisena vinkkinä hän antoi keppijumpan yläkroppatreenin alkulämppäriksi ja liikkuvuutta parantamaan. Ei hullumpi idea!

Liian pitkät jalat vai liian lyhyt torso

Tämä viikonloppu on mennyt maantiepyörän mitoituksen saloihin tutustuessa. Ensimmäisellä lainapyörälenkillä (50km) en vielä huomannut ajoasennossa mitään vikaa, toisella lenkillä (20km) alkoi ongelmia jo löytyä.

Ankaraa googletusta, perehtymistä ja lopulta oman vartalon ulottuvuuksien mittaamista. Käytin Competitive cyclist sivun laskuria, johon syötetään kahdeksan eri vartalonmittaa ja laskuri antaa kolmelle eri ajotyylille/-asennolle sopivat rungon koot. Eihän minusta mitään kilpapolkijaa tule, mutta yksi asia tuli harvinaisen selväksi > minulla on joko liian pitkät jalat ja/tai liian lyhyt torso.

Vähän lisää surffailua, ainakin kourallinen eri pyörämerkkejä ja triplasti enemmän erilaisia geometrioita vahvistivat asian. "Hyllytavarana" myytävien pyörien top tube on minulla lähes järjestään liian pitkä. Eikä edes ihan vähän, vaan jopa 5-7cm. Kun top tube on liian pitkä, en yllä kunnolla ohjaustankoon, mikä taas aiheuttaa mm. selkäkipuja. Tämä osoittautui ongelmaksi siis jo lainakilpurissa.

Seat tube range c-t ja effective top tube length on tässä ehkä ne oleellisimmat mitat näin alkuvaiheessa. Laskurin mukaan minulle optimaalisin c-t olisi 57-60cm ja top tube 52-53cm.

Pitihän se tietysti myös lainakilpuri mitata ja lopputulos oli yllättävä: c-t 58cm ja top tube 55,5cm. Eli ei niin paljon pieleen kuin luulin! Ohjainkannatin (stem) on kyllä pitkä, 12,5cm, mutta senkin voi vaihtaa esim. 9cm:een. Lisäksi penkkiä voi vähän hilata eteenpäin, jolloin ulottuisin paremmin...

Hmm. Ehkäpä siis hylkään uuden pyörän oston toistaiseksi ja rupean tuunaamaan tätä lainapyörää. Vielä kun en ole valmis investoimaan mittatilauspyörään... Ja toisaalta, mies haaveilee uuden pyörän ostosta, niin eiköhän tämäkin vähän edistä asiaa ;).

Yllättävän hyvä treeni

Tämä kevät tuntuu olevan takaiskuja täynnä. Viimeisimpinä edellisviikon törkee lihasjumi ja tämän viikon nuhaflunssa. Suuntasinkin tänään salille vähän pessimistisenä, odotukset hyvin matalalla.

Yllättäen treeni tuntui kulkevan ja virtaa riittävän. Esimerkiksi penkkipunnerruksessa nousi uusi enkka 32,5kg (täysi sarja), myös kulmasoudussa ja päänylivedossa jaksoin pykälän isommilla painoilla (21kg ja 16kg). Alun ylätaljan lisäksi jaksoin lisäksi leuanvetoja edellistä ohuemmalla kuminauhalla. Loppupuolella kiusasin vielä itseäni superinhokkiliikkeellä, suorilla istumaannousuilla, 60 toiston verran, jonka päälle vielä kiertoheilautuksia tangolla ja bosupitoa. Aivan loistavaa!

Sen lisäksi, että treeni on moninaisista syistä ollut tänä keväänä vähän mitä sattuu, niin on myös ruokavalio. Erityisesti leipään on tullut erityinen himo ja viikonloppuisin saatan havahtua siihen, että sekä aamu- että iltapala on mennyt leipälinjalla. Samaan sopimattomien himojen kategoriaan voisi lukea myös myslin, jota on tullut syötyä ihan liikaa...

Viime syksynä leipä (ja mysli) meni lähes kokonaan pannaan ja olo tuntui hyvältä, vähemmän turvonneelta, leivän mussuttaminen tarpeettomalta. Tänään päätinkin, että leivän (tai siis ne täytteet) voi syödä myös ilman leipää. Purkillinen tonnikalaa ja puoli purkkia raejuustoa päätyikin poikkeuksellisesti kulhoon, josta se liikahti ilman ylimääräistä hiilaripidikettä jouhevasti kohti ääntä. Samalla periaatteella myös kinkun ja juuston voi ihan hyvin kääräistä keskenään rullalle :P.

Jukolaan

En ole partiolainen. En ole suunnistaja. En ole maastojuoksija. En edes juoksija. Suuntavaisto on mitä on. No, kartan kanssa kohtalainen. Kaupungissa. Ruutukaava-alueella.

En siis todellakaan tiedä, miksi lupauduin lähtemään tänä vuonna Kuopio-Jukolaan. Suunnistamaan. Metsään. Mahdollisesti yöllä. Tai vähintään aamuyöstä. Hullu. Vielä kun meidän tiimin organisaattori aloitti facebookin viestiketjun rempseästi "Vajaa kuukausi aikaa treenailla!", meikällä meni luu kurkkuun. Siis al-le kuu-kau-si. glup.

Kävin viime syksynä neljä kertaa suunnistamassa. Jokaikinen kerta käytännössä kaverin kädestä kiinnipitäen. Näitä edeltävä kerta taisi olla joskus ala-asteella, jolloin polun varrella olleet rastit olivat jalkapallomaalin kokoisia. Ja nyt pitäisi muutamassa viikossa sisäistää tämän jalon lajin salat niin, että pärjään metsässä _yksin_  (16 000 muun suunnistajan kanssa) enkä jää harhailemaan ja lopulta itkemään yksin kuusen juurelle jonnekin Kuopion synkkien metsien syövereihin.

Jep jep.

Yllä mainittujen havaintojen kannustamana lähdin sitten tänään flunssaa ja vesisadetta uhmaten Puolarmaarin metsään sekoilemaan ja harjoittelemaan, että miten sitä karttaa nyt luettiinkaan ja kuinka se kompassi oikein toimi. Ensi viikolla uudestaan. Ja sitä seuraavalla...

Kilometrikisa

1.5. alkoi kilometrikisa. Viime vuonna jäin työporukan leikkimielisessä pyöräilyskabassa nipinnapin kolmoseksi. Tänä vuonna uho on kova ja tavoitteena nostaa sijoitus vähintään yksi tai kaksi pykälää ylöspäin. Viime vuoden voittaja ehti jo perjantaina kuittailla minun vajaan 12km työmatkapyöräilylle, että kyllä minä hänen krapulapäivän voin vielä olla kärjessä, mutta siihen se sitten jääkin. No tänään tilanne on 68km vs. 31km, minun tappioksi. damn.

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus ottaa skabaan hyvä startti ja käydä testailemassa maantiepyörää vähän lisää. Eilen urheiluksi valikoitui (jo säänkin takia) boulderointi ja tämä päivä alkoi taloyhtiön talkoilla. Illemmalla auringon vähän pilkistäessä laitoin klossit jalkaan ja lähdin viimein epävakaata säätä uhmaten pyörän selkään. Reilun 10km:n jälkeen sade kuitenkin "yllätti" ja pakotti kääntymään takaisin. Tämä osoittautui onnenpotkuksi, sillä vajaan 20km:n kohdalla puhkesi takarengas. Olin ajatellut vetäväni saderintaman edellä vielä vähän pidempään, mutta niin vain olin pakotettu hipsimään reilu pari kilometriä kotiin pyörän vierellä.

Nyt pitäisi vielä tälle illalle ottaa itseä niskasta kiinni ja ve-ny-tel-lä. Kävin viime sunnuntain alaselkähieronnan lisäksi keskiviikkona hierotuttamassa yläselän, hartiat ja niskan. Olo helpottui, mutta ei riittävästi. Alakroppatreeni (sis. selkä ja pakarat) taisi lyödä lihaksia taas jumiin ja tuo lyhyt pyöräily ei tainnut sekään auttaa asiaa. Lihashuolto on aivan liian helppo laiminlyödä, vaikka tiedän erinomaisen hyvin kuinka lopputuloksena on koko kropan lihasjumi ja väsy...