Pikkujouluspesiaali

Perjantaina vietetyt firman pikkujoulut (jep, luit oikein, pikkuJOULUT) pistivät loppuviikon salitreenit uusiksi. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä perjantain treeni lauantaina ja lauantain treeni sunnuntaina, mutta aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan. Lauantaina, sattuneesta syystä nukutti pitkään ja sain kammettua itseni ylös hyvin nukutun yön (ja aamun.. ja aamupäivän..) jälkeen vasta puolen päivän aikaan. Rauhallinen aamiainen ja shoppailu veivät yllättävän kauan aikaa ja päädyin salille vasta puoli kahdeksan aikaan. Siinä rauhassa vaihtelen kamoja pukkarissa, kun tulee kuulutus "olemme auki vielä puolen tunnin ajan". Grääää! Ette voi olla tosissanne! Ei sali voi mennä kahdeksalta kiinni! Minä haluan treenata! Yhyy.

Olin sit niin pettynyt, etten viitsinyt edes aloittaa mitään treeniä, vaan pakkasin kamat, marssin autolle ja siirryin kotisohvalle löhöämään. Valmentajalle viesti, et mitäs nyt tehdään? Voinko tehdä molemmat treenit sunnuntaina? Ja ankaraa surffailua alueen kuntosaleista, jotka ovat auki 24/7 (ihan niinkuin oikeasti tarvitsisin sellaisen). Viiden minuutin päästä kilahtaa sähköposti "Duunasin sulle äsken pikkujouluspesiaalin huomiselle!" Jippii! Jee! This is why I hired a trainer!

Ja olihan se melkoinen spesiaali :D. Ensimmäisenä alkulämpän jälkeen oli luvassa etukyykkyjä ja mun piti ainakin kymmenen kertaa lukea treeniohjelma, että uskoin mitä tuleman piti: 8*5*30kg, 8*5*40kg ja 5*3*50kg. Referenssiksi sen verran, että olen aikaisemmin tehnyt etukyykkyjä max. 42,5 ja 45kg:lla ja huomattavasti vähemmän toistoja, joten ihan pikkiriikkisen jännitti. Kaikki 95 kyykkyä meni kuitenkin tooosi kevyesti ja olin jopa vähän pettynyt sarjan jälkeen, kun ei oikein tuntunut missään. Väliin 48 leuanvetoa kuminauha polven alla 3s palautuksella (neutraali ote on mulle näköjään paljon helpompi kuin vastaote!) ja lisäääää kyykkyjä. 40 goblet-kyykkyä 25kg:n käsipainolla alkoi jo vähän tärisyttää reisiä, mikä kyllä antoi hyvän ennusteen maanantain jalkajumista ;). Loppuun vielä vauhdittomia pystypunnerruksia ja pistoolikyykkyjä (penkille) ja niin oli huippu pikkujouluspesiaali paketissa.

Surffaillessa löysin kuin löysinkin yhden potentiaalisen salikandidaatin, jota lähdin tänään kokeilemaan. Ko. sali on hyvin lähellä nykyistä saliani ja matkalla epäröin moneen kertaan, että pitäisikö se kuitenkin mennä tuttuun ja turvalliseen. Ja voi kuinka pettäjä olo mulla oli, kun kävelin uudelle salille! Olin niin lähellä kääntyä kannoillani vielä pukuhuoneessakin! Ja koko treenin ajan oli jotenkin outo olo. Ihan kuin olisin väärässä paikassa. Niin sitä vaan fiksautuu ja tottuu parissa vuodessa tutuksi tulleeseen treenipaikkaan. En siis pysty vaihtamaan. Vaikka nykyisessä onkin surkeat aukioloajat (ihan niinkuin oikeasti pitäisi joka la ilta päästä kahdeksan jälkeen salille...).

Tarjouksen uhri

Arvaattekos mitä ostin?

Lähdimme tänään miehen kanssa ostoksille hakemaan muurahaismyrkkyä ja miehelle uutta tyynyä. Minä tuli reissusta kotiin lumilaudan kanssa. Hups. 

Ostin viime vuonna alemyynneistä lumilautakengät, koska vuokrakengät ovat aina vähän mitä ovat, ja ajattelin, että voin aivan hyvin laskea vuokralaudalla sen muutaman kerran vuodessa. Omaan lautaan saa kuitenkin upottaa satasia ja vuokrahintojen ollessa >25€/pv, ei oman laudan ostamisessa ole kauheasti järkeä. Vielä kun se pitäisi aina roudata mestoille, jonne lähtee jo muutenkin niin paljon kamaa mukaan (murtsikat, laskettelusukset,...), että kohta meidän pitää hommata pakettiauto.

Jep jep. Siinä vaiheessa, kun Intersportissa on himoitsemani Burtonin 350€:n Feather-lauta 150€:lla, niin mitä sitä pieni ihminen voi tehdä, muuta kuin napata sen kainaloon? Mitä muuta, kysyn vaan?! No, kai sen olis voinut jättää ostamatta, mutta ei vain pystynyt. Mutta miten musta nyt tuntuu, että tästä setistä puuttuu jotain?

Aivan! Siteet! En uskaltanut ostaa Burtonin siteitä, koska sattuneesta syystä nuo Salomonin monot eivät olleet tällä kauppareissulla mukana ja niiden istuvuus Burtonin (tai muun merkkisiin) siteisiin ei ole niin sanottu. Nyt onkin sitten vuorossa sopivien siteiden metsästys ennenkuin pääsee rinteeseen :).

228 leuanvetoa

Totta on! Uskokaa pois! No okei. Kuminauhalla avustettuna, mutta silti! 228 leuanvetoa! Tammikuun aikana. Ja kuminauha on siis se salin kapeampi sininen, parin sormen levyinen ja sekin polven alla. Enimmäkseen. No alussa piti olla vähän myös jalapohjan alla, mutta ei enää.

Yläkroppapäivä tosiaan alkaa aina rennolla 4*12 (=48!) leuanvedolla kuminauhalla avustettuna ja jatkuu jossain välissä ohjelmaa negatiivisella leuoilla (eli sitä kun hypätään tankoon ja valutetaan sieltä hitaasti alas), joita jaksoin tammikuussa tehdä 77 (noiden 228 lisäksi). Sitten tietysti "vähän" alataljaa, pystypunnerruksia, hauiksia jne., niin avot ei veri kierrä seuraavana yönä käsissä :D.

Edellisenä treenipäivänä oli salilla taas ruuhkaa ja kaksi siskosta vei kaikki apukuminauhat. Päädyin sitten heidän kanssa vetämään leukaa vuorotellen ja kertomaan hullusta tavoitteestani. Pakkohan se oli selittää, kun ohjelmassa oli sama 4*12 leuanvetoa, mutta 3s palautuksilla alas, että mitä mie oikein puuhaan. Pyörittelivät vähän silmiään. Tosin rupesivat kyllä siinä harkitsemaan PT:n palkkaamista, kun kerroin minkälaisessa valmennuksessa tällä hetkellä olen.

Asetin 1,5 vuotta sitten tavoitteeksi kuusi leuanvetoa, mutta vasta nyt tuntuu, että treenaan oikeasti sitä kohti. Jos ei tällä treenillä leuanvetotulokset nouse, niin ei sitten millään! Kiitos uuden etävalmentajan!

Iso happi

Tammikuu hurahti kuin huomaamatta ohi, enkä ole vielä yhtään ehtinyt hehkuttaa uuden etävalmentajan ohjauksessa saavutettuja treenituloksia! Tai siis ylipäätään, miten homma on toiminut. Jos on. Siis on.

Tavoitteeksi asetettiin se kuusi leuanvetoa (Edelleen tavoittamatta. I know. I suck.) ja terve selkä. Jokainen treenikerta alkaakin kourallisella lämmittely- ja liikkuvuusharjoituksia, jotka aluksi tuntuivat ihan kauheilta (*paraskin rautakanki*). Ja, no, edelleenkin tuntuvat ihan kauheita. Mutta jos kauheus laitettaisiin asteikolle 1-100, niin aluksi se oli 110 ja nyt ehkä 80. Yksi kauheimmista harjoituksista on squat-to-stand-with-reach. Grrr, ei vain taivu!

Jalkatreenin osalta pääpaino on ollut kyykkytekniikan hiomisessa (ja selkäkipujen poispitämisessä) mm. etukyykkyjen ja goblet-/maljakyykkyjen avulla. Otin eilen jopa videota etukyykytekniikasta ja meinasin laittaa sen tänne, mutta videolla näkyy toisen salikävijän kasvot ja youtuben "face-off" ei toimi tarpeeksi hyvin, joten ehkä toisella kertaa... En halua mitään haasteita mihinkään... Niin, ja kenkien vaihto oli kyykkyjen kannalta kyllä ihan must! Paremman lattiatuntuman lisäksi jalkojen asentoa kyykyissä on nyt huomattavasti helpompi kontrolloida, kun ei enää tarvitse seistä ilmapatjan päällä.

Vaikka tekniikan kanssa onkin hifistelty, niin on sitä rautaakin tankoon laitettu. Etukyykyissä parhaimmillaan 45kg, goblet-kyykkyä eilen 25kg:n käsipainon kanssa ja yhden jalan prässiin sitä rautaa vasta onkin mätetty. Viime syksynä yhden jalan vaakaprässi meni 29-37kg:lla (3*10 toistoa), eilen vedin 4*12 45kg:lla! Kahden ensimmäisen sarjan jälkeen olin ihan et a-pu-a, mut sit tajusin kokeilla valmentajan etukyykkytekniikkavinkkiä: "110% keskivartalotuki isolla hapella ja hengitystä pidättämällä" ja sillähän se sit meni! Hyvä minä! Ja nyt on pakarat niin kivasti kipeät, että kovalle penkille pitää istua vähän varoen ;).

Ilmoittautumisia ensi kesän tapahtumiin

Louna-Jukola, Here We Come! Viime vuoden Kuopio-Jukola oli niin parhautta, että olen jo nyt ihan täpinöissäni, vaikka tämän vuoden tapahtumaan on vielä 138 päivää. Ystävämme sai ilmoittautumisen sisään jo pari viikkoa sitten ja tänään pääsimme suunnittelemaan joukkuelle logoa. Ajatuksissa oli nimittäin tilata joukkuepaidat, sillä onhan nyt jo kuitenkin kolmas osallistumiskerta samalla ydinporukalla. Logon kuvitukseksi valittiin yhden jäsenen pienen pieni rastinhakutuokio vuodelta 2013 (see picture below and be amazed). Kuvannee melko hyvin joukkueemme tasoa ;).

Ja, kuten otsikossa lukee, ilmoittauduin myös toiseen tapahtumaan. Vaikka olin lähes varma etten enää koskaan... Vaan eikö sitä sanota, että älä koskaan sano ei koskaan... Ensi kesänä on nimittäin luvassa taas puolimaraton jo tutuksi tulleella Espoon rantaraitilla! Ja jotta homma menisi tänä vuonna tyylillä, tavoitteena on juosta tuo puolikas varvaskengillä - barefoot-style!

Eeeen todellakaan tiedä mistä tämä yhtäkkinen juoksuinnostus taas tuli, mutta toivotaan, että se jatkuu koko vuoden. Tai ainakin syyskuu 19:nteen päivään asti. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :D.

Kilometrikisan 2014 tulokset

Työkaveri julisti tällä viikolla talvikilometrikisan alkaneeksi ja hoksasin etten ole muistanut raportoida viime kesän kilometrikisan tuloksia! Ehkä sen takia, ettei niissä ole kovin paljon kehumista...

Minulla oli vielä keväällä kova uho päällä, että tällä kertaa pääsen kyllä Kilometrikisassa paremmille sijoituksille, kuin viime vuonna! Tavoitteena vähintään hopea. Ehkä jopa meidän tiimin voitto.

Vaan kauas, niin kovin kauas, se sitten jäi.

Kisan aikana, 1.5.2014-22.9.2014, meidän firman IT päällikkö pyöräili lähemmäs 2500km, joka oli lähes tuplat minun kilometreihin verrattuna. Kultaan ei siis ollut tänäkään vuonna mitään asiaa. Hopeakin jäi lopulta kauas, vaikka alkukesä mentiin Talouspäällikön kanssa tasatahtia. Hävisin hänelle yli 650km, minun lopullisten kilometrien ollessa 1344.

Voin syyttää tästä vain sitä, että muutimme keväällä liian lähelle työpaikkaa. Vaikka pyöräilin pitkien lenkkien lisäksi lähes päivittäin töihin, on vaikea kerryttää riittävästi kilometrejä, kun Talouspäällikölle kertyi pelkästään työmatkoista 22-24km/pv minun työmatkojen ollessa vain puolet tästä. Lisäksi neljän viikon kesälomareissaaminen autolla ja moottoripyörällä ei auttanut asiaa :).

Harmi, että toissavuoden kokonaiskilometrimäärä ei ole jäänyt mihinkään talteen. Elokuun lopussa 2013 olen kuitenkin tänne raportoinut 1200km, eli aikas samoissa lukemissa sitä varmaan edellinenkin kesä saatiin päätökseen.

Ensi kesänä jää pyöräilyt todennäköisesti vähän vähemmälle, sillä suunnitelmissa on useampi juoksutapahtuma, joihin treenaaminen pitäisi varmaan tässä vähitellen jo aloittaa (kunhan nuo illat vielä vähän valoistuisivat). Näistä lisää myöhemmin!

Enemmän lihasta, vähemmän rasvaa

Mun eka PT laitto yllättäen viime viikolla sähköpostia, kyseli miten treenit on menny (johon tietysti vuodatin kaikki viime vuoden vastoinkäymiset) ja kysyi, kiinnostaisiko ilmainen InBody mittaus. "Aina valmis!" ja aika varattiin torstaille.

Kuten arvelinkin, mitään mullistavaa ei viime syyskuun jälkeen ole tapahtunut. Painoa on tullut vajaa kilo lisää (normaalivaihtelun sisällä), josta reilu puoli kiloa mittarin mukaan lisää lihasmassaa. Rasvamassa ja rasvaprosentti oli pysynyt samana. Sisäelinrasva oli nyt vain 45,3, kun se viimeksi oli 62 (ja olin siitä huolissani), joten eiköhän tässä tullut taas todistettua, ettei nuo mittarit nyt mitään absoluuttisia totuuksia latele.

Uusia ja vanhoja mittaustuloksia on aina hauska vertailla keskenään, vaikkei ne ihmettelemällä miksikään muutu. Nyt kuitenkin tein jännän ja ehkä vähän häiritsevät havainnon. Reilun viiden vuoden takaiseen mittaukseen verrattuna mulla on tänä päivänä 4kg enemmän lihasmassaa ja 5,2kg vähemmän rasvamassaa (give or take). Siis hetkinen... Yli 10:n voipaketin verran vähemmän rasvaa kehossa, kun paino on kuitenkin lähes sama?!? (Yritin jopa kaivaa googlella kuvaa kuinka iso pino se on, mutta ehkä parempi etten löytänyt)

En ole koskaan pitänyt itseäni lihavana tai mitenkään isona. Ehkä vähän "löysänä". Painoindeksillä mitattuna olen ollut ennemmin normaalipainorajan alalaidassa kuin ylälaidassa. En ole missään vaiheessa laihduttanut tai tavoitellut rasvatonta kehoa. Kuntosalitreenien tavoitteena on alusta asti ollut saada lisää voimaa yläkroppaan. Ja pystyä vetämään leukoja. Kiinteytyminen tulisi varmaan siinä sivussa, ajattelin. Mutta mistä ihmeestä olen tiristänyt 10 voipaketin verran rasvaa pois! Ihan käsittämätöntä...

Yllytyshullu

Mulla on tapana innostua asioista. Välillä ehkä vähän liikaakin. Etenkin uusista urheilulajeista. Ja niihin liittyvästä varustelusta. Etenkin siitä varustelusta. Sisälläni asuu pieni insinööri (*tinkering*). Vaan ehkä se on parempi, että kiihdyn nollasta sataan kiipeilyharrastuksen tai salitreenin takia, kuin vedän hirveät kilarit väärin täytetystä astianpesukoneesta. Eiks je?

Ai mitäkö olen nyt keksinyt? No paljasjalkajuoksun tietenkin! Tai eihän se tälläkään kertaa ollut minun oma idea, vaan mies on pallotellut minulle ajatusta satunnaisesti jo jonkin aikaa. Hän on itse juossut joskus feelmaxeilla ja meidän ystävä on vannoutunut paljasjalkajuoksija, joka on vienyt homman ihan avojalkajuoksun tasolle (uuuuh, auts).

Kaikkine näine selkä- ja pakaravaivoineni olen ruvennut ajattelemaan, että ehkäpä luonnollisuus olisi valttia. Ehkä. Tai sitten saan vain pahempaa tuhoa aikaan. No. Ostin matalat, ohutpohjaiset salikengät. Ostin matalakantaiset nahkasaappaat (nm. entinen vannoutunut korkokenkäilijä). Ostin tennarit (omg! what's happening to me!). Ja nyt siis *rummunpärinää* tilasin fivefingersin paljasjalkajuoksukengät!

Vibram FiveFingers Speed XC

Jep. Onhan ne aika speden näköiset. Ja hetkinen. Enhän mä oikeasti edes tykkää kauheasti juoksemisesta. Ihan hirveesti. Tai no, ehkä vähän. Ihan vähän. Ja kuka oikeasti kuvittelee, et mun kärsivällisyys riittää uuden juoksutekniikan opetteluun? Näillä saa kuulemma kävellenkin jo paikat rikki. Ja juoksukin pitää aloittaa max. 5-10 minuutin pätkistä. Ugh. Mihinköhän soppaan taas lusikkani työnsin...

Talviurheilua

Päätettiin miehen kanssa viettää viime vuoden viimeiset päivät mökin hiljaisuudessa rauhoittumassa. Ja rauhassa sitä saikin olla, koska nettaaminen gprs:llä oli tuhottoman hidasta (olisitteko ikinä osanneet arvata). Valoisan ajan käytimmekin ulkoiluun ja pimeän ajan lukemiseen, saunomiseen ja ruoan laittoon.

Ensimmäinen päivä meni lumitöitä tehdessä ja jäistä mökkiä lämmitellessä, ulko- ja SISÄlämpötilan ollessa hyytävät -21 astetta. Seuraavana päivänä lähdimme ulkosalle nauttimaan luonnonvalosta ja viritimme lainaamamme metsäsukset hiihtokuntoon. Ja voi sitä riemua suihkia umpimetsässä! Ei mitään kiirettä minnekään, hiljainen koskematon metsä, vähän lintujen siritystä siellä täällä ja monenlaisia jälkiä lumessa (jotka saivat toteamaan, etten tainnut olla hereillä biologian tunnilla). Alkoi jo vähitellen hämärtää, kun reilun kolmen tunnin päästä palasimme mökille järvenjäätä pitkin.

Umpihankihiihdosta innostuneena päätimme lähteä myös seuraavana päivänä hiihtelemään vaikka mittari näytti mökin pihassa -25 ja Hossassa (jonne menimme) -28. Ja mikä upea talvimetsä! Ja Aurinko! Tuo ihmeellinen ja harvinainen valoilmiö talvisaikaan pohjoisessa :) (kuva yllä). Olimme edellispäivään verrattuna vähän myöhempään liikkeellä ja kun ilta alkoi hämärtyä ja nälkäkin olla, niin meinas tulla pupu pöksyyn, että ehdimmekö autolle ennen pimeää. No hyvin ehdimme kun pistimme vähän vauhtia suksiin, vaikka olimme molemmat onnistuneet rikkomaan toisen sauvan jo alkumatkasta.

Neljäntenä päivänä halusin ehdottomasti lähteä kokeilemaan minulle uutta lajia, lumikenkäilyä. Lähdimme kohti yhtä mökin lähettyvillä olevaa vaaraa, koska mies halusi ehdottomasti kokeilla kiipeilyä lumikengillä. No huonoa tuuria oli mukana tälläkin kertaa, kun miehen toinen lumikenkä meni rikki jo muutaman kilometrin jälkeen. Hetken hän jaksoi tarpoa lähes polvensyvyisessä hangessa ilman lumikenkiä, jonka jälkeen alkoi kummasti löytyä ideoita kengän korjaamiseen ;). Saimme kuin saimmekin lumikengän korjattua avainlenkillä ja pääsimme kapuamaan vaaran päälle ja nauttimaan siellä avautuneista maisemista.

Viimeisille reissupäiville oli luvattu selvästi lauhempaa ja päätimme käyttää ne Rukan rinteistä nauttien. Maanantai-aamusta oli vielä -19 ja iltapäivästä -13 ja kosteudesta johtuen sää tuntui hyytävän kylmältä, mutta kaakao- ja ruokatauoilla ryyditettynä päivä rinteessä meni joutuisaan. Tiistaina oli enää -9 pakkasta ja edellispäivänä ostamani merinovillakerrasto päällä tarkeni ihan mukavasti. Vielä kun päätin käyttää iltapäivän lautailuharjoitteluun, ei kylmyydestä ollut tietoakaan. Muutaman aika mojovan ilmalennon kyllä tein ja lukuisia mustelmia sain, mutta kyllä se alkoi taas lopussa näyttää ihan lautailulta!

Loppuun vielä yksi ihana talvinen aurinkokuva!

Jotain kengistä

Kuten edellisessä postauksessa jo päivittelin, on fitnesskenkämaailma yhtä kryptinen kuin, no, mikä tahansa elektroniikkahankinta (tai ehkä minä vain tein siitä vaikeaa). Pitääkö sen kengän nyt sit olla bare, zero vai joku drop? Pitääkö varpaiden päästä "leviämään" kengän sisällä? Entä miten on pohjan kannan ja päkiän pehmeyden laita?

Erehdyin lueskelemaan Anna Uusitalon postausta crossfit-kengistä ja menin ihan solmuun. Vaikken edes harrasta crossfitiä, olin ihan varma, että tulisin lopulta kaupasta kolmen kenkäparin kanssa! No, järki voitti, kun annoin asian muhia joulun pyhien yli ja pääsin sovittamaan minulle uutta merkkiä, Inov-8:a. Olin jo aikaisemmin kokeillut Reebokin yhtä mallia (muistakseni Nano 4.0), joka oli kuitenkin minun jalkaan aivan liian leveä. Myös Inov-8:lla on leveälestisiä malleja, mutta myös kapeampaa, heidän omilla termeillään ns. "precision" kenkiä. Ja yksi tällainen pari mukaan sitten tarttui.

Inov-8 F-Lite 215 tuntui jalkaan heti tosi hyvältä, napakalta, mutta kuitenkin pehmeältä. Droppia (kuten piireissä sanotaan) on 6mm, eli kannan alla on vähän korkoa kyykkyjä helpottamaan verrattuna täysin "korottomiin" malleihin, eli bare tai zero. Oikeissa painonnostokengissä on droppia, jopa 16mm, mutta uskoisin, että nämä F-Litet ovat vähän monikäyttöisemmät.

Inov-8 F-Lite 215 (kuva täältä)

Tämän päivän yläkroppatreenissä ei kenkiä päässyt testaamaan, mutta raportoin kyykkypäivän jälkeen, että kuinka paljon tukevammat nämä ovat, kuin minun iänikuisen vanhat, paksu- ja pehmeäpohjaiset sekä joustavat "aerobic"-kengät (noloa)...

Ja nyt kun pääsin vauhtiin, on tässä ihan pakko mainostaa Sarvan suunnistuskenkiä myös tien päälle näin talvella. Ostin Sarvan D'Vilit viime kesän Jukolassa juuri ennen omaa vuoroa, koska mutainen, mäkinen ja kallioinen metsä vanhoilla juoksulenkkareilla ei jostain syystä houkuttanut (erinomainen päätös!). Eilen tuli sitten testattua kengät pääkallokelillä ja tulipahan juoksuun ihan uusi ulottuvuus, kun oli ihan pakko oikein etsimällä etsiä sellainen reitti, että sai juosta kaikista liukkaimissa kohdissa. Eikä muuten lipsunut!

Sarva D'Vil (kuva täältä)

p.s. postausta ei ole tehty yhteistyössä kenenkään kanssa ;)