lauantai 24. tammikuuta 2015

Kilometrikisan 2014 tulokset

Työkaveri julisti tällä viikolla talvikilometrikisan alkaneeksi ja hoksasin etten ole muistanut raportoida viime kesän kilometrikisan tuloksia! Ehkä sen takia, ettei niissä ole kovin paljon kehumista...

Minulla oli vielä keväällä kova uho päällä, että tällä kertaa pääsen kyllä Kilometrikisassa paremmille sijoituksille, kuin viime vuonna! Tavoitteena vähintään hopea. Ehkä jopa meidän tiimin voitto.

Vaan kauas, niin kovin kauas, se sitten jäi.

Kisan aikana, 1.5.2014-22.9.2014, meidän firman IT päällikkö pyöräili lähemmäs 2500km, joka oli lähes tuplat minun kilometreihin verrattuna. Kultaan ei siis ollut tänäkään vuonna mitään asiaa. Hopeakin jäi lopulta kauas, vaikka alkukesä mentiin Talouspäällikön kanssa tasatahtia. Hävisin hänelle yli 650km, minun lopullisten kilometrien ollessa 1344.

Voin syyttää tästä vain sitä, että muutimme keväällä liian lähelle työpaikkaa. Vaikka pyöräilin pitkien lenkkien lisäksi lähes päivittäin töihin, on vaikea kerryttää riittävästi kilometrejä, kun Talouspäällikölle kertyi pelkästään työmatkoista 22-24km/pv minun työmatkojen ollessa vain puolet tästä. Lisäksi neljän viikon kesälomareissaaminen autolla ja moottoripyörällä ei auttanut asiaa :).

Harmi, että toissavuoden kokonaiskilometrimäärä ei ole jäänyt mihinkään talteen. Elokuun lopussa 2013 olen kuitenkin tänne raportoinut 1200km, eli aikas samoissa lukemissa sitä varmaan edellinenkin kesä saatiin päätökseen.

Ensi kesänä jää pyöräilyt todennäköisesti vähän vähemmälle, sillä suunnitelmissa on useampi juoksutapahtuma, joihin treenaaminen pitäisi varmaan tässä vähitellen jo aloittaa (kunhan nuo illat vielä vähän valoistuisivat). Näistä lisää myöhemmin!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Enemmän lihasta, vähemmän rasvaa

Mun eka PT laitto yllättäen viime viikolla sähköpostia, kyseli miten treenit on menny (johon tietysti vuodatin kaikki viime vuoden vastoinkäymiset) ja kysyi, kiinnostaisiko ilmainen InBody mittaus. "Aina valmis!" ja aika varattiin torstaille.

Kuten arvelinkin, mitään mullistavaa ei viime syyskuun jälkeen ole tapahtunut. Painoa on tullut vajaa kilo lisää (normaalivaihtelun sisällä), josta reilu puoli kiloa mittarin mukaan lisää lihasmassaa. Rasvamassa ja rasvaprosentti oli pysynyt samana. Sisäelinrasva oli nyt vain 45,3, kun se viimeksi oli 62 (ja olin siitä huolissani), joten eiköhän tässä tullut taas todistettua, ettei nuo mittarit nyt mitään absoluuttisia totuuksia latele.

Uusia ja vanhoja mittaustuloksia on aina hauska vertailla keskenään, vaikkei ne ihmettelemällä miksikään muutu. Nyt kuitenkin tein jännän ja ehkä vähän häiritsevät havainnon. Reilun viiden vuoden takaiseen mittaukseen verrattuna mulla on tänä päivänä 4kg enemmän lihasmassaa ja 5,2kg vähemmän rasvamassaa (give or take). Siis hetkinen... Yli 10:n voipaketin verran vähemmän rasvaa kehossa, kun paino on kuitenkin lähes sama?!? (Yritin jopa kaivaa googlella kuvaa kuinka iso pino se on, mutta ehkä parempi etten löytänyt)

En ole koskaan pitänyt itseäni lihavana tai mitenkään isona. Ehkä vähän "löysänä". Painoindeksillä mitattuna olen ollut ennemmin normaalipainorajan alalaidassa kuin ylälaidassa. En ole missään vaiheessa laihduttanut tai tavoitellut rasvatonta kehoa. Kuntosalitreenien tavoitteena on alusta asti ollut saada lisää voimaa yläkroppaan. Ja pystyä vetämään leukoja. Kiinteytyminen tulisi varmaan siinä sivussa, ajattelin. Mutta mistä ihmeestä olen tiristänyt 10 voipaketin verran rasvaa pois! Ihan käsittämätöntä...

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Yllytyshullu

Mulla on tapana innostua asioista. Välillä ehkä vähän liikaakin. Etenkin uusista urheilulajeista. Ja niihin liittyvästä varustelusta. Etenkin siitä varustelusta. Sisälläni asuu pieni insinööri (*tinkering*). Vaan ehkä se on parempi, että kiihdyn nollasta sataan kiipeilyharrastuksen tai salitreenin takia, kuin vedän hirveät kilarit väärin täytetystä astianpesukoneesta. Eiks je?

Ai mitäkö olen nyt keksinyt? No paljasjalkajuoksun tietenkin! Tai eihän se tälläkään kertaa ollut minun oma idea, vaan mies on pallotellut minulle ajatusta satunnaisesti jo jonkin aikaa. Hän on itse juossut joskus feelmaxeilla ja meidän ystävä on vannoutunut paljasjalkajuoksija, joka on vienyt homman ihan avojalkajuoksun tasolle (uuuuh, auts).

Kaikkine näine selkä- ja pakaravaivoineni olen ruvennut ajattelemaan, että ehkäpä luonnollisuus olisi valttia. Ehkä. Tai sitten saan vain pahempaa tuhoa aikaan. No. Ostin matalat, ohutpohjaiset salikengät. Ostin matalakantaiset nahkasaappaat (nm. entinen vannoutunut korkokenkäilijä). Ostin tennarit (omg! what's happening to me!). Ja nyt siis *rummunpärinää* tilasin fivefingersin paljasjalkajuoksukengät!
Vibram FiveFingers Speed XC
Jep. Onhan ne aika speden näköiset. Ja hetkinen. Enhän mä oikeasti edes tykkää kauheasti juoksemisesta. Ihan hirveesti. Tai no, ehkä vähän. Ihan vähän. Ja kuka oikeasti kuvittelee, et mun kärsivällisyys riittää uuden juoksutekniikan opetteluun? Näillä saa kuulemma kävellenkin jo paikat rikki. Ja juoksukin pitää aloittaa max. 5-10 minuutin pätkistä. Ugh. Mihinköhän soppaan taas lusikkani työnsin...

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Talviurheilua

Päätettiin miehen kanssa viettää viime vuoden viimeiset päivät mökin hiljaisuudessa rauhoittumassa. Ja rauhassa sitä saikin olla, koska nettaaminen gprs:llä oli tuhottoman hidasta (olisitteko ikinä osanneet arvata). Valoisan ajan käytimmekin ulkoiluun ja pimeän ajan lukemiseen, saunomiseen ja ruoan laittoon.

Ensimmäinen päivä meni lumitöitä tehdessä ja jäistä mökkiä lämmitellessä, ulko- ja SISÄlämpötilan ollessa hyytävät -21 astetta. Seuraavana päivänä lähdimme ulkosalle nauttimaan luonnonvalosta ja viritimme lainaamamme metsäsukset hiihtokuntoon. Ja voi sitä riemua suihkia umpimetsässä! Ei mitään kiirettä minnekään, hiljainen koskematon metsä, vähän lintujen siritystä siellä täällä ja monenlaisia jälkiä lumessa (jotka saivat toteamaan, etten tainnut olla hereillä biologian tunnilla). Alkoi jo vähitellen hämärtää, kun reilun kolmen tunnin päästä palasimme mökille järvenjäätä pitkin.


Umpihankihiihdosta innostuneena päätimme lähteä myös seuraavana päivänä hiihtelemään vaikka mittari näytti mökin pihassa -25 ja Hossassa (jonne menimme) -28. Ja mikä upea talvimetsä! Ja Aurinko! Tuo ihmeellinen ja harvinainen valoilmiö talvisaikaan pohjoisessa :) (kuva yllä). Olimme edellispäivään verrattuna vähän myöhempään liikkeellä ja kun ilta alkoi hämärtyä ja nälkäkin olla, niin meinas tulla pupu pöksyyn, että ehdimmekö autolle ennen pimeää. No hyvin ehdimme kun pistimme vähän vauhtia suksiin, vaikka olimme molemmat onnistuneet rikkomaan toisen sauvan jo alkumatkasta.

Neljäntenä päivänä halusin ehdottomasti lähteä kokeilemaan minulle uutta lajia, lumikenkäilyä. Lähdimme kohti yhtä mökin lähettyvillä olevaa vaaraa, koska mies halusi ehdottomasti kokeilla kiipeilyä lumikengillä. No huonoa tuuria oli mukana tälläkin kertaa, kun miehen toinen lumikenkä meni rikki jo muutaman kilometrin jälkeen. Hetken hän jaksoi tarpoa lähes polvensyvyisessä hangessa ilman lumikenkiä, jonka jälkeen alkoi kummasti löytyä ideoita kengän korjaamiseen ;). Saimme kuin saimmekin lumikengän korjattua avainlenkillä ja pääsimme kapuamaan vaaran päälle ja nauttimaan siellä avautuneista maisemista.


Viimeisille reissupäiville oli luvattu selvästi lauhempaa ja päätimme käyttää ne Rukan rinteistä nauttien. Maanantai-aamusta oli vielä -19 ja iltapäivästä -13 ja kosteudesta johtuen sää tuntui hyytävän kylmältä, mutta kaakao- ja ruokatauoilla ryyditettynä päivä rinteessä meni joutuisaan. Tiistaina oli enää -9 pakkasta ja edellispäivänä ostamani merinovillakerrasto päällä tarkeni ihan mukavasti. Vielä kun päätin käyttää iltapäivän lautailuharjoitteluun, ei kylmyydestä ollut tietoakaan. Muutaman aika mojovan ilmalennon kyllä tein ja lukuisia mustelmia sain, mutta kyllä se alkoi taas lopussa näyttää ihan lautailulta!

Loppuun vielä yksi ihana talvinen aurinkokuva!

perjantai 2. tammikuuta 2015

Jotain kengistä

Kuten edellisessä postauksessa jo päivittelin, on fitnesskenkämaailma yhtä kryptinen kuin, no, mikä tahansa elektroniikkahankinta (tai ehkä minä vain tein siitä vaikeaa). Pitääkö sen kengän nyt sit olla bare, zero vai joku drop? Pitääkö varpaiden päästä "leviämään" kengän sisällä? Entä miten on pohjan kannan ja päkiän pehmeyden laita?

Erehdyin lueskelemaan Anna Uusitalon postausta crossfit-kengistä ja menin ihan solmuun. Vaikken edes harrasta crossfitiä, olin ihan varma, että tulisin lopulta kaupasta kolmen kenkäparin kanssa! No, järki voitti, kun annoin asian muhia joulun pyhien yli ja pääsin sovittamaan minulle uutta merkkiä, Inov-8:a. Olin jo aikaisemmin kokeillut Reebokin yhtä mallia (muistakseni Nano 4.0), joka oli kuitenkin minun jalkaan aivan liian leveä. Myös Inov-8:lla on leveälestisiä malleja, mutta myös kapeampaa, heidän omilla termeillään ns. "precision" kenkiä. Ja yksi tällainen pari mukaan sitten tarttui.

Inov-8 F-Lite 215 tuntui jalkaan heti tosi hyvältä, napakalta, mutta kuitenkin pehmeältä. Droppia (kuten piireissä sanotaan) on 6mm, eli kannan alla on vähän korkoa kyykkyjä helpottamaan verrattuna täysin "korottomiin" malleihin, eli bare tai zero. Oikeissa painonnostokengissä on droppia, jopa 16mm, mutta uskoisin, että nämä F-Litet ovat vähän monikäyttöisemmät.

Inov-8 F-Lite 215 (kuva täältä)
Tämän päivän yläkroppatreenissä ei kenkiä päässyt testaamaan, mutta raportoin kyykkypäivän jälkeen, että kuinka paljon tukevammat nämä ovat, kuin minun iänikuisen vanhat, paksu- ja pehmeäpohjaiset sekä joustavat "aerobic"-kengät (noloa)...

Ja nyt kun pääsin vauhtiin, on tässä ihan pakko mainostaa Sarvan suunnistuskenkiä myös tien päälle näin talvella. Ostin Sarvan D'Vilit viime kesän Jukolassa juuri ennen omaa vuoroa, koska mutainen, mäkinen ja kallioinen metsä vanhoilla juoksulenkkareilla ei jostain syystä houkuttanut (erinomainen päätös!). Eilen tuli sitten testattua kengät pääkallokelillä ja tulipahan juoksuun ihan uusi ulottuvuus, kun oli ihan pakko oikein etsimällä etsiä sellainen reitti, että sai juosta kaikista liukkaimissa kohdissa. Eikä muuten lipsunut!

Sarva D'Vil (kuva täältä)
p.s. postausta ei ole tehty yhteistyössä kenenkään kanssa ;)

torstai 18. joulukuuta 2014

Etävalmennuksen startti

Näin vuoden päivät nykyisen PT:n kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti treenailtuani totesin, että valmentaja menee nyt vaihtoon. Olen jo pitkään seurannut erään helsinkiläisen PT:n ja valmentajan blogia ja muuta touhuilua mm. facessa, kun hänen etävalmennettavilta alkoi valua yltiöpositiivisia palautteita. Päätin ottaa riskin. What can I lose? Etävalmennus 75€/kk vs. 60€/PT-kerta.

Etävalmennus plussat:
  • kokonaisvaltainen valmennus (ei vain kuntosali)
  • erikoistunut voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistämiseen
  • interaktiivisuus / jatkuva tuki ja palaute sähköpostilla ja mobiilisovelluksella
  • lähikertoja tarvittaessa lisämaksusta, niin usein kuin haluaa/tarvitsee (mm. tekniikkatarkistukset)
Etävalmennus miinukset:
  • PT ei treenatessa läsnä korjaamassa tekniikkaa
Aloitimme tänään face-to-face tekniikkatarkistuksilla ja yleisellä jutustelulla/tutustumisella. Tärkeimmät keypointit tekniikasta: 1) yli 10 vuotta vanhat aerobic kengät _eivät_ sovellu painonnostoon ja 2) kyykyissä kantapää maahan, varpaat ylös, paino sivusyrjälle ja polvia ulos. Paljon uusia mukavia liikkeitä (mm. neutraali leuanveto) ja käsky pitää kaksi lepopäivää viikossa :).

Tänään menikin sitten yli tunti erilaisia painonnosto-, paini- ja crossfit kenkiä selaillessa ja huomaan ajautuneeni ihan vieraille vesille. Ihan kamalasti erilaisia vaihtoehtoja ja mielipiteitä! Kyykkyyn pitäisi olla eri kenkä kuin maastavetoon ja juoksuun/hyppyyn/jumppaan vielä kolmannenlaiset. Kun joskus saan valinnan tehtyä, niin siitä erillinen postaus...

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Badmössa

Kuka ihana ihminen on keksinyt uimalakin?! Ensinnäkään korviin ei mene enää vettä, jei! Toisekseen hiukset eivät ole enää hirveällä takkusyttyrällä uimalasien remmien kanssa (tai silmillä), tupla jei! Kolmanneksi, hiukset eivät enää ole uinnin jälkeen klooritahmeat ja takkuiset, tripla jei!

Mullahan on siis normaalisti ihan järjettömän sileä ja takkuuntumaton tukka ja nämä uinnin aikaiset ja jälkeiset takut ovat olleet jotain ihan uutta ja turhauttavaa ja kettumaista ja ärsyttävää...

Ostin siis tänään elämäni ensimmäisen uimalakin, enkä varmasti mene enää hallille ilman sitä! Yllämainittujen etujen lisäksi tuntui heti siltä, että menen veden alla, kuin mikäkin vesipeto tai ohjus. Kiiltävän mustan kuula edellä. No totta kai otin aina niin trendikkään mustan mössan! (Onkohan tässä postauksessa jo liikaa huutomerkkejä?)

No eihän se nyt oikeasti tällaisen harrastelijauimarin vauhtiin vaikuttanut, mutta fiilishän se on tärkein ;). Ja nyt kun korviin ei päässyt enää vettä, uskaltauduin kokeilemaan rintauinnin lomassa myös vaparia, jonka tekniikka on kuitenkin ihan piiiikkkasen hakusessa. Puoli altaanmittaa (eli 10-15m) kävin henkiinjäämistaistoa, jonka jälkeen olin niin uupunut, että loppumatka oli vedettävä rinulia. Ehkä otankin tässä seuraavaksi vapaauinnin Youtube-kurssin ja toivon, että seuraavalla kerralla menis edes se täys altaanmitta.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Uintia!

Näin talvisaikaan on aerobiset lajit vähän vähissä, kun tuonne pimeään ja koleaan ulkoilmaan ei millään tahtoisi mennä, juoksu ja pyöräily on toistaiseksi pannassa selkäkivun takia ja hiihtämäänkään ei mustan talven takia pääse.

Tänään sitten keksin lähteä uimahallille ja olihan se vuosien jälkeen niin kovin mukavaa! Edellisen kerran taisin ahkerasti käydä uimassa ulkomailla työskennellessäni kolme vuotta sitten, mutta sitä edeltävästä kerrasta onkin aikaa. Mieleen kyllä muistuu ihania uimakertoja hyvien ystävieni I:n ja M:n kanssa vuosien takaa. Yhden uintikerran jälkeen meillä oli M:n kanssa niin nälkä, että päätimme poiketa kotimatkalla marketissa. Mukaan tarttui kokonainen bostonkakku, jonka ahmimme nälissämme puoliksi :D.

Uinnista (ilman bostonkakkua) voisi kyllä tulla tapa! Pääsisin näin sunnuntaisin näppärästi miehen kyydillä hallille ja takaisin. Tunnissa ehtii näköjään uida ihan hyvän matkaa. Tänään mittariin kertyi 2km. Vaikka lopussa kyllä epäilin laskutaitojani, sillä muistelen, että joskus nuoruudessani ehti tunnin aikana kertyä matkaa vain kilometrin verran. Silloin tosin taisi juoruiluun mennä hyvän aikaa.

perjantai 5. joulukuuta 2014

No can do?

Selän korjausyritys 1: Osteopaatti
Vääntelyä, kääntelyä, kopelointia, hymistelyä. "No miltä nyt tuntuu?", "Yhtä pahalta". Lisää manipulointia. "Entäs nyt?" "Ei vaikutusta". Lisää manipulointia... "Noup."

Korjausyritys 2: Urheiluhieroja
"Kahden alimman selkänikaman seutuvilta kipeä ja vasen pakara totaalisen jumissa." Keskitytään alaselän ja vasemman pakaran avaamiseen. Ei vaikutusta.

Korjaysyritys 3: Työterveyslääkäri
"Urheile sen mitä pystyt. Ota tarvittaessa särkylääkettä. Tässä lähete työfyssarille, niin saat jumppaohjeita."

Korjausyritys 4: Työfysioterapeutti
"Joko sulla on pirun hyvät geenit tai olet oikeasti käynyt salilla [kommentti reisilihaksista]. Pakarat ovat jumissa. Kipuiluun ei selvää syytä. Harvoin joudun myymään eioota, mutta nyt sekin tapahtui. Tässä kolme jumppaliikettä, tule joulukuun loppupuolella käymään jos tilanne ei muutu. Onhan nuo korkokengät kivat, mutta ne ei kyllä varsinaisesti auta asiaa."

Neljä ammattilaista, neljä kertaa no-can-do.

Ja mikä ihme noissa mun pakaroissa on!

Vajaan kolmen kuukauden kipuilun ja yo. yritysten jälkeen mulla paloi lopulta käämit ja päätin kokeilla klassista terkkarilähestymistapaa - ottaa buranaa. Kolme buranaa päivässä 7 päivän ajan. Loppuviikkoa kohden kipu hellitti, maanantai oli jo aika jees. Tiistaina lentokoneessa ja seminaarissa istumista sekä jalkatreeni päälle ei ehkä ollut paras idea. Keskiviikkona oikea lonkka/alaselkä/pakara ihan törkeen kipee (siis eri kohdasta ja eri tavalla). Mutta eilen ja tänään. Ei juuri ollenkaan kipua! Ei selässä! Ei pakaroissa!

Voiko olla? Ovatko terkkarit sittenkin olleet kaikki nämä vuodet oikeassa? Auttaako burana tosiaan vaivaan kuin vaivaan? Vai onko se vain plasebovaikutus? Uskallanko toivoa? Pelkkä tulehdus, eikä mitään sen vakavampaa?

tiistai 2. joulukuuta 2014

Kiipeilylihasten treenausta

Treenailtiin eilen PT:n kanssa käsivarsia siihen malliin, ettei tänään varmaan pysy kynä kädessä. Vaikka eihän sitä kynällä enää mitään kirjoitetakaan.

Haukkaria tangolla, ranskalaisia punnerruksia, eristetyt haukkarit käsipainoilla ja kickbackit. Loppuun vähän vatsalihastreeniä ja kiipeilylihaksia, eli noita lihaksia kyynärpään ja ranteen välissä.

Kiipeilylihasten treenaus hoituu seuraavasti: Otetaan keppi ja ripustetaan siihen narulla levypaino roikkumaan. Asetetaan keppi eteen vaakatasoon hartian korkeudelle käsivarret suorina niin, että naru (ja siinä roikkuva paino) on kepin keskellä käsien välissä. Lähdetään pyörittämään keppiä ranteita kääntäen eteenpäin tai taaksepäin (keppi edelleen vaakatasossa) muun asennon säilyessä koko ajan samana. On muuten ihan tuskaa! Ja tästä pitäis varmaan kuvata video, että kukaan sais selityksestä mitään selvää.

Viime viikolla tuli myös pitkästä aikaa käytyä kiipeilemässä. En voi tajuta, kuinka tässä on taas vierähtänyt niin monta viikkoa kiipeilyhallin ulkopuolella. Onneksi en ollut ainoa. Kaksi kiipeily-ystävääni ovat sairastelleet ja keskittyneet muihin treeneihin sillä seurauksella, että 5b ja 5c reititkin tuottivat ongelmia. Minulla tasopudotus ei ollut yhtä huima, vaan 6a+ ja 6b reitit menivät ongelmitta (vaikkakin vähän hutiloiden). Hullun tilanteesta tekee sen, että nämä ystävän ovat harrastaneet lajia paljon pidempään kuin minä, ja olleet 7a tasolla, mutta tässä lajissa jos missä kehitys pysähtyy ja ottaa takapakkia, jos et viikottain pääse seinälle.