Ihmeidentekijä ei pysty ihmeisiin

Olen enemmän tai vähemmän tietoisesti vältellyt alakroppatreeniä (lue: keksinyt muuta tekemistä)  jo yli neljä viikkoa, koska alaselkäkivut menevät ja tulevat. Heti kun tuntuu paremmalta, tuntuukin pian pahemmalta. Reilun kahden viikon jälkeen olin jo niin epätoivoinen, että varasin ajan osteopaatilleni, jolle ehdin kesällä antaa lempinimen ihmeidentekijä. Hän nimittäin sai kolmen alle tunnin mittaisen käsittelyn aikana minua vaivanneen niska- ja hartiajumin kokonaan auki. Siis alle kolme tuntia! Kävin vuosi sitten 10h fysioterapeutilla, jonka lisäksi jumppasin joka ilta kotona ja lopputulos oli kutakuinkin sama. Mikä parasta, tuo niska-hartiajumi on pysynyt poissa(!), josta myös osteopaatti oli erittäin yllättynyt (I wonder why) ja kysyi, että mitä olen viime kuukausina tehnyt toisin. En osannut vastata ja meni itse asiassa aika monta päivää ennen kuin tajusin mitä. Teen yhden urheiluhierojan suosituksesta nykyään aina yläkroppatreenin alkuun keppijumppaa ja todennäköisesti tämä parin minuutin pyörittely on "syypää" jumittomuuteen. Halleluja!

Mutta asiaan.

Päätin siis mennä korjauttamaan myös tämän selkäjumin ihmeidentekijälle, mutta ensimmäistä kertaa tuntui, ettei hän oikein tiennyt mitä olisi tehnyt. Selvästi kyllä tiesi missä vika, mutta mikään kikka ei tuntunut tepsivän. Ja seuraavana päivänä selkä oli ehkä jopa pahempi, joten olen sinnitellyt taas kaksi viikkoa eteenpäin pohtien, että lähtisiköhän se kipu sillä millä on tullutkin, eli treenillä. No, eilen kävimme PT:n kanssa läpi uutta alakropan saliohjelmaa ja vaikkei selkä treenin aikana juurikaan vaivannut, niin eiköhän se ole tänään taas vihoitellut ihan urakalla. Eli ilmeisesti ei. Pääsimme kuitenkin taas yhden askeleen salitreenissä eteenpäin, kun PT oli konsultoinut omia fyssarikollegoitaan mua vaivanneesta ongelmasta, kun kyykätessä lantio meinaa kääntyä/taittaa oikealle. Nyt kokeillaankin sitten vahvistaa jalkoja yksi kerrallaan, jolloin tätä virheasentoa ei pääse syntymään ja saadaan "parittomat" virheasennon aiheuttavat lihakset yhtä vahvoiksi. Kun vain tuon selän saisi kuntoon... mur.

20 leuanvetoa ja vähän muutakin

Olo oli tänään työpäivän päätteeksi vähän heikko, yökötti ja vatsakin oli sekaisin. PT treeni oli kuitenkin sovittu, joten eihän se auttanut kuin suunnata salille. "I've paid for it, so I'll suffer it" (vaikkei se aina niin fiksua oliskaan).

Olo oli alkulämpän jälkeen onneksi hyvä, treeni kulki (ihan okei), mutta tunnin treenin jälkeen kuppi oli taas nurin. Toisesta syystä vain. PT nimittäin pisti mut tänään sellaiseen rääkkiin, että heikotuksen sijaan nyt on ihan hakattu olo. Just like the old days, I would say. Muistuu nimittäin mieleen viime syksyn ensimmäinen PT treeni, jonka jälkeen olin kyllä rikki monta päivää :).

Ensimmäinen patteri sisälsi leuanvetoja ja punnerruksia vuoron perään. Yksi aina kumpaakin. PT kysyi, että otetaanko kuminauha jeesaamaan leuanvedoissa, mihin totesin ykskanttiin, että lähtökohtaisesti pitäis mennä ilman. Ja menihän ne! Huikeat 20! No olihan siinä aina punnerrus ja käsien ravistelu välissä, mutta silti! Viimeinenkin nousi puhtaasti ylös, joten eihän sitä tiedä vaikka olis mennyt enemmänkin *wink*.

Seuraava patteri olikin sitten vatsoille. Ensin lankkupidosta polvet rintaan jalat TRX remmeillä ilmassa, jonka jälkeen vatsarutistus ylätaljalla 30kg:n lisäpainolla. Molempia 15 toistoa ja yhteensä neljä kierrosta.Tähän asti kaikki meni hyvin ja oli kivaa.

Kunnes piti siirtyä kyykkäämään, jolloin homma rupes hajoilemaan. En meinannut millään jaksaa kymmentä toistoa peruskyykkyä 60kg:lla. Jalat oli ihan soosia. Siis mitä ihmettä! Tiputettiin paino 50kg:aan ja silti 15 toistoa oli työläs. Whooot?! Peruskyykyn kaverina oli vielä 20 askelkyykkyhyppyä, joten sykkeet huiteli 180bpm:n tienoilla ja paha olo alkoi hiipiä takaisin. Ennen viimeistä, neljättä paria, piti haukata ihan kunnolla happea, että uskalsin tangon alle. Pelkäsin, että lyyhistyn kasaan.

Näin jälkikäteen on joka tapauksessa ihan voittajafiilis. 20 leukaa! Mitä nyt vatsalihakset, ja pakarat, ja yläselkä saattaa olla huomenna kipeät, mutta tietääpä taas tehneensä jotain. Tätä lisää!

Juoksuja

Lievistä selkäkivuista huolimatta (miten musta tuntuu, että joku paikka krakaa koko ajan), kävin eilen ja tänään pitkästä aikaa juoksemassa. Tultiin lyhyelle viikonloppulomaselle pohjoiseen, eikä täällä nyt oikein mitään muuta voi helposti tehdä, kuin iskeä lenkkarit jalkaan ja lähteä kiertelemään lapsuuden maisemiin.

Lähteminen oli kyllä melkoista pakottamista molempina aamuina. Siis aa-mui-na. Vihaan aamu-urheilua... Tosi eilinen aamu oli kyllä melkein puolipäivä, mutta silti.

No eipä siinä sitten, kun vauhtiin pääsi, niin paljon enää ahdistanut. Eilinen reilu viis kilometriä meni 9,6km/h keskinopeudella ja tänään vitonen 10,4km/h keskarilla. Jollekin nuo saattaa olla ihan normaaleja nopeuksia, mutta mulle ei. Ja sykkeet oli sen mukaiset. Tänään taisi keskisyke olla huimat 179bpm, mikä kai tarkoittaa, että pitäis vaan tehdä enemmän intervalliharjoittelua. Damn.

Mutta ei ollut vain nopeus ja keveys, mistä tuli hyvä mieli, vaan myös siitä, ettei henkeä ahdistanut juuri ollenkaan! Nyt voi vain spekuloida, mikä on auttanut tähän vaivaan, mutta lopputulos on tärkein. Ihanaa, että voi taas saliharjoittelun lisäksi käydä lenkillä!

Kipparikallen kädet

Tänään oli erinomaisen hyvä kiipeilypäivä. Vaikka kiipesin vain kolme reittiä, kertyi matkaa yhteensä lähemmäs 100 metriä. Aivan oikein! Kolme reittiä 30 metriä korkealla Rocktopialla vaikeusasteilta 6a, 6b+ ja 5b. Ja ne kymmenen metriä 90:n ja 100:n kertyivät muutamasta ihan makeasta pannutuksesta, kun väsymyksen tai lipsahduksen takia tipuin metritolkulla alaspäin.

Ja nyt muuten tiedän miten Kippari Kalle on saanut paksut käsivartensa. Kiipeilemällä! Mun käsivarret on sunnuntain ja tämän päivän jäljiltä ihan pumpissa ja ympärysmitta on varmasti kasvanut ainakin puoli milliä ;).