Ruokavalion kevennys

Sen sijaan, että urheilisin 5-6 pv/viikossa ja kuluttaisin päivittäin keskimäärin 600kcal enemmän, olen nyt 1,5vk ollut tekemättä mitään. Mennyt autolla töihin, tullut töistä kotiin ja maannut sohvalla koko illan.

Pään hajoamisen jälkeen toiseksi suurin ongelma liikkumattomuudessa onkin (ei niin yllättäen) ollut ruokavalion skaalaus vastaamaan selvästi pienentynyttä kulutusta. Söin lähes koko viime viikon liikaa, minkä seurauksena olo oli paksu ja ähky ja ahdistava. Tällä viikolla olen onnistunut jo selvästi paremmin, kun työpaikkaruokalassa lihan sijaan lautaselle on tullut kasviskeitto ja rinnalle salaatti. Myös ylimääräiset proteiinivälipalat (rahkat, prot. patukat ja juomat) olen luonnollisesti jättänyt pois ja lisännyt hedelmien syöntiä. Nyt mennäänkin sitten hyvin hiilaripitoisella linjalla, mutta eipä tässä mitään lihaksia ollakkaan kasvattamassa.

Myös kotona illalliset ovat huomattavasti keventyneet ja annokset pienentyneet. Tänään tuli lounaalla syötyä kalkkunaa, joten kotona askartelin porkkana-vuohenjuustokeiton. Ateria on monessakin suhteessa poikkeuksellinen: 1) ainoa kasvissosekeitto, mitä olen tähän asti tehnyt on bataattikeitto pienin variaatioin ja 2) en yleensä voi syödä vuohenjuustoa laktoosi-intoleranssin takia. Prisman juustotiski kuitenkin yllätti positiivisesti tarjoamalla laktoositonta Chevrette vuohengoudaa, joka oli pakko napata testiin.

Porkkana-vuohenjuustokeitto

Ja ai että tuli hyvää! Porkkanan, vuohenjuuston ja rosmariinin maku juuri täydellisessä sopusoinnussa. Eihän tätä kyllä hyvällä tahdollakaan voi kevyeksi tuon juustomäärän takia sanoa, mutta ei kerrota kenellekään ;).

Levottomuus kasvaa

Juuri kun ajattelin, että tästä se lähtee, uusi treenikausi pitkän velttoilun jälkeen, ajat varattu uuden PT:n kanssa, salitreenifiiliskin jo päällä. Ja sitten loukkaan jalkani. Ja saan flunssan. Töks. Vuodelepo (lähes).

Firman pikkujouluissa köyden polttamat haavat eivät sitten olleetkaan ihan mikään pikkujuttu. Nilkan haava lähti heti arpeutumaan ja ajattelin, että se on kunnossa. Jalkapöydän haava märki ja märki. Maanantaina nilkan haava aukesi, tiistaina se oli tulehtunut. Jouduin menemään lääkäriin, joka määräsi bakteeriviljelyyn, antibioottikuurille ja sairaanhoitajan hoiviin.

Sairaanhoitaja on nyt kolmesti hoitanut haavoja, minä saman verran. Mikä siinä muuten on, että sairaalassa tehdyt operaatiot tuntuvat paljon pahemmilta kuin muut? Tatuoinnin ottaminen oli pikku juttu siihen verrattuna, että hoitaja raaputtaa kahdesta 1,5*4cm haavasta katteet pois _puudutettuna_?! Meinasin pyörtyä ensimmäisellä kerralla (heikko pää, tiedän). Muutuin kuulemma valkoiseksi, vaikken kyllä tiedä miten tästä enää valkoisemmaksi voi muuttua.

Nyt, yli viikon jälkeen haavat ovat terveen näköiset, tosin auki, keinoihon alla. Ja se sattuu. Perkeleesti. Oikeasti. Vähänkään painetta jalalle saa naamani vääntymään irvistykseen. Voin kuvitella, että oikeista, laajoista palovammoista parantuvien tuska on varmasti välillä lähes sietämätön. Mumma, I feel your pain when you burned your back and shoulders :(...

Olo alkaa olla levoton. En muista milloin olisin ollut viikon aloillaan, muutaman päivän lähes kokonaan vuodepotilaana. Mieli harhailee. Kroppa tuntuu löysältä ja voimattomalta. Onneksi haavat ovat jo lähteneet umpeutumaan. Ehkä ensii viikolla pääsen taas liikkeelle. Tänään on tyydyttävä kevyeen kävelylenkkiin.

Pelleilyä ja kiipeilyä

Viikonloppuun mahtuu niin paljon kaikkea kivaa tekemistä!

Perjantai oli ihan paras, kun vietimme firman pikkujouluja Sirkuskoulu Woltissa. Pääsimme harjoittelemaan jonglööraamista, sirkustemppuja ja klovneilua. Pallojen heittely ei oikein sujunut (koordinaatiokyky ei vain riitä huolehtimaan kahdesta kädestä ja kolmesta pallosta), mutta sirkusareenalla mm. ison pallon päällä tasapainoilu, trampoliinilla hyppely ja köyden kiipeäminen kattoon oli super hauskaa! Köysi tosin poltti jalan ihon kahdesta kohdasta, mutta olen jotenkin tottunut siihen, että aina sattuu ja tapahtuu. Joku paikka aina ruhjeilla. Löysin myös punaisen nenän avulla oman pellehahmoni, ärsyttävän kovaäänisen jenkkiläisen cheerleaderin :D.

Parhautta oli tulla aamuyöstä kotiin, kun tyhjän kämpän sijaan vastassa olikin Iines-mäyris, joka heittäytyi samantien selälleen häntä (eli koko alavartalo) heiluen. Loistava vahtikoira siis <3. Lauantai menikin sitten siskon, siskon miehen ja ihanan Iines-koiran kanssa touhutessa. Aamupäivällä shoppailua, iltapäivällä kiipeilyä (tällä kertaa vieraiden omasta toiveesta), illalla saunomista ja hyvää ruokaa (miinus täysin epäonnistunut jälkiruoka fuel food kirjasta...).

Lauantaina jäi niin hyvä fiilis kiipeilyistä, että tänään oli ihan pakko lähteä taas seinälle. Ja kyllähän se kannatti! Tänään meni 6c kahdella huolimattomuudesta johtuneella tauolla sekä 6c+ liian monella väsymyksestä johtuneella tauolla (seli seli). Lisäksi harjoittelin yhtä 6c-7a reittiä, joten ei tässä varmaan kauan mene, että greidi nousee 6b:stä 6c:hen. Wohoo!

Köyden tekemät paloarvet... Ihan vähän vain sattuu.

I got inked

Viimeisen reilun viikon aikana menoa on rajoittanut iholleni hakattu muste. Menin ja tein sen mistä olen haaveillut jo vuosia. Jo hyvin nuorena päätin, että jos/kun elämässäni tapahtuu jotain merkityksellistä, haluan ikuistaa sen iholleni. Muistuttamaan eletystä elämästä. Idea kuvasta ja toteutuksesta muotoutui viime kesänä, kun elämäni muljahti ympäri. Annoin asian olla, unohdinkin, kunnes marraskuussa se iski lekalla takaraivoon ja tammikuussa neulalla lantioon.

15 kuukautta sitten menin naimisiin, kahdeksan kuukautta sitten laitoin avioeron vireille. Muutin pois miehen luota, jonka kanssa luulin viettäväni loppuelämäni. Elämä ei mennyt niinkuin kuvittelin, toivoin. Pian löysin uuden rakkaan. Löysin onnen. Vietin elämäni parhaan kesän. Joulukuussa muutin V:n luo ja reilun kuukauden päästä muutamme yhdessä ostamaamme taloon. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Mutta kaikki tuntuu niin oikealta. Tähän ajanjaksoon on mahtunut paljon unia, levottomia öitä. Siitä muistuttamaan unisieppari, dream catcher. Nappaamaan pahat unet ja päästämään läpi hyvät.

Romahdus

Arvaatteko miten käy salitreenituloksille, jos ei kahteen kuukauteen käy salilla? Oikein arvasitte. Tulokset laskevat kuin lehmän häntä. Kävin tänään piiitkästä aikaa salilla, mikä sai aikaan ankaran vitutuksen. Painot olivat yläkroppatreenissä kutakuinkin syyskuun tasolla, prkl. Positiivista kuitenkin se, että olkapää alkaa viimein olla kunnossa ja keskikroppa on edelleen lähes joulua edeltävällä tasolla.

Hyviä tekosyitä salillakäymättömyyteen olen täälläkin jo esittänyt: olkapään revähdys, South America tour ja "ei vain kiinnosta". Lisäksi "mulla ei ole enää PT:tä" ja viimeisimpänä "tapaan uuden PT:n 14.2. ja saan uuden saliohjelman".

Niin tosiaan! PT:ni päätti tehdä oharit ja lähteä maailmalle 1,5-2 vuodeksi. Jäljelle jäi iso harmistus ja noin kolmasosa maksamistani kerroista. En halua uutta PT:tä! Yhyy. No, ei sitä passaa heittää rahoja kankkulan kaivoon vaan lähteä uuteen nousuun uuden trainerin kanssa. Jää sitten nähtäväksi onko treenit uuden PT:n kanssa yhtä antoisia :).