Reilu pari viikkoa sitten oli taas firman TyKy-päivä, jossa mittailtiin kehonkoostumusta InBody-mittarilla ja kuntoa pyöräergometritestillä. Vaikka jo viime ja sitä edeltävän kerran jälkeen vannoin, että rupean syömään enemmän, on nyt otettava itseä niskasta kiinni ja ryhdyttävä sanoista tekoihin. Olin testin jälkeen jotenkin tosi allapäin ja murehdin moneen kertaan, että pitääkö tässä urheilut lopettaa kokonaan vai miten ja mitä sitä pitäisi oikeasti ruveta syömään.
Lyhyesti ja ytimekkäästi:
2014: lihasmassa 27,6kg, rasvamassa 10,3kg, rasvaprosentti 17,0
2015: lihasmassa 28,6kg, rasvamassa 8,7kg, rasvaprosentti 14,3
Tiedän. Luvut eivät ole absoluuttisia vaan suuntaa-antavia ja tulokset voivat vaihdella monestakin syystä (vuorokaudenaika, syömiset, juomiset,...). TyKy-päivän testit on kuitenkin tehty aina samaan aikaan vuodesta ja vuorokaudesta sekä suht. samanlaisten syömisten ja juomisten jälkeen. Se, että onko tuo rasvaprosenttilukema aikuisten oikeasti 14 vai 20 ei ole väliä, vaan sillä on merkitystä, että se laskee. Onhan se kyllä tavallaan selvä, että jos paino pysyy samana, salilla tuloset paranee ja nahan alla ei olekaan enää löllöä vaan jotain kovaa, niitä lihaksia, niin on tehty jotain oikein. Tavallaan.
Sehän tässä koko hommassa tuntuukin tosi oudolta. Toiset treenaa ihan tosissaan tavoitellakseen alhaista rasvaprosenttia ja lihaserottuvuutta. Minä treenaan sen takia, että se on über kivaa ja hoikka ulkomuoto tulee siinä kivasti sivutuotteena. En kuitenkaan halua treenata oman terveyden kustannuksella, minkä takia en ole enää pitkään aikaan vahtinut syömisiä (siis kalorimielessä). Nainen tarvitsee rasvaa hormonitoiminnan ylläpitämiseen ja tätä menoa sitä on minulla kohta liian vähän.
On siis ruvettava syömään. Ja vahdittava syömisiä. Siis, että tulee syötyä riittävästi.
Valmentajan facebook-ryhmässä on myös ravintoasiantuntija, jolle esitin kysymyksen, miten voisi turvata riittävän energiansaannin kompromisoimatta ruoan terveellisyyttä. Siinä listatessa normiruokailuja tajusin itsekin, että syön urheilumäärin nähden liian vähän. Ruokarytminä on pitkään ollut: aamupala (puuro, raejuusto, marjat), työpaikkalounas, välipala, päivällinen (+ yhdistetty iltapala, jos salilla/lenkillä menee myöhään). Välipalana yleensä lounaalta otettu jälkkäri tai hedelmä sekä leipä. Päivällinen parhaassa tapauksessa (*harvoin*) perus kotiruokaa (tyyliin kinkkukiusaus, kanapastavuoka,...) ja iltapalaksi ruisleipää ja/tai jugurttia ja/tai mysliä ja/tai hedelmiä ja/tai rahkaa. Kevyimmillään päivällinen = iltapala, mutta olen yrittänyt syödä vähintään jonkun kasvis/sieni/pinaatti/tomaattikeiton raejuustolla, jos en ole jaksanut tehdä "kunnon" ruokaa.
Syömistä on nyt harjoiteltu vajaa kolme viikkoa. Mikä on muuttunut?
Aamupuuroon lisään nykyään 1rkl:n rypsiöljyä ja lounassalaattiin 1/2-1rkl oliiviöljyä ja välipalaksi syön nykyään jälkiruoan/hedelmän lisäksi pari leipää ja rahkan. Päivällisten kanssa olen tsempannut ihan tosissaan ja tehnyt alkuviikosta koko viikolle ison vuoallisen ruokaa, jonka _lisäksi_ olen vielä syönyt iltapalan.
Okei. Tää voi kuulostaa jostakin ihan normaalilta ruokarytmiltä, mutta kyllä tässä on saanut itselleen hokea, että "minulla on lupa syödä". Mikälie lapsuusajan trauma, kun heti tuntuu olo ihan läskiltä, kun syö vähän enemmän... No. Paino on lähtenyt nousuun, joten uusi dieetti näyttäisi toimivan! Leikitään nyt sitten vaikka, että olen massakaudella, josta voi aina hellittää, jos rupeaa liikaa ahdistamaan :).
tiistai 29. syyskuuta 2015
tiistai 22. syyskuuta 2015
Toinen yritys Rantapuolikkalla
En ole vieläkään oikein toennut viime lauantain Rantamaratonin pettymyksestä, mutta alla kuitenkin tapahtumaraportti asioiden purkamiseksi.
Koko viime viikko meni vähän väsyneissä fiiliksissä. Pari edellistä viikkoa kestänyt työhulabaloon rauhoituttua kroppa vissiin otti aikalisän työkiireiden laannuttua ja treenien kevennyttyä puolimaratonin lähestyessä. Vaikka nukuin kohtuullisen hyvin, oli yöt täynnä unia ja päivät meni haukotellessa. Tiistaina kävin urheiluhierojalla availemassa paikkoja, mutta lopputuloksena oli vasemman pohkeen lihaskalvon(?) ärtyminen, joka vaivasi vielä lauantaiaamunakin.
Lähtökohdat juoksulle eivät siis olleet kovin hyvät ja lauantaiaamupäivä menikin lähtöä stressatessa. No päätin tehdä parhaani ja asetin tavoitteeksi kahden vuoden takaisen ajan alittamisen. Alkuperäisen tavoitteen, kahden tunnin alittaminen, tuntui epätodennäköiseltä, mutta toivoin, että pääsisin edes lähelle.
Juoksu lähti rullaamaan yllättävän kevyesti ja pysyin ensimmäisen 10km:n ajan hyvin kahden tunnin jäniksen perässä. Vähitellen jalat alkoivat kuitenkin mennä pökkelöksi ja hengitys vaiheutua. Vasta tässä vaiheessa aloin vilkuilemaan sykemittaria ja tajusin, että 177-182bpm on vähän liikaa... Vauhtia oli pakko laskea, että sain sykkeitä alaspäin ja siinäpä se sitten oli. Alkumatka meni keskisykkeellä 178bpm ja keskivauhdilla 5'46 min/km, toinen puolisko 175bpm ja 6'24min/km.
Loppuaika 2:07:57 oli hienoinen pettymys, mutta oli se sentään reipas 10min nopeampi kuin pari vuotta sitten, joten kai sitä voi vähän tyytyväinen olla :). Tällä(kin) kertaa vannoin etten enää koskaan lähde tällaisiin hullutuksiin mukaan, sillä juoksu ei ole minua varten, vaan mistä sitä koskaan tietää. Vannomatta paras, vai miten sen meni?
Koko viime viikko meni vähän väsyneissä fiiliksissä. Pari edellistä viikkoa kestänyt työhulabaloon rauhoituttua kroppa vissiin otti aikalisän työkiireiden laannuttua ja treenien kevennyttyä puolimaratonin lähestyessä. Vaikka nukuin kohtuullisen hyvin, oli yöt täynnä unia ja päivät meni haukotellessa. Tiistaina kävin urheiluhierojalla availemassa paikkoja, mutta lopputuloksena oli vasemman pohkeen lihaskalvon(?) ärtyminen, joka vaivasi vielä lauantaiaamunakin.
Lähtökohdat juoksulle eivät siis olleet kovin hyvät ja lauantaiaamupäivä menikin lähtöä stressatessa. No päätin tehdä parhaani ja asetin tavoitteeksi kahden vuoden takaisen ajan alittamisen. Alkuperäisen tavoitteen, kahden tunnin alittaminen, tuntui epätodennäköiseltä, mutta toivoin, että pääsisin edes lähelle.
Juoksu lähti rullaamaan yllättävän kevyesti ja pysyin ensimmäisen 10km:n ajan hyvin kahden tunnin jäniksen perässä. Vähitellen jalat alkoivat kuitenkin mennä pökkelöksi ja hengitys vaiheutua. Vasta tässä vaiheessa aloin vilkuilemaan sykemittaria ja tajusin, että 177-182bpm on vähän liikaa... Vauhtia oli pakko laskea, että sain sykkeitä alaspäin ja siinäpä se sitten oli. Alkumatka meni keskisykkeellä 178bpm ja keskivauhdilla 5'46 min/km, toinen puolisko 175bpm ja 6'24min/km.
 |
| Matkan varrelta löytynyt kaksoisolento. Kumpi on kumpi? |
 |
| Kyllä se maalissa lopulta hymykin irtosi :). |
maanantai 14. syyskuuta 2015
Blogihaaste: 11 kysymystä
Nonni. Nyt sain sitten elämäni ensimmäisen blogihaasteen fitnessblogia pitävältä lapsuudenystävältä ja eihän tähän nyt voi olla vastaamatta. Ideana siis vastata 11 kysymykseen ja esittää 11 kysymystä seuraaville 11 bloggaajalle.
1. Mikä on salainen paheesi?
Tähän on pakko vastata herkuttelu. Vaikka ennen herkuttelu (ja etenkin herkkujen piilottelu) oli kyllä nykyistä huomattavasti pahempaa... Saatoin oikein odottamalla odottaa, että silloinen mies lähtee kotoa jonnekin, jonka jälkeen ampaisin parin sadan metrin päässä olevaan lähikauppaan ostamaan esim. cookieseja, Kismetin tai Fazerin suklaapatukan (laktoosi-intoleranssista huolimatta). Herkkuja tuli myös usein piiloteltua kaappeihin, ettei mies saisi tietää. Nykyään salainen herkuttelu rajoittuu sillon tällöin ostettuun Pätkikseen tai näin kesällä Kingis-puikkoon. Eli aika vaaraton on tämä paheeni :).
2. Paras tapa viettää lauantai-iltaa?
Oman kullan kainalossa <3.
3. Miksi aloitit bloggaamaan?
Kirjoitin elämäni ensimmäisen blogikirjoituksen Frankfurtin lentokentällä reilu neljä vuotta sitten - 23.8.2011. Olin tuolloin matkalla Kaliforniaan, jossa tulisin viettämään seuraavat neljä kuukautta elämästäni. Blogi toimi päiväkirjana, kokemusten vuodatusalustana ja tapahtumakertomuksena Suomeen jääneelle perheelleni. Kotiin palattuani sieltä sai ammettua hyviä juttuja kuvitettuun ja painettuun matkakertomukseen. Nyt lukeminen tuo mieleen niin hyviä muistoja!
Tämä blogi sai alkunsa reilu kaksi vuotta sitten jostain kummallisesta tarpeesta pitää urheilupäiväkirjaa. Olin aloittamassa "tavoitteellista" treenaamista Elixian PT:n kanssa ja halusin paikan, johon kirjoittaa ylös kokemuksia, ajatuksia ja tuloksia treenaamiseen liittyen. Lisäksi minusta on edelleen hauska ajatus, että voin palata näihin saavutuksiin esimerkiksi 30 vuoden päästä ja esitellä vaikka kummipojalle kuinka monta leukaa täti on vetänyt :D. (se mitä en ole teille uskaltanut vielä jakaa, on youtubessa tallessa olevat videot huippusuorituksista ;))
4. Bloggaamisen hyvät ja huonot puolet?
Tällainen "päiväkirjablogi", joka ei tavoittele kymmeniä tuhansia lukijoita, on siinä mielessä helppo, ettei kirjoittamiselle ole kovia paineita. Välillä kuitenkin tuntuu, ettei elämän myllerryksessä tahdo energia riittää hauskuuttavien tekstien kirjoittamiseen, ja sekös turhauttaa! Otan kuitenkin iisisti tämän kanssa ja lukijat (lähinnä kaverit, Hei vaan kaikille!) voivat jatkaa tai olla jatkamatta lukemista ;).
5. Lempikasviksesi?
Ensimmäinen ajatus tätä lukiessa oli: "Mitkä luetaan kasviksiin?" Hei vaan, tekniikan tohtori täällä kirjoittelee ;D. Toruin pientä tutkijansieluani, komensin: "KVG" ja valistin itseäni wikipedian artikkelilla, jossa kerrottiin, että myös marjat luetaan kasviksiin. OMG! LoL!
Hei! Naama peruslukemille siellä!
Ja se vastaus. Kyllä mun täytyy mennä hedelmälinjalle tän vastauksen kanssa. Omenat ovat ihan parhaita talvisaikaan ja nyt, kun nektariinikausi on meneillään, voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon.
6. Mikä on suosikkivuodenaikasi?
Enpä ole koskaan ennen asiaa ajatellut, mutta kyllä minä taidan eniten tykätä välivuodenajoista. Loppukeväästä, kun aurinko alkaa viimein pitkän talven jälkeen lämmittää kalpeita poskia ja puiden oksiin ilmestyy pienen pieniä hiirenkorvia, nurmi alkaa vihertää ja linnut visertää. Silloin olen aina yhtä äimänä. "Näinkö kaunis se luonto voikaan olla!"
Toisaalta viime viikolla pohjoisessa (no, Oulussa), kun lämpötila oli vain pari astetta plussan puolella, mutta aurinko edelleen paistoi, kasvoilla tuntui pieni kirpeys ja ilma oli niin raikas hengittää, mietin kuinka ihanaa talven lähestyminen onkaan!
7. Aamurutiinisi lyhyesti?
Tämä on helppo! Herätys arkiaamuisin 7:14, keittiössä vedenkeitin päälle, vessassa käynti, kaurahiutaleet lautasille (itselle ja miehelle), juuri kiehahtanut vesi päälle ja vuorotellen minuutiksi mikroon (Okei, myönnetään. Tämä on vähän erikoinen tapa tehdä puuroa.) Nopea sekoitus ja puurot jäähtymään. Pesulle, meikkaus + hiukset, miehen herätys suukoin ja halein, puurojen päälle mustikoita, tyrnejä ja raejuustoa ja koko komeuden lusikointi kohti ääntä. Huikkaus miehelle, että nousee ylös (tämä siis käytännössä joka aamu :D), hetki yhdessä hiljaisuudessa aamiaispöydän ääressä, jonka jälkeen vaatteiden valinta ja sali-/juoksukamojen pakkaus ja yhdessä kohti ohfiisia abaut 8:03.
8. Milloin olit viimeksi "viihteellä"?
Lauantaina käytiin Tavastialla kuuntelemassa Von Hertzen Brothersia ja sitä ennen pari viikkoa sitten Lemonatoria myöskin Tavastialla sekä Absoluuttista Nollapistettä Korjaamolla. Niin ja kuukausi sitten vietettiin kokonainen viikonloppu Flow-festareilla :).
9. Paras lapsuusmuistosi?
Tää on kaikista vaikein! Jostain syystä ensimmäisenä tulee mieleen traumaattisin lapsuusmuisto, joka itseasiassa liittyy tämän haasteen antajaan Suviin :P. Oli joku kesä heidän kesämökillä vierailemassa ja minut pakotettiin syömään ryynimakkaraa! Yöh! En ole vieläkään toipunut siitä! Sanoinko jo yöh?!
Mutta se paras lapsuusmuisto. Ehkä se, kun isä aina harjasi meidän tyttöjen hiukset tiistaisin ja lauantaisin saunan jälkeen. Se oli sitä harvinaista nelilapsisen yrittäjäisä-kotiäitiperheen isä-tytär laatuaikaa <3.
10. Jos saisit olla joku Disney-hahmo (esimerkiksi niistä lapsuusajan iki-ihanista piirretyistä elokuvista), niin mikä olisit?
Ensimmäisenä tuli mieleen bambi, joten kai tähän sit täytyy vastata se.
11. Kuvat ovat ihania muistoja. Mikä on sinun suosikkikuvasi elämästäsi tai sinusta itsestäsi? Mikä muisto siitä tulee mieleen?
Kuvat ovat tosiaan parhaita muistoja ja arvostan niitä aivan valtavasti! Vaikka jaksan harvoin kantaa itse kameraa mukana, täytyy tärkeimmät hetket varmistaa tavalla tai toisella. Viime vuoden suosikkikuvat ikuisti Juho Einovaara kirpeänä marraskuisena lauantaiaamuna Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa viikko ennen kuin karkasimme maistraatissa vihille ja siitä suoraan Nykiin häämatkalle. Alla yksi otos tuolta päivältä.
1. Mikä on salainen paheesi?
Tähän on pakko vastata herkuttelu. Vaikka ennen herkuttelu (ja etenkin herkkujen piilottelu) oli kyllä nykyistä huomattavasti pahempaa... Saatoin oikein odottamalla odottaa, että silloinen mies lähtee kotoa jonnekin, jonka jälkeen ampaisin parin sadan metrin päässä olevaan lähikauppaan ostamaan esim. cookieseja, Kismetin tai Fazerin suklaapatukan (laktoosi-intoleranssista huolimatta). Herkkuja tuli myös usein piiloteltua kaappeihin, ettei mies saisi tietää. Nykyään salainen herkuttelu rajoittuu sillon tällöin ostettuun Pätkikseen tai näin kesällä Kingis-puikkoon. Eli aika vaaraton on tämä paheeni :).
2. Paras tapa viettää lauantai-iltaa?
Oman kullan kainalossa <3.
3. Miksi aloitit bloggaamaan?
Kirjoitin elämäni ensimmäisen blogikirjoituksen Frankfurtin lentokentällä reilu neljä vuotta sitten - 23.8.2011. Olin tuolloin matkalla Kaliforniaan, jossa tulisin viettämään seuraavat neljä kuukautta elämästäni. Blogi toimi päiväkirjana, kokemusten vuodatusalustana ja tapahtumakertomuksena Suomeen jääneelle perheelleni. Kotiin palattuani sieltä sai ammettua hyviä juttuja kuvitettuun ja painettuun matkakertomukseen. Nyt lukeminen tuo mieleen niin hyviä muistoja!
Tämä blogi sai alkunsa reilu kaksi vuotta sitten jostain kummallisesta tarpeesta pitää urheilupäiväkirjaa. Olin aloittamassa "tavoitteellista" treenaamista Elixian PT:n kanssa ja halusin paikan, johon kirjoittaa ylös kokemuksia, ajatuksia ja tuloksia treenaamiseen liittyen. Lisäksi minusta on edelleen hauska ajatus, että voin palata näihin saavutuksiin esimerkiksi 30 vuoden päästä ja esitellä vaikka kummipojalle kuinka monta leukaa täti on vetänyt :D. (se mitä en ole teille uskaltanut vielä jakaa, on youtubessa tallessa olevat videot huippusuorituksista ;))
4. Bloggaamisen hyvät ja huonot puolet?
Tällainen "päiväkirjablogi", joka ei tavoittele kymmeniä tuhansia lukijoita, on siinä mielessä helppo, ettei kirjoittamiselle ole kovia paineita. Välillä kuitenkin tuntuu, ettei elämän myllerryksessä tahdo energia riittää hauskuuttavien tekstien kirjoittamiseen, ja sekös turhauttaa! Otan kuitenkin iisisti tämän kanssa ja lukijat (lähinnä kaverit, Hei vaan kaikille!) voivat jatkaa tai olla jatkamatta lukemista ;).
5. Lempikasviksesi?
Ensimmäinen ajatus tätä lukiessa oli: "Mitkä luetaan kasviksiin?" Hei vaan, tekniikan tohtori täällä kirjoittelee ;D. Toruin pientä tutkijansieluani, komensin: "KVG" ja valistin itseäni wikipedian artikkelilla, jossa kerrottiin, että myös marjat luetaan kasviksiin. OMG! LoL!
Hei! Naama peruslukemille siellä!
Ja se vastaus. Kyllä mun täytyy mennä hedelmälinjalle tän vastauksen kanssa. Omenat ovat ihan parhaita talvisaikaan ja nyt, kun nektariinikausi on meneillään, voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon.
6. Mikä on suosikkivuodenaikasi?
Enpä ole koskaan ennen asiaa ajatellut, mutta kyllä minä taidan eniten tykätä välivuodenajoista. Loppukeväästä, kun aurinko alkaa viimein pitkän talven jälkeen lämmittää kalpeita poskia ja puiden oksiin ilmestyy pienen pieniä hiirenkorvia, nurmi alkaa vihertää ja linnut visertää. Silloin olen aina yhtä äimänä. "Näinkö kaunis se luonto voikaan olla!"
Toisaalta viime viikolla pohjoisessa (no, Oulussa), kun lämpötila oli vain pari astetta plussan puolella, mutta aurinko edelleen paistoi, kasvoilla tuntui pieni kirpeys ja ilma oli niin raikas hengittää, mietin kuinka ihanaa talven lähestyminen onkaan!
7. Aamurutiinisi lyhyesti?
Tämä on helppo! Herätys arkiaamuisin 7:14, keittiössä vedenkeitin päälle, vessassa käynti, kaurahiutaleet lautasille (itselle ja miehelle), juuri kiehahtanut vesi päälle ja vuorotellen minuutiksi mikroon (Okei, myönnetään. Tämä on vähän erikoinen tapa tehdä puuroa.) Nopea sekoitus ja puurot jäähtymään. Pesulle, meikkaus + hiukset, miehen herätys suukoin ja halein, puurojen päälle mustikoita, tyrnejä ja raejuustoa ja koko komeuden lusikointi kohti ääntä. Huikkaus miehelle, että nousee ylös (tämä siis käytännössä joka aamu :D), hetki yhdessä hiljaisuudessa aamiaispöydän ääressä, jonka jälkeen vaatteiden valinta ja sali-/juoksukamojen pakkaus ja yhdessä kohti ohfiisia abaut 8:03.
8. Milloin olit viimeksi "viihteellä"?
Lauantaina käytiin Tavastialla kuuntelemassa Von Hertzen Brothersia ja sitä ennen pari viikkoa sitten Lemonatoria myöskin Tavastialla sekä Absoluuttista Nollapistettä Korjaamolla. Niin ja kuukausi sitten vietettiin kokonainen viikonloppu Flow-festareilla :).
9. Paras lapsuusmuistosi?
Tää on kaikista vaikein! Jostain syystä ensimmäisenä tulee mieleen traumaattisin lapsuusmuisto, joka itseasiassa liittyy tämän haasteen antajaan Suviin :P. Oli joku kesä heidän kesämökillä vierailemassa ja minut pakotettiin syömään ryynimakkaraa! Yöh! En ole vieläkään toipunut siitä! Sanoinko jo yöh?!
Mutta se paras lapsuusmuisto. Ehkä se, kun isä aina harjasi meidän tyttöjen hiukset tiistaisin ja lauantaisin saunan jälkeen. Se oli sitä harvinaista nelilapsisen yrittäjäisä-kotiäitiperheen isä-tytär laatuaikaa <3.
10. Jos saisit olla joku Disney-hahmo (esimerkiksi niistä lapsuusajan iki-ihanista piirretyistä elokuvista), niin mikä olisit?
Ensimmäisenä tuli mieleen bambi, joten kai tähän sit täytyy vastata se.
11. Kuvat ovat ihania muistoja. Mikä on sinun suosikkikuvasi elämästäsi tai sinusta itsestäsi? Mikä muisto siitä tulee mieleen?
Kuvat ovat tosiaan parhaita muistoja ja arvostan niitä aivan valtavasti! Vaikka jaksan harvoin kantaa itse kameraa mukana, täytyy tärkeimmät hetket varmistaa tavalla tai toisella. Viime vuoden suosikkikuvat ikuisti Juho Einovaara kirpeänä marraskuisena lauantaiaamuna Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa viikko ennen kuin karkasimme maistraatissa vihille ja siitä suoraan Nykiin häämatkalle. Alla yksi otos tuolta päivältä.
Koska seuraan lähinnä urheiluun ja ravintoon liittyviä "ammattiblogeja" laitan tämän blogihaasteen eteenpäin vain rakkaalle ystävälleni toiselle puolelle maailmaa. Blogi on salainen, mutta käytän tämän tilaisuuden hyväkseni tutustua ystävääni vähän paremmin näin vuosien erossa olon jälkeen.
- Koska tiedän, että myös sinä pidät valokuvista, aloitan kuvahaasteella: Mikä on lempikuvasi viimeisen puolen vuoden ajalta? Kerro mihin se liittyy ja miksi pidät siitä?
- Mikä on mielestäsi parasta "paikallista" ruokaa nykyisessä kotikaupungissasi, jota jokaisen tulisi maistaa?
- Mikä on tärkein esine tai asia, jota ilman et pärjäisi? Miksi?
- Mitä/ketä rakastat?
- Mitä/ketä kaipaat?
- Milloin onnistuit jossain asiassa niin, että yllätit itsesikin? Mikä tuo asia oli?
- Paras lapsuusmuistosi?
- Mikä on paras tapa viettää viikonloppu?
- Jos saisi muuttaa yhden asian elämässäsi, mikä se olisi?
- Mihin haluat tai aiot matkustaa seuraavaksi? Miksi?
- Lempi makeinen tai leivonnainen?
torstai 10. syyskuuta 2015
I'm screwed...
#runningsucks #notmycupoftea #whyevenbother #slowasasnail ja mitä näitä nyt on.
Oliskohan nyt hyvä aika palautella mieleen se seikka, että reipas kaksi vuotta sitten vannoin etten enää ikinä lähde puolimaratonille. Ja se syy? Juoksu ei ole minua varten. Minä en ole juoksija. Ei. En ole. Kaikki eivät vain ole. Tiedän. Olen urheilullinen. Käyn salilla, juoksen, pyöräilen hullun tuhannen kilometrin kesälomareissun, kiipeilen, rullaluistelen, hiihdän, jne. jne. Mutta ei. Juoksu ei ole mun juttu.
Kesälomareissun rasittaman polven parannuttua on syksy hipsuteltu ja vähän spurttailtu PK-kunnon parantumisen toivossa. Ja onhan ne keskisykkeet suhteessa vauhtiin vähitellen laskeneet. Mutta ei riitävästi. Nauroin partaani, kun valmentajan sanoi, että puolimaratonin alkupuoliskon voisi sitten juosta n.150bpm keskisykkeellä. Älä unta näe! Jos hän on kerta asettanut tavoiteajaksi 1:50:00, niin siihen päästään keskisykkeellä 179 :D.
Vähän tuntumaa tässä on tämän vuoden juoksukuntoon saatu, ja onnekseni voin todeta, että parannusta kahden vuoden takaiseen on tullut ihan kohtalaisesti. Hilpaisin tuossa esimerkiksi yhden keskipitkän lenkin vauhdilla 6'32 min/km keskisykkeen ollessa 160bpm, ja jos sitä vertaa edelliseen puolimaratoniin, niin jonkinmoista kehitystä on tapahtunut.
Matka: 21km
Aika: 2:18:12
Vauhti: 6'27
Keskisyke: 180 (!)
Nopein kilometri: 6’05
No joo. Tänään sit viimeisiä tempojuoksuja ennen ensi viikon koitosta ja 6km tuli hikihatussa pingottua 5'41 min/km keskarilla ja 175bpm sykkeellä... Tuolla vauhdilla saa just hätinä sen 2h:n suorituksen puoliskalla. Mistäköhän taikurinhatusta sen viimeisen 10min muka saa pois. Blaah. Voisko joku lähtä juoksemaan Espoon Rantamaratonin mun puolesta? Anyone?
Oliskohan nyt hyvä aika palautella mieleen se seikka, että reipas kaksi vuotta sitten vannoin etten enää ikinä lähde puolimaratonille. Ja se syy? Juoksu ei ole minua varten. Minä en ole juoksija. Ei. En ole. Kaikki eivät vain ole. Tiedän. Olen urheilullinen. Käyn salilla, juoksen, pyöräilen hullun tuhannen kilometrin kesälomareissun, kiipeilen, rullaluistelen, hiihdän, jne. jne. Mutta ei. Juoksu ei ole mun juttu.
Kesälomareissun rasittaman polven parannuttua on syksy hipsuteltu ja vähän spurttailtu PK-kunnon parantumisen toivossa. Ja onhan ne keskisykkeet suhteessa vauhtiin vähitellen laskeneet. Mutta ei riitävästi. Nauroin partaani, kun valmentajan sanoi, että puolimaratonin alkupuoliskon voisi sitten juosta n.150bpm keskisykkeellä. Älä unta näe! Jos hän on kerta asettanut tavoiteajaksi 1:50:00, niin siihen päästään keskisykkeellä 179 :D.
Vähän tuntumaa tässä on tämän vuoden juoksukuntoon saatu, ja onnekseni voin todeta, että parannusta kahden vuoden takaiseen on tullut ihan kohtalaisesti. Hilpaisin tuossa esimerkiksi yhden keskipitkän lenkin vauhdilla 6'32 min/km keskisykkeen ollessa 160bpm, ja jos sitä vertaa edelliseen puolimaratoniin, niin jonkinmoista kehitystä on tapahtunut.
Matka: 21km
Aika: 2:18:12
Vauhti: 6'27
Keskisyke: 180 (!)
Nopein kilometri: 6’05
No joo. Tänään sit viimeisiä tempojuoksuja ennen ensi viikon koitosta ja 6km tuli hikihatussa pingottua 5'41 min/km keskarilla ja 175bpm sykkeellä... Tuolla vauhdilla saa just hätinä sen 2h:n suorituksen puoliskalla. Mistäköhän taikurinhatusta sen viimeisen 10min muka saa pois. Blaah. Voisko joku lähtä juoksemaan Espoon Rantamaratonin mun puolesta? Anyone?
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
Leuanveto 10kg:n lisäpainolla
Tänään nousi yksi leuanveto 10kg:n lisäpainolla ja päälle 10+6 omalla kehonpainolla. Wohoo! Ei hullummin ottaen huomioon, että vielä tammikuussa lähtötilanne oli 3-4 leukaa kehonpainolla ja oliskohan 1,5 vuotta sitten yksi leuanveto 2,5kg:lla.
Tosin muistui mieleen yksi, olikohan tiede-lehden tekemä testi, jossa naistoimittaja lähti kokeilemaan, kuinka monta leukaa hän saa vedettyä kolmen kuukauden harjoittelulla. Lähtötilanne oli 0 ja lopputulos 21. Siis 21! Ihan käsittämätöntä... Taustalla henkilöllä oli lähinnä kestävyyslajeja, enimmäkseen juoksua, eikä juuri lainkaan voimaharjoittelua. Toisilla on lahjoja. Toisilla ei. Minulla ilmeisesti kovalla harjoittelulla vähän.
Eipä mulla sit muuta. Harjoittelu jatkuu :).
tiistai 1. syyskuuta 2015
Kesän pieni pyöräretki, vol. 4
Ai niin, se meidän pyöräretken loppuhuipennus :D.
Päivä 12
Lauantai meni tosiaan leppoisasti Joensuussa ja Liperissä pyöriessä. Alkuillasta soudimme saaressa sijaitsevalle mökille saunomaan ja rentoutumaan. Sunnuntai-aamuna olisi taas aikainen lähtö, koska matkaa olisi taitettavana tällekin päivälle se vajaa 200km.
Aamulla ennen kahdeksaa tihuutti vähän vettä, kun soudimme kohti rantaa. Jotenkin edellisenä päivänä ei tullut kiinnitettyä huomiota mihin ne pyörät jätettiin ja jostain kumman syystä kaikki kaislikot näyttävät järvenselältä ihan samanlaisilta :P. No onneksi oikeaa kohtaa rannasta ei tarvinnut liian pitkään etsiä ja pääsimme taittamaan matkaa kohti Mikkeliä.
Matka taittui leppoisasti Kerman kautta Varkauteen ja siitä vitostietä kohti Mikkeliä. Pääteissä on sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvää on tasainen pystygeometria ja suorempi linjaus (Ei! En ole missään tekemisissä infrasuunnitteluohjelmistojen kanssa :D), jolloin reipasta vauhtia on helpompi pitää yllä. Huonoa on sormen levyinen piennar ja ohikiitävät rekat. Yritä siinä nyt sitten pysyä viivalla, kun täysperävaunurekat hurauttavat 100km/h ohi saaden aikaan mukavan tuulipyörteen. Matka taittui kuitenkin yllättäen ilman kummempia kommelluksia ja vain kerran meinasin saada slaagin, kun rekka tööttäsi ihan kohdalla. Tööttäys ei kuitenkaan ollut varsinaisesti meille suunnattu, vaan samaan aikaan, kun rekka väisti meitä toisen kaistan puolelle, lähti henkilöauto ohittamaan sitä vaikka vastaan tuli liikennettä. Onneksi selvittiin säikähdyksellä!
Päivämatka 189km.
Päivä 13
Maanantai alkoi totaalisessa koomassa. Normaalisti Batte ponkaisee suoraan herätyskellosta ylös ja touhottaa kuin viimeistä päivää heti päivän ensimmäisistä minuuteista lähtien. Nyt kuitenkin sain kokea rakkaan aviomieheni normaalin aamutilan, jolloin ei tekisi mieli nousta, ei jaksaisi syödä, ei huvittaisi puhua, ei kiinnostaisi liikkua... Ja tästä tilasta pitäisi lähteä reippaasti 245km:n kotimatkalle.
Jooh. Vähän oli hiljaista.
Lupasin pyöräillä Lahteen, johon pidätin itselläni mahdollisuuden jäädä yöksi. Ensimmäinen haaste oli löytää Mikkelistä ulos vanhalle maantielle (vitostiellä ei siinä kohtaa saa ajaa pyörillä) ja lopputuloksena mies kierrätti meitä n. 5km ylimääräistä ennen kuin oikea reitti löytyi. Nice! :D Kyllähän siinä seuraavien kymmenien kilometrien aikana vähitellen heräsi ja päivän ollessa erityisen kaunis, aloin jo pitämään Espooseen asti pyöräilyä ihan mahdollisena. Yhden aikaan iltapäivällä kaarsimme Heinolan ABC:lle buffetlounaalle (taas...). Matkaa kotiin olisi 150km ja koko ilta aikaa. Ihan doable!
Riemuitsin kuitenkin liian aikaisin. Ensimmäinen polkaisu huoltoaseman pihasta, oikean polven rusahdus ja viiltävä kipu. Muutamaan kilometriin en juuri pystynyt oikealla jalalla polkemaan ja niin toiveet kotiin pääsystä romahtivat. Vaikka kipu vähitellen hellitti, olivat ylämäet sen verran tuskaa, että päätin turvallisuussyistä vaihtaa Lahdessa kulkuneuvoa. Turhautti. Ärsytti. Nolotti. Kipua ei nimittäin tuntunut paikallaollessa eikä kävellessä. Tuntui tyhmältä istua junassa, kun mies jatkoi urhoollisesti matkaa kaksipyöräisellä. Pasilassa päätin, että pyöräilen loppumatkan kotiin. Pääsin 300m ja käännyin takaisin. Kipu oli sietämätön.
Seuraavana päivänä lääkärin tuomiona rasitusvamma ja siitä johtuva neste polvessa, hoitona 2vk 1g:n särkylääkkeitä 3krt/pv ja lepoa. hmpf. Pitäisi sille puolimaratonille treenata...
Kokonaismatka 1011km.
Päivä 12
Lauantai meni tosiaan leppoisasti Joensuussa ja Liperissä pyöriessä. Alkuillasta soudimme saaressa sijaitsevalle mökille saunomaan ja rentoutumaan. Sunnuntai-aamuna olisi taas aikainen lähtö, koska matkaa olisi taitettavana tällekin päivälle se vajaa 200km.
Aamulla ennen kahdeksaa tihuutti vähän vettä, kun soudimme kohti rantaa. Jotenkin edellisenä päivänä ei tullut kiinnitettyä huomiota mihin ne pyörät jätettiin ja jostain kumman syystä kaikki kaislikot näyttävät järvenselältä ihan samanlaisilta :P. No onneksi oikeaa kohtaa rannasta ei tarvinnut liian pitkään etsiä ja pääsimme taittamaan matkaa kohti Mikkeliä.
Matka taittui leppoisasti Kerman kautta Varkauteen ja siitä vitostietä kohti Mikkeliä. Pääteissä on sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvää on tasainen pystygeometria ja suorempi linjaus (Ei! En ole missään tekemisissä infrasuunnitteluohjelmistojen kanssa :D), jolloin reipasta vauhtia on helpompi pitää yllä. Huonoa on sormen levyinen piennar ja ohikiitävät rekat. Yritä siinä nyt sitten pysyä viivalla, kun täysperävaunurekat hurauttavat 100km/h ohi saaden aikaan mukavan tuulipyörteen. Matka taittui kuitenkin yllättäen ilman kummempia kommelluksia ja vain kerran meinasin saada slaagin, kun rekka tööttäsi ihan kohdalla. Tööttäys ei kuitenkaan ollut varsinaisesti meille suunnattu, vaan samaan aikaan, kun rekka väisti meitä toisen kaistan puolelle, lähti henkilöauto ohittamaan sitä vaikka vastaan tuli liikennettä. Onneksi selvittiin säikähdyksellä!
Päivämatka 189km.
Päivä 13
Maanantai alkoi totaalisessa koomassa. Normaalisti Batte ponkaisee suoraan herätyskellosta ylös ja touhottaa kuin viimeistä päivää heti päivän ensimmäisistä minuuteista lähtien. Nyt kuitenkin sain kokea rakkaan aviomieheni normaalin aamutilan, jolloin ei tekisi mieli nousta, ei jaksaisi syödä, ei huvittaisi puhua, ei kiinnostaisi liikkua... Ja tästä tilasta pitäisi lähteä reippaasti 245km:n kotimatkalle.
Jooh. Vähän oli hiljaista.
Lupasin pyöräillä Lahteen, johon pidätin itselläni mahdollisuuden jäädä yöksi. Ensimmäinen haaste oli löytää Mikkelistä ulos vanhalle maantielle (vitostiellä ei siinä kohtaa saa ajaa pyörillä) ja lopputuloksena mies kierrätti meitä n. 5km ylimääräistä ennen kuin oikea reitti löytyi. Nice! :D Kyllähän siinä seuraavien kymmenien kilometrien aikana vähitellen heräsi ja päivän ollessa erityisen kaunis, aloin jo pitämään Espooseen asti pyöräilyä ihan mahdollisena. Yhden aikaan iltapäivällä kaarsimme Heinolan ABC:lle buffetlounaalle (taas...). Matkaa kotiin olisi 150km ja koko ilta aikaa. Ihan doable!
Riemuitsin kuitenkin liian aikaisin. Ensimmäinen polkaisu huoltoaseman pihasta, oikean polven rusahdus ja viiltävä kipu. Muutamaan kilometriin en juuri pystynyt oikealla jalalla polkemaan ja niin toiveet kotiin pääsystä romahtivat. Vaikka kipu vähitellen hellitti, olivat ylämäet sen verran tuskaa, että päätin turvallisuussyistä vaihtaa Lahdessa kulkuneuvoa. Turhautti. Ärsytti. Nolotti. Kipua ei nimittäin tuntunut paikallaollessa eikä kävellessä. Tuntui tyhmältä istua junassa, kun mies jatkoi urhoollisesti matkaa kaksipyöräisellä. Pasilassa päätin, että pyöräilen loppumatkan kotiin. Pääsin 300m ja käännyin takaisin. Kipu oli sietämätön.
Seuraavana päivänä lääkärin tuomiona rasitusvamma ja siitä johtuva neste polvessa, hoitona 2vk 1g:n särkylääkkeitä 3krt/pv ja lepoa. hmpf. Pitäisi sille puolimaratonille treenata...
Kokonaismatka 1011km.
Tilaa:
Kommentit (Atom)