Seitsemän (miinus)

Ai mitä? No, leuanvetoa!

Miinus ihan vain siitä, että viimeinen nousi vain nenään asti :D. Mutta kyllähän se jo melkein lasketaan, eikö lasketakin? Vaikka alkuvuoden kehitys tuntui hitaalta (sitä taidetaan kutsua "pohjan" rakentamiseksi), niin nyt tulokset ovat parantuneet viikko viikolta: 6.4. nousi viisi, 13.4. nousi kuusi (miinus) ja tänään 20.4. melkein se seitsemän leuanvetoa. Eli TAVOITE YLITETTY! Kakkua ja pullaa! Aaltoja! Hurraa huutoja!

Ja tarkennuksena vielä, että ennätystehtailu on onnistunut myötäotteella. Kapealla neutraaliotteella saattaisi mennä jopa enemmän, perinteisellä vastaotteella vähemmän. Nyt alkaa selvästi jo tuntemaan omat vahvuudet :).

Aloitin leuanvetotreenit tammikuussa 2012 ja ihan ensimmäinen nousi ennen kesälomia samana vuonna. Toista en edes muista, jossain vaiheessa syksyllä kuitenkin. Alkuvuosi 2013 oli melkoista turbulenssia ja tänne onkin tullut raportoitua loppuvuoden saavutukset: kolme nousi 26.9.2013 ja neljä 3.11.2013. Viime vuosi meni vähän miten meni ja lähtötilanne tammikuussa oli kolme ja puoli.

Mies oli tänään ihan hämmästynyt kuinka nopeaa kehitys on ollut. Että miten voi joka viikko mennä yksi enemmän. Hän kun on itse pitkään tavoitellut 20:ta leuanvetoa ja nyt on jo pidemmän aikaa mennyt se 19. Kovasti yritän aina tsempata sohvalla löhöten, kun mies rehkii täällä kotosalla ;). On kuitenkin ihan eri  asia parantaa tulosta kolmesta tai neljästä kuuteen kuin 19:ta 20:een!

Jotain motivaatioista ja tavoitteista

Meillä oli valkun kanssa face-to-face tapaaminen kuukausi sitten, jonka jälkeen sähköpostiin kilahti seuraava viesti:

"Kiitos vielä tämänpäiväisestä! Olispa kaikilla asiakkailla yhtä paljon motivaatiota kuin teikäläisellä - myy yks pullollinen...? :)"

Viesti sai minut miettimään, että mistä se treenimotivaatio oikeastaan kumpuaa? Mikä on se "driving force"? Tai ei varmaan voi edes puhua mistään ajavasta voimasta, koska en ole tämän kevään aikana tehnyt yhtään treeniä väkipakolla. No okei, muutaman kerran on raskaan työpäivän päätteeksi ollut vähän plaah-fiilis, mutta niin se innostus ja voima on sitten salilla löytynyt. Mutta se motivaatio. Muotoilin valkulle seuraavan vastauksen ja mitä useammin olen listaa katsonut, sitä oikeammalta se tuntuu. Ja ehkä yllättävää kyllä, asioiden lisäksi myös niiden järjestys.

On helppo olla motivoitunut, kun

1. on aikaa treenata
2. on terve / paikat ei krakaa
3. on tavoitteita
4. saa tuloksia aikaan / näkee kehityksen
5. on huippu valmentaja ;)

Vaihdeltiin tuossa muutama päivä sitten viestejä ystäväni, kahden pienen lapsen äidin, kanssa ja hän kertoi ihaillen seuraavansa urheilupäivityksiäni, kun hänellä itsellään on nyt urheiluaika kortilla. Viesti sai ajatukseni harhailemaan motivaatiolistan kohtaan yksi. On helppo olla motivoitunut, kun on aikaa. Nykyinen elämäntilanne mahdollistaa tällaisen treenirytmin, mutta tilanteet muuttuvat ja olen 100% varma, ettei tällainen elämä tule jatkumaan loputtomiin. Silloin koittaa uusi aika. Uudet kujeet. That's life.

Listan kakkonen on aika selvä nakki. Muiden haasteita vierestä seuranneena voin vain todeta kuinka onnekas olen, kun olen viime vuoden selkäkipuja lukuunottamatta selvinnyt ilman vammoja ja loukkaantumisia. Toki välillä on ihmeellisiä naksumisia, vähän olkapää- ja polvivaivoja, mutta treenejä ne eivät ole estäneet.

Kolmonen ja nelonen ovat ehkä niitä yleisimmin viitattuja motivaationlähteitä. Tulosten saavuttaminen tietysti itsestäänselvä, mutta tavoitteiden osuutta jouduin taas itselle vähän avamaan. Kun sain ensimmäisen ammattilaisen tekemän saliohjelman kolme vuotta sitten, asetin tavoitteeksi yhden leuanvedon. Ei mitään muistikuvaa, mistä sen tempaisin. Ja kuuden leuanvedon tavoite tuli ihan vain siitä, että halusin kiusallani pistää firmamme IT-päällikköä paremmaksi :D. Pystypunnerrus ja yhden käden punnerrustavoitteet löytyivät googlettamalla. Mutta ei minulla mitään "oikeaa" syytä ole treenata.

Tai no ehkä sittenkin on. Mutta sekin on muotoutunut vasta ihan viime aikoina. Hyvä kunto mahdollistaa elämässä niin paljon. Jaksan ongelmitta kantaa kauppakassit kotiin. Jos mies tarvitsee autoa, voin hyvin pyöräillä omiin menoihin. Jaksan ulkomailla kierrellä nähtävyyksiä. Ja mökkityömaalla auttaa rakennuspuuhissa. Ehkäpä luustonikin tässä vahvistuu ja osteoporoosin riski pienenee. Tasapainoni paranee ja ehkäpä siten vältyn vakavilta kaatumisilta. Jospa saan tästä avaimia terveempään, hyväkuntoisempaan ja vahvempaan aikuisuuteen ja vanhuuteen. Aina ei ole pakko vetää täysillä, mutta ei ne kerran opitut hyvät tavatkaan niin helpolla unohdu :).

Enkelipussi - uusi makuupussi

Tänään se saapui! Uusi makuupussi!

Jukolaan valmistautumiseen ei minun osalta riitä se, että käydään tuolla metsässä hyppimässä ja eksymässä (ja rikkomassa vähän polvea) vaan pitää varautua myös mahdollisesti kylmään yöhöön. Viime vuoden Jukolaan lainasin miehen "inttipussia" ja lämpötilan laskettua alle +5, iski vilu, hrrr. Ihan niinkuin yöunet eivät olisi muutenkin jääneet vähäisiksi, niin sitten vielä kylmyys. Ei ole reilua.

Yritin itse löytää sopivaa pussia, mutta enhän minä niistä mitään ymmärrä. Onneksi kaveripiiriin kuuluu partiolaisia ja vieläpä yksi sellainen, joka juuri viime vuonna osti itselleen ja tyttärelleen uudet pussit. Otin siis neuvosta vaarin ja laitoin ScandinavianOutdoorStoren kautta tilaukseen samanlaisen Marmotin Angel Fire Ladyn, mutta pitkänä. Regular mittainen ei olisi minulle riittänyt, sen verran on tuota vartta kertynyt ;).

Ja olihan se paketti kevyt (1,25kg) ja pussi pieni (41x23cm)!

Speksit:

• Äärilämpötila: -29°C
• Mukavuuslämpötila (Miehet): -7°C
• Mukavuuslämpötila (Naiset): -1°C
• Täytemateriaali: Hanhenuntuva 650 fp

Ja olihan se pakko koepötköttää pussi olohuoneen lattialla ;). Valokuvaaja (rakas aviomieheni) ei jaksanut toimenpidettä varten nousta edes mukavalta sohvapaikaltaan, minkä takia rajaus on vähän mitä sattuu. Pussi tuntui kyllä todella ohuelta ja sisältä katsottuna untuvat oli ihan paakkuina ja välistä paistoi valo, mutta ehkäpä se siitä tasoittuu jos/kun säilöminen tapahtuu mukana tulleessa väljemmässä säilytyspussissa. Nyt en millään malta odottaa Jukolaa, että pääsen kokeilemaan oliko ostos hyvä vai ihan susi! Äiti kyllä jo uhkaili, että saamme lyhyellä vappulomalla nukkua uudessa mökissä makuupusseissa, sillä mökkiin ei ole vielä ehditty rakennettu lattiaa :D.

Viisi

Ai mitä! No leuanvetoa! Puhdasta sellaista. High five! Myötäotteella. Eikä ollu edes kauhean hyvä päivä, eli uskoa on, että se tavoiteltu kuus vielä nousee ;). Vähän tässä on ehtinyt epätoivo iskeä, että niinköhän se koskaan menee. Toisaalta mitä nopeammin saavutan tavoitteen, niin sitä nopeammin pitäisi olla uusi mietittynä. Ja se ei tule olemaan helppoa! :D Vähän jo harkitsin palomiesten kuntotestiin treenaamista. Siis joo ei. En ole vaihtamassa alaa. Mutta 25 penkkipunnerrusta minuutissa 45kg:lla on niin kaukana, että siihen joutuis jo vähän aikaa tekemään töitä ;). No onhan siinä muitakin osa-alueita, mutta ne on ihan doable.

Maanantaina aloiteltiin valkun kanssa uusi treenisetup rentouttavan lomaviikon jälkeen. Kesän juoksu- ja suunnistuskisat lähestyvät, joten salitreenien lisäksi kalenteriin mahdutettiin suunnistukset, juoksulenkit ja eihän sitä nyt kiipeilystäkään malta luopua. Ensimmäinen setup-ehdotus sisälsi seitsemän treeniä viidelle päivälle, mutta itseni tuntien en uskaltanut sitoutua saleilemaan kahtena päivänä aamutuimaan (Ei. En edelleenkään ole aamu-urheiluihminen, vaikka aamuihminen muuten olenkin). Nyt kokeillaankin sitten yhden lepopäivän taktiikkaa, minkä pitäisi toimia ainakin alkuvuoden trackrecordin perusteella hyvin. Etenkin kun nyt salit ja muut treenit on jaksotettu viikon ajalle niin, ettei niiden pitäisi syödä toinen toisiaan.

Ja näin ensimmäisen treenijakson päätyttyä on hyvä listata myös kauden välitulokset:

• Leuanveto lähtötilanne 2*12 + 2*10 keskivahva kumpparilla 3/4 polven alla ja loput jalanpohjan alla > nyt 4*10 kevyt kumppari polven alla
• Leveä ylätalja 50kg > 60kg
• Alatalja 40-45kg > 65kg
• Etukyykky 40kg > 65kg
• Goblet-kyykky 16kg > 30kg

Tällä kertaa toistojen määrän kirjaaminen tekisi tulosten raportoinnista niin monimutkaista, että oikaistaan hieman ;). Yhteenvetona ehkä se, että esim. 65kg:n alatalja ei olisi edes hievahtanut ja olisin lyyhistynyt 65kg:n etukyykkytangon alle vielä tammikuussa, joten kehitystä on tapahtunut! Tästä on hyvä jatkaa!

Urheiluviikko Mallorcalaisittain

Miltäs kuulostais maaliskuinen viikko auringossa 18-22 asteen lämpötilassa? Aivan. Täydelliseltä! Istun juuri paluulennolla Mallorcalta, jossa vietimme rennon urheilullisen viikon miehen sukulaisten kanssa. Joukossa oli vanhusten lisäksi miehen samanikäset ja -henkiset serkut ja toisen puoliso, joiden kanssa oli valtavan mukava viettää aikaa!

Näkymä huoneiston parvekkeelta

En ollut ihan henkisesti valmistautunut ensimmäiseen urheilusuoritukseen, koska minulle kerrottiin vain, että pysähdytään matkalla majoitukseen katsomassa yhtä nähtävyyttä, mutta kukaan ei kertonut, että se olisi 330 m korkea Puig de Maria. No, pääsimme autolla jonkin matkaa serpentiinitietä ylös, mutta kyllä se melkoisen hien puski pintaan, kun kapusimme lopun matkaa ylös auringon paahtaessa kirkkaalta taivaalta. Edellisen päivän jalkatreenikin painoi askelta vähän liiaksi asti. Hiki valuen saavuimme ylös, jossa paikalliset perheet grillailivat ja viettivät rauhallista piknikiä. En tajua kuka ne kamat on sinne kantanut :D. Vaan olihan sieltä ylhäältä hienot maisemat (!) ja paluumatka alas olikin jo vähän helpompi nakki.

Maanantaiaamupäivä meni turisteeraten ja iltapäivällä porukka hajaantui uimaan (märkäpuvussa, sen verran kylmä keli vielä) ja lenkille. Lähdimme N:n kanssa naisissa juoksemaan ja pinkkaisimmekin 10 kilometrin lenkin reipasta 6,36 min/km vauhtia! Siinä jutustellessa matka taittui joutuisaan ja lenkistä tulikin nopein ja pisin lenki fivefingereillä! Eikä seuraavana päivän olleet pohkeet edes kipeät! Huippua! (note to myself: liikaa huutomerkkejä)

Tiistaina oli tarkoitus mennä melomaan, mutta hieman epämääräiseltä vaikuttanut kayak-mesta meni kiinni jo puoli kolmelta "toimistotöihin" vedoten, joten päätimme miehen serkun ehdotuksesta lähteä kiipeämään läheiselle vuorelle. Jälleen kerran en ollut ihan varautunut siihen, mitä tuleman piti. Jossain vaiheessa vain huomasin seisovani alle kahden metrin levyisellä kielekkeellä, jonka oikealla puolella oli lähes kolmen sadan metrin lähes pystysuora pudotus mereen ja toisella puolella vähän loivempi pudotus kallioille. Homma meni vahvasti kiipeilyn puolelle alunperin ajatuksissa olleen vuoristovaelluksen sijaan ja pääsin kuin pääsinkin kokeilemaan kiipeilytaitojani myös luonnossa. Näin jälkikäteen ajatellen homma oli kyllä ehkä vaarallisempaa, kuin miltä se paikan päällä tuntui, mutta kaikilta vaaratilanteilta vältyttiin ja ainoa damage oli alarinteen piikkikasvien aiheuttamat verinaarmut kaikkien mukana olleiden säärissä.

Miehet suunnittelivat ja varmistelivat reittiä edellä, naisissa tultiin ohjeiden mukaan perässä (Kuva: N.K.)

Keskiviikkopäivä vierähti kaupunkikierroksella ja ennen päivällistä päätimme taas N:n kanssa pyrähtää pikaiselle lenkille. Tavoitteeksi asetettiin "lyhyt ja nopea", minkälainen lenkistä viiden kilometrin ja 5,56 min/km keskinopeudella tulikin. Ihan huikea vauhti! Hyvä fiilis ja hyvä askel (fivefingereillä tietysti). Olisin jaksanut pidempäänkin! Puhumaan tuossa vauhdissa ei kuitenkaan ilman kylkipistoa pystynyt, joten matka taitettiin enimmäkseen hiljaisuuden vallitessa.

Torstai valkeni melonnalle sopivassa säässä ja suuntasimme heti aamutuimaan rannalle. Saimme suruksemme vain päälläistuttavat kaksikot (oikeat kajakit olivat kuulemma saatavilla vain "melontakortilla"), mutta tahto vesille oli kova, joten sinne lähdettiin. Ensimmäiset reilu 5km meni tekniikkaa hakiessa ja tuskastellessa serpentiiniksi kihartuvaa reittiä (jep, onnistuu myös vesillä, kun ei osaa meloa suoraan). Jossain vaiheessa saimme miehen kanssa kuitenkin hommasta kiinni ja reilu parin tunnin (ja 12km:n) reissu meni paluun pienestä vastatuulesta huolimatta ihan mukavasti.

Kävimme paluumatkalla tsekkaamassa rantaan uponneen purjeveneen (Kuva: N.K.)

Viimeiselle kokonaiselle päivälle vuokrasimme vielä pyörät ja lähdimme katselemaan lähiympäristöä kaksirenkaisilla. Miehet saivat alleen maantiekilpurit ja he lähtivät taittamaan matkaa ylös ja alas serpentiiniteitä. Me otettiin N:n kanssa naisissa vähän iisimmät pyörät (mutta ei toki mitään mummopyöriä!) ja lähdettiin rennommissa tunnelmissa tekemään matkaa. Lainapyörä oli kaikenlaisista natinoista ja napsunoista huolimatta paljon omaa hybridiä parempi ja reilu 53km matka sujui mitä vauhdikkaimmin! Vähän meinasin hyytyä muutamassa meidänkin eteen sattuneessa serpentiiniylämäessä, mutta laitan syyn vaihteiston huonolle välitykselle, en omalle huonolle kestävyyskunnolle ;).

Emännät ja maisema (Kuva: V.H.)